USAn evo-sotien lähtökohta 1700-luvulla

USAN VALTION JA KIRKON EROSTA (ja USAN EVOLUUTIOSODAN lähtökohtasta)

Tällä viikolla prismassa näytettiin USAN perustusasiakirjojen
restauraatiota ja mainittiin että valistusajan ihanteet näkyy siinä.
(Pauli Ojalakin on joskus vähän ihmettellyt USA:n perustajaisien
kirkon ja valtion erotushinkua). Pikkaisen olen surfaillut ja saanut selville seuraavaa.
Rhode Islandin eka babtistikirkon perustaja oli John Williams,
mutta hän sai vaikutteita mm. Miltonilta ja henk.koht. kokemastaan
töykeästä presbyteerien kohtelusta ja kehui että intiaanitkin on
kohteliaampia. Hän oli intiaanien hyvä ystävä.
Häntä inhotti uskonnollinen päällepäsmäröinti ja kauhistutti jos se
tapahtuu valtion/siirtokunnan toimesta. Hän itsekin joutui vainon kohteeksi.
http://www.50states.com/facts/rdisl.htm
"Roger Williams, founder of Rhode Island, established the first practical working model of Democracy after he was banished from Plymouth, Massachusetts because of his "extreme views" concerning freedom of speech and religion.

Thomas Jefferson and John Adams publicly acknowledged Roger Williams, as the originator of the concepts and principles reflected in The First Amendment. Among those principles were freedom of religion, freedom of speech, and freedom of public assembly. "

Joissain
kolonisaatioissa/osavaltioissa (Virginiassa jne) perittiin jo
uskontoveroa(kirkkoveroa) ja oli yksi ainoa uskonto oikea
ja "kerettiläisiä" vainottiin, hakattiin, mukiloitiin pistettiin
vankilaan jne. Tämmöiset tapaukset vaikutti kielteisesti.
Virginiassa vaikutti George Mason, James Madison, säätivät
osavaltion Bill of rightsin, uskonnon ja valtion eron, nämä
perustajaisät saivat tämän leviämään muualle ja USAN "Bill of
Rightsiin" Thomas Jeffersonin voimakkaan vaikutuksen ohella, joka
oli saanut vaikutteita mm. John Lockelta.
Aiemmin mainittu John Williams oli tehnyt uskonnonvapautta koskevan 1. lisäyksen Bill of Rightsiin.
Madison oli yliopiston
kasvatti (ja myöhemmin rehtori) ja monet allekirjoittajista ja
perustajista muutkin lie olleet "älykköeliittiä", jotka saivat
vaikutteita mm. valistusfilosofeilta.

Täälläkin mainitaan P-amerikka:
http://www.edu.vaasa.fi/ranska-saksa/valistus.htm
"Nimensä valistus sai jo oman aikansa ihmisiltä, jotka katsoivat
vapautuneensa tietämättömyydestä ja elävänsä valistuneella
aikakaudella. 1700- lukua kutsutaankin yleisesti valistuksen
vuosisadaksi. Valistusfilosofia levisi useimpiin Euroopan maihin ja
brittiläisiin siirtokuntiin Pohjois-Amerikassa."

Itsenäisyysjulistuksessakin (4.7.1776), joka oli pääasiassa Thomas
Jeffersonin käsialaa, näkyy jännää en.wikipedia.org:ssa:
http://en.wikipedia.org/wiki/United_States_Declaration_of_Independence

"When, in the Course of human Events, it becomes necessary for one
People to dissolve the Political Bands which have connected them
with another, and to assume, among the Powers of the Earth, the
separate and equal Station to which the Laws of Nature and of
Nature's God entitle them, a decent Respect to the Opinions of
Mankind requires that they should declare the Causes which impel
them to the Separation"

Tuossa "Nature's God" linkki johtaa wikipediassa sanaan "deism",
jota kuvataan:

"Historical and modern deism is defined by the view that reason,
rather than revelation or tradition, should be the basis of belief
in God."
eli
"Järki, eikä ilmoitus/ilmestys tai traditio, pitäisi olla uskonpohja
Jumalaan."

ja

"Deism has become identified with the classical belief that God
created but does not intervene in the world, though this is not a
necessary component of deism."
"Jumala loi muttei puutu maailman tapahtumiin " (yksi tulkinta)

Tuo on evoluutionvastustajille kamala prinsiippi, koska
nykykreationisteilla Jumalan pitää nimenomaan puuttua myös (ID-
kreationismissa) maailmaamme luoden lajeja, parantaa sairaita jne.
Tästä syntyy nykyuskovien ja perustajaisien perustuslain törmäykset
USAn oikeusistuimissakin kun filosofiat kolahtaa (ja maksaa miljoona
dollaria IDistien uhrilampaana toimineelle Doverin piirikunnalle).

ID:n päämajan salaisessa vallankumoussuunnitelmassa "Wedge"
(paljastui 1999) ajanratasta piti USA:ssa kääntää aikaan ennen
tuota "kamalaa" valistusajan vaikutusta.

Englantilaiset kutsui USAn itsenäisyyssotaa presbyteerien kapinaksi,
presbyteerejä oli ½ USA:n armeijasta. Presbyteerit oli kalvinisteja
jotka tykkäsivät erottaa kirkon ja valtion (?).

Monet USAn
asukkaista olivat vanhalta mantereelta uskonvainoa paenneita tai
heidän jälkeläisiään, tuskin tahtoivat että USAsta tulee samanlainen
toisinajattelijoiden vainoajavaltio..

Oikeuden rattaat pyörii kuitenkin hitaasti, pitkälle 1800-luvulla
vasta viimeinen osavaltio luopui uskontoverosta ja vasta 1900-
luvulla Korkein oikeus pani toimeen Bill of Rightsin kieltämiä
uskonnontuputtamisia kouluissa ns. kreationismioikeudenkäynneissä.

terv. MrKAT

10

644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuten Prisma dokumentista näkyi, USAn perustusasiakirjat ovat hyvin Pyhiä USA:n kansalle, eikä niitä käy muuttaminen. Täten evoluutiota kouluissa vastustavat uskovaiset ovat tavallaan näkökulmastaan katsoen deistisen valistusajan ja vapauden tradition "vankeja".

      USAn perustuskirjat on niin pyhiä, että oikeistouskovaiset ainakin kansan tasolla eivät usein edes tiedä/usko tästä, he luulevat USAn perustetun Vanhan Testamentin jne prinsiipeille.
      Mieluummin historia, jopa Bill of rightsien ym teksti vääristyy päässä ja webeissä kuin muuttaisivat Pyhiä perustuskirjoja tai hylkäisivät sen.

      Paitsi ehkä semmoset kuten DI:n rahoittaja Ahmanson, äärifundie, joka haluaisi USA:n perustuslaiksi suoraan VT:n kovat lait.

    • Late

      Arvoisakin MrKat, jota evohuuhaan Jumalaksikin kutsutaan, niin mietitään ihan vakavasti?

      Kuka on todellinen PÄÄLLIKÖ? (oisko kuitenkin JEESUS?)

      Väitän,että pystyn kumoamaan kaikki MrKatin kotisivuilla olevat väittämät saatanallisiksi huuhaaksi, mitä tulee niiden suhteeseen Raamattuun!

      Ongelma onkin siinä, että Mr Kat yleensä pakenee paikalta. :) (punikkilaisena äänettömyytenä, joka vain odottaa "parempia"aikoja????) Saatanan Kommari!!

      • Mikä tuossa mielestäni suht. neutraalissa historiakatselmuksessa sinua ahdisti?
        Et pystynyt kuitenkaan sanomaan siihen mitään ja nyt käyt sanantuojan (minun) kimppuun ?

        Ja mikä ihme saa sinua luulemaan minua punikiksi ja kommariksi ? Se, että meille on tullut Neuvosto-Karjala, ei tee minusta punikkiä, koska meillehän on tullut myös Uusi Suomi, joka ei tee minusta äärioikeistolaistakaan.

        Считает,
        камрада MPKAT


      • Se opettaa.
        Kiitos "Neuvosto-Karjala"-lehden minäkin opin tuntemaan propagandan, tosin äiskän oppikirjakin autto.
        Siellä esim. lueteltiin tanskan, norjan ym. työttömyyslukuja niin että kerrottiin jos oli noussut tai jos olikin laskussa, niin sanottiin "peräti (niin ja niin paljon) on nyt". Eli propagandistin opetus
        nro 1. "kerro aina vain toinen puoli asiasta".

        Sovellettuna nykyhavainto nro 1:
        -kreationistiprof. Matti Leisolan linkit
        http://www.comarti.fi/seminaari/Matin linkit.htm
        ->Lueteltu VAIN kreationistilinkkejä

        Evolutionistin linkkisivu:
        http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/linkit.html
        ->Lueteltu SEKÄ evopuolesta ETTÄ evovastaisia kreationistilinkkejä

        Tästä lukijat voivat nähdä kuka toteuttaa Neuvosto-Karjalan propaganda-oppeja. (Oik. vast:KREATIONISTIT)

        Opetus tunti nro 1 on päättynyt ja turpaan saanut Late kreationistiystävineen voi lohduttautua vaikka menemällä majuri Aki-Mauri Huhtisen pakeille informaatisotatelttaan ensiapua saamaan:

        http://tietokannat.mil.fi/irak/artikkelit.php3?id=16&navi=2
        erikoisesti:
        "..ole kohtelia..älä kiihdy..älä osoita halveksuntaa.."


      • NauruNakke

        Uskovaiset ovat antaneet minulle monta, monta lisävuotta elämääni, niin paljon olen hihitellyt näille laupiaille samarialaisille.

        Kääntävät toisenkin poskensa, jos vähän kutittelee, niin kuin Pyhä-Late.

        Hyvä, että en elä myöhäistä keskiaikaa. Kristittyjen suvaitsevaisuus olisi ollut silloin liian silmiinpistävää. He olisivat rakentaneet minulle ikioman rovion.


      • squirrel

        "pystyn kumoamaan kaikki MrKatin kotisivuilla olevat väittämät saatanallisiksi huuhaaksi, mitä tulee niiden suhteeseen Raamattuun"
        ->Raamattuhan se on se tieteenteon 1lähde. Unohdetaan havainnot ja muut... Minä ainakin lähden kumoamaan havainnoilla(enkä niiden puutteella) ja seuraavaksi tieteenfilosofialla. Tai toisinpäin tietty,kun minusta kyse :)


      • Pertus
        squirrel kirjoitti:

        "pystyn kumoamaan kaikki MrKatin kotisivuilla olevat väittämät saatanallisiksi huuhaaksi, mitä tulee niiden suhteeseen Raamattuun"
        ->Raamattuhan se on se tieteenteon 1lähde. Unohdetaan havainnot ja muut... Minä ainakin lähden kumoamaan havainnoilla(enkä niiden puutteella) ja seuraavaksi tieteenfilosofialla. Tai toisinpäin tietty,kun minusta kyse :)

        ... et ole koskaan esittänyt ainuttakaan havointoa luomista ja Raamattua vastaan ?

        Miksi yleensäkin MrKAT ja myös sinä käytte taistoa nolla-resursseilla selviä tosiasioita vastaan ? Väitätte edelleen että jos on tarpeeksi iso kostea mineraalikasa ja odotetaan tarpeeksi kauan niin sieltä kömpii ulos elävä ja ajatteleva ihminen. Etkö ollenkaan ymmärrä, että tuollaisella ajattelulla ihminen itse tuhoaa itseään ja järkeään ?


      • So.kra
        Pertus kirjoitti:

        ... et ole koskaan esittänyt ainuttakaan havointoa luomista ja Raamattua vastaan ?

        Miksi yleensäkin MrKAT ja myös sinä käytte taistoa nolla-resursseilla selviä tosiasioita vastaan ? Väitätte edelleen että jos on tarpeeksi iso kostea mineraalikasa ja odotetaan tarpeeksi kauan niin sieltä kömpii ulos elävä ja ajatteleva ihminen. Etkö ollenkaan ymmärrä, että tuollaisella ajattelulla ihminen itse tuhoaa itseään ja järkeään ?

        >> ... et ole koskaan esittänyt ainuttakaan havointoa luomista ja Raamattua vastaan ? >>

        Tuo on mahdotonta mikäli oletetaan että jumala on kaikkivoipa, ainahan jumala olisi silloin voinut saada asiat vain "näyttämään siltä" että elämän monimuotoisuus on syntynyt evoluution kautta.

        Jos tuo ennakko-oletus unohdetaan niin onhan squirrel esittänyt todisteita mm. maailmankaikkeuden ja maapallon yli 6000 vuoden iästä, siitä että vedenpaisumusta ei ole voinut tapahtua (useistakin syistä) jne.

        >> Miksi yleensäkin MrKAT ja myös sinä käytte taistoa nolla-resursseilla selviä tosiasioita vastaan ? Väitätte edelleen että jos on tarpeeksi iso kostea mineraalikasa ja odotetaan tarpeeksi kauan niin sieltä kömpii ulos elävä ja ajatteleva ihminen. Etkö ollenkaan ymmärrä, että tuollaisella ajattelulla ihminen itse tuhoaa itseään ja järkeään ? >>

        Jos joku oikeasti noin luulisi niin kyllä se olisi jo yhtä suurta älyllistä epärehellisyyttä kuin kreationismi, ja todennäköisesti yhtä haitallista ajattelulle.


    • squirrel

      Jostain luin,että oli joku kamppailu jostain aivopoimusta,jonka väitettiin olevan ihmisellä mutta ei simpanssilla.

      Osoittautui valheeksi se poimu, oli simpanssillakin se. Ja havainto oli yksinkertainen:
      Voittanut kiistakumppani oli sanonutkin jossain kiistan välissä sen suuntaista,että "jompikumpi meistä valehtelee tarkoituksellisesti."
      Voitaisiin pitää "evokritiikin" alkuna -ja metodikin yhä sama.

      Tiedän,että Ridley kirjoitti jossain niistä kirjoista joita minulla ei ole.
      Mutta muistaako kukaan, ketkä olivat takana?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      140
      3906
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      345
      2839
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2229
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      49
      2109
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      15
      1824
    6. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      11
      1625
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      165
      1363
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      93
      1242
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      92
      1087
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      54
      1051
    Aihe