Maahan ei saada lisää kamaa mistään ja viimeiset paukut maksaa maltaita. Uuserit yrittää kaupungilla ryöstää kaiken kaikilta saadakseen annoksensa maksettua.
yle:
Rajojen sulkeminen sekoitti huumekauppareitit ja pula aineista näkyy jo kaduilla – Poliisi: "Väkivalta todennäköisesti lisääntyy"
Huumeiden puute nostaa hintoja ja lisää väkivallan uhkaa. Myös esimerkiksi apteekkimurtojen riski kasvaa.
Rajojen sulkemisesta on muutama päivä, mutta huumeidenkäyttäjien levottomuus ja huonovointisuus alkaa jo näkyä.
– Kyllä se näkyy. Varsinkin opioidipohjaisten huumeiden käyttäjät ovat huonovointisempia sekä fyysisesti että psyykkisesti. Yleensäkin kaikki ne käyttäjät, joiden aineita ei Suomesta saa, sanoo A-klinikan toimitusjohtaja ja lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki.
Aineista tulee pulaa nopeasti, sillä niiden tavallisimmat reitit ovat tukossa matkustajaliikenteen loppumisen vuoksi. Sekä A-klinikkasäätiön Simojoki että keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen sanovat, että maassa ei ole suuria varastoja.
– Ei huumeille ole ”huoltovarmuusvarastoja”. Kun normaalioloissa tehdään iso takavarikko, tyhjiö täyttyy nopeasti. Nyt se ei käy niin, koska suljettuja rajoja on monta, Leskinen kuvaa.
Esimerkiksi amfetamiini tulee tavallisesti Keski- tai Länsi-Euroopasta Suomeen Baltian tai satamien kautta
Rajat kiinni politiikka johtaa huumetragediaan
7
<50
Vastaukset
Aloittajalta loistava kirjoitus, kiitoksia!
Voimme todellakin odottaa mittavaa ja kasvavaa väkivallan ja ryöstöjen kierrettä.
Onneksi se koskee vain kurjaliston sisäisiä kamppailuja ja minulle on yhdentekevää hakkavatko tai teurastavatko he toisiaan.
Me oikeistolaiset ja äärioikeistolaiset olemme kunnon väkeä eivätkä nuo meitä koske muulla tavalla kuin että joudumme verovaroillamme ylläpitämään kaikenlaisia turhanpäiväisiä kriisi- ym. ym. keskuksia.- Anonyymi
Vihreät tulee kohta vaatimaan valtiollisia toimia jotta maahan saataisiin riittävästi huumeita. Tilanne on kohta kestämätön. Ehkä varmuusvarastosta löytyisi ?
- Anonyymi
Missä viipyy huumeidenkäyttöhuoneet. Niitä pitää saada joka kortteliin Pk-seudulla.
Niin.
En todellakaan muista viherpiiperokommunistien puheista paljoakaan.
Jotain kuitenkin.
Ovat esittäneet huumeiden käytön laillistamista. Kannatan sitä varauksellisesti. Portugalissa se on alentanut rikoksia hyvin merkittävästi.
Toinen muistamani asia on Anja Kontulan esitys insestin sallimisesta. Se tarkoittaa esim.sitä että veli voi panna siskoaan ja isä tytärtään sekä äiti poikaansa.
Muodostaisiko tämä perheiden sisäisiä uudenlaisia jännittäviä jännitteitä?
- Anonyymi
Nyt on oivallinen ajankohta narkkareille päästä luonnollisin keinoin eroon huumaavista aineista. Ei voi käyttää jos ei saa mistään. Vieroitushoito ei maksa yhteiskunnalle hoitopaikkojen muodossa. Vieroitusvaiheessa nuo voivat kärvistellä tuskissaan karanteenissa jossain halvassa paikassa keskenään antaen tukea toisilleen.
- Anonyymi
Näin siinä käy kun ollaan riippuvaisia tuonnista. Kepulipuolueen pitäisi nyt vaatia kotimaan viljelijöille kasvatuslupia. Nyt nuo tulee afganistanista
- Anonyymi
Tuotantoa on siirretty ulkomailta Suomeen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/233ee1c0-6c76-4074-9a39-2b128caf667a
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901466- 541023
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että382857- 155843
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55719
- 51668
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622