Suomeen pohjustetaan kulisseissa porvarihallitusta tai 'merilevää' - elinkeinoelämä maanittelee kesk

Anonyymi-ap

Työnantajat maanittelevat keskustalaisia lähtemään porvarihallitukseen. Heidän kakkossuosikkinsa on merilevähallitus: kokoomuksen, perussuomalaisten, vihreiden ja Rkp:n yllätysliitto
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8b2ecba7-3edb-4211-9c76-9bb36fd788da

Seuraavan hallituksen puoluepohjaa pohjustetaan täyttä päätä. Suomalainen elinkeinoelämä eli työnantajien etujärjestöt ovat yksi merkittävimmistä kulloiseenkin hallitusratkaisuun vaikuttavista tahoista.

Tämä artikkeli perustuu järjestöjen edustajien ja eri puolueiden poliitikkojen kanssa käytyihin taustakeskusteluihin.

Niiden sisällöstä muodostuu vahva kokonaiskuva siitä, että elinkeinoelämä yrittää pohjustaa Suomeen porvarihallitusta.

Sinipunan toimintakykyyn eli kokoomuksen ja SDP:n väliseen yhteistyöhön ei löydy työnantajaleirist

Looginen päättelyketju ja poliittisen lähihistorian tuntemus ovat johtaneet siihen, että työnantajat toivovat Suomeen porvarihallitusta vuosiksi 2023–2027.

– Kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja Rkp muodostaisivat hallituspohjan, joka pystyy toteuttamaan työnantajille tärkeitä asioita, työnantajavaikuttaja luottaa.

Nelikko saanee vaaleissa seuraavaan eduskuntaan yli sata kansanedustajaa. Enemmistöhallitus olisi siis muodostettavissa porvaripohjalle.

Asiassa vain on yksi mutta: keskustan gallupsuosio on romahtanut 10 prosenttiin.

Työnantajien kakkossuosikki olisi merilevähallitus.

– Merilevän muodostaisivat kokoomus, perussuomalaiset, vihreät ja Rkp, työmarkkinavaikuttaja sanoo.

Talouspolitiikan yritysmyönteisestä linjasta merilevä leipoisi kyllä sovun, mutta EU-politiikassa ja arvorintamalla seinä saattaisi kohota hallitusneuvotteluissa ylittämättömäksi.

Ja kun SDP ei Marinin lupauksen mukaisesti lähde samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa, putoaa kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten liitto pois listalta.

Edellä kerrotuista syistä työnantajat saattavat löytää itsensä tilanteesta, jossa Suomeen syntyy Orpon johdolla sinipunahallitus.

182

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, Suomessa on nähtävästi enemmän työnantajia sekä osingoilla eläviä kuin palkansaajia. Tältä on näyttänyt jo pitkään. Tai sitten on niin isot määrät ns. wannabee porvareita jotka äänestävät tyhmyyksissään itseään vastaan.

      • Anonyymi

        Tai sitten kokoomuksen omistamat galluptoimistot ja hallussa oleva Tieto Oy:n vaalijärjestelmä.


      • Anonyymi

        Ne eivät äänestä joiden jannattaisi


      • Anonyymi

        Ne eivät äänestä joiden kannattaisi. Käytännössä nukkuva äänestäjä antaa äänensä kokoomukselle ja RKP:lle, koska näiden puolueiden ääniosuus kasvaa eniten äänestämättä jättävien määrän lisääntyessä. Onkin sanottu että nukkuvien puolue on maan suurin porvaripuolue.


      • Anonyymi

        Orpo haluaa leikata valtiovelkaa vähävaraisilta. EU tulee ensi vuonna tekemään jättimäisen velkapaketin vajeeseen, energiaan, Ukrainaan. Kaikki minkä säästämme maksamme muiden EU maiden puolesta. Moninkertaisesti. Mitä mieltä kurjuuttaa omaa kansaa miljardilla kun kohta otetaan 10 miljardia lisää velkaa? Upea järjestelmä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo haluaa leikata valtiovelkaa vähävaraisilta. EU tulee ensi vuonna tekemään jättimäisen velkapaketin vajeeseen, energiaan, Ukrainaan. Kaikki minkä säästämme maksamme muiden EU maiden puolesta. Moninkertaisesti. Mitä mieltä kurjuuttaa omaa kansaa miljardilla kun kohta otetaan 10 miljardia lisää velkaa? Upea järjestelmä!

        Myös turvapaikkamamutus on kovassa nousussa taas. TV-uutisissa eilen Frontexin rajaviranomainen kertoi että Lähi-idästä ja Afrikasta tulee Välimeren yli jälleen kasvavasti mamuja ja että heitä pitäisi taakanjaolla siirtää muihin EU-maihin Italiasta jne. EU johto ajaa samaa. Pian siis asiat ovat todella sekaisin, kun EU-johto haluaa ja päästää näitä mamuja EU:hun lisää määrättömästi ja vaatii myös mamutustaan vähentäneitä maita mm. uuden hallituksen Ruotsia sekä tiukan mamupolitiikan Tanskaa ottamaan lisää massatulijoita. Kymmeniä tuhansia vuodessa kaikkiin Pohjoismaihin. Pystyvätkö nämä maat vastustamaan Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Gertrud von der Leyenin ja muiden EU-johdon uusliberalisti-globalistien epävakauttavaa monikulttuurisuus-kansainsekoomusagendaa, epäilen. Muuten näitäkin maita pian syytetään ja sorsitaan kuin Orbanin Unkaria.
        Lähi-idän ja Afrikan turvapaikahakijamassat lue elintasoturistit eivät lopu, heitä on jo tällä hetkellä 40-80 miljoonaa odottamassa pääsyä Eurooppaan, ja lisää on jonossa tulossa sitä enemmän, mitä useampi otetaan Välimerestä EU-maihin. Ei siis riitä että EU-maissa on jätti-inflaatio ja energiakriisi sekä pian keräämme satojen miljardien eurojen yhteisvelkapakettia Ukrainan jälleenrakentamiseen, vaan meitä odottaa vuoden 2015 invaasiota suurempi mamumassainvaasio, jolla EU-maita epävakautetaan työperäiseen maahanmuuttoon vedoten EU-johdosta ja elinkeinoelämästä sekä oikeistopuolueista mm. kokoomus. Kaikki EU-maat ovat vaarassa ajautua lopulliseen TGR-kaaokseen sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti, ja se on kai tarkoituskin. EU:n johto näyttää tahallaan ajavan WEF-tuhopolitiikkaa.


      • Anonyymi

        Jostain syystä kansan mielipiteeseen vetoavat erityisesti ne, jotka haluavat leikata sekä palkkoja että sosiaaliturvaa. Siihen vetoavat EVA, EK, Suomen Yrittäjät, muut työnantajajärjestöt, oikeistopuolueet sekä iltapäivälehtien kolumnistit ja politiikan toimittajat. Minua ihmetyttää aina, että koko kansan suulla puhuvat kovin mielellään ne, jotka edustavat vain pientä kansanosaa. Siltä suuremmalta kansanosalta ei kysytä, mutta juuri heihin näillä puheilla yritetään vaikuttaa. Minultakaan ei kysytä, mutta annan kuitenkin hallituspuolueille yhden neuvon. Älkää antako näiden leikkaajien viedä keskustelua kuin kuoriämpäriä, vaan puhukaa talouskehityksestä, työllisyystavoitteista ja veropohjan tiivistämisestä verovälttelyyn puuttumalla. Se kansa ei ole niin tyhmää kuin leikkaajat haluavat uskotella ja jollaiseksi he haluavat sen tehdä. Tänään velkapelotteluun uskova muuttaa mielensä heti, kun leikkaukset osuvat hänen omalle kohdalleen.


      • Anonyymi

        Jaa, kykypuolueiden tavoitehan se onkin. Orpo kerennyt luvata jo miljardin veronkevennykset, silläkö se talous saadaan kuntoon ? Leikataan miljardilla veroja ja kuudella palkkoja ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös turvapaikkamamutus on kovassa nousussa taas. TV-uutisissa eilen Frontexin rajaviranomainen kertoi että Lähi-idästä ja Afrikasta tulee Välimeren yli jälleen kasvavasti mamuja ja että heitä pitäisi taakanjaolla siirtää muihin EU-maihin Italiasta jne. EU johto ajaa samaa. Pian siis asiat ovat todella sekaisin, kun EU-johto haluaa ja päästää näitä mamuja EU:hun lisää määrättömästi ja vaatii myös mamutustaan vähentäneitä maita mm. uuden hallituksen Ruotsia sekä tiukan mamupolitiikan Tanskaa ottamaan lisää massatulijoita. Kymmeniä tuhansia vuodessa kaikkiin Pohjoismaihin. Pystyvätkö nämä maat vastustamaan Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Gertrud von der Leyenin ja muiden EU-johdon uusliberalisti-globalistien epävakauttavaa monikulttuurisuus-kansainsekoomusagendaa, epäilen. Muuten näitäkin maita pian syytetään ja sorsitaan kuin Orbanin Unkaria.
        Lähi-idän ja Afrikan turvapaikahakijamassat lue elintasoturistit eivät lopu, heitä on jo tällä hetkellä 40-80 miljoonaa odottamassa pääsyä Eurooppaan, ja lisää on jonossa tulossa sitä enemmän, mitä useampi otetaan Välimerestä EU-maihin. Ei siis riitä että EU-maissa on jätti-inflaatio ja energiakriisi sekä pian keräämme satojen miljardien eurojen yhteisvelkapakettia Ukrainan jälleenrakentamiseen, vaan meitä odottaa vuoden 2015 invaasiota suurempi mamumassainvaasio, jolla EU-maita epävakautetaan työperäiseen maahanmuuttoon vedoten EU-johdosta ja elinkeinoelämästä sekä oikeistopuolueista mm. kokoomus. Kaikki EU-maat ovat vaarassa ajautua lopulliseen TGR-kaaokseen sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti, ja se on kai tarkoituskin. EU:n johto näyttää tahallaan ajavan WEF-tuhopolitiikkaa.

        halpatyömamut kokoomus-firmoihin ja palkat alas=

        kokoomus-persu-RKP-läinen salahanke - Suomen kansan tuhonta-hanke?

        Kokoomushalltukset Sipilä-Katainen-Vanhanen loi suomeen 2 miljoonaa uusköyhää aktiivimalli-leipäjonosuomalaista viimeksi kun olvat vallassa.

        Vain SDP-Sanna Marinin hallitus toi järkeä Suomeen ja pelasti kansamme.


      • Anonyymi

        miksi kokoomuksen mielestä työntekijä ei saisi ajaa omia asioitaan ja heti jos työntekijä koittaa parantaa omaa asemaansa, niin miksi silloin hän on kokoomuksen mielestä kommunisti. Lohtu on myös siinä ettei nuorelle polvelle enää kerry ansiosidonnaista noilla tunneilla ja paikallisesti on huono sopia sen vuokrafirman kanssa, vai kenen kanssa se nuori sopii.


      • Anonyymi

        Eli tämän jutun perusteella EK haluaa päästä taas valtaan Suomessa. SDP:n piti vaihtaa pääministeri nykyisen hallituskauden alussa Kepun luottamuspulan ja Rinteen AY - taustastan takia. Tässä jutussahan annetaan ymmärtää että oikeiston politiikkaa johtaa elinkeinoelämä. On kansalla todellakin miettimistä seuraavissa vaaleissa millaista politiikka haluavat Suomeen … Persut kumminkin susia lammasten vaatteissa.


      • Anonyymi

        Mitä enemmän ihmisiä äänestäisi, sitä pienempi kokoomus olisi, koska porvarit ovat uskollisimpia äänestäjiä tutkitusti. Nyt liike syö kokoomuksen ääniä eduskuntavaaleissa ja Valta kuuluu kansalle puolue syö rajusti ps n ääniä tulevissa. Sdp ees koettaa heikompia puolustaa.


      • Anonyymi

        Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sananvapauksia eri mieltä olevalta enemmistöltä, jotka emme ikinä äänestäneet porvareita, emmekä enää ikinä äänestä mitään, estetään rankasti, ihan kuin Venäjällä. Ylläpitoa ilmeisesti palkitaan, perustuslain rikkomisista, kansalaisoikeuksien vastaisesta terrorismista.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne eivät äänestä joiden kannattaisi. Käytännössä nukkuva äänestäjä antaa äänensä kokoomukselle ja RKP:lle, koska näiden puolueiden ääniosuus kasvaa eniten äänestämättä jättävien määrän lisääntyessä. Onkin sanottu että nukkuvien puolue on maan suurin porvaripuolue.

        Ei ole mitään nukkuvien puoluetta, on suuri enemmistö eri mieltä korruptiopoliitikko-pörssirikollisten kanssa olevia, jotka olemme vihdoinkin oppineet, että äänestämällä voi vain hävitä.

        https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo haluaa leikata valtiovelkaa vähävaraisilta. EU tulee ensi vuonna tekemään jättimäisen velkapaketin vajeeseen, energiaan, Ukrainaan. Kaikki minkä säästämme maksamme muiden EU maiden puolesta. Moninkertaisesti. Mitä mieltä kurjuuttaa omaa kansaa miljardilla kun kohta otetaan 10 miljardia lisää velkaa? Upea järjestelmä!

        Viisainta on kieltäytyä enää äänestämästä. Tähän on tultu.

        https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009171296.html

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14453980/porvarihallituksen-jaatavaa-kyytia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös turvapaikkamamutus on kovassa nousussa taas. TV-uutisissa eilen Frontexin rajaviranomainen kertoi että Lähi-idästä ja Afrikasta tulee Välimeren yli jälleen kasvavasti mamuja ja että heitä pitäisi taakanjaolla siirtää muihin EU-maihin Italiasta jne. EU johto ajaa samaa. Pian siis asiat ovat todella sekaisin, kun EU-johto haluaa ja päästää näitä mamuja EU:hun lisää määrättömästi ja vaatii myös mamutustaan vähentäneitä maita mm. uuden hallituksen Ruotsia sekä tiukan mamupolitiikan Tanskaa ottamaan lisää massatulijoita. Kymmeniä tuhansia vuodessa kaikkiin Pohjoismaihin. Pystyvätkö nämä maat vastustamaan Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Gertrud von der Leyenin ja muiden EU-johdon uusliberalisti-globalistien epävakauttavaa monikulttuurisuus-kansainsekoomusagendaa, epäilen. Muuten näitäkin maita pian syytetään ja sorsitaan kuin Orbanin Unkaria.
        Lähi-idän ja Afrikan turvapaikahakijamassat lue elintasoturistit eivät lopu, heitä on jo tällä hetkellä 40-80 miljoonaa odottamassa pääsyä Eurooppaan, ja lisää on jonossa tulossa sitä enemmän, mitä useampi otetaan Välimerestä EU-maihin. Ei siis riitä että EU-maissa on jätti-inflaatio ja energiakriisi sekä pian keräämme satojen miljardien eurojen yhteisvelkapakettia Ukrainan jälleenrakentamiseen, vaan meitä odottaa vuoden 2015 invaasiota suurempi mamumassainvaasio, jolla EU-maita epävakautetaan työperäiseen maahanmuuttoon vedoten EU-johdosta ja elinkeinoelämästä sekä oikeistopuolueista mm. kokoomus. Kaikki EU-maat ovat vaarassa ajautua lopulliseen TGR-kaaokseen sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti, ja se on kai tarkoituskin. EU:n johto näyttää tahallaan ajavan WEF-tuhopolitiikkaa.

        Rasismikortilla PetosKokPersRkpVihrSdpKejne suunnittelevat, maahanmuuton MONINKERTAISTAMISTA, ulkomaisen halpatyövoiman tuonnin tavoitteella, veroparatiisiyrityksien yritys-maatalous-korona-kulttuuri-ym tukien jakamiseksi, osake-vakuutuskuoririkollisuuteen pörssirikollisille.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17271111/rasismikortilla-tulossa-valtava-maahanmuutto-aalto


      • Anonyymi

        Kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja RKP muodostaisivat hallituspohjan, joka pystyy toteuttamaan työnantajille tärkeitä asioita, työnantajavaikuttaja luottaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sananvapauksia eri mieltä olevalta enemmistöltä, jotka emme ikinä äänestäneet porvareita, emmekä enää ikinä äänestä mitään, estetään rankasti, ihan kuin Venäjällä. Ylläpitoa ilmeisesti palkitaan, perustuslain rikkomisista, kansalaisoikeuksien vastaisesta terrorismista.

        Äänestämättä jättävä nukkuva äänestäjä äänestää itse asiassa kokoomusta ja RKP:tä, koska nämä puolueet hyötyvät alhaisesta äänestysaktiivisuudesta joka nostaa niiden ääniosuutta. On typerintä jättää äänestänättä, Wahlroos nauraa teitä jokaista typerää saamatonta nahjusta matkalla pankkiin, jotka mahdollistavat rahavaltaeliitin jatkuvasti paranevat pidot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tämän jutun perusteella EK haluaa päästä taas valtaan Suomessa. SDP:n piti vaihtaa pääministeri nykyisen hallituskauden alussa Kepun luottamuspulan ja Rinteen AY - taustastan takia. Tässä jutussahan annetaan ymmärtää että oikeiston politiikkaa johtaa elinkeinoelämä. On kansalla todellakin miettimistä seuraavissa vaaleissa millaista politiikka haluavat Suomeen … Persut kumminkin susia lammasten vaatteissa.

        Ek:lla on selvät suunnitelmat oligarkki johtoisen hallituksen aikaan saantiin. Yrittäjien liitto olisi riemumielin mukana saattamassa Suomen kansalaisia palkattomaan orjatyöhön. Oligarkit UPM; n Keskon: n ja Postin: n johtajat ja Nalle Ruotsista tukisivat riemulla tätä kurikampanjaa. EK laittaisi Persuja ministereiksi pelleilemään,kuten Lindström aikoinaan. Myös Orpo saisi lopulta luvatut pörriäisten lahjukset. Rahvas saisi lakkoilla vuosia ja oligarkit nauraisivat vatsat hytkyen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ek:lla on selvät suunnitelmat oligarkki johtoisen hallituksen aikaan saantiin. Yrittäjien liitto olisi riemumielin mukana saattamassa Suomen kansalaisia palkattomaan orjatyöhön. Oligarkit UPM; n Keskon: n ja Postin: n johtajat ja Nalle Ruotsista tukisivat riemulla tätä kurikampanjaa. EK laittaisi Persuja ministereiksi pelleilemään,kuten Lindström aikoinaan. Myös Orpo saisi lopulta luvatut pörriäisten lahjukset. Rahvas saisi lakkoilla vuosia ja oligarkit nauraisivat vatsat hytkyen.

        - putleriurpot kokoomus-sotet valmiina rahastamaan?

        http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/archives/02-2020

        - kauanko tää kokoomus-anarkia saa jatkua?


    • Anonyymi

      Kannattaa muistaa että kyse on myös 309 kunnasta ja maakunnista. Kepu I KOK II Ja PS III. Ketkä pääsee vuolemaan kultaa, veronmaksajien maksamista kuntapuolen miljardeista. Näin kuntayhtiöt käyttävät miljardimarkkinoilla valtaa ilman valvontaa – ”Suomeen on luotu monsteri”! TE 21.11.2022 Suomessa on noin 15 miljardin euron markkina, joka on käytännössä suljettu yksityisiltä yrityksiltä. Sen portinvartijoita ovat kuntaomisteiset yhtiöt, joita sote-uudistus kasvattaa nyt räjähtävää vauhtia. Samalla niistä on tullut vallankäyttäjiä vailla aitoa valvontaa. Kun vallankäyttäjä puolueet vielä istuu kahdella jakkaralla myös hallituksessa. Niin ......?

    • Anonyymi

      Kannattaa muistaa: Persut= Köyhänmiehen Kokoomus. Kristilliset -91 lähtien =Pikku Kokoomus. Liike Nyt =Kokoomuksesta syntynyt "Ps II" puolue. Vihreät on "myrkkyä" persuille . Kun käyvät myös Kepu/Kok porvarihallituksen vaihtoehdoksi Persuille tuuraamaan RKP. Kumpi vain nielee EK/KOK "hallitusohjelman" pääsee hallitukseen . "Kaikki" käy kuten -15 jos puolueille paikka aukeaa ministeriaitioon.

      • Anonyymi

        Persut on tyhmän miehen (ja nimen omaan miehen) Kokoomus. Puolueella on äänestäjissään suhteellisesti eniten työttömiä ja se on valmis Kokoomuksen kanssa kyykyttämään ja leikkaamaan työttömiltä surutta ja säälittä. Persuäänestäjät ampuvat omaan jalkaansa. Mitä tahansa etuutta voidaan leikata kun Purra vain sanoo, että "tästä iso osa menee kuitenkin mamuille."


      • Anonyymi

        Ei kuttu.


    • Anonyymi

      Muistakaa, että kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi PS ovat sitoutuneet ilmastohulluuteen. Kokoomus ei ole enää todellisuudessa vaihtoehto millekään.

      • Anonyymi

        PS hyppäsi vanhalla kokoonpanolla ilman kritiikkiä omilta suoraan Sipilän kanssa hallitukseen. Sen hallitustaipaleen alkuajoilla luotiin ilamstosopimus, jonka mukaan kivihiilen käyttö muuttuu laittomaksi. Hallitusohjelmassa oli myös kirjaus dieselin biojakeluvelvoitteesta. Siinä tavoite oli enemmän, mitä se nyt on.


    • Anonyymi

      Kaikki älylliset kirjoitukset, näköjään jälleen poistettu, aina samojen äärioikeistotrollien jorinat, palstan etuisivulla ja keskusteluissa, vaikka kuinka kirjoittaisit, kaikki poistetaan korruptiopoliitikko-pörssirikollisten toimesta.

      https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/

      Äänestämisen lopettamisella korruptiovaaleissa, Suomen kansa voi vielä hyvin estää, AutokratiaUsan sotarikosliitto- ja veroparatiisihävittäjä-hanke-katastrofit.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa

    • Anonyymi

      Jutun alkupäätä olisi voinut tiivistää reippaasti. On sanomatta, tutkimatta ja urkkimattakin päivänselvää, että työnantajapiirit haluavat Suomeen oikeustohallituksen, jotta pääsevät leikkaamaan sosiaaliturvaa ja keventämään verotusta. Demarit nimittäin eivät tähän helposti suostu. Työnantajajärjestöille ja Kokoomukselle tulitukea antavat monet muut "kansalaisorganisaatiot", kuten Elinkeinoelämän valtuuskunta, Keskuskauppakamari, Veronmaksajat, Suomen Yrittäjät, ajatuspaja Toivo ja mitä muita näitä nyt onkaan. Jokainen putiikki takuulla osallistuu näihin talkoisiin.

    • Anonyymi

      Noilla kun lähdetään seuraavaan kauteen niin palstat on hetkessä täynnä kirkuvia valittajia ja tämän nykyisen hallituksen mollaus on vain kalpea varjo siitä mitä tuo pohja tulee saamaan niskaansa. Sehän tiedetään jo nyt kun kumpikin noista oppositio puolueista on etukäteen ilmoittanut laittavansa kansan kyykkyyn oikein kunnolla. Siitä vaan äänestämään heitä.

    • Anonyymi

      Mikäs duunarille on vaihtoehto? Suomessa ei ole työtä tekevälle puoluetta mitä äänestää, on vaan valittava huonoista vähiten huono.

    • Anonyymi

      Pelkona tietty myös, että Kokoomus isoin ja he haluavat leikata pieni, vähä ja keskituloisilta, sekä lisää veroja näille. Kun taas Kokoomus kertoo puolueohjelmassaan, että haluavat lisätä suurituloisten varallisuutta ja vähentää heiltä veroja. Kokoomus siis haluaa ottaa työväeltä ja kansalta. ja jakaa rikkaille enempi. Toivon todellakin, että isoin puolue on perussuomalaiset. Ainoa puolue, joka oikeasti on vähävaraisten ja duunareiden puolella.

    • Anonyymi

      Vähän niinkuin yrittäjät korona-aikana. Heti oltiin konkurssikypsiä ja piti saada kymmenellä miljardilla tukia

    • Anonyymi

      Ei kiitos enää Suomeen porvarihallitusta. Kansa kärsi jo liikaa Sipilän aikana.

    • Anonyymi

      9/10 menetti varallisuuttaan sipilän aikana. Silloin oli korkeampi tulovero, korkeampi energiavero sekä korkeammat työnsivukulut ja heikompi irtisanomissuoja, työttömyystuki ja kaikki muukin. Mitäpä lottoat kun sipilä olisi puikoissa nytten ? Sähkövero nostettaisiin tappiin ja työttömyystukiin sekä palkkoihin leikkaukset koska työnantajalla menee nyt sähköön rahaa nääs

    • Anonyymi

      Äänestämisen jättäminen kaikista typerintä jos muutoksia kaipaa. Itse mennyt luotto näihin suuriin puolueihin, uusille pikku puolueille voisi kokeilla ääntä antaa jos vaikka jotain muutosta parempaan suuntaan tulisi?

    • Anonyymi

      Keskustan uskottavuusko saadaan sillä kuntoon, että ensin Sipilän hallituksessa yritetään Kokoomuksesta oikealta ohi, sitten hypätään samaan sänkyyn Vasemmistoliiton kanssa ja seuraavaksi onkin taas vuorossa Kokoomus ja aletaan yksityistämään kaikkea vesilaitoksista terveyspalveluihin?

      Suomen poliittinen jäjrestelmä on rikki, kun MTK:n poliittinen siipi Keskusta ajaa vain maataloustukien kasvattamista ja muuten keskittyy kiukuttelemaan "hallituskimppaneilleen", ja aniharva uskoo, että Perussuomalaiset voisivat tälläkään kertaa istua hallituksessa koko vaalikautta. Kun 200 kansanedustajasta n. 55 tulee edustamaan puolueita joista ei ole asialliseen hallitustyöskentelyyn, niin koko vaalikauden istuvaa hallitusta on vaikea saada kokoon. Kepun ja Persujen ulkopuolelta n. 145:stä päitäisi löytää vähintään 105 paikan enemmistö, joten vaikeaksi käy. Onko muuta vaihtoehtoa kuin Kokoomuksen ja demareiden epäpyhä allianssi?

      • Anonyymi

        ÄärioikeistoKeskustan lupaukset eduskuntavaaleissa eläkeläisköyhille:

        "Useita satoja euroja ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen".

        Niitä luvattuja entisen köyhyysrajan 1 250€/kk MINIMIELÄKKEITÄ, eläkeläisköyhien on enemmän kuin syytä, pitää äänestämisen vähimmäis-hintalappuna, jos mielii syödä leipää tulevaisuudessa. Alle tuon luvatun summan äänestäminen, on jo hengenvaarallista.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa

        Totuus on että ÄärioikeistoKeskusta on pörssirikollispuolue, äärioikeistoekstremistinen sellainen, joka peittelee talousosaamattomuuttaan, eläkeläisköyhiä tappamalla.

        1 500€/kk MINIMIELÄKKEET: Ruotsi, Saksa, Islanti, Norja, Tanska

        700€/kk Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamisalmu Suomi


    • Anonyymi

      Miksei orpo vaahtoa sopeutumisrahasta, mutta ansiosidonnaisen päivärahan heikkenemisen puolesta vaahtoaa? Moni ex kokoomuksen kansanedustaja nostaa sopeutumisrahaa ja heikommilta helppo ottaa.

    • Anonyymi

      ei nyky nuorille kerry ansiosidonnaista ei tunnit ja palkka riitä

      ei myöskään eläkettä kerry

    • Anonyymi

      kokoomus on luvannut että kahdella kympillä syö monta viikkoa ja olisi hyväksi myydä terveydenhoito ja koulut sijoitusyhtiöille kyllä markkinat hoitaa vidun urpot.

    • Anonyymi

      ole huoleti nuorelle ei noilla tynneilla ja sopimuksilla kerry ansio sidonnaista.vakituisen viikko tunnit 12-20 a9.60 e tunti.tarvittaessa voi tulla pari tuntia lisää jos et kuulu liittoon

    • Anonyymi

      nyt täytyy laittaa kulutus seis koska kokoomus tekee hallituksen ja euroja pitää olla taka taskussa ja säästö syistä töihin ei pidä mennä palkalla millä ei pärjää ilman tulon siirtoja, ei työntekijä voi velaksi elää. Kokoomus kuristaa Suomen kuoliaaksi torppaamalla enemmistön ostovoiman kuten kokoomus ja kepu tekivät 15-vuotta ennen nykyistä hallituspohjaa, joka kuristi myös BKT:n kasvun vuodesta 2009 kun työläisen ostovoima hirtettiin 0- ja äärimaltillisillapalkkakierroksilla ja eliitti siirsi paratiisitileille voittonsa.

    • Anonyymi

      Moni kokoomuslainen haluaa yksityisille firmoille sijaa terveydenhuollossa, koska rikkailla rahaa.

      Kokoomus halusi yksityistää koko Soten. Persut kannatti.

    • Anonyymi

      KOK PS: Olisi siinä seurattavaa Suomen Eu myönteisin ja kielteisin samassa hallituksessa. Ei tarvitsisi tahatonta komiikkaa ja draamaa telkkarista enää seurata. Popkornia kuluisi ja veikkaus pyörisi.

    • Anonyymi

      Kokoomus ja työväen edut 😂😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Kokoomus, käsittääkseni mielellään napsii palkansaajan edut pois mm. lomarahat.

    • Anonyymi

      paljonko esim, helsingin kaupunki joutuisi palkkaamaan lisää neuvottelijoita kun jokaisen työntekijän kanssa neuvotellaan palkat,eläke ja muut maksut erikseen.tällä inflaatiolla on neuvotteluja koko ajan mutta milloin tehdään töitä,aika utopiaa tuo kokoomus maailma

    • Anonyymi

      Oikeistohallitus, leikkaukset ja lakkorytinä seuraavalla neuvottelukierrokselle.

      • Anonyymi

        Ei niitä kukaan enää äänestä, se on jo selvä asia, niin idiootteja ei sentää enää löydy.

        https://www.theguardian.com/society/2019/jun/24/austerity-and-inequality-fuelling-mental-illness-says-top-un-envoy

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16247954/perintorikkaat-eivat-osaa-lisaantya-eivatka-opi-lukemaan-ilman-tukea

        Iso korjaamaton köyhyysongelma edelleen, kansan kahtiajako, eriarvoistaminen, käytännössä jo kaaos Suomen kaduilla, ihmiset eivät enää uskalla kävellä ulkona ja haavoittuvimpia kuolee oikeusturvan puutteeseen, eli tapetaaan köyhyyteen pakottamalla. Suomi on äärioikeistoekstremistinen uusfasistinen valtio, jossa valta tulee kiireesti ottaa pois, eduskunnan yksipuoluejärjestelmän korruptiopoliitikko-pörssirikollisilta, lopettamalla äänestäminen korruptiovaaleissa kokonaan.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16820232/quotjulkiset-organisaatiotquot-yksityistetty-demokratian-tunnusmerkit-haivytetty-suomessa


    • Anonyymi

      Haluamme pitää sunnuntaikorvaukset ja lomarahat ja pekkaset ja vuorolisät, siksikään ei äänestetä kokoomusta, koska Moni kokoomuslainen puhunut, että arkipäivän hinnalla ois sunnuntaina tehtävä töitä.

    • Anonyymi

      Kokoomus käsittääkseni mielellään palkansaajan edut napsii, mm. sunnuntaikorvaukset pois.

    • Anonyymi

      Tuleva hallitus alkaa muistuttamaan pelottavasti suomen kaikkien aikojen huonointa hallitusta, elikkä Sipilän KIKY hallitusta, joka ei saanut aikaan muuta kuin huonoja asioita, tempputyöllistämistä, KIKYt, epäonnistuneen soteuudistuksen, epäonnistuneen Taksi uudistuksen, palkkojen jäädyttämisen nollakorotuksiin, rankaisevan aktiivimallin. Kikystäkään ei hyötynyt, kuin Miljonääri Sipilän omat firmat, duunareille ei tiedä hyvää nää porvarihallitukset, koska luvataan kyllä kaikkea hyvää, mut ei ne lupaukset toteudu, polttoaineet ja ruoka, sekä sähkö ei halpene, vaikka persut ja kokoomus niin lupaa. Matalapalkka-alat lisääntyy entisestään ym. ym.

    • Anonyymi

      Ei sähkö voi halveta koska kokoomus on sanonut että kyllä markkinat hoitaa ja niihin ei saa puuttua. Sama ruuan ja polttoaineiden kanssa.

    • Anonyymi

      Mä veikkaan että loppujen lopuksi päädytään sinipunaan täydennettynä vihreillä, koska silloin EU-politiiikassa tulee vähiten riitaa hallituksen sisällä. Hallitusta ei muodosteta pelkästään talouspolitiikan perusteella, vaan kyllä siihen liittyy muitakin asioita. Toki porvarihallituskin on mahdollinen, mutta silloin uskon että hallitustyöstä voisi tulla aika riitaisaa pidemmän päälle, jos persut mukana.

    • Anonyymi

      Kyllähän Kokoomus ja Vihreät toisensa löytää kuten sähköverkkojen myynnissä 💪. Tänään tuli jälleen ilmoitus, että kansalaisten laillistettu ryöstö jatkuu. Hyvin on voideltu!

      1 euro kWh sähkönhintoja jo povataan, huh, huh.

    • Anonyymi

      EK HÄKÄMIES JA YRITTÄJÄT PENTIKÄINEN HAISTA PASKA KAPITALISTIEN KOK PUOLUSTAJIA LYÖVÄT SYÖVÄT PIENIÄ YRITYKSIÄ. TYÖNANTAJAT EI MAANITTELE KETÄÄN VAAN HÄKÄMIES JA PENTIKÄINEN KONKKAAN AJAVAT ALLE 10 HENKILÖN YRITYKSIÄ SIIS KOKOOMUS HENKISIÄ KAPITALISTIA. LUKEKAA LEHTIÄ KATTOKAA TV.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Marin on näyttönsä antanut kaksi sodanjälkeisen ajan vaikeinta asiaa hoidettu loistavasti.

    • Anonyymi

      ÄärioikeistoKeskusta tulee romahtamaan, jos hallituskauden loppuun mennessä, luvatut 1 250€/kk entisen köyhyysrajan vähimmäiseläke-oikeusturvat, eivät ole siihen mennessä toteutettuina. Siinä todellinen syy romahdukseen, ei äärioikeistoekstremismin puute, siitä kansa on saanut jo tarpeekseen.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17641670/aarioikeistokeskustan-korruptiokulmuni-valehteli-elakelaiskoyhille-torkeasti

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17548967/aito-potilasturvallisuus-alkaa-1-500ekk-minimielakkeista

      Hallitus ehtii vielä hyvin, toteuttaa ainoan todellisen vaalimainoksen, jolla on merkitystä, eli ne Pohjoismaiset 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET. Muussa tapauksessa loppuu äänestäminen.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644356/onko-kansanmurha-elakelaiskoyhilla-tosiasia-jo-suomessa-

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Marin II jatkaa - työllisyys jo nostettu vanhalla Sipilän ajan mittaustavalla noin 76%:iin ja kokoaikaiseksi muutettu työllisyysaste Pohjoismaiden korkein. Kilpailukykyasema noussut 3 sijaa olleen kahdeksas ja korkein sitten vuoden 2005. Maailman kilpailukykyisin maa on Tanska, jossa 4% korkeampi verotus, arvonnousu-maastapoistumisvero, 1000e/kk korkeammat palkat, parempi työttömyysturva, suurempi julkinen sektori, vahvempi ay-liike jne.

    • Anonyymi

      Näyttää vahvasti siltä, että Riikka Purra tulee vielä vetämään voiton edustamansa PS:n johdolla. Orpo on jo tunaroinut kaiken mahdollisen edellisellä hallituskaudellaan, joten näyttöjä onnistumisesta ei ole.

    • Anonyymi

      Meillähän on nytkin valmis ydinvoimala,kunhan sen joku saisi kuntoon ja osaisi käynnistää??

      Euroopan kallein rakennus odottaa ranskalaisinsinöörien taidonnäytettä. Tuleeko sitä, ehkei tänä talvena.

      13 vuotta myöhässä ja 20 vuotta rakennettu. Aiotaanko seuraavaa ydinmiilua odottaa yhtä kauan? Ei viddu!

    • Anonyymi

      Olkiluoto3 on maailman kaikkien aikojen kallein ydinvoimala eikä se ole vieläkään toiminnassa.
      Pelkkä rakennushinta 10-12 miljardia euroa ja 13 vuoden sähköt saamatta. Peruskorjauksen tarpeessa pian valmituessaan.

    • Anonyymi

      Totean tämän henkilökohtaisesti, kokoomus never ever työväen puolella, teoista nimenomaan päätellen ei ollut.

    • Anonyymi

      Haluamme pitää sunnuntaikorvaukset ja lomarahat ja pekkaset ja vuorolisät ja yleissitovuuden, siksi työväki äänestää Sdp:tä.

    • Anonyymi

      Mitä enemmän ihmisiä äänestäisi, sitä pienempi kokoomus olisi, koska porvarit ovat uskollisimpia äänestäjiä tutkitusti.

    • Anonyymi

      Yksikään aikaisemmista hallituksista ei yli 100 vuoden historian aikana tukenut yrityksiä näin voimallisesti kuin nykyinen sateenkaari vasemmistovetoinen hallitus. Tämän tulisi nykyiset työssäkäyvien veronmaksajien muistaa kuluneen neljän vuoden aikana yrityksille maksetut tukirahat jäävät nykyisille ja tuleville kuluttajille maksettavaksi Yritystuet eivät mitenkään ole helpottaneet kulutusta päin vastoin ne nostavat verotaakkaa. Fortum on karmein esimerkki miljardituet yritykselle ja sähkön myyntihintaa tuhansien prosenttien korotus. Orpon tai Sipilän johdolla yritystuet olisivat olleet vielä korkeammat.

    • Anonyymi

      Kyllä se piti arvata, ettei Orpolla ollut mitään arvopohjaa, niin kuin edellisten vaalien aikaan esitti, hallitushimo on niin iso, että periaatteet voi myydä tai syödä 😂😂

    • Anonyymi

      Riski on se, että Purra saattaa joutua Orpon vietäväksi. Jolloin ollaan taas kaaoksessa. Enkä silti todellakaan aio äänestää Orpoa.

    • Anonyymi

      Työväki tuskin haluaa ps ja kokoomus hallitusta.

    • Anonyymi

      Viimeiseksi porvarihallitusta.

    • Anonyymi

      Ps koettu jo, kikyt ja aktiivit tavan kansalle.

    • Anonyymi

      Suomalaiset kiittävät kansanmurhastakin.

      Ketjusta poistetaan eri mieltä olevien kirjoitukset.

      Älkää uskoko mitään, mitä täällä kirjoitetaan.

    • Anonyymi

      Moni palannut takaisin Sdp:lle, välillä ps-puoluetta äänestettyään. Soinin PetosJytky! muistissa.

    • Anonyymi

      RKP ja Vihreät tuskin lähtevät PS:n kanssa samaan hallitukseen. Ellei ihmeitä tapahdu. Ennemmin demarit ja kokoomus löytävät kompromissin, jolloin Vihreät ja RKP voivat olla mukana. Ja miksei KD. Joka tapauksessa ainakin on selvää, ketä suurrikkaat kannattavat. Eli kokoomusta ja jopa persuja, jotka ovatkin asettuneet rikkaiden ponsareiden puolelle.

    • Anonyymi

      Vai että persut ja vihreät olisivat samassa hallituksessa? Heh. Ne maailmat eivät kohtaa 😁 ..ja hyvä niin.

    • Anonyymi

      Ei tollasta hallitusta ikinä Suomeen. Tolla ei saada ku pahaaoloa heikompi osasille ja työtä tekeville ihmisille.

    • Anonyymi

      Meillähän nämä politikot varsinkin usean vuoden mukanaolleet on niin kiinni yritysten tukemisessa että tulos on aina sama on siellä vetovastuu kenellä hyvänsä Nyt kannattaa äänestää niitä joilla on mahdollisimman vähän sidoksia yritysmaailmaan. Vanhat jäärät pois penkiltä nostamasta palkkoja tosin maapallon pelastamiseen ei meidän toimet riitä edes mainos mielessä . Onko kukaan laskenut paljonko meille on tullut tuloja näiden ilmasto toimien myötä Työpaikat menetetty ja liikkumista rajoitetaan maan kansalaisilta.

    • Anonyymi

      Eipä tuo kopla pysty kasaaman hallitusta kun kannatus jää alle 50 %, ei tarvitse edes esittää välikysymystä kun tuo porukka on jo pihalla, mihin se oikeasti kuuluukin :).

    • Anonyymi

      Mites kävi kepulle viimeksi kokoomuksen kanssa? 24%sta 13%iin. Mites kävi persujen kokoomuksen kanssa? Puolue hajosi ja kannatus romahti. Kokoomuksen kanssa on eniten leikattu vähävaraisilta ja myös lähinnä omaa kannatusta. Kannatus kasvaa muutenkin parhaiten kaikilla puolueilla oppositiossa. Ei kepu persujen kanssa mene hallitukseen, ei mene lainkaan ja persut eivät vihreiden. Ja toisin päin. Vihreiden kanssa nyt ei kannata myöskään kenenkään mennä. Tämäkin kerta oli virhe. Kuka lähtee omalla naamalla kokoomuksen hallitukseen valtiovarainministeriksi? Sen puolueen kannatus puolittuu.

    • Anonyymi

      Kokoomus tunaroi jo edellisen hallituskautensa, uutta mahdollisuutta siihen ei ole enää syytä antaa.

    • Anonyymi

      Kotimaisen kulutuksen tukeminen on yksi oleellinen asia tulevassa hallitusohjelmassa Ja se ei todellakaan tule tukemalla halpatyövoiman käyttöä, yrityksen toimia tukemalla. Nyt nähty kun kolmena viime vuotena yrityksiä on tuettu, yrittäjät käyvät yhä ahneemmiksi ja hinnan korotukset ovat aivan järkyttäviä, kuten kepulainen sanoisi. Tähän politiikkaan jatkoon meillä ei ole varaa edes ottamalla lainaa.

      • Anonyymi

        Ilmaston muutos ja luonnon tuhoutuminen ovat tosiasioita, jotka eivät kulutuksella parane, vaan sosiaalisella oikeudenmukaisuudella 1 500€/kk MINIMIELÄKKEILLÄ.

        Sitä paitsi eläkeläisköyhillä nuo erittäin kiireesti tarvittavat oikeusturvarahat, menisivät kyllä suoraan välttämättömään kulutukseen, eli tarpeelliseen, kuten hammashoitoon, ruokaan eli ravintoon, reseptilääkkeisiin, sähköön, vuokriin, pakollisiin puhelimiin ja tietokoneisiin jne.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17537766/metsateollisuus-rahoittamaan-1-500ekk-minimielakkeet


    • Anonyymi

      Petteri Orpo esittää, että säästöjä voitaisiin saada aikaan asumistukia pienentämällä. Orpon mukaan kokoomus tulee luultavasti esittämään vaihtoehtobudjetissaan esimerkiksi toimeentulotuen asumislisää koskevan omavastuun palauttamista. Lisäksi kokoomus esittää ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista ja sen keston lyhentämistä. Juurihan sitä lyhennettiin edellisen hallituksen aikana Niin, että pienituloiset, työttömät ja vähempiosaiset kyykkyyn ja rutiköyhäät selälleen.

      • Anonyymi

        PetosKalmaKokPersRkpVihrKeSdpKrdjnen tie on jo torpattu, ihmishenkien kustannuksella ei enempää tuhoa.

        https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4879034/Poliisi tutkii turkulaista yksityista saattohoidon kotisairaalaa yli sata potilasta todettu kuolleeksi vastoin saantoja


    • Anonyymi

      Maksamme enemmän veroa vähentyneistä julkisista palveluista, ja sillä välin hallitus on kaksinkertaistanut valtion velan (porvarijohtoiset hallitukset 106 mrd€ velkaa), suojellut veronkiertolaisia ​​ja aiheuttanut elinkustannuskriisin. Luuleeko joku tosiaan, että porvarihallitus tekisi toisin? Poliittinen järjestelmämme on ulkoaohjattu ja läpimätä.

    • Anonyymi

      Tottakai elinkeinoelämä eli työnantajat haluavat Kokoomuksen isoimmaksi. Onhan Kokoomus kertonut puolueohjelmassaan, että antaisivat veronkevennyksiä varakkaammille ja lisää etuja heille. Lisäksi yrityksille helpotuksia ja kevennyksiä. Kaikki se maksettaisiin normaalin työssäkäyvän ihmisen nahoista. Kun samalla sanovat että palkolliset työläiset eivät tarvitsisi mitään lisää. Ei palkkaa, ei mitään. Kokoomus myös kertoo, että pieni ja keski-tuloisille laittaisivat lisää veroa. ja heidän etuuksia leikataan. Kokoomus on yritysten ja varakkaiden puolue. Toivon todellakin, ettei Kokoomus ole isoin puolue. Toivon, että Perussuomalaiset ovat isoin puolue, sillä heillä on ainoat järkevät ideat ja ehdotukset koko suomelle. Vain sitäkautta meillä suomalaisilla on toivoa.

    • Anonyymi

      Tämä tulee toistumaan, mikäli oikeisto pääsisi hallitukseen: Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattiin. Vuorotteluvapaan ehtoja kiristettiin. Vanhempainvapaan päivärahoja leikattiin. Sairausajan vuosilomaa leikattiin palauttamalla siihen omavastuupäivät. Vuosiloman kertymistä vähennettiin äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta. Ansiosidonnaisen kestoa leikattiin 100 päivällä. Kiky:llä leikkattiin julkisen sektorin lomarahoja 30 %. Vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tunnilla. Työsuhdeturvaa heikennettiin , koeaikaa pidentämällä ja takaisinottovelvollisuutta lyhennetiin. Lähes kaikkia Kelan etuuksia, lapsilisä ,äitiys-,isyys-ja vanhempainpäivärahaa ,peruspäivärahaa ja kansaneläkettä leikattiin. Yleisen asumistuen perusomavastuuta suurennettiin. Opiskelijoiden opintorahan osuutta pienenettiin ja lainaosuutta kasvatettiin. Aktiivimallilla leikattiin työttömyysturvaa. Tässä edellisen hallituksen tekemiset, johon kuului Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Sipilä, Orpo ja Soini.

    • Anonyymi

      Toisaalta aika erikoista että toisten työllä elävät saavat tulonsa helpommin kuin palkansaajat Tosiasiahan on että kulutus tuon tarpeen tuottaa. Jos kuluttajalla ei ole ostovoimaa kun se peritään veroina tukemaan yrityksiä ei pian ole tarvetta tuottaa kun kenelläkään ei ole varaa ostaa. Hyvä esimerkki tällähetkellä hinnat nousseet 20% mutta kuluttaja ei ole saanut senttiäkään lisäyksiä tuloihinsa

    • Anonyymi

      Ohjelma on selkeä, kevennetään yritysverotusta, lasketaan palkkoja ja samalla tuloveroja ja yllätys yllätys, lisätään valtion velanottoa. Onneksi teknologiateollisuus raapaisee jostain tarvittavat 50000 maahanmuuttaja taustaista työntekijäänsä per vuosi. Ja perheet päälle, näinkö oli?

    • Anonyymi

      Mikäli haluaa sunnuntai- ja yölisät pois ja muita leikkauksia niin äänestää sitten kokoomusta. Leipäjonot odottaisi hyvin monia. Ei pidä koskaan unohtaa, että Kokoomus on vain ja ainoastaan suurituloisen puolella.

    • Anonyymi

      Meillä menee sitten aika hyvin. Gallupien mukaan miltei neljäsosa suomalaisista näyttää olevan suurituloisia.

    • Anonyymi

      Leipäjonot on jo nyt melkoiset, liian moni miettii että ostaako lääkkeet vai ruokaa. Nuoret voivat huonommin kuin koskaan pula-ajan jälkeen. Sosiaalidemokratiaako?

    • Anonyymi

      No. Toivotaan ettei tällainen kauhu skenaario toteudu, tietäisi kikyjä lisää ja palkkojen alea.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      SDP ja PS ainoat työläisten tolkun puolueet, mutta eivät mahdu samaan hallitukseen molempien puolueiden äärisiipien takia SDP WOKE-siipi ja S-kokoomussiipi.

    • Anonyymi

      Lisäksi eläkeläiset,sairaat,työttömät,opiskelijat saisivat kyytiä.

    • Anonyymi

      No. Työllisyys on korkeammalla tasolla kun koskaan, on se hallitus tehnyt jotain oikeinkin, ilman kikyjä. Ajatkin on olleet ihan toiset, kun edellisen hallituksen kyykytyksen aikoihin.

    • Anonyymi

      Kanta yleissitovuuteen ratkaisee vaalit, sdp tuskin haluaa yleissitovuuteen kajota. Kerropa yksikin hyvä asia, mitä Ps sai aikaan tavan ihmisen puolesta porvari hallitus aikana?

    • Anonyymi

      Jos kokoomus saisi päättää, miten palkat olisi duunareilla? Olisiko kenties, sunnuntaikorvaukset ja lomarahat ja pekkaset ja vuorolisät minimoitu, jos porvarit saisi päättää 😂😂😂

      • Anonyymi

        Orpohan muistaakseni puhui,tai lähinnä Moni kokoomuslainen, että arkipäivän hinnalla tulee duunarin tehä sunnuntai työtä,ei ko työväki vaan etujaan vastaan äänestämään😂😂😂


    • Anonyymi

      Eduskunta voi päättää lakien laadinnasta. Työehtosopimukset ei ole lailla säädettyjä, joten ne voidaan lailla poistaa tai muuttaa. Muista kiky sopimus, jolla leikattiin lomarahoja 30 %. Lisättiin 24 tuntia /vuosi talkootyötä ,siirrettiin työnantajilta työeläkemaksuja miljardien edestä palkansaajien maksettavaksi. Nämä kaikki hallituspuolueiden kesk, kok, ps eduskuntaryhmät siunasi.

    • Anonyymi

      Sipilä näki julkisen sektorin rasitteena ja ajoi vuorotyölisien poistoa, josta kuitenkin myöhemmin luopui. Julkisella puolella on paljon tehtäviä joita on hoidettava 24/7 kuten terveydenhuolto, palo ja pelastus ja poliisi. Vuorotyö on kuluttavaa, lisät eivät ole kovin suuret joten niitä ei pitäisi poistaa heiltä jotka tekee vuorotyötä. Kiky ja aktiivimalli vei kepulta yli 200 000 kannattajaa ja 18 edustajapaikkaa.

    • Anonyymi

      Suomelle haitallisinta puoluetta vihreitä, ei pidä ottaa mukaan mihinkään tulevan hallituksen mahdolliseen kokoonpanoon.
      Vastaa

    • Anonyymi

      Äänten enemmistö, työväki tuskin haluaa ps ja kokoomus hallitusta. Purra ehkä kok hillotolppa Kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Kyllä vaalit käydään ensin. Turha on EK:n hallituspohja suunnitella. Asiat on maassa hyvin nykyhallituksen toimesta, ei siihen ainakaan persuja tarvita sotkemaan, kuten viimeksi

    • Anonyymi

      Minä kun luulin, että äänestäjät päättää siitä, mikä hallitus tulee seuraavaksi, mutta se onkin EK ku päättää. Mihin tarvitaan enää vaaleja?

    • Anonyymi

      Kokoomus, köyhien ystävät ,teoista nimenomaan päätellen 😂😂😂

    • Anonyymi

      Mitä enemmän ihmisiä äänestäisi, sitä pienempi kokoomus olisi, koska porvarit ovat uskollisimpia äänestäjiä tutkitusti. Sdp hyötyisi eniten nukkuvien äänistä, 14 prosenttia, tutkitusti.

      • Anonyymi

        Äänestämisestä tämän päivän maailmassa kieltäytyvät, eivät enää ole mitään "nukkuvia", vaan se kaikkein eniten valveilla, hereillä oleva väestö, joka ei enää suostu, luovuttamaan oikeuksiaan, korruptiopoliitikko-pörssikeinottelijoiden, likaiselle yksipuoluejärjestelmälle, koko ajan köyhempinä ja jo ennenaikaisen kuoleman uhan alla, kuten eläkeläisväestö Suomessa, on ajettu oikeusturvattomiksi, veroparatiisi-sote-ihmiskaupan orjiksi.

        Äänestämisellä tulevissa eduskuntavaaleissa, on hintalappu ja se on: 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET.

        Alle euronkaan tuon luvatun summan, emme enää tule äänestämään.


    • Anonyymi

      Porvarihallituksen kuvioita spekuloitaessa muistuvat mieleen Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset. Silloin työttömille ja yhteiskunnan vähäosaisille tarjottiin niin kylmää kyytiä että vieläkin puistattaa.

    • Anonyymi

      Historiasta muistetaan mm. Kokoomuksen koulutusvastaisuus sekä jatkuvat leikkaukset ihmisten perusturvaan ja palkkoihin. Ei tarvitse mennä kuin Sipilän oikeistohallituksen kaudelle, jolloin puolue oli innoissaan leikkaamassa perussuomalaisten kanssa pienituloisilta ja oli jatkuvasti jakamassa paremmin tienaaville,rikkaammille mammonaa. Myös työssäkäyvät saivat kovia leikkauksia palkkoihinsa. Hyvä veli -verkko pyörii jatkuvasti ja edustajat hyppivät eduskunnan ja yritysten hallitusten välillä ja Sipilän hallituksen ajaessa terveydenhuollon yksityistämistä moni edustaja vaihtoikin lennosta suoraan pörriäisten hallituksiin.Kokoomus työnantajineen ajaa edelleen ”paikallista sopimista”, joka on eri tutkimusten mukaan Suomella jo hyvällä tasolla kansainvälisesti.eli kyseessähän olisi työnantajan sanelema palkkaleikkuri! #Tyhmien eväät syödään aina ensiksi!

    • Anonyymi

      Kokoomus ei palkansaajaa edusta, sdp ees koettaa.

    • Anonyymi

      Kuvitteleeko porvarityönantajat että porvarihallituksen kanssa pystysivät kyykyttää Suomalaista työntekijää palkkoja leikkaamalla ja työehtoja polkemalla sekä yrittää koeltää lakkoja? Kyllä duunarit työtä tekemällä pitää Suomen pystyssä, ei herrat ja jos eivät usko niin laitetaan Suomen vienti seis niin siinä ei auta enään porvarien hallituskaan työnantajia!

    • Anonyymi

      Työväki tuskin haluaa ps ja kokoomus hallitusta. Tietoa ja ymmärrystä kehiin.

    • Anonyymi

      Lyhyt on kansan muisti. Oikeisto veti riman alta viimeisen esiintymisensä, että melkeinpä mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi. Maailma ei enää kestä oikeistoideologiaa.

      • Anonyymi

        Se muu on Äänestämisen lopettaminen, kun kaikki eduskunnan puolueet, ovat äärioikeistolaisia pörssirikollisten etujenajajia.


    • Anonyymi

      Olen osittain samaa mieltä. Porvarihallituksen tai KokoPersu-hallituksen pohjustaminen tosin tapahtuu aivan avoimesti ja sitä tekevät erityisesti iltapäivälehdet. Spekuloidaan ja toivotaan Perussuomalaisten ohittavan SDP:n kannatuksessa talvella, puhutaan kulisseissa käytävästä kovasta työstä porvarihallituksen eteen ja levitetään "uutisia" muka jo varmasta porvarien voitosta.

    • Anonyymi

      Maahan pohjustetaan tosiaan hallitusta, joka lähtee "tasapainottamaan" taloutta romuttamalla edellisen ns. "sosialistihallituksen" toimenpiteet eriarvoisuuden poistamiseksi. Seuraa leikkauslista toisensa jälkeen, joka kaventaa suurimman osan kansasta saavuttamia sosiaalisia palveluja aina keskituloisista pienituloisiin ja vähävaraisiin. Tunnusmottona on: "köyhät kyykkyyn". Ikään kuin kompensaationa suurituloisten verorasitusta kevennetään. Kun tulevalla hallituskaudella natojäsenyys ilmeisesti ratkeaa, johtaa tämän tuoma huuma puolustusmäärärahojen reiluun lisäämiseen ja maan militarisoimista jatketaan oikein urakalla. Miljardeilla tilataan "torjuntaohjuksia" ja raketinheittimiä USA:n aseteollisuudelta, koska Venäjä hyökkää tälläkin hallituskaudella milloin tahansa. Naton jäsenenä ollaan valmiita lähettämään sotilaita minne tahansa maailmankolkkaan USA:n etuja puolustamaan. Myös tämä muuttuu: Suomi ei ole enää maailman onnellisin kansa.

    • Anonyymi

      LAINAUS! Kun suomalaisilta kysyttiin leikkauskohteista niin IL mainitsi artikkelissaan noin viikko sitten politiikan ja hallinnon lisäksi seuraavia kohteita suosituimmiksi: kehitysyhteistyö (60 %), Yleisradio (53 %), taide ja kulttuuri (53 %), maahanmuutto ja kotouttaminen (48 %). Onko kellään arvauksia mikä puolue olisi lähimpänä tätä suomalaisten ehdottamaa priorisointia mitä tulee leikkauksiin?

      • Anonyymi

        Kokoomuksen ajamat sosiaaliturvan leikkaukset olivat epäsuosituimpien joukossa tässä EVA:n kyselyssä, eli kansa ei kannata Orpon leikkauspolitiikkaa


      • Anonyymi

        Leikkauskohteet ovat tässä:

        Veroparatiisiyritykset verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luontovastuuseen.

        Muuta ei tarvita ja tuo saadaan, kun kieltäydytään äänestämästä.


    • Anonyymi

      Tällainen hallitus kurjistaisi Suomen jonkinlaiseksi halpatyön Kamputseaksi, ja aivan varmasti kokoomus ottaisi velkaa siinä missä sdp:kin. Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      Porvarit on Porvareita vaikka voissa paistais Rikkaat rikastuu köyhät kyykkyyn Miksi Ek-puuttu hallituksen muodostamiseen ja ohjelmien valmisteluun nehän kuuluvat kansalaisten eduskuntavaalien valitsemien puolueitten tehtäväksi valita pääministerin ja hallituksen ministerit

    • Anonyymi

      Kepulla ei ole koskaan ollut mitään hyvää annettavana palkkatyöstä ansionsa saaville - on ainoastaan pienen piirin etujärjestö, joten kannatuksenkin pitäisi olla olle 5 %. Toivottavasti äänestäjät ovat tämän tajunneet. Kokoomuksen ydinkannatus samaa luokkaa.

    • Anonyymi

      Lähes mahdotonta on muodostaa oikeistohallitus. Demarit petraavat ja Kokoomus laskee kuten ennenkin on tapahtunut. Kepu jää oppositioon 12%n kannatukselllaan. Kokoomus, SDP, ÄRKOOPEE ja vasurit, KD. Siinä on tuleva koalitio.

      Toivottavasti pettymys tullaan hallitsemaan aikuismaisesti.

      • Anonyymi

        Älä unta näe.


    • Anonyymi

      suomen kansan pitää ajatella ja ajattelee että me menemme eteenpäin elämässä mutta yksi puolue keskusta yrittää pysäyttää tulevan elämän koko kansalta niin siitä tarvitse ihmisten ottaa ajatusta itselleen.

    • Anonyymi

      Nyt meni mikrossa lämmitetty työpaikkalounas väärään kurkkuun! Siis vai on vastakkainasettelun aika ohi?! Työnantajat haluavat väen väkisin hallitukseen puolueen, jonka kannatuksesta on kadonnut yli puolet, siksi että nämä ovat aina räikeimmin toimineet tavallisia äänestäjiä vastaan. Harmi että kansalaiset eivät pääse samalla tavalla vaalien välillä tapaamaan poliitikoita niin kuin eliitti.

    • Anonyymi

      Elinkeinoelämän ja työnantajien luokkataistelu edelleen voimakkaana käynnissä, vaikka ovat tätä koittaneet piilottaa parhaansa mukaan omistamassaan valtamediassa.

    • Anonyymi

      Seuraava hallitus on sinipuna jos kokoomuksen suosio pitää. Persut eivät ole hallituksessa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Mikä muu tahansa,kunhan ei porvareita.

    • Anonyymi

      Häkähenkilön firmako ei oppinut kerrassaan mitään Sipilän hallituksen mahalaskusta? Työelämän konflikteja lietsomalla kohti Bulgarian taloutta. Luokkasoturi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Paljonkos se Yhdysvaltain valtionvelka taas olikaan? Pitkälti yli 100% BKT:stä. Nämä prosentit eivät juuri kerro mitään, muutoksen enemmänkin. Suomi on aika hyvää EU:n keskitasoa. Jarrutukset aiheuttavat väistämättä valtionvelan kasvua, olkoon hallituksessa kuka tahansa. Ennätyshän on Ahon hallituksella, joka kasvatti valtionvelan viisinkertaiseksi. Marinin hallituksen kasvuprosentti on Kataisen hallituksen luokkaa. Häkähenkilöä vain ei ole kansantalouden puolesta liikkeellä, vaan aivan muulla agendalla. Näitä on turha koplata.

    • Anonyymi

      Jos tästä maailmassa hakee asiaa joka ei muutu, tulee mieleen vain yksi, Keskusta pettää tavallisen kansan aina, ei tule poikkeuksia, ei tullut tälläkään kertaa.

    • Anonyymi

      Kerro miten he Sipilän hallituksessa pitivät pientuloisista huolta. Odotan mielenkiinnolla.

    • Anonyymi

      talouselämä Hypon ekonomisti Juho Keskinen huomauttaa, että työllisyysaste on nyt korkeimmillaan sitten 1990-luvun alun. ”Työllisten määrä ei ole kausivaihtelu huomioiden ollut koskaan näin korkea Suomen historiassa. Vaikka avoimien työpaikkojen määrä kääntyi laskuun heinä–syyskuussa, on se yhä viime vuoden tasolla”, Keskinen toteaa. ”Osaavia käsipareja kysytään edelleen etenkin hoito- ja opetusalalla sekä ravintoloissa”, hän jatkaa. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist toteaa, että lokakuun työllisyyskehityksessä ei ole näkyvissä mitään sellaista pehmenemistä, mitä on povattu jo pidempään suhdannenäkymien muuttuessa synkemmiksi. ”Työllisyyden paraneminen on tällä hetkellä Suomen talouden ehdoton valopilkku ja vahvin todiste siitä, ettei ainakaan vielä olla taantumassa”, Appelqvist arvioi.

    • Anonyymi

      Sipilä piti huolen, että pientuloiset pysyivätkin pientuloisena, mutta työmäärää toki kasvatettin ihan ilman palkkaa sen kikyn verran. Myös ne lomarahaleikkaukset taatusti ilahduttivat johtajia, vaan ei niinkään niitä, joilta leikattiin.

    • Anonyymi

      Köyhän on entistä tärkeämpää äänestää nyt ja niin ettei pääse porvarihallitus taas aloittamaan suoraa kurjistamista vähiten omistaviin....

    • Anonyymi

      Jos Vihreät päästetään mukaan hallitukseen niin siinä käy niin, että kiristämällä Kokoomusta se saisi tahtonsa läpi kaikessa. Eli Suomen teollisuuden ja siten hyvinvointivaltion alasajo jatkuisi. Orpo on valmis vaikka muhun kunhan hän vain pääsee ministeriksi. Sama vaiva monilla muilla Kokoomuksen jäsenillä.

    • Anonyymi

      kokoomus kun on vallassa on köyhä matalalla

    • Anonyymi

      Äkkiä se Sipilän riisto unohtuu? Miten luulet Kokoomuksella käyvän.. niinpä.

    • Anonyymi

      Orpon johtaman porvarihallituksen voimia Suomea viedään Baltian neljänneksi halpatyömaaksi, jossa veronkierto kukoistaa.

    • Anonyymi

      Porvarit on paniikissa, vaikka vaaleja ei ole vielä edes käyty. Jokainen politiikasta vähäänkään ymmärtävä tietää varsin hyvin, että persut ja kokoomus ei tule olemaan seuraavaan vuosikymmeneen hallituksessa 7kk kokeilun jälkeen.

    • Anonyymi

      Kunpa ei missään nimessä ja tapauksessa tule porvari hallitusta.

    • Anonyymi

      Miten oikeisto saa sähkön ja polttoaineen tai ruuan hinnan alas ? Taikasauvallako ? Kokoomus ajaa kepuakin enemmän elinkeinotteluelämän omistajien etuja ja nyt on yhteiskuntavastuuttoman omistajan ansaitsematon tilipäivä kriisien varjolla.

    • Anonyymi

      Voi mennä vähän vaikeaksi kun koko propaganda on vedetty yhden kortin varaan: tämä hallitus "tuhlaa". Nyt onkin käynyt ilmi, että elvytys on toiminut, verovaroja tulee enemmän ja kuluja on vähemmän, kuten pitikin, paitsi että ennakoitua enemmän. Talous hetkellisesti jopa ylijäämäinen. Mitenköhän olisi Viinanen/Aho-metodilla käynyt?

    • Anonyymi

      Elinkeinoelämä ajaa aina porvarihallitusta. Nykytilanteessa vaalien jälkeen se tietäisi palkansaajalle todella kylmää kyytiä. Vaalit on käytävä ensin. Perussuomalaisten noste on jo takana päin. Mestari-sanaa ei enää kuulla. IP-lehdet kyllä pelaavat kepulla ja persuilla oikeana tavoitteena kokoomuksen vaalivoitto ja porvarihallitus.

    • Anonyymi

      Kyyti kylmenee suurimmalla osalla kansaa jos oppositiossa oleva parhaiten voiva osa äänestäjistä pääsee muodostamaan hallituksen. Silloin loppuu se elvytys jota on vaikeissa oloissa yritetty harjoittaa. Oppostiolta kuullaan koko ajan vaatimuksia säästöjen toimeenpanemisesta. En itsekään kannata tuhlausta, mutta nykymenon arvostelijoista suurin osa on vailla mitään julkisen talouden tuntemusta. Siitä seuraa yhden lauseen panettelua ja vaatimuksia hallituksen suuntaan.

    • Anonyymi

      Ei kokoomusta tai persuja mihinkään päättävään asemaan.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Parempi jatkaa hyväksihavaitulla kokoonpanolla eli tällä samalla hallituksella vähintään seuraavat neljä vuotta.


    • Anonyymi

      Kokoomus ja persut uutta kikyä tekemään, yksityistämään ja bensaveroa korottamaan, mikä voi mennä pieleen..? 😂

    • Anonyymi

      Suunnitteilla oikein kunnon töissä käyvien ja työttömien kyykytyshallitus.

    • Anonyymi

      Akkojen haihatelu hävittää suomen tyystin.

    • Anonyymi

      Elinkeinoelämän ympärillä pyörii melko sakea joukko vaikka mitä kuppikuntaa muka ajamassa etuja... kenen etuja?

      Jos yritykset alkavat tosiaan kilpailla sillä, kuka maksaa huonoimman palkan, niin ei siitä ainakaan suomalaiset hyödy. Se ei vähennä yhteiskuntamme ongelmia, vaan lisää niitä.

      Koko tuo järjestölauma ja kokoomus puolueena vaikuttavat enemmänkin kärpäslaumalle, joka haluaisi lentää tunkioltaan ruokapöytään. Kuinka moni yrittäjä oikeasti tarvitsee paikallista sopimista tai haluaa leikkauksia, jotka vähentävät julkisen sektorin ostoja heiltä? Tai vähentävät julkisen sektorin palveluita heille itselleen?

      Kokoomuksen "työllisyystoimet" eivät vaikuta mitään mihinkään, mutta vähentävät kyllä työttömien ostovoimaa entisestään. Ehkä siitä joku K-lähikauppias kiittää.

      Oikeisto on parin vuosikymmenen aikana täyttynyt aivan täysillä pelleillä. Kuka ihme tuollaisia äänestää? Ja ennen kaikkea, kuka noita rahoittaa? On todella vaikea uskoa, että ainakaan suomalaiset yrittäjät ja työnantajat. Jostain raha tulee, mistä?

    • Anonyymi

      Jos noin heikosti käy ,niin palkansaajia viedään ku litran mittaa. taas ollaan työttömyysrahojen leikkauksissa ja työttömiä höykyttämässä, sekä poistamassa etuisuuksia kuten lomarahat josta saatiin ennakko makua edellisen porvarihallituksen toimesta ,kuten myös kikyn myötä ilmais töiden teettämisestä. Luulisi tuosta jo ihmisten viisastuneen, ettei nyt sitä mene enää lisää tilaamaan tuolta vaali uurnilta. Tuolloin tulon siirrot menee hallituksen ohjaamana rikkaille joka tietää leikkauksia palveluihin ja nehän ovat tikissään kun niitä on viimeset 20 vuotta paranneltu, eikös vaan teidänkin pitäjässä pääse lääkäriin het ku tulee tunne että nyt on mentävä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4574
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2274
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1700
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      304
      1380
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      138
      1117
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe