Kilometrit verkkokaupassa

Anonyymi

Olen koronan vuoksi joutunut etsimään vähän käytettyä autoa Suomesta. Yleensä ostan autoni Saksasta. Rutinoituneena ostajana osaan välttää ne saksalaiset autot, joiden kilometrit on väärennetty. Keskimäärin joka kolmas saksalainen auto myydään väärennnetyillä kilometreillä.

Järkytys oli suuri, kun huomasin, että suomalaisen verkkokaupan sivuilla myytävien autojen kilometrit ovat systemaattisesti vähintäänkin EPÄILYTTÄVIÄ. Ongelma koskee sekä ns. "suomiautoja" että myös ulkomailta tuotuja.

Sivuston ylläpitäjä ei suostu poistamaan sivuiltaan mainoksia autoista, joiden kilometrit ovat ikään nähden järkyttävän pieni ja paperit puutteellisia. Saksassa en edes viitisis käydä katsomassa autoja, joiden dokumentaatio on niin heiveröistä.

Tiedän, että jos saksalaisella, noin 10 vuotta vanhalla autolla on ajettu todella alle 100.000 km, omistajalla on esittää siitä todisteeksi merkkihuollon täysin huoltokirja aukottomilla kilometrimerkinnöillä, tankkauskortti väitettä tukemaan jne. Jos olen ostamassa, niin vien auton kuntotarkastukseen, sillä on mahdollista, että mittaria on käsitelty kerran vuodessa ennen huoltoa. Vaihtoehto on täysi ja aukoton tankkauskortti.

Päätin, että en aloita autojen ostamista Suomesta, koska kilometrit ovat "epämääräisiä". Täytyy odottaa, että pääsee taas Saksaan kaupoille.

4

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kurjalla kannalla asiasi, vaan niin on kunnallakin. Paperitkin on uusittava ettei lopu kesken

    • Minullakin oli "valmis" auto noudettavaksi Saksasta keväällä 2019.
      Kävi kuitenkin niin, että silloisesta omasta W211-autosta olisi pitänyt Suomessa ennen noutoa luopua pilkkahinnalla - eli 5 - 6.000,- päivän hintaa halvemmalla.
      Kävi sitten niin, että ostin 3v-leasingpalautuksen ja olen ollut ostokseeni tyytyväinen.
      Se Saksassa valmiiksi katsomani auto olisi tosin ollut kaksi vuotta nuorempi (2017) ja jopa jo mallia W213.
      Olen sen ikäinen, että nykyinen autoni on viimeinen.
      En kuitenkaan sulje pois, etten voisi lähteä Saksaan tai Ruotsiin autonhakumatkalle.
      Saa samalla rahalla niin paljon enemmän autoa. Nykyisestä pääsee päivänhinnalla helposti eroon, koska se ei ole uitettu.

    • Anonyymi

      Saksan tuontiautosta löytyi seuraavat kuluvat viat: tuulilasi, jakopää, kuollut kulma, renkaat, huolto, jarrut. Hintaa kouluille noin 5000 e. Auto myytiin verkkokaupassa. Koetaan selvitä maksuista

    • Anonyymi

      Jospa se rutinoffi sieltä löytyy joskus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      331
      7179
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4388
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3175
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2987
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1826
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      216
      1773
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe