Saulihan on munasillaan!

katufiksu

Kovat oli paineet Niinistölläkin ja sen huomasi kyllä eilisestä esiintymisestä Ylen vaalitentissä. Pikkaisen oli känkkäränkkäpäivä eikä pinnan lopullinen katkeaminen ollut kaukana. Pari kertaa Sauli kävi kuumana kuin hellankoukku ja toistuvasti alakynteen keskusteluissa...sortui jopa kiivaaseen napinaan ihmisen kanssa, joka ei ole edes ehdokkaana. No, tukea ei tullut edes "omalta puolelta", vaan presidentti Halosen vientiponnisteluja kehuttiin, mikä saikin Niinistön mutisemaan "epäreilua".

Automaattisestiko olisi pitänyt Niinistöä kehua, vaikka mies itse ei työssään Euroopan investointipankissa ole saanut ohjattua kotimaahan ENSIMMÄISTÄKÄÄN rahasummaa, vaikka on ollut rahavirtojen suunnasta ITSE päättämässä. Ainakin Halosen vienninedistämismatkojen arvostelulta putosi nyt pohja ja miehen omien TEKOJEN saamattomuus syö uskottavuuden "saunottamispuheilta".

Niinistö sortui myös vähemmän tyylikkäästi vähättelemään YK:n kokouksen puheenjohtajan, presidentti Tarja Halosen poseeramisen pääsihteeri Kofi Annanin kanssa pelkäksi pintajulkisuudeksi, huomasi virheensä samantien ja lievensi lausuntoa heti perään ettei suinkaan vähättele Halosen saavutusta." Se on hieno kuva", teki kyllä katsojille selväksi, mitä Sauli tosiasiassa tarkoitti.

Halonen kiteytti mainiosti, että "Niinistöllä on ollut kampanjan aikana niin monta Nato-kantaa, että on vaikea pysyä perässä". Niinistön halu Natoon ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta, vaikka kampanjan aikana tälle valkenikin suomalaisten enemmistön kanta ja nyt Salekin muistaa aina mainita kansanäänestyksen.

Uusin gallup ei kauheasti kerro, koska kannastaan epävarmoja on vielä kovin paljon. Kun yksikolmasosa vielä miettii, se antaa toivoa, ettei koko Keskusta sittenkään lankea Kokoomuksen ansaan ja vielä löytyy ihmisiä, jotka pystyvät henkilökohtaiseen päätökseen. Toki lukemat 55-45 Haloselle, on miellyttävämpää kuin toisinpäin. Eilisen tentin jälkeen kansainvälinen vedonlyöntitoimisto korjasi Niinistön kertoimen kolmesta viiteen ja Halosen voitolle saa enää 1,13 kertoimen. Taitavat ulkomailla nähdä kiihkottomammin, kuka keskustelussa pärjäso ja kuka ei?

Niinistön nousu siis onneksi taittui, jopa taantui(?) ja yhä useampi jo näkee, ettei keisarilla ole vaatteita.

8

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suuntainen

      tulkinta!

    • "Pikkujuttu, pintaviilto", sanoi kirurgi kun potilaan jalkaa katkaisi.

      Tuo presidentin valinta on aika vähäinen tapahtuma maailmankaikkeudessa, joten älä sinäkään vaivaa vähäisiä harmaita aivosolujasi pohtimalla sitä liian vakavasti.

      Toinen valitaan, mutta toista ei.

      Haloselle voi olla ihan terveellistä todeta, ettei hän suinkaan olekaan "koko kansan presidentti", vaikka hänet valittaisiinkin jatkoajalle noin 50% kannatuksella.

      Valta turmelee, ja suuri valta turmelee vielä enemmän.

      Muinaisen Rooman triumfi-kulkueissa juhlitun sotapäällikön takana sotavaunuissa seisoi orja, jonka tehtävänä oli kuiskailla juhlakalulle:

      "Memento Mori!" eli muista kuolevaisuuttasi!

      Ehkä tämän vaalikampanjan aikana Tarja Halonen on yöllä valvoessaan kuullut samaa kuisketta oman sänkynsä äärellä...

    • nyökkää

      Eilen kädenvääntö oli naurettavaa katsottavaa sen osalta kun Halosen taustajoukko "hermostuneena "nyökkäsi myös Niinistön puhuessa ,,Saulin taustajoukko oli ajantasalla kaiken aikaa ,,,Mies kuuluu olla pressana ,ja neitirouvat hellan ääressä ,,, Tai tässä tapauksessa Setan asiota hoitamassa ,jos se ittekkään ei tiedä mihin kuuluu,surullista kuultavaa,,Perverssit ei kuulu hoitamaan isoja asioita ,,menkööt kaappiin ja n,,,,,t keskenään ....

    • kalliiksi!

      Vanhanen luuli vuosi sitten olevansa ilman muuta toisella kierroksella mukana ja halusi varmistaa kokoomuslaisten tuen sopimalla porvariyhteistyöstä. Keskustalaisten harmiksi ja puolueen turmioksi tuo ei toteutunut ja nyt Vanhanen joutuu rehellisenä miehenä pitämään kiinni sanastaan. Äänestyskoppiin pääsee toki yksin enkä usko Vanhasen, Lankian tai Karpelan Niinistön numeroa lappuun piirtävän, mutta julkisuudessa tuon puolesta täytyy liputtaa ja sen hinta maksetaan seuraavissa eduskuntavaaleissa ja hallitusta muodostettaessa.

      Sitä miettivät monet Keskustassa.

    • nähtävää!

      Pintaan tuli saulin "sisäinen sankari"?

    • Nyt "katufiksu" antaa täysin väärän todistuksen lähimmäisestään.

      Valtioneuvoston sivuilta löytyy totuus siitä, mitä Suomi saa Euroopan investointipankista:

      "Tällä hetkellä EIP:n myöntämät luotot ovat suunnilleen 40 miljardia euroa vuodessa, kun ne viisi vuotta sitten olivat vajaat 30 miljardia euroa. Suomen osuus luotoista on nykyään vajaa miljardi vuodessa. Suomen osuus pankin osakepääomasta on noin 1,5 prosenttia, joten Suomeen on myönnetty lainoja enemmän, mitä sen omistusosuus edellyttäisi."

      Sauli Niinistö on siis onnistunut tässäkin monin verroin paremmin kuin Halonen Suomen etujen puolustajana.

      • siillä

        kuinka suuri merkitys,onko pikku-sale siellä vai täällä.Luulisi sitä velkaa saavan ilman sitäkin,varmasti paremmalla maksuajalla ja korolla,kun pikku-sauli ei ole siellä sähläämässä.


    • fuulaa

      ...koko mies.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      207
      4586
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2561
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1512
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1210
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      125
      1119
    6. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      104
      1106
    7. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1061
    8. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1032
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      131
      1017
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      107
      977
    Aihe