Media alkoi kaunistella Suomen sähkön hintaa, HÄVETKÖÖN!

Anonyymi-ap

Propagandauutisointi alkoi: "Sähkö oli Suomessa vuonna 2022 toiseksi halvinta koko EU:ssa"

HS: "SUOMESSA kärsittiin vuonna 2022 historiallisen korkeista sähkön hinnoista, mutta verrokkimaihin nähden hinnat olivat silti matalia.

Näin toteaa Energiateollisuuden julkaisema Sähkön hintatilasto 2022.

Suomessa vuoden keskihinta oli 154 euroa megawattitunnilta, joka on tilastohistorian kalleusennätys. Edellinen ennätys vuodelta 2021 oli 72 euroa.

Tästä huolimatta Suomessa kulutettiin viime vuonna Euroopan unionin toiseksi halvinta sähköä. Tilastojulkaisun hintakartoista käy ilmi, että halvempaa sähkö oli EU-maista ainoastaan Ruotsissa.

Esimerkiksi Saksassa vuoden keskihinta oli 234 euroa, Ranskassa 275 euroa ja Italiassa jopa 300 euroa megawattitunnilta.

ENERGIATEOLLISUUS antaa Suomen verraten hyvään tilanteeseen kolme syytä: Pohjoismainen sähköntuotanto, Keski-Eurooppaa vähäisempi fossiilienergiariippuvuus ja sähkön hyvät siirtoyhteydet Suomen sisällä."
https://www.hs.fi/talous/art-2000009300995.html


Suomen hallintoon, poliitikkoihin ja valtamediaan ei voi luottaa enää missään, ei koronatiedotuksessa, eikä sähkön hintatiedotuksessa. Elinkeinotteluelämä tässä tapauksessa energiateollisuus kuuluu samaan shittiin.

Tässä puhutaan paskaa, eikä verrata miten hinta on noussut ENITEN Euroopan unionissa loppuvuoden 2022 aikana, vaikka olemme tehneet oikeita toimia luopumalla fossiilisista tuotantotavoista, joka on aiemmin laskenyt Suomessa sähkön tuotantohintoja. Nyt huolimatta Suomen n. 2 snt/kWh sähkön tuotantohinnoista Suomen sähkönmyyjät ryöstävät KULUTTAJILTA Euroopan unionin eniten sähköstä ja Kepun Lintilän johtaman elinkeinoministeriön energiayksikön sorvaamat sähkötuet valuvat pääosin VAIN hyvätuloisille.

Sen tietää mitä HS:lta, IS:lta, IL:tä jne. suupääoman medioilta saa, oli kyse sähköuutisoinnista tai koronauutisoinnista Rahan etu edellä.

45

122

    Vastaukset 45

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tottahan se on. Energia on ollut Suomessa halpaa verrattuna muihin maihin.

      • Anonyymi

        Melkoista tilastokikkailua. Tilastossa ei ole otettu huomioon sähkön siirtohintaa, jolloin Suomen hinta nousee noin 2,5 kertaiseksi. Lisäksi kun otetaan huomioon muissa maksettavat tuet kuluttajille, niin Suomen hinnan voi kertoa noin neljällä. Silloin olemmekin jo EU:n kallein maa.


      • Anonyymi

        Sairas järjestelmä saataisiin parannettua, jos kotitalouksille myydylle sähkölle määrättäisiin sähkömarkkinalain mukainen ja sen perusteella kohtuu hinta eli hintakatto esim. 8 - 10 snt/kWh. Mitään "sairaita" tukia, kompensaatioita, lisäveroja tms. ei olisi tarvetta edes miettiä. Niiden järjestämisellä markkinahäirösähkön hinnan perusteella vain varmistetaan sähkön myyjien ja välittäjien ylisuuret ja ansiottomat myyntikatteet.
        Kaiken lisäksi Pohjoismaissa on sähkön tuotannon selvä ylijäämä sähkön käyttöön ja kysyntään verrattuna.


      • Anonyymi

        Jep, ja sinä olet tosi tyhmä verrattuna moneen muuhun ihmiseen.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkoista tilastokikkailua. Tilastossa ei ole otettu huomioon sähkön siirtohintaa, jolloin Suomen hinta nousee noin 2,5 kertaiseksi. Lisäksi kun otetaan huomioon muissa maksettavat tuet kuluttajille, niin Suomen hinnan voi kertoa noin neljällä. Silloin olemmekin jo EU:n kallein maa.

        Nyt taidat liioitella! Suomen kallein siirtohinta on Enontekiöllä, 6 snt/kwh, pääsääntöisesti välillä 2...4 snt/kwh. Jos energian hinta on 25 snt/kwh niin muut osuudet jäävät aika vähämerkityksisiksi. Itsellä siirto+sähkövero on yhteensä noin 7 snt/kwh (eteläsuomalainen kaupunki).


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😋 ­­N­­y­­­m­­f­­­o­m­­­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#176890479

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Ei vaan koitetaan aivopestä lampaita uskomaan että sähkön hinta on Suomessa edelleen halpaa verrattuna Euroopan unioniin. Vähän sama jos mulla olisi ollut pörssisähkösopimus KOKO vuoden 2022, niin hinta olisi keskimäärin joku 17 snt/kWh, mutta mietipä mikä se olisi, jos olisin vaihtanut sähkösopimuksen pörssisähköön vasta vuoden viimeisellä neljänneksellä, kun talvikausi ja nämä keinotekoiset sähkön ryöstöhinnat iskivät.

    • Anonyymi

      Viime vuoden keskihinta ei kuvaa nykytilannetta Suomessa. Hinnoissa on valtavaa vaihtelua ja hinnat ovat nousseet monilla rajusti viime kuukausina.

      Tällä hetkellä joudun maksamaan Fortumin sähköenergiasta 46,73 c/kWh ALV alennuksineen (lisäksi perusmaksu ja siirtomaksu).

      Tuntuu epäoikeudenmukaiselta joutua ryöstöhinnoittelun kohteeksi, vaikka pystynkin suoriutumaan maksuista.

      Moni on tosi pahassa henkisessä ja taloudellisessa ahdingossa sähkön kohtuuttoman hinnan vuoksi vaikka kaikki eivät sitä vielä tiedä. Heitä ei helpota se, että jotkut saavat sähkönsä paljon heitä itseään halvemmalla.

      Sähkömarkkinat eivät toimi kunnolla ainakaan hinnoittelun osalta.

      Odottaisi valtion (hallituksen) toimivan vastuullisesti Fortumin omistajana ja ohjaavan sitä vastuullisuuteen.

    • Anonyymi

      Voi hyvä Sylvi
      Suomessa tarvitaan sähköä lämmittämiseen eli vain jotta pysyy hengissä. Ei etelä Euroopassa ole samaa ongelmaa.
      Eli vertailu vain kWH hinnoista ei toimi oikein, vaan pitäisi laskea ja uutisoida mitä maksaa omakotitalossa asuminen näillä sähkön hinnoilla vuodessa.

      • Anonyymi

        Uutisissa oli äskettäin reportaasi Ranskasta jossa asukkaiden huonelämpötila oli 16-17 astetta, korkean sähkönhinnan vuoksi heillä ei ollut varaa lämmittää asuntojaan. Lapsellista mölinää ainoastaan Suomen korkeista sähkönhinnoista. Sähköä on riittänyt täällä hyvin, katulamput ja mainoslamput loistaa kuten ennenkin, pulaa ei tullut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisissa oli äskettäin reportaasi Ranskasta jossa asukkaiden huonelämpötila oli 16-17 astetta, korkean sähkönhinnan vuoksi heillä ei ollut varaa lämmittää asuntojaan. Lapsellista mölinää ainoastaan Suomen korkeista sähkönhinnoista. Sähköä on riittänyt täällä hyvin, katulamput ja mainoslamput loistaa kuten ennenkin, pulaa ei tullut.

        Vai onko Ranskassa kyse maakaasun hinnasta? Siellä ei juuri lämmitetä asuntoja sähköllä.


    • Anonyymi

      Ministeriön maksama uutisointi jolla saadaan " hyväksyntä" kansalta törkeälle hinnalle... ollaan muka mita halvemoia.. no 17 eu maata tukee sähkölaskuissa kansaa avokätisesti.. ilmeisesti suomi maksaa niitä tukia muille maille.

      • Anonyymi

        Jos tässä maassa joku on halvempaa kuin jossain muussa maassa niin pitäähän siitä lyödä rumpua että saadaan hintaa nostettua ja taas ollaan maailman onnellisin kansa, sanoisin että haistakaa halivilivoo.


    • Anonyymi

      Sähkön hintaa pitäisi tarkatella
      Sähkön tuotantokustannuksien kautta, koska on kysymys perushyödykkeestä ja köytännössä" monopoli" tuotteesta.

      Laki takaa kohtuuhintaisen sähkön kaikille
      kuluttajille, joten Energiaviraston pitäisi
      keskittyä korjaamaan markkinoiden toimintaan sähkön hinnan suhteen, koska
      Energiavirasto on velvollinen vastaamaan
      markkinan toimivuudesta.

      • Anonyymi

        Näin on, mutta tuolle virastolle se lienee mahdoton tehtävä. Yritys siirtohintojen kuriin saamiseksi on tästä esimerkki. Pelkkä energiantuottajien etäispääte.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista olisi nähdä kokonaishinta sähköstä joka maasta verrattuna Suomeen perusmaksuineen, siirtohintoineen ja veroineen, sekä suhteutettuna netto ostovoimaan. Tällöin olisi vasta oikeasti jonkinlaista vertailupohjaa.

    • Anonyymi

      Tukkuhinta ja kuluttajan maksama hinta on hyvin eri asia. Paljon riippuu kuluttajien sopimuksista ja niiden kestosta. Jos on valtion monopoli ja tiukasti säädelty kuluttajahinta, ei tukkuhinnalla kotitalouksien kannalta ole suurta merkitystä. Näin on ilmeisesti ainakin Ranskassa. Kuluttajat ovat olleet suojassa hintarallilta, mutta yritykset ei.

    • Anonyymi

      SANNA MARIN ON KOVA VALEHTELEMAAN, ETTÄ SYKSYSTÄ ASTI ON VALMISTELTU, ETTÄ VALTIO MAKSAISI SÄYHKÖLASKUT. OMAVASTUU OSUUDEN OLLESSA 100 EUROA.
      SÄHKÖ ON HALPAA JA HALPENEEHAN SE, KUN TUOTETAAN LISÄÄ.
      SÄHKÖ ON KEVYTTÄ
      SÄHKÖ EI LOPU KOSKAAN, SITÄ VOIDAAN TUOTTAA RAJATTOMASTI.

      • Anonyymi

        PUNA-VIHREÄT HALUAA AJAA SUOMEN TALOUSEN- JA OVAT JO AJANEETKIN TÄYSIN RAPPIOLLE. KANSA PERSEAUKIISTA, NÄKEE VILUA JA NÄLKÄÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PUNA-VIHREÄT HALUAA AJAA SUOMEN TALOUSEN- JA OVAT JO AJANEETKIN TÄYSIN RAPPIOLLE. KANSA PERSEAUKIISTA, NÄKEE VILUA JA NÄLKÄÄ.

        LISÄÄN TUOHON VIELÄ, ETTÄ CORONAN LEVITTIVÄT JA KUN ON SELVITTY, NYT UUDELLEEN ANNETAAN LEVITTÄÄ KIINALAISTEN SUOMEEN.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PUNA-VIHREÄT HALUAA AJAA SUOMEN TALOUSEN- JA OVAT JO AJANEETKIN TÄYSIN RAPPIOLLE. KANSA PERSEAUKIISTA, NÄKEE VILUA JA NÄLKÄÄ.

        Sähkön siirtohintohin korotus keväällä, se viimeistään tappaa pienet yritykset ja ajaa pienituloiset sellaiseen ahdinkoon, ettei siitä selviä.
        On käsittämätöntä, että hallitus on päästänyt ulkolaiset yhtiöt maassamme täysin määräämään kaikkein tärkeimmästä eli energiasta!
        JOTAIN ON TEHTÄVÄ JA PIAN!
        Ei ihmiset elä, kun kaikki rahat menee sähkölaskuihin siis luen myös sähkönsiirtolaskut sähkölaskuiksi, ne kun ovat isommat ja nyt vielä nostetaan siirtolaskuja,🤯


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähkön siirtohintohin korotus keväällä, se viimeistään tappaa pienet yritykset ja ajaa pienituloiset sellaiseen ahdinkoon, ettei siitä selviä.
        On käsittämätöntä, että hallitus on päästänyt ulkolaiset yhtiöt maassamme täysin määräämään kaikkein tärkeimmästä eli energiasta!
        JOTAIN ON TEHTÄVÄ JA PIAN!
        Ei ihmiset elä, kun kaikki rahat menee sähkölaskuihin siis luen myös sähkönsiirtolaskut sähkölaskuiksi, ne kun ovat isommat ja nyt vielä nostetaan siirtolaskuja,🤯

        Suomessa ei harrasteta Kommunistista politiikkaa jossa valtio olisi maksumiehenä kansalaisten jokaisissa laskuissa. Valtion tehtävä ei ole subventoida verovaroilla markkinahintojen nousuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähkön siirtohintohin korotus keväällä, se viimeistään tappaa pienet yritykset ja ajaa pienituloiset sellaiseen ahdinkoon, ettei siitä selviä.
        On käsittämätöntä, että hallitus on päästänyt ulkolaiset yhtiöt maassamme täysin määräämään kaikkein tärkeimmästä eli energiasta!
        JOTAIN ON TEHTÄVÄ JA PIAN!
        Ei ihmiset elä, kun kaikki rahat menee sähkölaskuihin siis luen myös sähkönsiirtolaskut sähkölaskuiksi, ne kun ovat isommat ja nyt vielä nostetaan siirtolaskuja,🤯

        Hieman tarkkuutta. Korkeat siirtohinnat eivät johdu automaattisesti ulkomaalaisomistuksesta. Siirtohinnoissa ylivoimaisesti kalleimman Kajave Oy:n omistavat pääosin Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta. Nämä käyttävät firmaa omana rahantekokoneenaan.


    • Anonyymi

      Pahinta on, että tuo tehoaa liian moneen suomalaiseen.

    • Anonyymi

      Kuka valehtelee, koska ei sähkön tuotanto kustannukset ole kasvanneet. Kuitenkin hinta on kymmenkertainen helposti parin vuoden takaiseen. Tämä hinnoittelu on vain ahneutta, osakkeenomistajien pohjaton säkki mikä ei täyty. Kuitenkin yrityksille pystytään myymään 10-13c/kwh ja kuluttaja 35-50c/kwh. Yritys kuitenkin pystyy hinnoittelemaan sähkön tuotteisiinsa, kotitalous vetää lisää villasukkia jalkaan. Jollain tavalla sairasta eikö totta.

    • Anonyymi

      Media on suurilta osin eu myyrä. Kusetti kansaa 94 vuonna ja nyt nähdään seuraukset. Mediaan ei ole Suomessa luottamista.

      • Anonyymi

        Meidät saatiin median valehtelulla eeuuhun. Oli halpamainen temppu porvarisioilta.


    • Anonyymi

      Lintilä on koko ajan hehkuttanut kuinka meillä on halpa sähkö euroopassa.

      SIAT

      • Anonyymi

        Täälläkin halvin tuotantomuoto (tuulivoima 2½ snt/kWh) vaaditaan jättämään käyttämättä, koska se alentaa sähkön keskihintaa.
        Vaatijat haluavat sähkökatkoksia.


    • Anonyymi

      Oli, mutta ei ole enää.

    • Anonyymi

      En ole koskaan ollut vailla halpaa sähköä vaikka hinnan vapautumisesta lähtien sitä on kaupattu ihan riesaksi asti. Olen pitänyt toistaiseksi voimassaolevan sopimumuksen ja maksanut vuosikymmenet sen mitä on pyydetty. Loppuvuodesta Oomilta tuli ilmoitus hinnankorotuksesta joka oli vaatimattomasti 355%. En ymmärrä yhtään jos joku kertoo meillä olleen liian halpaa sähköä. Idiootitko olisivat sähkönmyyjinä olleet ja myyneet niin halvalla että vaatii tuollaisen korotuksen. Tässä ei ole mitään kohtuutta, tämä on sairasta. Ainoa vaihtoehto mitä myyjä tarjosi oli pörssisähkö. Sanoin irti ja otin uuden Fortumilta joka on enemmän köyhä kuin muut koska ovat polttaneet meidän miljardit Saksaan ja Venäjälle. Hintani on kaksinkertainen verrattuna viime vuotiseen ja olen siinä jumissa 2 vuotta vaikka markkinat jakaisivat sähköä ilmaiseksi. Siinä on eläkeläisellä ihmettelemistä. Saunominen on jo lopetettu.

    • Anonyymi

      Sähköyhtiöt eivät nyt laske hintoja kun valtio maksaa sähkötukea. Huhtikuuhun asti katsellaan ja sitten ehkä alenee jos alenee.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Itselläni käytössä pörssisähkö ja tammikuun keskihintani ennen viimeistä päivää oli 5,69 c/KWh.

    • Anonyymi

      Tilastolaskelmat kertovat tosiasiaa, Suomessa sähkön hinta on edelleen Eurooppalaisittain halvempaa kuin muissa maissa hintojen nousuista huolimatta. Ja nyt näyttää vahvasti siltä että hinta laskee kevättä kohti roimasti. Propagandaa sähkönhinnoista levittelevät ainoastaan persut, nämä ikuiset vastarannan kiisket.

      • Anonyymi

        Tilastoista huolimatta ääliökansa valitsee kalleimmat sähkösopimukset.

        Toistaiseksi-sopimuksia on eri lajeja. Kaikilla tolkuton hinta, esim. 45 snt/kWh.
        Plusaa vain irtisanomisaika 14 vrk.

        Määräaikaissopimusuosikeissa yleisimmin sitoudutaan kahdeksi vuokeksi maksamaan suuruusluokkaa kolminkertainen käypä hinta.


    • Anonyymi

      Puretaanko sähkötornit pois ja sellaiset, tuleeko rahat takaisin ne rakennuskustannukset vai mihin ne käteiset katoavata?=

    • Anonyymi

      Demokratiaan hukkuu kuin saarikon sika vatukkoon.

    • Anonyymi

      Caruna pekka kumppaneineen myi ulkomais omistukseen oli vain ajan kysymys että käy näin mutta jos hallituksella olisi selkärankaa ottaisivat valtion haltuun poikkeustilaan vedoten ja asettaisivat 5sentin katon sähkölle ja näin turvaisivat sähkön saannin?🤷🤷🤷

      • Anonyymi

        Nimittäin yli 5 sentin sähkön hinta on pelkkää kohtuutonta välistävetoa ei mitään muuta se että jossain muualla maailmassa ollaan vielä härskimpiä ei oikeuta sitä täälläkään älkää olko idiootteja?🤦🤦🤦


      • Anonyymi

        Tämä hallitus on ollut täysin mätä sähkönhinnan kanssa. Velkarahaa työnnetään hyvätuloisille kun hätäpäissään tehdään ratkaisuja ja päätöksiä. Mökin mummoista viis saavat jäätyä mökkeihinsä. Hintakatto, onko se niin vaikea asia. Kuinka se toimii Tanskassa ja Virossa, mutta ei täällä. Ministerin aitiossa istutaan kuin kanat ja kukot orrella ja yritetään sönköttää viisaita. Eivät edes tajua kuinka tyhmiä ovat. Täytyykö kaikista asioista tehdä kansalaisaloite kun päättäjät ei mitään osaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallitus on ollut täysin mätä sähkönhinnan kanssa. Velkarahaa työnnetään hyvätuloisille kun hätäpäissään tehdään ratkaisuja ja päätöksiä. Mökin mummoista viis saavat jäätyä mökkeihinsä. Hintakatto, onko se niin vaikea asia. Kuinka se toimii Tanskassa ja Virossa, mutta ei täällä. Ministerin aitiossa istutaan kuin kanat ja kukot orrella ja yritetään sönköttää viisaita. Eivät edes tajua kuinka tyhmiä ovat. Täytyykö kaikista asioista tehdä kansalaisaloite kun päättäjät ei mitään osaa.

        Eiköhän tämä avaa jo tyhmimpienkin silmät eivät nämä kansan etuja aja vaan omiaan?🤦🤦🤦


      • Anonyymi

        Caruna on yksi seitsemästäkymmenestäseitsemästä paikallisjakelijasta.
        Tosin suuri: 20% kuluttajista.


    • Anonyymi

      Aloittaja lienee yksi tyhmyyksissään ylihintaisen sopimuksen tehnyt.
      Ei kelvannut ostaa tukkuhinnalla eli pörssisähkönä: "Kun sen hinta voi hetkeksi nousta korkealle." Järkiintyisikö jos tsekkaisi keskihinnat:

      https://sahkon.hintanyt.fi/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1105
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      923
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      862
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      850
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    8. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      750
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      731
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      613
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      569
    Aihe