Onko USA:lla joku hyvä peruste siihen, että heidän maansa on oikeutettu maailmanherruuteen?
(kysymys koskee nyt USA:ta, ei Venäjää)
Miksi USA haluaa maailman "länsimaiseen" komentoon?
48
136
Vastaukset 48
- Anonyymi
Joidenkin on vaikea ymmärtää, että Euroopassa valtaosa ihmisistä haluaa olla yhteistyössä USAn kanssa ja jakaa sen kanssa yhteisrt arvot. Sillä maalla, jota aloittajan mukaan kysymys ei koske, ei ole muita ystäviä, kuin muutama mitötön diktaattori.
Jakaa yhteiset arvot, eli poistaa 7mrd " turhaa syömäriä" Klasua lainaten ja loput laitetaan elämään totalitarismissa kontrolliyhteiskunnassa.
Tämä on se Cabalin aate, mitä te tietämättömyyttänne kannatatte.- Anonyymi
'Uusi Maailmanjärjestys' josta Sauli Niinistökin on puhunut.
Tähän kuuluu rajaton pääomien ja väestön liikkuminen, 'kaupan esteiden' purkaminen, mm. Suojatullien ja valtion yhtiöiden muuttaminen pörssiyhtiöiksi. Lopullinen tavoite on yksi Maailmanhallitus (tai kaksi, Kiina toinen).
Tämän kaiken 'poliisina' toimisi ja on toiminut USA. Heillä onkin lähes 1000 sotilastukikohtaa ympäri Maailmaa.
Tälläinen systeemi johtaa vääjäämättä siihen että kaikki omaisuus mm. Suomessa, maaperä, pohjavesi, infrastruktuuri jne. Kasautuu vuosikymmenien kuluessa joillekin jättimäisille, ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille. He sitten orjuuttavat kansan, joka ei omista mitään, mutta on onnellinen:) - Anonyymi
CamelBoots kirjoitti:
Jakaa yhteiset arvot, eli poistaa 7mrd " turhaa syömäriä" Klasua lainaten ja loput laitetaan elämään totalitarismissa kontrolliyhteiskunnassa.
Tämä on se Cabalin aate, mitä te tietämättömyyttänne kannatatte.Suksis nyt niillä cameli buutseillasi lähimmän psykiatrin juttusille kertomaan noita harhojasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suksis nyt niillä cameli buutseillasi lähimmän psykiatrin juttusille kertomaan noita harhojasi.
Mene sinne itse harhoinesi ja kokemustahan sinulla jo siitä onkin kun keksit tuputtaa sellaista muille.
- Anonyymi
Kapitaali-imperiumin iskujoukot
En ole koskaan ymmärtänyt miten rahaan ja ahneuteen suistunut porvarismi on ominut kristillisyydenkin.
Ihmisellä ei voi olla kahta jumalaa, vaan mammonan eriarvoistavan epäjumalan palvojat ovat antikristillisen epäjumalan palvojia ja heidän kirkkonsa on rahan kirkko.
Suuri Babylon jossa palvotaan rahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Uusi Maailmanjärjestys' josta Sauli Niinistökin on puhunut.
Tähän kuuluu rajaton pääomien ja väestön liikkuminen, 'kaupan esteiden' purkaminen, mm. Suojatullien ja valtion yhtiöiden muuttaminen pörssiyhtiöiksi. Lopullinen tavoite on yksi Maailmanhallitus (tai kaksi, Kiina toinen).
Tämän kaiken 'poliisina' toimisi ja on toiminut USA. Heillä onkin lähes 1000 sotilastukikohtaa ympäri Maailmaa.
Tälläinen systeemi johtaa vääjäämättä siihen että kaikki omaisuus mm. Suomessa, maaperä, pohjavesi, infrastruktuuri jne. Kasautuu vuosikymmenien kuluessa joillekin jättimäisille, ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille. He sitten orjuuttavat kansan, joka ei omista mitään, mutta on onnellinen:)Juuri näin. Oikeistosta kansallinen on sosialismia, joka pitää purkaa eli yhtiöittää, yksityistää ja myydä ulkomaille kaverikapitalisteille. Tällä saavutetaan kapitalismin kaksi tavoitetta köyhä eli heikko valtio (mielellään myös velkainen) joka ei voi suojella kansalaisiaan riistäjiltä hyvinvoinnilla. Samalla saadaan alasajettua kansanvalta, tietenkin EU:n kaltaiset järjestelmät avittavat vielä kansanvallan ulostusta. EU:n johtohan ei ole demokraattisesti valittua, siellä rahavaltaeliitti valitsee omaa kapitaali-imperiumin uusliberalisti-globalistipolitiikkaa ajavat päättäjät, suuri osa entisiä sijoituspankkiireja ym. oikeistolaisia kapitalimin käskyläisiä alasajamassa kansallisvaltioita ja kansallista omistusta mm. luonnollisia monopoleja. Meillä on menossa ihan sama mikä Afrikassa ym. jossa kapitaali-imperiumi mm. Nigeriassa ryösti maan kansallisaarteet öljyn. Ensin voidellaan ja oikeistolaistetaan maan päättäjät, sen jälkeen yksityistetään ja varastetaan kansallisaarteet. Nigerian öljyvarannot ovat maailman rikkaimpia, mutta maan 200 miljoonasta ihmisestä noin puolet eli 100 miljoonaa elää äärimmäisessä köyhyydessä. Öljyvarannot eli kansallisaarteet ryöstettiin uusliberalistiglobalistisen kapitaali-imperiumin toimesta, eikä kansalle annettu edes hieman korvausta. Tämä koneisto on peto!
Ajatelkaa jos Norja olisi ollut maana yhtä heikko ja korruptoitunut kuin Nigeria. Sekin olisi ryöstetty. Vahva valtio ja kehittynyt yhteiskunta erityisesti Pohjoismainen hyvinvointioikeisvaltio on estänyt kapitaali-imperiumin iskujoukot, mutta kuinka kauan? Norjan työväenpuolue kansallisti maansa kansallisaarteiden hyödyntämisen eli öljyn tuotannon oman maansa ja kansansa hyväksi, ja loppu on historiaa. Rikas maa, jossa hyvinvoiva kansa ja maailman suurin kansallinen rahasto kansan turvana. Näin Suomenkin pitäisi toimia, ja poistaa myyrät tekemästä työtään kapitaali-imperiumin hyvåksi jonka politiikka on monilta-yksille. Eriarvoistavaa antikristillistä ahneuden toimintaa, Saatanallista menoa. Anonyymi kirjoitti:
Suksis nyt niillä cameli buutseillasi lähimmän psykiatrin juttusille kertomaan noita harhojasi.
Ei ne ole minun keksimiä harjoja, vaan wef: n puheenjohtajan Klaus Schwabin kirjasta Grate Reset.
Tavoite on 1mrd populaatio ja näistä 50% koostuu Kiinan ja Japanin kansasta. Heidät on valittu, koska ovat alistuva kansa jo valmiiksi elämään totalitarismissa Cabalin orjana.
Koko muun maailman väkiluku painetaan 500miljoonaan ....
- Katsokaas kun Transhumanismi ja robotiikka on tulevaisuus heidän näkemyksissään.
- Anonyymi
Näin puhuttiin jo 10 vuotta sitten
https://areena.yle.fi/1-50115233 - Anonyymi
Ei USA ole mikään maailmanherra. Juuri EU määräsi hulppeat maksut usalaisille digijäteille.
Mutta kokonaisuudessa USA on meille sata kertaa parempi kumppani kuin Venäjä tai Kiina. Kannattaa liittoutua ystävien kanssa.- Anonyymi
Ystävä voi olla myös susi lampaan vaatteissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ystävä voi olla myös susi lampaan vaatteissa.
Niin te siellä Pietarissa haluatte uskoa. Mutta USA myy Suomelle paljon edistyneempiä aseita, kukn millä Venäjää nyt torjutaan Ukrainassa. Suomessa ei lentäisi yksikään Venäjän hävittäjä, eikä yksikään laiva kulkisi Pietariin. Revi siitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ystävä voi olla myös susi lampaan vaatteissa.
USA on Saksan ystävä ja ystävyydestä Saksa maksaa korkean hinnan , kaasu loppuu ja USA ei toimita tarpeeksi.
- Anonyymi
Demokrattiset maat jakavat saman käsityksen ihmisoikeuksista, sananvapaudesta, ja yleensä demokraattisista oikeuksista, kuin Yhdysvallat.
Siinä syy miksi Suomikin tekee läheisempää yhteistyötä kuin ehkä koskaan aikaisemmin Yhdysvaltojen kanssa.
Lisäksi yhteinen vihollinen yhdistää demokratioita. Tuskin Natosta puhuttaisiin mitään, jos venäjä ei kävisi julmaa hyökkäyssotaa.- Anonyymi
Sanna Marin pakottaa kansan kurjuuteen , ei kansa halua kurjistua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marin pakottaa kansan kurjuuteen , ei kansa halua kurjistua.
Muuta Venäjälle jota niin ihailet. Siellä on kaikki ihanaa.
- Anonyymi
Aina miljardi kertaa mieluummin yhteistyötä länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion kanssa kuin itäisen totalitäärisen diktatuurin kanssa, joka käy veristä ja raakaa hyökkäyssotaa naapurivaltiota vastaan.
Mutta demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia vihaavan ja vastustavan niljakkeen on tätä tietenkin mahdotonta koskaan käsittää.- Anonyymi
Olimme yhteistyössä ruotsin kanssa n. 600 vuotta jolloin menetimme historiamme ja identiteettimme, sekä n. 200 000 miestä ruotsin puolesta sotiessamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olimme yhteistyössä ruotsin kanssa n. 600 vuotta jolloin menetimme historiamme ja identiteettimme, sekä n. 200 000 miestä ruotsin puolesta sotiessamme.
No, todellisudessa olimme Ruotsin alaisuudessa 1250-1809. Eli 558 vuotta. Tästä pitäisi vähentää Ison Vihan miehitysvuodet 1714-1721. Tänä aika alkoi etenkin loppuvuosina Suomeen kehittymään suomenkielinen virkakoneisto joka oli kauhistuttava asia ruotsalaisille kun tulivat takaisin tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, todellisudessa olimme Ruotsin alaisuudessa 1250-1809. Eli 558 vuotta. Tästä pitäisi vähentää Ison Vihan miehitysvuodet 1714-1721. Tänä aika alkoi etenkin loppuvuosina Suomeen kehittymään suomenkielinen virkakoneisto joka oli kauhistuttava asia ruotsalaisille kun tulivat takaisin tänne.
Noinkohan? Luulisi tulleen enemmänkin ummikoruotsalaisia virkamiehiä kun suomalaisia virkamiehiäkin kuoli sodan seurauksena eikä suomenkielisiä paljon ollut koulutettuna varastossa. Ummikkoruotsalaisetkaan virkamiehet eivät suinkaan aina vastustaneet suomenkielen käyttämistä, vaan saattoivat jopa kannustaa siihen.
- Anonyymi
Usa haluaa hallita kaikkia.
- Anonyymi
Koska länsimainen yhteisö on kehittyneempi kaikessa.
Mitä venäläinen on muuta "keksinyt" (varastanut) kuin AK.47:n. ?
Tiede ym. kehitys on täysin länsimaiden käsissä. Ihmisoikeudet, vapaus, koulutus, yrittäminen jne. on edistyksellistä.
Venäjällä kun ryhdyt yrittäksi ja se alkaa tuottamaan niin rosvot (virkakoneisto) ilmestyy kuin tyhjästä paikalle mitä ihmeellisimpien perusteiden kanssa ryöväämään yrityksen.
Venäjä on muutaman hullun käsissä, jota kansa ruokkii ja rikastuttaa työllään, josta mitään ei jää tekijälle käteen.- Anonyymi
Eihän tässä ollut kysymys Venäjästä, vaan siitä miksi USA haluaa muut maat komentoonsa.
USA ei ole enää demokratian ja sananvapauden mallimaa. Rappio alkoi jo v. 1964.
USA on auringonlaskun valtakunta.
Suomelle olisi parasta itsenäisyys ja suljettu talous. - Anonyymi
AK-47:n suunnittelussa päätyön teki saksalainen Hugo Schmeisser. Sekin vielä.
- Anonyymi
Katsohan kuuppajumi, kun sivistyneet ihmiset arvostavat sellaisia asioita kuin sananvapaus, ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja oikeusvaltion periaatteet.
Tämän vuoksi länsimaisia demokratioita arvostetaan ja niiden kanssa halutaan omasta vapaasta tahdosta tehdä yhteistyötä.
Samasta syystä Venäjää ei arvosteta vaan ainoastaan halveksitaan syvästi. Eikä sen kaltaisen täysin moraalittoman roistovaltion ja totalitäärisen diktatuurin kanssa haluta vapaaehtoisesti olla missään tekemisissä.- Anonyymi
Putin on oikeassa.
Täytyy olla lapsenmielinen, mikäli uskoo kaiken teorian mm. USA:ta koskien. Jenkkilä on kiihtyvällä vaudilla vajonnut 2000-l. Uus-marxismiin. Viimeksi väärennettiin presidentin vaalit.
Muistan kuinka kaikki 'edistykselliset' ihmiset uskoivat kaiken valheen mitä Neuvostoliitosta kerrottiin.
Länsi on hyvää vauhtia muuttumassa. Luovutaan sanavapaudesta ym. Tämän mahdollistaa nykyinen teknologia.
- Anonyymi
USA on todella vapaan ja tasa-arvojen mallimaa. Toivon että Suomikin ottaisi enempi mallia USAn sosiaalihuollosta ja koulutustasosta. Meillä nuokin arvot on hiukan takapajuisia, kun kaikkea pitää jakaa ilmaiseksi kaikille.
Myös terveydenhoito, eläkkeet vaativat uudistusta, samoin loma-ajat. Niissäkin ihannemaamme USA on edellä! Jopa vankeinhoito ja rangaistuspolitiikka on USAssa peremmin järjestetty, kuin täällä itämaa-Suomessa.- Anonyymi
Oletkin sitten oikein huumorimiehiä.
- Anonyymi
Minä ainakin kannatan ihan itse demokratiaa ja vapauksia, näitä Yhdysvallat puolustaa yhdessä pienempien demokraattisten samat arvot jakavien maiden kanssa totalitääristen maiden vallanhaalimis pyrkimyksiä vastaan.
- Anonyymi
Juuri näin. USAn vapaus ja demokratia kaikkiin maihin. Sosialismi ei todellakaan ole mitään vapautta, sehän sitoo ihmiset kaikenlaisiin ilmaispalveluihin eikä työnteko kiinnosta enää ketään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. USAn vapaus ja demokratia kaikkiin maihin. Sosialismi ei todellakaan ole mitään vapautta, sehän sitoo ihmiset kaikenlaisiin ilmaispalveluihin eikä työnteko kiinnosta enää ketään.
Se on kummallinen juttu, ettei maailmasta lopulta löydykään vapaaehtoisia maaorjia.
- Anonyymi
Siksi, että kaikki inhoavat ryssäläisyyttä. Ihmiset muuttavat USA:han, koska se on mahdollisuuksien maa. Venäjä taas on kaatopaikka, josta ihmiset muuttavat pois.
Ja siksi, USA on voimakkain, kaunein, kehittynein ja paras. Venäjä taas häviäjä ja kurja luuseri. Venäjän johto uskoo edelleen, että kaiken voi muuttaa propagandalla ja jos se ei tehoa, niin sitten väkivallalla.- Anonyymi
2.5 miljoonaa venäläistäkin on muuttanut USA:han.
Ei ole ja he eivät tavoittele sitä. USA ei ole vuosisatoihin hyökkäillyt rajanaapureihinsa. Venäjä taas tekee sitä jatkuvasti.
- Anonyymi
Yrittihän he mennä Kuubaan, tosin vain CIA operaatio. Viimeksi määräsi puolustusliitto NATOn hyökkämään Afganistaniin
Anonyymi kirjoitti:
Yrittihän he mennä Kuubaan, tosin vain CIA operaatio. Viimeksi määräsi puolustusliitto NATOn hyökkämään Afganistaniin
No, hyökkäsikö koko Nato?
- Anonyymi
TruthReallyHurts kirjoitti:
No, hyökkäsikö koko Nato?
Toivottavasti ei, lopputulos oli niin säälittävä. Nimellisestihän se oli NATO operaatio ja Yhdysvallat vetosi kuuluisaan viidenteen artiklaan. Suomikin otti osaa kärsimykseen YK:n mandaatin verran.
- Anonyymi
Aloitus kuvastaa täysin idän ja lännen eroa ajattelussa. Siinä missä lännessä mietitään, että mitenhän ratkaisisin tämän käsillä olevan ongelman (mikä se sitten onkin) ja sitä, että miten voisin kehittyä paremmaksi ratkaisemaan eteen tulevia ongelmia, idässä pohditaan vain sitä kysymystä kuka on maailman herra ja miten siihen asemaan pääsisi.
Yleensä idässä maailman herraksi yritetään pyrkimällä ratkaisemaan ongelmat etsimällä syyllisiä, joista siellä tälläkin palstalla usein nähty vakiolista: juutalaiset, amerikkalaiset, ukrainalaiset, saksalaiset jne. Kulakit ja kansanviholliset ovat jo tippuneet pois listalta, koska lienevät saaneet rangaistuksensa.
Ero on ratkaiseva: suurin osa ihmisistä ratkaisee tuon eron perusteella mieluummin kuuluvansa tai menevänsä länteen kuin itään.
https://www.youtube.com/watch?v=LNBjMRvOB5M - Anonyymi
Kaikki länsimaiset demokratiat - ml. Suomi - edistävät demokratiaa, koska sen on havaittu edistävän valtioiden vakautta ja kansalaisten ihmisoikeuksia. Diktatuureissa ne eivät toteudu. Se johtaa erilaisiin konflikteihin ja on myös terrorismin taustalla.
Yhteiset arvot jakavien valtioiden on luonnollisesti helpompi tehdä yhteistyötä keskenään. Tästä huolimatta yhteistyötä pyritään tekemään kaikkien kanssa, jotka eivät riko törkeästi kansainvälistä lakia ja sopimuksia. Sanktiot ovat YK:n jäsenvaltioiden yhdessä sopima seuraamus niiden rikkomisesta.
Toiminta perustuu järkeen ja käytännön kokemuksiin, eikä niinkään ideologioihin. Yhteistyötä voi tehdä myös eri tavoin ajattelevien kanssa, jos kaikki pyrkivät toimimaan rakentavasti. Näin ei valitettavasti aina ole, mutta sen ei voi antaa lannistaa. - Anonyymi
Kyse on isommista asioista kuin yksittäisistä valtioista.
- Anonyymi
Mistä me voisimme saada tuohon kysymykseen vastauksen?
- Anonyymi
Vastaus löytyy ketjusta useasta kommentista, jos osaa lukea.
- Anonyymi
Yhdysvallat ei ole täydellinen, mutta onhan he kahdessa maailmansodassa "pelastaneet" maailman, ja heidän toimintaa ohjaa materialismi joka usein ruokkii paremmin kuin aatteet.
- Anonyymi
Materialismi... hmmm
Sehän on avain tämän maailman tuhoon.
- Anonyymi
muuta venäjälle sielä ei ihmine saa omistaa mitää kaikki on valtion omistuksesa mopokin
- Anonyymi
Parempi se kuin venäläinen maailmanherruus. Ne russakat kuvitteli ihan oikeasti alistavansa koko Euroopan ja parkkeeraavansa T-34:t (siinä vaiheessa modernein kalusto) Tejo-joen rantaan Lissabonissa.
- Anonyymi
"Suuruudenhulluus"!!!
- Anonyymi
Nobel palkinnot:
Kiina 8kpl
Venäjä 32 kpl
USA 400kpl !!!!!!!!!!
UK 137 kpl
Saksa 111 kpl
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4131819- 1471165
- 901102
- 671093
- 1051038
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku156893- 94741
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57654