olenko henkinen ihminen kun mulla on kaksi asiaa kerrottavana teille

Anonyymi-ap

Ensimmäinen on se, mikä ei liity jälleensyntymisee on se, että kun lemmikkikissani kuoli (19 vuotiaana kuoli) niin sen henki on täällä koko ajan mun ja isäni luona. Se on uskallan väittää melkein 100% fakta asia, mut en toki ihan 100% faktana voi toki ihan sitä sannoo väittää mutta melekein.

Toinen asia mikä liittyy jälleensyntymiseen eli mikä liittyy minuun itseeni että en ole varma sitten että onko ne vain olleet unikuvia tässä elämässäni kun on totta, että olemme käyneet siellä paikassa kerran koko perheeni kanssa. Sitten kuitenkin tullaan siihen, että ne kuvat nuoresta äidistäni ja isästäni ovat sellaisia kuvia, että ne eivät ole ihan samanlaisia kun silloin käytiin siellä äitini ja isäni ekassa kodissa että mä oon epäillyt että mun henki on asunut siellä talossa. Mä en varma että onko se rivitalo vaiko omakotitalo. Jotain sellaisia muistoja (jotka kai unitilassani on tulleet ilmi esille) että olisin tarkkaillut tulevia vanhempiani ja olisin leijunut myös ilmassa ja olisin jumittuneena ollut siihen taloon, mutta joitain muistoja on. Muistan tarkkaan missä on keittiö , olohuone jne, mut toki fakta on se, että olen käynyt eläissäni siellä paikassa, että en ole ihan varma sitten että liittyykö ne muistikuvat sitten siihen. En ole täysin varma.

Tuli mieleeni avautua kertomaan(oon tästä kertonut toki vanhemmilleni) tästä ja mietin funtsin tossa että mää taijan ehkä olla henkinen ihminen ns syvästi tunteva kun äiti sanoi sen minulle kun äitilleni kertonu mm tuosta kissastani että sen henki on mun kanssa koko ajan läsnä. Äitikin tunsi sen kissani hengen läsnäolon ja isäni on kokenut sen kissani läsnäolon aika monasti myös ja minä tunnen sen läsnäolon hyvin usein.

Mulla ei ole ollut taipumusta ennalta näkemiseen, mutta oon kyllä syvästi tunteva yliherkkä ihminen joka ei oikein koskaan ole soveltunut tähän maailmaan ihmisten kanssa vaan oon ollu käytännössä koko elämäni ihan poissa ihmisten läheltä että oon jotenki poissaoleva, arka ja hauras sekä haavoittunut.

Tuli mieleen, että onkohan edellisessä elämässäni pian ollut joku tragedia että jos oisin uudestisyntynyt niin samat ongelmat olis seuranneet tähän elämään sillä muisrtan varhaisnuoruudestani semmodsia asioita että jo hyvin pienenä lapsena (noin 3-vuotiaana) aloin kokea sellaisia tunteita joissa velloin jossain isossa surussa ja epätoivossa että tunsin jo silloin oikeastaan että en tule menestymään koskan työelämässä että osasin jo silloin aavistaa jotain sellaista että tämä minäni ei ole kunnossa ja nminussa havaittiin poikkeavuuksia noin 5 vuotiaana kuten esim hahmotushäiriö, kömpelyys ja motoriikkaongelmia ja kerhotädit oli huolissaan puhumattomuudestani ja halusi lykätä mun ala-asteen kouluun menoa yhdellä vuodella ja jouduin käymään oulussa asti tutkimuksissa kun pääkoppaani tutkittiin.

Mä en oikein välttämättä usko edes jälleensyntymiseen mutta uskon kyllä henkimaailmaan kun kissani henki on siitä todiste, mutta en toki kiistä jälleensyntymistä kokonaan koska mulla on tosiaan pyörinyt mielessäni sellaisia muistoja että olisin leijunut siellä talossa jossa tulevat vanhempani.

39

651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatkan vielä kertomalla että sisimmissäni koen tuntevani merkityksettömyyttä jotense on kait pitänyt mut poissa suurimmalta osin suomalaisen työelämän systeemistä.

    • Anonyymi

      Ei mikään eläimen henki ole ottanut sinuun yhteyttä ja jälleensyntymistä ei ole. Kaikki se on vaarallista pirun keksimää huijausta.

      • Anonyymi

        Kaikki se on vaarallista tuulimyllyn keksimää huijausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei mikään eläimen henki ole ottanut sinuun yhteyttä ja jälleensyntymistä ei ole. Kaikki se on vaarallista pirun keksimää huijausta."

        Sinun täytyy olla hankala elää, jos pidät keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä.

        Palstan aloittanut henkilö esitti juuri kysymyksiä, miksi lannistat ihmisiä heti?

        Palstan aloittaja on tunnepitoinen ihminen. Onko kivaa työntää toista alas, laittaa matalaksi, lakaista toisen ihmisen tunteet maton alle?

        https://listafriikki.com/oudoimmat/jalleensyntyminen-10-tarinaa/¨
        Jälleensyntyminen: 10 uskomatonta tarinaa reinkarnaatiosta

        Palstan aloittaja, olet varmasti henkinen ihminen omalla tavallasi, jopa viaton omalla tavallasi. Ole kiitollinen siitä, ettet ole vielä menettänyt kykyä tuntea, ettet takerru dogmeihin, niin kuin ihmiset, "raamatun lain vartijat" joilla ei ole mitään tunteitä enää jäljellä.

        Palstan aloittaja, olet varmasti henkinen ihminen omalla tavallasi, jopa viaton omalla tavallasi. Jää sellaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan aloittaja, olet varmasti henkinen ihminen omalla tavallasi, jopa viaton omalla tavallasi. Ole kiitollinen siitä, ettet ole vielä menettänyt kykyä tuntea, ettet takerru dogmeihin, niin kuin ihmiset, "raamatun lain vartijat" joilla ei ole mitään tunteitä enää jäljellä.

        kiitos empatian jakamisesta. Niin tota mää oon kyllä syntymästä asti ollu yliherkkä ja syvästitunteva, mut kun kerroin että myös äitini ja isäni on tuntenut edesmenneen kissani hengen läsnäolon tuulen henkäyksenä niin se tuulen henkäys tuntuu semmoselta raskaalta ja lämpimältä ja joskus kissa ilmoittaa olemassa olonsa voimakkaana tuulen puuskana (nopea tuulen puuska) niin mä vielä sitä vaan että mun äiti on enemmän järki-ihminen eikä niin syvästitunteva niin hän tunsi mun kissani läsnäolon kun sanoin hänelle "jos et usko että siinä tossa lähelläni on kissan henki niin kokeileppa tulla tohon lähelleni, ihan olkapääni ja rintani ja vatsan alueelle niin hän totesi "voi perhana on se totta mä tunnen sen ihan selvästi " ja äitini hieman jopa säikähti ensin. Hän totesi "no kissa koki että hän ei halunnu lähttee poies tästä maailmasta ns kissojen taivaaseen vaan halus jäädä leijumaan tänne". Isäni on taas enempi tunneihminen niin hän myös tuntee kissani hengen mut piäosin kissani henki leijailee koko ajan oikeatsaan mun ympärillä. Ei se ole taakaksi minulle vuan päinvastoin se tekkee mut onnelliseksi. Seuraa mua joka paikkaan minnen meen ettei eksy minusta vahingossakaan.

        Sitten kuulin pitkäaikaiselta nettikaveriltani että hänen sisko ja sen lapsi kokee uudessa talossaan raskaan tuulen hengen niin heillä oli koira joka kuoli äskettäin niin he oli tulleet siihe johtopäätäksee, että se on heidän koiran henki. Taloissa on myös toki tuulen henkäyksiä johtuen talon ilmastojärjestelmästä ja oma hengitys voi myös olla syynä siihen mutta kyllä mä oon satavarma ettei mun kohdalla ole ainakaan kyse noista kahesta =)

        Voisin jopa väittää 100% varmana että henkimaailma on totta, mut enpä usko että kukaan ateistin päätä saisin kääntymään eikä tarvikaan ku meit ihmisiä saa olla moneen eri junnaan (junnaan = junaan ja mie tykkään sekoittaa kaikkia Suamen eri murteita sekaisin koska mä oon hieman erikoinen tyyppi). Mutta kyllä mä eilen pahoitin mieleni tuon yhden kommentista kun sanoi niin rajusti. Olen kuitenki pian ok. Ei mun tarvi suuremmin järkyttyä &mieltä pahoottaa liikaa koska pittää ymmärtää että pithää panna toisesta korvasta mahollisimman heti tommoset kommentit jois ei ole mittään pointtia&hyvvää.

        Hyvvää kesää sulle moi!

        "Mutta kyllä mä eilen pahoitin mieleni tuon yhden kommentista kun sanoi niin rajusti. "

        Äälä siitä välitä. Sellaista dogmaattinen uskonto tekee ihmiselle, joka perustuu helvetin pelkoon. Mutta onneksi on myös kristittyjä, jotka ovat herkkiä ja hyviä ihmisiä, jotka eivät ole fanaattisia.

        Hyvä palstan aloittaja, vaikka kertomasi tarina ei täysin vastaa sitä, mitä Veda-teksteissä sanotaan, olen antanut sinulle linkkejä, joista voit oppia lisää.

        Mutta jotenkin minusta tuntuu, että sinua lohduttaa se, mitä olet jakanut täällä jne. Halusit ymmärrystä ja myötätuntoa. Ja rohkaisun sanoja.

        Jotenkin minusta tuntuu, ettet ole valmis vastaanottamaan tietoa antamistani linkeistä. Ehkä seuraavassa elämässä. Ei ole mitään kiirettä.

        Sinä etsit lohtua, ja sinua pitäisi ymmärtää. Kaikki tarvitsevat lohtua, monet tarvitsevat sitä. Herkkien ihmisten on paljon vaikeampi elää kuin muiden.

        "Hyvvää kesää sulle moi!"

        Sinulle myös!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta kyllä mä eilen pahoitin mieleni tuon yhden kommentista kun sanoi niin rajusti. "

        Äälä siitä välitä. Sellaista dogmaattinen uskonto tekee ihmiselle, joka perustuu helvetin pelkoon. Mutta onneksi on myös kristittyjä, jotka ovat herkkiä ja hyviä ihmisiä, jotka eivät ole fanaattisia.

        mie oon saanu semmosen ehkä omalla tapaa ylimielisen asenteen että mua ei vois vähempää kiinnostaa tietyt kommentit. Mä vain hymähdän ja nauran enkä lähde edes riiteleen kenenkään kaa jos joku tulee naamatusten haukkumahan niin mie lähden aina pois paikalta sanomatta sanaakaan ja pieni virne naamalla. Kyllä muuten suuttuvat aina silmin nähden. Toisia haukkuvat ovatkin yleensä itse kaikkein eniten suuttuvaisimpia. Pannut sen merkille muttei liity toki kaikkiin eli en yleistä.

    • Anonyymi

      Osallistuminen okkulttisiin kokeiluihin ja kiinnostus okkulttisiin asioihin on hyvin vaarallista ja se on Raamatun mukaan ehdottomasti kielletty.
      ”Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” 3. Moos. 19:26, 31,

      ”Ja jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa.” 3. Moos. 20:6. 5. Moos. 18:10-12.

      Spiritistit ja spiritualistit ovat niiden henkien orjia, joihin heillä on yhteyksiä. Koska he uskovat näihin henkiin, he eivät edes yritä vapautua niistä, mutta jos he haluavat olla vapaita, he alkavat havaita, että he ovat sidottuja. Kukaan muu kuin Jeesus ei voi vapauttaa heitä. Kyseessä voi myös jossain tapauksessa olla henkilön oman mielikuvituksen tuotetta, hyvin usein myös pahat henget. Edellisen elämän "kokemukset" ja jälleensyntyminen on pelkkää petosta. Tärkein asia ei ole tutkia semmoisia valheita, mutta niiden avulla paholainen eksyttää ihmisiä väärälle polulle, jotteivät he tekisi parannusta ja uskoisi Jeesukseen Raamatun mukaisella tavalla ja pääsisi Taivaaseen.

      • Anonyymi

        Jeesus voi parantaa kaikki sairaudet ja jopa uudistaa nuoruudenkin. Maan päällä ollessaan Jeesus paransi kaikki Hänen luokseen tulleet sairaat. Uskon päämäärä on kuitenkin sielun pelastus.

        Psalmit 103: 3-5 ”Hän antaa kaikki syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sairautesi. Hän lunastaa sinun elämäsi turmiosta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella. Hän tyydyttää sinun kaipauksesi hyvyydellään; sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotka.”

        Hyvä palstan aloittaja, älä välitä noiden fanaatikkojen viesteistä ja yritä nauttia kesästä.

        "Mutta kyllä mä eilen pahoitin mieleni tuon yhden kommentista kun sanoi niin rajusti. Olen kuitenki pian ok. Ei mun tarvi suuremmin järkyttyä &mieltä pahoottaa liikaa koska pittää ymmärtää että pithää panna toisesta korvasta mahollisimman heti tommoset kommentit jois ei ole mittään pointtia&hyvvää."

        Juuri niin on toimittava niiden kanssa, jotka heti laittavat herkät ihmiset matalaksi.

        heijän toimintaa ohjaa 666 eli viittaan ihimisiin jotka yrittää panna herkät matalaksi????? Voi olla näin. Ainaki vaikutelma on semmonen. Osa kovamielisistä suhtautua myös ikävästi ihmisiin jotka saa apua valtiolta eli ns valtion tukirahaa eli sosiaaliavustuksia ja osa nuivista menee niinkin pitkälle että ei sais antaa tukirahhaa edes sairaille, ja osa on sitä mielt, että pitää auttaa rahallisesti vammaisia ja invalideja, mut ne sannoo että ei saa auttaa rahallisesti henkisesti sairaita , ja edelleen en yleistä enkä tarkoota kaikkia vaan joitaki ihmisiä ja osa taas on sitä mieltä, että tukirahoja ei saa antaa ollenkaan, mut ne onkin äärimmäisen raakoja ihmisiä .

        Itse olen sama henkilö joka on avauspostaaja. Olen itse takuueläkkeellä eli se myönnettihin mulle noin 10 vuotta sitten. Synnynnäiset kuin myös henkiset ongelmat johti siihen, että katsottiin parhaaksi että eläke minulle. Oon vuodesta 2000 asti ollut osittain (oikeatsaan vain hyvin vähän) suomiyhteiskunnassa työelämässä. Oon pannut merkille että osa ihmisistä mun kaupungissani eivät tervehdi ja osa on joskus tervehtinyt mutta ei tervehdi enää. Oon joskus pohtinut, että syy voi olla se, että niitä tympäisee se kun saan valtiolta avustusta. En sitten tiedä. Mutta minä oon niin hankala , ylimielinen ja pirullinen että tervehdin heitä piruuttaan (lainaus irwin goodmanin laulusta).

        Älä välitä tästä kaikesta On olemassa monenlaisia ihmisiä. Herkkien ei ole helppo elää.

        "heijän toimintaa ohjaa 666 eli viittaan ihimisiin jotka yrittää panna herkät matalaksi????? Voi olla näin. Ainaki vaikutelma on semmonen. Osa kovamielisistä suhtautua myös ikävästi ihmisiin jotka saa apua"

        Tätä 666 ei pidä ottaa liian vakavasti. 666:lle on monia selityksiä.

        Myös kristinuskon kuningas Salomoniin liitty nomero 666, Rooman paaviin, keisari Neroon ja moniin muihin ihmisiin. Älä ota tätä kaikkea niin vakavasti, niin mielenrauhasi säilyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä välitä tästä kaikesta On olemassa monenlaisia ihmisiä. Herkkien ei ole helppo elää.

        mutta on totta, että on olemassa pahoja ihmisiä jotka haluaa tuhota tietyt ihmiset. Sen pystyn sanomaan kun selaan maailman historiaa taaksepäin ja katsoa nykyhetkeen että ei voi kiistää sitä että jotkut ihmiset tekee todella väärin ja heissä on pahasti vikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä välitä tästä kaikesta On olemassa monenlaisia ihmisiä. Herkkien ei ole helppo elää.

        en nyt tarkoita näitä tämän palstan henkilöitä enkä minä osaa sanoa että onko niillä edes ollut aikomustakaan loukata minua sillä en nyt edes muista niitä kommentteja kun ainaki joku tuli neuvomaan minua eli antoi linkkejä jostain uskontojutusta, mut en mä halunnut lähtee niitä katsomaan. Mittasuhteet pittää ymmärtää eli viittaan nyt lähinnä maailman pahoihin johtajiin kautta koko maailman historian ajan. Liian monasti ikävä kyllä se on ihan 100% fakta myös se, että uskonnotkin on aiheuttaneet liikaa esim sotia vaikka ymmärrän toki että jos ihan pilkuntarkasti miettii sitä niin ei oikeastaan uskonnot ole aiheuttaneet sotia&kurjuutta vaan ihmiset jotka on mukauskovaisia jotka väittää olevansa uskovaisia mutta todellisuudessa eivät ole uskovaisia.

        Hyvä valinta, ei kannata klikata mitään epämääräisiä linkkejä.

        -minua eli antoi linkkejä jostain uskontojutusta, mut en mä halunnut lähtee niitä katsomaan.-
        mitään kristinuskon linkkeja ei pidä avata, haluavat saada vain rahasi ja omaisuutesi.

        Pakene niin kauas kuin voit, kun huomaat jonkun taas yrittävän tuputtaa uskontoaan, olipa kyseessä sitten Jehovan todistaja, kristitty, mormoni tai kuka tahansa muu. Pakene pois, enne kuin olet koukussa ja sekaisin.

        noh en yleensä avvaa mittään linkkejä koska oon muutenki epäluuloinen(myö sairastan lievää skitsofreniaa) ja tosi tarkka, mut oon kuullut, että yllättävän monet suattaa sortua näihi virheisiin eli avaan linkkejä ja sitten tuleeki ongelmia etehen =(

        mut myönnän että ei ollu kovin kaukana että oisin mennyt avaamaan =(

      • Anonyymi

        ja mie oon tosi heikkohermoinen eli mä luulen että syntymässä sain aivot jotka on rakenteiltaan normaalia poikkeavammat eli heikkohermoiset aivot jotka on myös erikoislaatuiset koska mä saatan olla joissaki asioissa(yleensä laajojen asioiden hahmottamisessa ja ongelmanratkaisuissa) todella huippuälykäs mutta yksinkertaisissa joissakin asioissa oon melkein jopa älyllisesti kehitysvammaisen tasolla mutta saatan ehkä liioitella hieman etten nyt suinkaan ihan älyllisesti kehitysvammaisen tasolla, mutta kyllä joissaki simppeleissä asioissa oon kyllä yksinkertainen hassu setä =) heh, mut asiat kun ottaa leppoisasti ettei ota vakavasti niin aina parempi ja toi mun mieli on semmonen tuulinen eli heilurityyppiä oon eli ei voi koskaan tietää millainen olotila on koska se muuttuu niin paljon, mut sanotahan näin että kyllä huumori ja musiikki auttavat aina heikkohermoista ja lapsenmielistä.

        kiitos tuesta! Arvostan sua paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -minua eli antoi linkkejä jostain uskontojutusta, mut en mä halunnut lähtee niitä katsomaan.-
        Pakene niin kauas kuin voit, kun huomaat jonkun taas yrittävän tuputtaa uskontoaan, olipa kyseessä sitten Jehovan todistaja, kristitty, mormoni tai kuka tahansa muu. Pakene pois, enne kuin olet koukussa ja sekaisin.

        kun oon heikkohermoinen niin ei kait mulle sovikaan olla tekemisissä kovin tuomitsevien seurassa jotka on liian tiukkapipouskovaisia vaan paremmin oon samalla aaltopituudella esim sun kanssa. =)

        kun noi hermot on niin heikot, niin se välillä arjessa ilmenee eri tavalla miten oma tila heikkenee eli tulee ns romahdus eli pitäs elää mahdollisimman tasapainoisesti mut on se toisaalta ihan mahdotonta ihmiselämässä ihan kaikki murheet välttää että niitäkin väkisinkin tulee. Heikkohermoisuus minussa voi esim uuvuttaa aivoni totaalisesti jos teen jotain työtä tai yritän olla sosiaalinen.Se uupuminen tuntuu aivoissa ihan konkreettisella tavalla fyysisesti ja henkisesti.

        Kiitos jutustelusta ja kait mä oon tässä ketjussa sanonut kaikki sanottavani.
        Henkiset asiat on aina kiinnostaneet. Vuonna 2008 kävin kylässä eräällä sepolla(hän helluntalainen) niin hän antoi minulle lainaan uskovaiskirjan, mut koin että uskonto oli kait minulle hieman semmonen, että koin siitä ahdinkoa hieman. Uskonasiat on aina kiinnostaneet eli pohtiminen jälleensyntyminen tai jokaisen elävän olennon elämä myös fyysisen elämän jäläkheen.

        "Vuonna 2008 kävin kylässä eräällä sepolla(hän helluntalainen) niin hän antoi minulle lainaan uskovaiskirjan, mut koin että uskonto oli kait minulle hieman semmonen, että koin siitä ahdinkoa hieman. "

        Pakene helluntailaisuudesta, muuten menet täysin sekaisin. Varsinkin herkimmille se on jopa vaarallista.

        "ja mie oon tosi heikkohermoinen eli mä luulen että syntymässä sain aivot jotka on rakenteiltaan normaalia poikkeavammat eli heikkohermoiset aivot jotka on myös erikoislaatuiset koska mä saatan olla joissaki asioissa(yleensä laajojen asioiden hahmottamisessa ja ongelmanratkaisuissa)"

        Et ole sen huonompi kuin kukaan muukaan ihminen. Jos sinulla on tämä erityispiirre tai sairaus, yritä elää sen kanssa jotenkin, älä kommunikoi sellaisten ihmisten kanssa, jotka vaikuttavat sinuun kielteisesti, älä luota uskovien lupauksiin ja houkutuksiin. Vältä huonoa seuraa, olet liian altis vaikutuksille.

        "Ensimmäinen on se, mikä ei liity jälleensyntymisee on se, että kun lemmikkikissani kuoli (19 vuotiaana kuoli) niin sen henki on täällä koko ajan mun ja isäni luona. "

        Vaikutat jotenkin naiivilta, mutta samalla viattomalta ihmiseltä, ja se on hyvä sinulle. Haluat vain ymmärrystä ja myötätuntoa.

        Olet hyväuskoinen ja herkkäuskoinen. Varo huonoa seuraa. Opi sanomaan: ei.

        Ja omaan uskontoon väkisiin käännyttäjät käyttävät sitä sinun herkkyyttäsi räikeästi hyväkseen.

        Sinun on opittava puolustautumaan heidän käännyttämisyrityksiään vastaan. He sanovat rakkauden sanoja, mutta älä usko heitä.

        Yritä olla näyttämättä kiltteyttäsi ja herkkyyttäsi muille, vieraille ihmisille. Ihmiset eivät ymmärrä sitä.

        Jos he huomaavat herkkyytesi, he käyttävät sitä hyväkseen.

        Puhun nyt erityisesti omaan uskontoonsa käännyttäjistä. Älä lankea heidän "rakkauspuheisiinsa", he käyttävät tunteellisuuttasi hyväkseen. Pian olet heidän uhri. Vältä sellaisia ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe