Vale-eläkekorotukset aiheuttaneet itsemurhien aallon Suomessa ?

Anonyymi

Medioissa ei uutisoida, eikä kerrota siitä todellisuudesta, jossa äärimmäiseen köyhyyteen jätetyt, vanhukset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat Suomessa, 800€/kk "sairaus-kansaneläkkeillä" joutuvat sinnittelemään.

https://demokraatti.fi/joka-toinen-paiva-yli-65-vuotias-suomalainen-tekee-itsemurhan-onko-vanhuksienkin-suomessa-kohtapuoliin-jo-pakko-siirtya-rikollisuuden-pariin/

Hallituksen valekorotukset, ovat vain pahentaneet sairaus-kansaneläkeläisten köyhyyttä. Eduskunnan yksipuoluejärjestelmä, ei edes yritä tehdä mitään, erittäin vakavalle ja pahalle, isolle korjaamattomalle sairaus-kansaneläkeläisten köyhyydelle Suomessa.

THL:n johdossa veroparatiisijoittajien etujenajajia, eli THL ei tutki, eikä raportoi vanhusten, vammaisten, pitkäaikaissairaiden tekemistä itsemurhista Suomessa, saati sitä edeltäneestä, liian pitkään jatketusta köyhyyteen pakottamisesta.

88

1302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuolloin kirjoituksen aikaan olikin oikeistohallitus, jossa myös PS oli.

      11.10.2018 12:01 ・ PÄIVITETTY: 11.10.2018 12:49

      Sittemmin on tosiaan indeksijäädytykset ja muita oikeiston kurjistamistoimia tosiaan purettu. Myös pienimpiin eläkkeisiin on tullut ensimmäinen erä ylimääräisestä korotuksesta.

      Tarkoituksesi oli kuitenkin vain varmaankin katkerana haukkua nykyistä hallitusta.

      • Anonyymi

        Näinhän tuo oli.


      • Anonyymi

        Kertokaapa, te "poliittiset ihmiset", mistä niitä rahoja saadaan. kun tämä maa ei enää tuota muuta kuin kelvottomia päätöksiäm jotka nekin ovat tehty Brysselissä? Aivan sama, kuka siellä hallituksessa/ eduskunnassa istuu, kun poliitikkojen fokus on oman ja kavereiden hyvinvoinnin edistämisessä, toisena tulee puolue, ja se "kansa" jota muka edustetaan, on ihan sivuseikka.

        Täyttä roskaa koko politiikka ja kansanedustuslaitos on vain työnvieroksujien eläkeputki, jonka vaalit vain siunaavat.


    • Anonyymi

      Kirjoittajan katkeruudesta vetämäsi johtopäätökset, eivät pidä paikkaansa, eikä aloituksesta käy ilmi, että olisi haukkumassa eduskunnan yksipuoluejärjestelmän, nykyistä vale-eläkekorotuksia tehnyttä hallitusta.

      Kyse on avunhuudosta, äärimmäiseen köyhyyteen jätettyjen, valheellisilla vaalilupauksilla jymäytettyjen äänestäjien, eli sairaus-kansaneläkeläisten puolesta.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15814032/koyhyyteen-pakotettujen-kerattava-joukkokanne-eduskunnan-korruptiota-vastaan

      Perään kuulutamme IHMISOIKEUSJURISTEJA, puolustamaan ilman aitoa oikeusturvaa jätettyjä, vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita Suomessa.

      • Anonyymi

        Oletko joku aikamatkaaja? Tule tähän päivään.


    • Anonyymi

      Tuollakin rahalla hihittelee ja kiusaa naapureitaan

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ensin perspölö rääkyy ettei medioissa uutisoida ja seuraavaksi linkittää Demokraatti-lehden uutiseen :)

    • Anonyymi

      Suomessa äärioikealle radikalisoitu, eduskunnan yksipuoluejärjestelmä, toimii Kiinan otteilla, täällä ihmisten alistaminen ja köyhyyteen pakottaminen, hoidetaan 800€/kk köyhyyseläkkeillä ja valekorotuksilla.

      https://www.nbcnews.com/news/world/hong-kong-police-fire-tear-gas-water-cannons-protest-against-n1213951

      Tutkijat ja ihmisoikeusjärjestöt, miettikää Suomen vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, puolustuskyvyttömiä ihmisiä sinnittelemässä, vakavien sairauksien kanssa 800€/kk, siis tuo on se netto, josta otetaan sitten ne välttämättömät elinkustannukset pois - eli käteen ei jää käytännössä mitään.

      EU:ssa Saksa korottaa verotonta minimieläkettä 1 500€/kk - miten Suomi ei voi nostaa muka, edes siihen köyhyysrajalle 1 250€/kk ? Hallituksella tulee kiire, jos se aikoo pitää äänestäjänsä - tämä oli se viimeinen kerta, kymmenistä turhista äänestämisistä, jonka enää teimme, jos niitä aitoja tekoja, sairaus-kansaneläkkeiden nostamiseksi köyhyysrajan yläpuolelle, ei pian ala näkymään.

    • Anonyymi

      Meidän päättäjille on tärkeämpää puhua vaan solidaarisuudesta eu:hun päin eli muiden elättämiseen kun samaan aikaan meillä tv:ssä kerjätään lapsille ruokarahaa , sairaaloihin yms. heikoimmat jätetään tuetta , on näköjään alkanut taas aivopesu kanalaisille ja varmaan kohta näyttävät jostain taiottuja galluppeja kuinka meidän pitää huolehtia muiden ongelmista ja pistää pää puskaan omien ongelmien suhteen.Tyhmien hyväntahtoisuutta osaavat muut kyllä käyttää hyväkseen , on jo nähty muttei opiksi kait oteta koskaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Oikeusturvaa 1 250€/kk minimieläkkeillä - leipää kansalaisille saa, kun äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten, veroparatiisihävittäjä-hankkeet perutaan kokonaan ja miljardit otetaan hyötykäyttöön, köyhyysongelman korjaamiseen Suomessa.

      https://www.nbcnews.com/news/world/hong-kong-police-fire-tear-gas-water-cannons-protest-against-n1213951

      Suomi on jo vastaava, äärioikeiston veroparatiisirikkaiden diktatuuri, kuin Hong Kong - ei ole käytännössä eroa, vaikka Suomen eduskunnan yksipuouejärjestelmän Orbanit, tekevät kansanmurhan salassa, veroparatiisi-"hoivakotien" taka-ovilta ennenaikaisesti tapettujen vanhusten ruumiita, kaikessa mediahiljaisuudessa kylmäkontteihin siirrellen.

      BF-talousrikollisjärjestö maksattaa jopa mainoksensa, Suomen vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita pahoinpitelemällä. "Tasa-arvo-maaiman-onnellisin-maa-jne" mainokset, ovat veroparatiisi-äärioikeistorikollisten mainoksia.

      Sipilä johtaa maatamme kovin ottein, viisi Imelda Marcosia, hoitavat mediamainonnan kertoilemalla hääpuvuistaan, jälkeläisistään, harrastuksistaan - Vogue strike the pose. Käykäähän allekirjoittamassa kansalaisaloite, veroparatiisihävittäjä-suunnitelmien perumiseksi. Ihmisoikeuskysymys jo.

    • Anonyymi

      https://www.aljazeera.com/indepth/opinion/deserves-billionaire-200524115936784.html

      Kukaan ei oikeasti ansaitse, vastikkeettomia yritystukia Suomen valtiolta, veropakolaisyrityksiensä voiton maksimointiin, verojenkiertoon, osake- ja vakuutuskuoririkollisuuteen.

      On täysin Suomen perustuslain vastaista, jakaa vastikkeetonta rahaa rikkaille veropakolaisille, joilla on miljoonia tileillään ja voittoa tekevät yritykset, joita pyörittävät jo muutenkin yritystuilla, eli verojenmaksajien, eli Suomen kansalaisten kustannuksella.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        IS-tapaus: Eläketuki 834 - vuokran omavastuu 130 - sähkö 70 - puhelin 32. Käteen jää n. 600 euroa kuukaudessa, millä on ostettava ruokaa ja maksettava muut talousmenot asumista ja puhelinta lukuunottamatta.
        Sähkölasku vaikuttaa isolta, jos kyse on vain kuukauden laskusta.

        Jos saisi edes 1200 kuukaudessa? Hän saa nyt eläketukena ja asumistukena yhteensä 1134 euroa puhtaana käteen.


    • Anonyymi

      Veroparatiisihävittäjät terrorisoivat Pirkanmaan ilmatilaa - muu Suomi ei vielä tiedä, minkälaista jatkuvaa meteliä ja häirintää ilmatilasta käsin, veroparatiisi-diktaattorit suunnittelevat, jos kansalaisaloite hävittähankkeen perumisesta, ei saa riittävästi nimiä eli osallistujia.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16418949/poliisivaltiossa-asunnossa-kuolleena-makaaminen-on-murhanyritys-poliisia-vastaan-#comment-102771187

      Diktatuurivaltio-Usa:n kanssa, mikään aito oikeusvaltio, ei pidä "isäntämaasopimuksia", eikä tee hävittäjähankkeita hyökkäysliiton kanssa.

      Tärkein kansalaisaloite meneillään - osallistukaa nyt, ettei tarvitse itkeä jälkikäteen, kun aktiivileikkurit tulee.

      • Anonyymi

        Odotin satasta kuin kuuta nousevaksi, mutta tulikin 20 euroa käteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odotin satasta kuin kuuta nousevaksi, mutta tulikin 20 euroa käteen.

        Tätille tuli 86e käteen.


    • Anonyymi

      Useita satasia luvattiin ja nostaa pienimmät eläkkeet, köyhyysrajan yläpuolelle, eli siihen 1 250€/kk.
      On virhe tyytyä edes satasiin, kun on kyse isosta, vakavasta eläkeläisköyhyydestä, äärimmäisestä sellaisesta, kun Suomen oloissa, vakavasti sairaat ja vanhukset, joutuvat sinnittelemään 800€/kk - eihän se ole mikään eläke, vaan rangaistus siitä hyvästä, että on vanha, sairas, joutunut onnettomuuksiin, tai väkivallan kohteeksi.

      1 250€/kk pitäisi olla jo, jos tuota ei tule, jää äänestäminen. Yksipuoluejärjestelmässä ei kannata äänestää.

    • Anonyymi

      Nykyisenkään hallituksen ministereistä, ei ole mihinkään ison köyhyysongelman korjaamiseksi - samassa pörssikeinottelijoiden korruptioveneessä, ovat kaikki eduskunnassa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16446696/havittajahankkeen-perumisen-kansalaisaloite-tarkea-vaikutusmahdollisuus-kaytettavissanne

      Vaadimme Suomen ulkopuolisen, riippumattoman, puolueettoman tahon tulevan rikostutkimaan Suomen eduskunnan, ministeriöt, poliisin, armeijan, tiedotusvälineet ym tahot - vakavien korruption ja diktatuuri-yksipuoluejärjestelmän rakentamisen Suomeen takia.

      Suomen kansalaisilta puuttuvat, aito oikeusturva, aidot ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet, siis ne oikeusvaltion ja demokratian tunnusmerkit.

    • Anonyymi

      Uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa kaikki muut puolueet ovat liian korruptoituneita?

      • Anonyymi

        Persut ottaa köyhän avut pois.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Näin on.


    • Anonyymi

      1 250€/kk on se köyhyysraja, eli se minimieläke, jonka kaikki hallituspuolueet lupasivat ja joka on oltava nykyisen hallituksen hallituskauden loppuun mennessä - ehtona äänestämiselle.

      800€/kk ORJUUSELÄKE on vakavasti sairaiden, hädänalaisten ihmisten pahoinpitelyä ja törkeää hyväksikäyttöä.

    • Anonyymi

      BF-medioissa kuten IS, kovaa Ruotsidemokraattien Åkesson-propagandaa, eli Tegnellin haukkumista "Ruotsin koronalinjasta".

      Totuus asiassa on, että pääministeri Löfvenin suosio on vankka, johtuen heikompien aseman turvaamisesta koronan suhteen, eli Ruotsi piti lupauksensa sairaus-kansaneläkkeiden korjaamisesta, toisin kuin Suomen eduskunnan yksipuoluejärjestelmä, joka käytti koronpandemiaa, "business finland"-äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisi-ekstremisti-talousrikollisten rahoittamiseen.

      Kirjoitimme IS-keskusteluun, mutta sananvapautemme estettiin, jälleen.

      Sellaisia "keskusteluja" BF-medioissa.

    • Anonyymi

      Heiltä helppoa imuroida kaikki takaisin

    • Anonyymi

      Taitaa tulla uusia huumeiden välitys Joukko kohta eläkeläisten liigat ottaa kentän haltuunsa

    • Anonyymi

      Valehtelemalla hallitukseen!

    • Anonyymi

      BF-Yle on tänäänkin, enemmän huolissaan rikkaiden koirien uintimahdollisuuksista, kuin vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hätätilanteesta Suomessa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16394562/eduskunnan-yksipuoluejarjestelma-ja-bf-talousrikosjarjesto-aivopesun-mestareita

      1 250€/kk MINIMIELÄKKEIKSI siten, että se sairaus-kansaneläkkeen perusosa nostetaan edes tuohon köyhyysrajalle, eikä sitä GestapoKelan "takuueläkettä", joka on poliittisten ym tuulten heiteltävissä, eli ei ole aitoa oikeusturvaa vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille.

    • Anonyymi

      Äänestä vasemmistoa ja tulos on tässä. Aivan oikein demari apinoille.

      • Anonyymi

        Apina ,äänestä ketä vaan niin köyhdyt.


    • Anonyymi

      https://www.skp.fi/blogit/seppo-ruotsalainen/mielenosoituksen-aika-el-kerahastot-unohtavat-el-kel-iset

      Ei kerro mistään oikeusvaltiosta ja demokratiasta, että Suomessa 800€/kk orjuuseläkkeet, samaan aikaan kun Espanja satsaa 305 biljoonaa euroa sosiaaliturvan korjaamiseen ja eläkekorotuksiin köyhimmille.

      Saksassa 1 500€/kk minimieläkkeet ja täysin ilmaiset kaikki terveydenhoidot ja julkiset palvelut, tuon ensisijiaisen oikeusturvan lisäksi.

      Suomessa BF-mediat valehtelevat ja vaikenevat kansanmurhasta Suomessa.

      Päättäjät eduskunnan yksipuoluejärjestelmässä, kuuluvat Valtakunnanoikeuteen syytteissä kansanmurhaamisesta.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Täällä ei ole kansanmurhaa.


    • Anonyymi

      Rikkaiden verotusta on aika kiristää tuntuvasti Suomessa.

      Ökyrikkaat perintö- ja verosuunnittelijat, on aika laittaa verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luontovastuuseen.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452103/ohisalo-entisia-ja-nykyisia-poliiseja-ostettu-lahjottu-korruptoitu-yritys-maataloustuilla#comment-102998223

      BF-medioissa pelkkää isoimpien talousrikollisten ruikutusta, tänäänkin. Miksikään aidoksi, saati puolueettomaksi tiedonvälitykseksi sitä ei voi sanoa.

      Toimittajien olisi aika tehdä tutkimusmatka, suomalaisiin slummeihin, että todellisuus kirkastuisi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Wi mikään eduskunta


    • Anonyymi

      Marin ja Kiuru toistelevat, veroparatiisi-sote-pörssikeinottelijoiden "mielenterveysstrategiaa", eli pörssikeinottelustrategiaa: "muistisairaudet ja kaatuminen" - ovat tulleet "tukemisen ja luottamuksen" oheen, BF-yksipuoluejärjestelmän korruptio-valtaapitävien puheenparsiin.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16528519/veroparatiisi-soten-quotmielenterveysstrategistitquot-pahentavat-elakelaiskoyhyytta-suomessa

      1 250€/kk MINIMIELÄKKEIDEN TOTEUTTAMINEN, on tahtotila-kysymys, ei rahakysymys. Eläkerahastoissa pelkät korot, ovat tuhansia miljardeja euroja.

    • Anonyymi

      Toinen yhtä paha on koronahysteria joka ajaa lopulta itsemurhaan. Nehän pahimmillaan juo puhdistusainetta koska koronaa on niiden mielestä kaikkialla. Jopa talon seinistä irtoava asbesti muuttuu koronaksi. Kun aletaan tajuamaan että, koronahysteria ja maskinaamari vouhotus on mielisairautta niin siinä ollaan oikealla polulla. Rätti kauppa lopetettava ja selvemmille vesille jätettävä mielisairaus jossa aftoja kaivetaan kurkusta puukolla, reppu veittiä täys ja naamioidutaan.

    • Anonyymi

      Suomessa otetaan vanhuksilta myös suurempi sairasvakuutusmaksu verotuksessa. Eli rangaistaan iän mukaan.

    • Anonyymi

      Aivan oikein. Takuueläkkeen = köyhyyden kehitystä:

      v. 2016 766,85€/kk ---> v. 2019 784,52€/kk. Kehitys huikeat 17,67€, brutto. Kyllä tuosta antin pitää olla jo kateellinen 50€:llaan netto.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tarkotus olikin et moni tekee itsarin säästyy eläkerahoja.

    • Anonyymi

      Niin varmaan korruptiopäättäjät ovat laskeneetkin, ettei kannata korottaa sairaus-kansaneläkkeitä, kun pääsee köyhistä eroon tappamalla ne köyhyyteen.

      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/02/koyhyyden-anatomia-talta-nayttaa-suomalainen-koyhyys-tilastoissa

      Tuossa jo vanhetuneita, mutta jonkinlaisia näkemyksiä siitä, mitä köyhyys Suomessa on.

      Kaikkein köyhimmät eivät näy edes tutkijoiden ym tilastoissa, koska ovat niin syrjäytettyjä, haavoittuvissa asemissa, etteivät kykene vanhuuden, vammaisuuden, pitkäaikaissairauksien ym takia, edes puolustamaan itseä, eikä esim. toimeentulotukea anneta eläkeläisköyhille, vaikka yrittäisi hakea, eikä se ole ratkaisu sairaus-kansaneläkkeiden nollilla pitämiseen.

      Äänestämättä jättäminen, on sittenkin se paras vaihtoehto, kun muuta ei ole jäljellä. Nykyinenkin hallitus ajaa vain ökyrikkaiden, perintö- ja verosuunnittelijoiden ja pörssikeinottelijoiden ansaitsemattomia etuja.

    • Anonyymi

      Suomen köyhyyteen pahoinpidellyt, tapetaan kaikessa radiohiljaisuudessa. Veroparatiisi-mediataloille jaettu jättimäisiä "koronatukia", esim. porvari-äärioikeistomedia Kalevalle, siitä hyvästä, että eivät uutisoi, eli tee tiedonvälitystä, isosta, hoitamattomasta köyhyysongelmasta, eriarvoisuuden räjähtämisestä kasvuun Suomessa 2020.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helsingin-poliisilta-synkka-tieto-47-itsemurhayritysta-tai-sen-uhkaa-viikonloppuna-taustalla-koyhyytta-toivottomuutta-ja-pahoinvointia/7231556

      Käytännössä kansanmurha meneillään Suomessa - ei tiedonvälitystä, yhdessäkään EK-mediassa, ei edes mainita.

      • Anonyymi

        Demarit syypäitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit syypäitä.

        Onhan Suomella sitä rahhoo, vaikka kaataa Eu valtiolle 3200 miljoonaa euroa, sano.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit syypäitä.

        Ai köyhiä ei ollut muiden hallitusten aikana ?


    • Anonyymi

      Tuskin. Koronahysteria aiheuttanut itsemurhien aallon. Toisaalta mieluummin itsemurha kuin koronarokote.

      • Anonyymi

        No mene tekemään.


    • Anonyymi

      "Pienimpiä eläkkeitä" EI todellakaan "ole korotettu" - Suomen pääministeri Marin valehtelee, haavoittuvimpaan asemaan, ilman aitoa oikeusturvaa pakotettujen kustannuksella:

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4eb147f2-b228-488f-a49b-2369f6b0d9ee

      Mitkään "vappusataset", tai indeksien poistot, tai nolo viisikymppinen, EIVÄT ole mitään korotuksia, vaan edelleen kovia eläkeleikkauksia ja eläkeläisköyhien puuttuvan oikeusturvan jatkamista, eläkeläisköyhien pilkkaamista, Marin tietää sen itsekin, samoin Kiljunen.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17090870/vaadimme-kiurun-erottamista-nyt--775ekk-ei-ole-sairaus-kansanelake-vaan-ihmiskauppaa

      Marin ei ole sopiva Suomen pääministeriksi. Puolen miljoonan 800€/kk orjuuseläkeläisten, vakavan köyhyyteen, oikeusturvattomiksi pakottamisen väittäminen "korotukseksi" on niin suuri valhe ja hädänalaisten, puolustuskyvyttömien köyhyyteen pahoinpideltyjen päähän potkimista, ettei pääministerin virkaa Marinin kohdalla, ole syytä jatkaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kun pääministerin asemasta, Marin Antoinette, sanoo: "menkää lenkille juoksemaan", nälkäisille ja köyhyyteen oikeusturvattomiksi pakotetuille, lopen uuvutetuille, 800€/kk nälkäeläkeläis- vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille, joille sähkönhinnan jyrkkä ja äkillinen nousu, on kuin kuolinisku, entuudestaan puuttuvaan oikeusturvaan, kertoo se eduskunnan syvästi korruptoituneista pörssikeinottelija-poliitikoista, ettei heillä ole enää suhteellisuuden- eikä oikeudenmukaisuuden- eikä todellisuudentajua, enää yhtään jäljellä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17038549/korruptiohallitukseneduskunnan-nais-trumpit-jakavat-miljardeja-veroparatiisirikkaille#comment-109042486

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17187966/alkaa-enaa-antako-painostaa-itseanne-aanestamaan-korruptiovaaleissa

      Ja kun ei ole sellaista oppositiota, joka olisi estänyt sähkönhinnan korotukset, on köyhyyteen pakotetuilla jäljellä, enää yksi mahdollisuus: kaiken äänestämisen lopettaminen.

      KUULUTUS ELÄKELÄISKÖYHYYSTUTKIJOILLE, MISSÄ TE VIIVYTTELETTE ? Viekää eläkeläisköyhyys hätätila, kansainväliseen oikeuteen heti.

      • Anonyymi

        Minä harkitsen itsemurhaa . Kunhan saan Orbanin tyttärille Testamentattua jättimäiset perintöni. Koska kielitaidottomat lekurit väsäs minusta selkäinvaliidin . Säryt ovat helvetilliset .


    • Anonyymi

      Vihreä uudistus tulee tappamaan vanhuksia vielä lisää....Tälläisiä te olette ihmiset äänestäneet jotta pääsette vanhemmistanne eroon!HÄVETKÄÄ!!!

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen "vihreä uudistus" ? Äärioikeiston populistiporvarit, ovat rasismikortilla, filippiineiltä ja thaimaasta, maahanmuuttoa nelinkertaistamassa, ulkomaisen halpatyövoiman tuomiseksi. Kovaotteisia äärioikealle radikalisoituneita "hoitajia", pitää alkaa karsimaan Veroparatiisi-sotesta.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa

      Islannissa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, ovat jo 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET, kansalaisten oikeusturvana, suojelemassa Veroparatiisi-sote-väkivallalta. Suomen ahneet korruptiopoliitikot, jättäneet puoli miljoonaa eläkeläistä, äärimmäiseen köyhyyteen, oikeusturvattomiksi pakottamalla, käyttävät omien pörssiosakkeidensa korottamiseen, modernissa orjuuttamisessa, IHMISKAUPAN välineiksi pakottamalla.

      Emme enää äänestä korruptiovaaleissa.

    • Anonyymi

      Itsemurhien syitä ei ole koskaan joko haluttu tai osattu selvittää ja kertoa tilastollisesti. Olen ihmetellyt asiaa jo vuosikymmenet. Jokaisen mielenterveydelle on oleellisen tärkeää esimerkiksi oman elämän hallinta, kunnioitus henkilönä, perustoimeentulo, yksityisyys ja rauha ja perusterveydenhoito. Ainakin nykyinen työllisyyspolitiika uhkaa juuri näitä asioita. On henkisestri erittäin raskasta jos uhataan alimmankin sosiaaliturvan menettämisellä ja samaan aikaan annetaan ymmärtää asianomaisen itsensä tilanteen aiheuttaneen. Sitähän nämä työllisyystoimet käytännössä tarkoittavat. Itsemurhien syitä löytyy myös lähiomaisista joiden suhteen moni on riippuvainen sekä henkisesti että taloudellisesti. Masennus syvänä tai ahdistuneisuus voimakkaana voi olla kohtalokasta. Löydät poliittiset puheet ja idealismi näköjään johtaa suoraan lakeihin ilman perusoikeuksien tarkistamista.

    • Anonyymi

      No jätetään ihmeessä eläkkeet korottamatta!

      Rahaa säästyy ja pappojen ei tarvitse mennä yksinaruiseen kiikkuun.

    • Anonyymi

      1 500€/kk MINIMIELÄKKEET löytyivät helposti mm. Ruotsi, Saksa, Islanti, Tanska, Norja ovat ne jo toteuttaneet, rahasta ne eivät ole Suomessakaan kiinni, vaan vallankäyttäjien arvovalinnoista, eduskunnan tahtotilasta.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16254961/varokaa-veroparatiisipsykiatria-rahastusta-kaatakaa-veroparatiisisote

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa

      Täytyy melkein ihmetellä, että millä korruptiopoliitikot perustelevat itselleen, omien ja sidosryhmiensä veroparatiisi-sote-osakkeidensa korottamiset, onko ahneudesta ja häikäilemättömyydestä tehty hyve, kun kansamme näkee nälkää, mutta verokeidasvuodot vain kiihtyvät.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17168811/elakelaiskoyhyys-on-koko-koyhyysongelman-ydinta--ikarasismia-nais-vammais-sairausvihaa

      • Anonyymi

        Suomalainen talouselämämä ei pysty tuottamaan niin paljon verotuottoja yhteiskunnalle, että korkeammat eläkkeet olisivat mahdollisia, sillä nämä verovarat menevät omaa etuaan ajavan vihervasemmiston julkisen sektorin palkkakuluihin ja heidän suojattiensa verorahoista muodostettuihin tukiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalainen talouselämämä ei pysty tuottamaan niin paljon verotuottoja yhteiskunnalle, että korkeammat eläkkeet olisivat mahdollisia, sillä nämä verovarat menevät omaa etuaan ajavan vihervasemmiston julkisen sektorin palkkakuluihin ja heidän suojattiensa verorahoista muodostettuihin tukiin.

        Ei työeläkkeitä mistään valtion/verorahoista makseta. Niin no maanviljelijöiden työeläkkeet maksetaan.


    • Anonyymi

      Pääasia, että tänne tulleet ukrainalaiset saavat ylöspidon.

    • Anonyymi

      Pitäisi vaan kannustaa enemmänkin tälläiseen toimintaan niin saadaan hoivattavien määrä sovitettu hoitajamitoitukseen.

      • Anonyymi

        Demareiden vappusataslupaus tekee tuhojaan.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tuo 800 euroa kuussahan oli aikanaan ruhtinaallinen summa yksihuoltajopiskelijalle, kun ei saanut kesätöitä. Tilanne on varmaan niistä halvan energian ja ruuan ajoista muuttunut.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomi on jo pitkään ollut valtio, jossa eläkeläisköyhyyteen pahoinpidellyt, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPAN orjuuteen pakotetut, eivät enää edes haaveile, rikkaille "normaaleista" asioista, kuten hampaiden korjuuttamisista ym.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17597698/pormestarien-kalliit-turhakevirat-hirvittavine-edustuskuluineen-lakkautettava

      Mistään "säästämisestä" ei ole kyse, kun PetosKok-turhakepormestari, pisti Suomen rakentajien uimahallin saunan kylmäksi, sen ainoan pienen virkistyksen ja itsekuntoutuksen, minkä eläkeläisköyhät nälkää pitämällä, sen heille ylikalliin erityisuimakortin olivat säästäneet. Samaan aikaan tuosta noin 150 000€ ukrainanvenäläisille sotimiseen. Sellaista "säästämistä" Tampereen kaupungilla.

    • Anonyymi

      Osake-vakuutuskuoririkollisuuteen miljoonia per "yrittäjä" eli pörssirikollinen / tukijussi, kaiken ilmaiseksi, siskoja hakkaamalla ja sinisilmäisiä vanhuksia vedättämällä, saaneille perintö- ja verosuunnittelijoille, vastikkeettomia yritys-maataloustukia, ökyeläkekorotuksia pörssirikollisille - näitä ek-yle ym ek-mediat vinkuvat, aina vain lisää. Eläkeläisköyhyyteen pahoinpideltyjä, ei näy ek-medioissa, veroparatiisi-sote-ihmiskauppa-orjuuttaminen, on tabu aihe ek-medioille.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17605207/emme-aanestaneet-vappusatas-pilkka-almusta-1-250ekk-luvattiin

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onhan se vähintään erikoista, etteivät köyhyyteen, oikeusturvattomiksi pahoinpidellyt, eläkeläisköyhät saisi sanoa, ettemme äänestäneet mistään "vappusatas"-pilkka-almuista, vaan jokainen nykyisen hallituksen puolueista, selkein sanoin lupasivat, vähintään silloisen köyhyysrajan 1 250€ vähimmäis-eläkeoikeusturvan - ei ole näkynyt, joten äänestäminen loppuu.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa

    • Anonyymi

      Viekää sinne EU:iin tietoa, että Suomen rakentajat, vanhukset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat Suomessa, joutuvat kaivelemaan roskiksia, hengissä kitkutellakseen ja kuolema korjaa jo kymmeniä vuosia, muiden Pohjoismaiden ja EU-demokratioitten kansalaisia aiemmin.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17629245/yksityistetty-veroparatiisi-thl--aarioikeistosdpn-korruptiokiuru-terveysuhkia

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009171296.html

      Äärioikeiston Teekutsuliike, koettaa eriarvoistaa, vielä äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpidellyt, veroparatiisi-sote-ihmiskaupan orjat keskenään, pitäämällä siskojenhakkaajille kersoja vääntäneitä, vammaisia ja pitkäaikaissairaita "arvokkaampina", eli köyhien eriarvoistamista keskenään, kuten natsi-Saksassa aikoinaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17612987/vale-elakekorotukset-sinetoivat-hallituksen-kohtalon

      Äärioikeistoekstremisti-pörssirikollisoppositiota, emme toki edes harkitse, tämä varmistukseksi sanottava, ettei joku erehdy.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17548967/aito-potilasturvallisuus-alkaa-1-500ekk-minimielakkeista

    • Anonyymi

      AutokratiaUsan ja EU-liittovaltio-diktatuurin, ammattipoliitikkokoulu, tuottaa kovia gangstereita, käytännössä köyhien kurkkujenleikkaajia.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17646621/halpa-on-ihmishenki-banaanivaltio-suomessa

      Oikeusturvattomaksi äärimmäiseen köyhyyteen, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjiksi pahoinpideltyjen, hätähuudot estetään kuulumasta ja näkymästä, sananvapauksia rajusti estämällä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tilanne Suomessa, on nykyisenkin hallituksen aikana, vain pahentunut. Ei ole kyse mistään "hoitojonoista", vaikka sadistiset äärioikeistoekstremisti-mediat, niin hädänalaisimpia ihmisiä pilkkaavatkin.

      https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html

      Veroparatiisi-sote-"ruuhkat", poistettiin kaikissa muissa Pohjoismaissa, toteuttamalla 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET, aidon oikeusturvan, aitojen ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet eläkeläisväestölle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1782
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1449
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      121
      1226
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1140
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      74
      915
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      240
      891
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      105
      862
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      795
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe