Tunnin junalle on kysyntää, vaikka persut sitä vastustavatkin

Anonyymi-ap

Vuosi 2023 oli Turussa ennätysmäinen, sillä rekisteröityjen yöpymisten määrä oli suurempi kuin koko mitatun historian aikana.

Kasvua siivittivät sekä lisääntynyt kotimaan matkailu että kasvussa oleva kansainvälisten yöpyjien määrä.

Yöpymiset ovat kasvaneet vuoteen 2022 verrattuna kolme prosenttia, ja luvut ovat nyt korkeimmillaan liki kolmeenkymmeneen vuoteen.

27

261

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja vaikuttaako tunnin juna kysyntään yhtään? Ei todellakaan vaikuta, koska ei muutaman minuutin säästö matka-ajassa vaikuta Turkuun kulkemiseen pätkänkään vertaa.

      Ja kansainväliset yöpyjät eivät tule Turkuun yleensä junalla muutenkaan.

      Turun tunnin juna on lähinnä rahojen vetämistä vessasta alas. Se ei lisää kulkemista Turkuun yhtään.

      • Tuleehan ne uristit junalla turkuun maailman metropoloista, tukholmasta ja muualta, turha inttää vastaan kun vihreät ja sdp niin sanoo.
        Totuuden nimessä ihmettelen kovasti että miksi nimenomaan nämä maailmanpelastajat niin kovin hinkuaa tuota junaa, taloudellisesti kannattamaton ja ekologisesti kestämätön hanke. Jos vihreät osaisivat laskea niin radan teko, kokonais hiillajan'lanjäljeltään on niin suuri että nykyiset asiakkaat samoilla aikatauluilla ajettaisiin busseilla huomattavasti kevyemmin luonnon kuormitus huomioiden. Jos laskee radan perustamiskuluihin käytetyn hiilijalanjäljen, satoja laitteita polttamassa dieseliä, räjäytetään tuhansia kuutioita kalliota, ja lyödään maahan mieletön määrä betonia jonka tuottaminen on suurimpia hiilidioksidin vapauttajia, saa tuo yhteiskunnan subventoima junayhteys kulkea tappiollisena 40 vuotta ennenkuin tuo ero saadaan kuitattua, ja vakaasti uskon että siinä ajassa meidän koko infra on jo muuttunut niin paljon että ne linja-autot ei enää kuluta fossiilisia korkeintaa kaasua jonka kuormitus on käytännössä olematon.
        Tunnin junan tunti on kuin marinin miljoona velaksi, vähintään puolitoistakertautuu, jopa tuplaantuu, autolla olisit jo perillä.


    • Anonyymi

      Huonot on perustelut. Noilla perusteluilla Utsjoelle pitäisi vetää luotijunan mahdollistava rata.

      • Anonyymi

        Analogiasi ontuu. Utsjoen matkailu on vähenemään päin, koska Teno-joella ei saa enää turistit pyytää lohta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Analogiasi ontuu. Utsjoen matkailu on vähenemään päin, koska Teno-joella ei saa enää turistit pyytää lohta.

        No rakennetaan se rata sitten Inariin asti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Analogiasi ontuu. Utsjoen matkailu on vähenemään päin, koska Teno-joella ei saa enää turistit pyytää lohta.

        Onneksi eiväty saa edes lappalaiset itsekään enää pyytää lohia siellä.

        Tuo lohikalan loppuun kalastaminen on kyllä lappilaisten oman ryöstökalastuksen peruja. Turisteille annetut hyvin pienet kalakiintiöt eivät ole jokea tyhjentäneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No rakennetaan se rata sitten Inariin asti.

        Jatketaan Sallan rataa Kelloselältä eteenpäin ja yhdistetään se Venäjän rataverkkoon. Näin saadaan pohjoiseen rautatieyhteys Barentsinmerelle. Tuo ei edes mitään hirveitä tulisi maksamaankaan. Venäjän puolella rata tulee Alakurttiin asti. Kuolajärvelläkin oli vielä rautatieasema sen kuuluessa Sallaan. Mutta sellaisesta noi 70 kilometrin pätkästä kyse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi eiväty saa edes lappalaiset itsekään enää pyytää lohia siellä.

        Tuo lohikalan loppuun kalastaminen on kyllä lappilaisten oman ryöstökalastuksen peruja. Turisteille annetut hyvin pienet kalakiintiöt eivät ole jokea tyhjentäneet.

        Ei siellä mitään ryöstökalastusta ole tapahtunut, vaan lohiloinen ja venäläisten kiusa kyttyrälohi sotkee Tenon ekosysteemiä.

        Ja on muuten luksuskalaa se Tenon lohi. Kiinteälihaista ja tosi punaista. Ei mitään rehulla kasvatettua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatketaan Sallan rataa Kelloselältä eteenpäin ja yhdistetään se Venäjän rataverkkoon. Näin saadaan pohjoiseen rautatieyhteys Barentsinmerelle. Tuo ei edes mitään hirveitä tulisi maksamaankaan. Venäjän puolella rata tulee Alakurttiin asti. Kuolajärvelläkin oli vielä rautatieasema sen kuuluessa Sallaan. Mutta sellaisesta noi 70 kilometrin pätkästä kyse.

        Ajatteli sitten tehdä venäjän ryöstöhyökkäysjoukoille rautatien.

        Mikä kumipää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatteli sitten tehdä venäjän ryöstöhyökkäysjoukoille rautatien.

        Mikä kumipää.

        Suomen rataverkko on jo yhdistetty monesta kohtaa Venäjän rataverkkoon. Tai oikeastaan rataverkko on peräisin tsaarin ajoilta, kun Suomi oli osa Venäjää. Silloinhan ensimmäiset rautatiet rakennettiin, ja samasta syystä raideleveyskin on Suomessa 5 jalkaa, tosin Neuvostoliitto kavensi oman alueidensa raiteita 4 millimetrillä, mutta yhteensopivuus vielä säilyi.

        Eikä sota jatku loputtomiin. Tehdään rata sitten vaikka liennytystöinä, kun sota on ohi. Joka tapauksessa Suomelle on hyötyä saada yhteys jäämerelle, koska sitä ei enää Petsamon luovutuksen jälkeen ole ollut. Mutta Lapin herkkään luontoon ei pidä tehdä summittaisia uusia ratalinjauksia, vaan toteuttaa yhteys mahdollisimman vähän uutta rakentamalla.


    • Anonyymi

      Eli nyt toivot tunnin junaa että pääsisitte näistä yöpyjiostä äkkiä eroon? Vai mitä yrität sanoa?

    • Anonyymi

      Kruunusillat

      Suomin pisin silta

      Kustannusarvio 326 miljoonaa euroa v. 2020 hintatasolla

      https://kruunusillat.fi/

      - - - - - -

      𝙏𝙪𝙣𝙣𝙞𝙣 𝙟𝙪𝙣𝙖

      𝙃𝙚𝙡𝙨𝙞𝙣𝙠𝙞 – 𝙏𝙪𝙧𝙠𝙪 𝟭𝙝 𝟭𝟱𝙢𝙞𝙣 𝙢𝙖𝙩𝙠𝙖𝙣 𝙠𝙚𝙨𝙩𝙤 (𝙣𝙤𝙥𝙚𝙞𝙣 𝙥𝙞𝙠𝙖𝙟𝙪𝙣𝙖 𝙤𝙡𝙡𝙪𝙩 𝟭𝙝𝟰𝟴𝙢𝙞𝙣 𝙚𝙡𝙞 𝙨𝙞𝙞𝙝𝙚𝙣 𝙣𝙖𝙝𝙙𝙚𝙣 𝙖𝙟𝙖𝙣𝙨𝙖𝙖𝙨𝙩𝙤̈𝙖̈ 𝟯𝟯 𝙢𝙞𝙣𝙪𝙪𝙩𝙩𝙞𝙖.


      Kustannusarvio 3.500 … 4.000 miljoonaa (3,5…4 miljardia euroa)

      tunnin.juna.fi
      - - - - - - - -

      Asiantuntijoilta täystyrmäys "tunnin juna" - hankkeelle. Eikä ihme, se ei ole perusteltavissa millään konkreetisella syyllä. Pelkkää Orpomaista toiveajattelua.

      Ja kyllä jyrkän vastustuksen takana ovat kaikki kustannuksia jakamaan joutuvat kaupungit; ei tosiaan pelkätä persut:

      9.1. 10:06
      Toni Joukanen
      HS: Kunnat vastustavat Turun tunnin junan rakennuskustannuksia

      >>Kunnat vastustavat Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnitelmia Turun tunnin junana tunnetun Länsiradan rakentamis­kustannuksista, kertoo Helsingin Sanomat.<<

    • Anonyymi

      Taitaisi jäädä välipysäkit vaille pysähdyksiä.

      Jos joku tarvitsee tuolla summalla 33 minuutin säästön mukavuus syistä niin kyllä on kannattavaa.

      Asun 50 kilometrin päässä Tampeeelta ja meillä on kova vaatimus saada luotijuna tampereelle jotta ehtii käydä kotosalla syömässä.

      Mitä jos kuitenkin maksettaisiin tuolla rahalla ensin Suomen velkojen korkoja ja lopuilla lyhennettäisiin velkaa? Tai vaihtoehtoisesti parannettaisiin lääkäripulaa, terveydenhuiltoa ja vanhusten hoitoa?

    • Anonyymi

      Kysyntää on varmasti. Maksajista sitäkin enemmän.

    • Anonyymi

      Asunnottomat käyttää tunnin junaa ja se on ollut vuosia toiminnassa, Riihimäelle tunti ja takaisin.

    • Anonyymi

      Kalliita minuutteja, joista harva päätepisteiden ulkopuolella asuva edes pystyy nauttimaan.

    • Anonyymi

      Miksei missään kerrota montako ihmistä tekee oikeasti viikottain 2-5 edestakaista matkaa välillä HKI-Turku? Väestökeskuksen ennusteen mukaan väkiluku Lohjalla, Salossa, Raaseporissa, Inkoossa tulee laskemaan yli 10-15% vuoteen 2040 mennessä vuoden 2020 tasosta. Turussakin kasvua on vain 10%. Pääkaupunkiseudulla kasvu on kymmeniä prosentteja. Kuka sitä ns tunnin junaa tarvitsee, vain turistitko?

      • Anonyymi

        Muutama kansanedustaja käyttää, ei moni muu.


    • Anonyymi

      Olen käyttänyt muutamia kymmeniä kertoja TKu-Hki (tai Pasila) junayhteyttä ja kyllä junat ovat oleet aika hyvin täynnä silloin.

      Mutta vaikka asemalta-asemalle matkankesto olisi se 1h33min niin siihen päälle tulee kumpaankin päähän lisäsiirtymät. Silloin yksisuuntainen matka-aika hipoo vähintää kahta tuntia....

      Kuinka moni oikeasti kävisi töissä Turusta Hesassa jos päivittäinen matka-aika Tku-Hki on yli neljä (4h) tuntia???

      Vaikea on uskoa siihen tarpeeseen.

      • Anonyymi

        Turku on sen verran suuri kaupunki, että valtaosa turkulaisista tekee työtä vain Turussa. Ja loputkin lähinnä käy toisinaan Helsingissä. En usko, että edes tunnin junan tekemisen jälkeen on kovinkaan montaa, joka kulkisi koko ajan Helsingissä töissä. Eikä tuollaisessa reissaamisessa olisi mitään järkeäkään.

        Pääosa Helsinkiin tai Turkuun säännöllisesti töissä junalla kulkevista tulee väliasemilta, ei pääteasemilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turku on sen verran suuri kaupunki, että valtaosa turkulaisista tekee työtä vain Turussa. Ja loputkin lähinnä käy toisinaan Helsingissä. En usko, että edes tunnin junan tekemisen jälkeen on kovinkaan montaa, joka kulkisi koko ajan Helsingissä töissä. Eikä tuollaisessa reissaamisessa olisi mitään järkeäkään.

        Pääosa Helsinkiin tai Turkuun säännöllisesti töissä junalla kulkevista tulee väliasemilta, ei pääteasemilta.

        Turku - Helsinki lippujen hinnat

        24,10€ (klo 21 vuoro)
        37,30€
        40.10€
        46,80€ (klo 16 työläis-vuoro)

        vr.fi 11.1.2024.

        - - - -
        Kausilipun hintaa ei verkkosivujen mukaan näytetä kuin hankkmalla sovelluksen ja kirjautumalla palveluun. Kiinnostaisi!!

        ...niin tai näin, aika palaa ja rahaa palaa kottikärrikuormallinen jo tuolla välimatkalla, jos sitä työmatkailuun käyttäisi.

        Vaikuttaa Bull-Shit turhakkeelle koko "tunnin juna" joika ei edes ole sitä todellisuudessa.


    • Anonyymi

      Persujen on nieltävä tunnin juna pitkin hampain säilyttääkseen hillotolppansa. Sillä ei ole väliä, vaikka hirmuinen velka tehdään tunnin junalla, koska ainahan kansaa voi rangaista verojen korottamisella. Purrahan on sellaisia jo luvannutkin.

    • Anonyymi

      Tuo pitäisi tehdä standardille raideleveydelle, niin junia ei voisi ajaa vahingossa Venäjälle.

      • Anonyymi

        Rakentaminen työllistää.


    • Anonyymi

      – Tunnin juna on paljon enemmän kuin junayhteys Turkuun. Haemme koko Etelä-Suomen työssäkäyntialueen tiivistämistä. Sillä on paljon laajempaa yhteiskunnallista merkitystä.

    • Anonyymi

      Purra on nimenomaan puolustanut Turun rataa, joten koko ketju on suurta hämäystä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      135
      3786
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2454
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2098
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1071
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1041
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      915
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      876
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      865
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      790
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      772
    Aihe