TEUVO HAKKARAINEN VAROITTAA.
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Joukkovelkakirjoja nut kiireellä ostamaan. Eurobondeja.
Kreikan takauksista tuli kunnolla turpiin. Vaikka häpeillen oltiin sitä mieltä, että me hankitaan tällä.
EU ja Kreikka veti meitä Suomalaisia hirmusen isolla jormalla kuivana kakkoseen.
Suomi vaan. Ihanaa leijonat, ihanaa. Vaikka tekee kipeää, ei se haittaa.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Katsotaan nyt pojat.
Tämä nykyinen pandemia voi vielä sataa meidän Isänmaallisten laariin?Toinen pandemia aalto tulee paljon pahempana, samoin mitä tapahtui 1918-1920 vuosina.
Espanjantauti kulki neljänä aaltona, että kaukana selviytymisestä olemme kun mitään rokotteita ei ole saatu aikaan pandemian pysäyttämiseksi.
Toverimme Moktar on jo varautunut tulevaan ja asettelee itseään itserakentamaansa puuarkkuun ja toverilla on aina käsipystyssä, hänelle kallis on maa. Anonyymi kirjoitti:
Toinen pandemia aalto tulee paljon pahempana, samoin mitä tapahtui 1918-1920 vuosina.
Espanjantauti kulki neljänä aaltona, että kaukana selviytymisestä olemme kun mitään rokotteita ei ole saatu aikaan pandemian pysäyttämiseksi.
Toverimme Moktar on jo varautunut tulevaan ja asettelee itseään itserakentamaansa puuarkkuun ja toverilla on aina käsipystyssä, hänelle kallis on maa.Toden totta. Minulle on isänmaa ja sen etu kalliita ;)
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Toden totta. Minulle on isänmaa ja sen etu kalliita ;)
Ja mikähän se mahtaa se sinun isänmaasi oikein olla? Tuskin Suomi, kun kukaan ei edes täällä halua nauraa kanssasi! Aikasi kuluu suomalaisten herjaamiseen. Varmaan joku muslimimaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mikähän se mahtaa se sinun isänmaasi oikein olla? Tuskin Suomi, kun kukaan ei edes täällä halua nauraa kanssasi! Aikasi kuluu suomalaisten herjaamiseen. Varmaan joku muslimimaa.
no irakissa on varmaan jatkuvaa perskeikkanaurua moktarin tapaan kun pohjolasta helppo pumpata rahaa ja raiskuuta sivussa islamin nimiin?
- Anonyymi
Ja talous on vielä pikkuasia verrattuna koko eurooppalaisen sivilisaation tuhoamispyrkimykseen!
- Anonyymi
Kun tämä on maailmanlaajuinen pandemia joudutaan yhteisesti etsimään ratkaisuja kuinka tilanteesta selvitään. Yhteiskunnat ovat vaan sidoksissa vienti ja tuonti teollisuuden vuoksi jo jokainen omassa maassaan, että ratkaisujen löytäminen tulee olemaan vaikeaa. Ellei sitten vaan kyetä löytämään yhteistä ratkaisua jolla maat saavat nyt velkojaan anteeksi. Sillä nyt kaikkien maiden taloudet ovat pitkään vaikeuksissa.
- Anonyymi
Tuppuraisminissteri sanoi viime kuussa eduskunnassa että eu:hun(pojattomaan kaivoon ) upotetut rahat menevät hyvään tarkoitukseen joten antaa mennä vaan
- Anonyymi
Miten tälläinen Tuppurainen on päässyt ministeriksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tälläinen Tuppurainen on päässyt ministeriksi.
Hölmöläiset on äänestänyt tämän Tuppuraisen, ei siinä sen kummempaa ole tapahtunut.
- Anonyymi
pidetääs eessä
Teukka puhuu asiaa kun saa kunnolla- Anonyymi
Teukkassa on ministeri ainesta ja pitäisin, että hänestä tulee uusi pääministeri.
- Anonyymi
Euro meni italian mukana?
- Anonyymi
Ei men Italian mukana, mutta rupla meni öljynhinnan mukana.
Vaikea keksiä, kumpi on hullumpaa: se, että joku lukee kansalainen.fi -kaltaista roskaa, vai se että joku kuuntelee Teukkaa... :)
- Anonyymi
Rotan perspektiivistä katsoen kaikki inhimillinen ja normaali toiminta näyttää hullulta ja jopa megalomaaniselta.
Anonyymi kirjoitti:
Rotan perspektiivistä katsoen kaikki inhimillinen ja normaali toiminta näyttää hullulta ja jopa megalomaaniselta.
Mistäköhän perspektiivistä Teukan toiminta näyttää inhimilliseltä tai normaalilta?
- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Mistäköhän perspektiivistä Teukan toiminta näyttää inhimilliseltä tai normaalilta?
Ihmisen silmien korkeudelta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen silmien korkeudelta.
Just niin, ei ainakaan rotan silmien perspekstiivi näytä normaalia tai inhimillistä maisemaa.
- Anonyymi
Linttilä tykkää eeuun alaisuudesta, kun lakia ei saa toteuttaa. Harhauttaako turhaan sitten.
- Anonyymi
Toivottavasti Teuvon nätti omaishoitaja ulkoiluttaa Teuvoa tarpeeksi. Se on tärkeää fyysisen kunnon kannalta ja erityisen tärkeää henkisen kunnon ja aivojen (Hippocampus) toiminnan kannalta. Tuota lukiessa tuli mieleen, että onkohan vuorokautinen liikunta hoidettu
- Anonyymi
Olmi Ohisalo sen sijaan vetäytyy luolaansa piikittämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olmi Ohisalo sen sijaan vetäytyy luolaansa piikittämään.
Trumpin lysolia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin lysolia?
Naamasta päätellen, ehkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin lysolia?
Naamasta päätellen, ehkä.
- Anonyymi
Velat yhteisiä varat puolustusvoimien yhdistäminen yhteen sovittaminen tulevaisuudessa mitähän näitä vielä tulee
- Anonyymi
Kun ollaan EU ssa maksaa sinne kaikki Suomalaiset vero varoistaan tukia saa sitten vaan rikkaat Suomalaiset ja koijarit näin se menee kiteytettynä hyvä liitto niin kauan kuin kestää Hakkarainen harvoja Miehiä Suomen politiikassa neiti ihmiset erikseen...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2271628- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46871- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20666Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627