Tubolito sisäkumi.

santtu_1975X

Tuli tänäin käytyä heittämässä parituntinen ajolenkki lähimaastoissa ja tämän vuoden kolmas rengasrikko oli tosiasia, pieni piikki oli tullut renkaan kyljestä sisään ja sisärengas tyhjeni pikkuhiljaa. Onneksi olin senverran lähellä kotia että pääsin ajaen kotiin asti kun täytin renkaaseen kolme kertaa lisää ilmaa käyttäen molemmat mukana olleet Co2 patruunat, pieni paikkarasia olisi myös ollut mukana, mutta ihan kauheasti ei kiinnostanut alkaa paikkaamaan rengasta maastossa, kun päivä oli jo pimenemässä ja lämpötila 6-7´C tienoilla.
Koska olin ajamassa lähimaastossa (muutaman kilometrin päässä kotoa), niin mukana oli aika minimalistinen varustus pienessä vyolaukussa, monitoimityökalu, pari Co2 patruunaa sekä suutin, muutama paikka yms. tavaraa.
Jos hieman pidemmällä ajamassa, niin sitten on yleensä pieni selkäreppu mukana (joko juomarakolla taikka ilman), josta löytyy yleensä hieman enemmän tavaraa, yleensä myös yksi varasisäkumi, nyt sitä ei siis ollut mukana, kun se ei mahdu vyölaukkuuni.

Aloin hieman miettimään Tubolito sisäkumien hankkimista pyörääni (heille jotka eivät ole asiasta kuulleet, niin Tubolito sisäkumi on tuossa kolmisenvuotta sitten esitelty, Itävaltalaisen yrityksen patentoima ja valmistama uudenlainen, TPE:stä valmistettu polkupyörän sisäkumi joka on selvästi vanhoja sisäkumeja vahvempi, kevyempi sekä etenkin käyttämättömänä todella paljon pinempään kokoon pakattu), jolloin rengasrikkojen todennäköisyys pienisi ja vara Tuboliton saisi kulkemaan vaikka tuossa vyölaukussa, koska se ei juuri vie tilaa (on pakattuna noin 1/3-osan normaalin sisäkumin tilavuudesta) eikä paina paljoakaan.

Onko tuosta paljon mainostetusta ja kehutusta sisäkumista kenelläkään oikeita omakohtaisia kokemuksia (nimenomaan maastoajasta), miten lupaukset toimivat todellisuudessa?
Sen hinta kun on kuitenkin 4-5 kertainen normaaliin sisäkumiin verrattuna, eli sisäkumiksi todella kallis.

Tietysti voisi opetella "litkutuksen" ja siirtyä kokonaan pois sisäkumien käytöstä, mutta jotenkin ei siihenkaan ruljanssiin kiinnostaisi lähteä.

10

1990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kai se sähkömaasturi hyydy yhden sisärenkaan painosta. Vaikka renkaat litkuttaisikin on varasisuri oltava mukana normaaliin tapaan jos periaatteena on päästä omin neuvoin pois tilanteessa kuin tilanteessa. Muutenhan voi jättää kaikki pois ja soittaa apuvoimia tai taksin.

      • Nyt en ilmeisesti osannut ilmaista itseäni aivan selvästi. Tuo painonsäästö käytössä ollessaan (vaikka onkin yli puolet kevyempi kuin vastaava "normaali" sisäkumi) ei sinänsä ole se mitä asiassa ajan takaa (tosin kun puhutaan pyörivästä massasta, niin siitä saatava painonsäästö on tietysti hyödyllisempi kuin vaikka rungosta saatu sama painonsäästö).
        Vaan ensinnäkin, pitääkö valmistajan mainostama selvästi parempi kestävyys paikkaansa (=vähemmän rengasrikkoja) ja eniten sitten se, että koska sen fyysiset mitata ovat todella paljon pienemmät (vain noin 1/3 osan perinteisen varasisäkumin mitoista), niin sitä pystyisi helpommin pitämään mukana vaikkapa juuri tuossa (maasto)pyöräilyyn tarkoitetussa pienessä vyölaukussani, jossa kuljetan hieman työkaluja yms. mukana muutenkin, mutta perinteistä sisäkumia en siihen oikein ole saanut muiden tavaroiden mukaan mahtumaan. Tubolito siihen kuitenkin ilmeisimmin mahtuisi mukaan.
        Tosin, onhan mahdollisuus sekin, että seuraavan kerran kun tilaan jostain pyöräkaupasta jotain, niin tilaan mukaan yhden Tuboliton jonka otan vararenkaaksi ja ajan nykyisillä niin pitkään kun niillä ajan ja ei ole tarvetta vaihtaa.


    • Anonyymi

      Tubolito, kuulostaa aivan italialaiselta. Tuubboliittoo, bombboliinii, gelaattiii! Niin tai näin, nimi on niin naurettava että en hankkisi. Yhtä noloa kuin ostaidi Zanussi kodinkoneen. Sitä paitsi olen polkenut polkupyörällä ikäni, pitkän ikäni, ja viimeksi taisi mennä kumi puhki yhdeksän kuukautta ennen syntymääni.

      • Mitä vikaa on Italialaisuudessa, kun se liitetään polkupyöräilyyn? Italialaisilta merkeiltä kun tulee kuitenkin iso kasa maailman arvostetuimpia polkupyörämerkkejä, etenkin maantiepuolen kilpapyöristä.
        Tosin, tuo Tubolito ei siis ole Italialainen, vaan Itävaltalainen tuote. Mutta nimi on epäilemättä kehitetty Italian sanan tubo = putki, koska kyseessä on saumaton "putkimainen" tuote.

        Varmasti sinulla ei ole pyöränkumeja mennyt puhki, mutta et varmaankaan harrasta siinä tapauksessa maasto-ajoa, itselläni oli tosiaan kolmas rengasrikko tälle vuodelle ja kaikki maastossa ajaessa. Kunnon maasto-ajossa, kun rengasrikkojen todennäköisyys on hurjasti suurempi kuin ei-maastoajossa.


      • Anonyymi
        santtu_1975X kirjoitti:

        Mitä vikaa on Italialaisuudessa, kun se liitetään polkupyöräilyyn? Italialaisilta merkeiltä kun tulee kuitenkin iso kasa maailman arvostetuimpia polkupyörämerkkejä, etenkin maantiepuolen kilpapyöristä.
        Tosin, tuo Tubolito ei siis ole Italialainen, vaan Itävaltalainen tuote. Mutta nimi on epäilemättä kehitetty Italian sanan tubo = putki, koska kyseessä on saumaton "putkimainen" tuote.

        Varmasti sinulla ei ole pyöränkumeja mennyt puhki, mutta et varmaankaan harrasta siinä tapauksessa maasto-ajoa, itselläni oli tosiaan kolmas rengasrikko tälle vuodelle ja kaikki maastossa ajaessa. Kunnon maasto-ajossa, kun rengasrikkojen todennäköisyys on hurjasti suurempi kuin ei-maastoajossa.

        En ole litkuttamisen ystävä, mutta jos sinulla on litkuttamiseen sopivat vanteet niin mikä estää kokeilemasta? Se valkoinen maito kuulemma paikkaa pienet reijätkin kumissa


      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole litkuttamisen ystävä, mutta jos sinulla on litkuttamiseen sopivat vanteet niin mikä estää kokeilemasta? Se valkoinen maito kuulemma paikkaa pienet reijätkin kumissa

        Tubeles ready, vanteet kyllä löytyvät, pitää harkita ehkä sitten tuota litkutustakin.
        Sen idea onkin tuon renkaan tiivistämisen (jolloin voi jättää sisäkumin pois) lisäksi se, että sen tosiaan pitäisi paikata ajossa myös ajon aikana tulleet pienet reiät (mihinkään isoihin, vaikka kivistä tulleisiin renkaan repeämiin sekään ei tietenkään pysty).


    • Anonyymi

      Paikkarasia mahtuu pieneen tilaan ja itseliimautuvat pikapaikat vielä pienempään.

      • Muutama tuollainen Topeak:n FlyPaper pikapaikka itseltäni vyölaukusta löytyykin yleensä aina mukana, eivät tilaa vie, mutta monasti jos kyseessä on pieni hitaasti vuotava reikä, niin sen löytäminen maasto-olosuhteissa voi olla hyvin haastavaa. Itsestäni on helpompi vain vaihtaa uusi sisäkumi ja jatkaa matkaa. Tutkii sitten vanhan renkaan kotona ja päättää paikkaako sen vai heittää roskiin.


      • Anonyymi
        santtu_1975X kirjoitti:

        Muutama tuollainen Topeak:n FlyPaper pikapaikka itseltäni vyölaukusta löytyykin yleensä aina mukana, eivät tilaa vie, mutta monasti jos kyseessä on pieni hitaasti vuotava reikä, niin sen löytäminen maasto-olosuhteissa voi olla hyvin haastavaa. Itsestäni on helpompi vain vaihtaa uusi sisäkumi ja jatkaa matkaa. Tutkii sitten vanhan renkaan kotona ja päättää paikkaako sen vai heittää roskiin.

        Itselläni oli noita tarrapikapaikkoja monta vuotta repussa mukana, liimakalvo oli kyllä kuivunut hilseeksi kun niitä sitten kerrankin tarvitsi. Ehkä ovat nykyisin parempilaatuisia. Nyt on aina perinteinen vihreä tip top rasia liimatuubilla mukana.

        Asiasta toiseen, entäs semmoisen sisäkumin korvaava kevyt vaahtomuovinen puikula? Niistä näin jonkun arvostelun juutuubissa, maastorenkaisiin olivat asentaneet. Tuotteen nimeä en muista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni oli noita tarrapikapaikkoja monta vuotta repussa mukana, liimakalvo oli kyllä kuivunut hilseeksi kun niitä sitten kerrankin tarvitsi. Ehkä ovat nykyisin parempilaatuisia. Nyt on aina perinteinen vihreä tip top rasia liimatuubilla mukana.

        Asiasta toiseen, entäs semmoisen sisäkumin korvaava kevyt vaahtomuovinen puikula? Niistä näin jonkun arvostelun juutuubissa, maastorenkaisiin olivat asentaneet. Tuotteen nimeä en muista.

        No ei ne varmaan montaa vuotta mutta useamman kumminkin. Vaihdoin sellaisiin kun liimatuubista tuli vain ilmaa puristaessa kerrankin kun sitä tarvitsin. Vuosi, pari riittää että liima on mystisesti kadonnut tuubin sisältä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe