Näkökulmaa kymmenyksistä

hirvas

17

513

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • frihet

      Uuden testamentin puolelta sellaista vaatimusta ei löydy, mutta jo henkikin sanoo, että kodistaan pidetään huolta eikä siivestetä.

      Eli se minkä lainaksi olemme saaneet, tämän ajan elämistä varten Jumalalta, niin tottahan me iloiten siitä kortemme kekoon kannamme.

      Ei pakosta, eikä vaatimuksista, vaan kiitollisuudesta Jeesukseen.

      Hyvää päivän jatkoa sinulle, nyt hiukan kesän iloihin tuonne luonnon helmaan.

    • todé

      on vastoin UT:n opetusta Jumalan palvelemisesta.
      Joskus kuulee tosiaan saarnattavan kymmenyksien maksamisesta, mutta olen ymmärtänyt, että puhuja tarkoittaa uuden liiton seurakuntamallia, jossa uskovat ovat vapaat vanhan liiton temppeliveroista ja sanatarkoista kymmenen prosentin satoveroista.

      Uuden liiton seurakuntamalli ei vaadi kymmenyksiä, vaan opettaa pitämään huolta "lähetyskäskyn" toteuttamisesta niin lähellä, kuin kaukanakin. Haluanko olla mukana toteuttamassa Jeesuksen antamaa kehoitusta, on eritoten nykypäivänä myös taloudellinen kysymys.

    • me saarnasmiehet

      muutoin rellestämmä?

    • HelluntaiApostoli

      Kysy matematiikan opettajilta, paljonko on kymmenys?

      Köyhän ei tarvitse antaa kuin joitain kolikoita.
      Leski antoi siis viimeiset rahansa, ja kolikkonasa, niitä oli joitain pennejä. Anna sydämestäsi, jos annat puutteessa olet antanut enemmän kuin rikas mies.


      Rikkaan tulisi maksaa kymmenykset oman tunnon mukaan. "Ei ihan minne tahansa!"
      Jos saan nettopalkkaa 2000 € voin siitä antaa Jumalalle osan.

      Jos maksan kaikki laskut jää 500€ ylimääräistä tuhlattavaa, tuosta voi harrastaa hyväntekeväisyyttä. 10-40%
      Oman tunnon mukaan.

      Uhraa jumalalle parasta, älä vie viallista uhria Jumalan eteen se oli Hänelle kauhistus! [VT]

      • hirvas

        siitä, paljonko kymmenys on. Mikään Raamattuun perustuvat uskonto ei voi määrätä kymmenyksiä keneltäkään Raamattuun vedoten. Se on ihmissääntö. Vapaehtoinen lahjoitus sen sijaan on aivan oikein.


    • RitariOlevainen

      koska pidän tätä parhaana ohjeena, kukin kuitenkin vi toimia ihan itsenäisesti, mihin sydän ja omatunto on altis.

      • hirvas

        täysin oikeaa tekstiä, ehdottomasti.


    • tuntevansa kirjoitettua

      Silloin tieto Jumalan sanoman huolenpidosta ei ole
      saavuttanut ja paikkakunnallansa - vastasyntyneen lapsen ja muiden tarpeista saada jaettua tuoretta
      elämää ylläpitävää tervettä ja vahvistavaa kohdetta
      (paikkakunnalta) ei löydy, kun ei ole minne ohjata
      kuulemaan säännöllisesti.

      Ihmeellisesti uskalletaan sanoa, ettei uudestatestamentistä
      löydy kymmennyksiin.. kun löytyy lisäksi
      myös uhraukseen omistaan ( Jotka Herra on hänelle
      siunauksellaan antanut .

      Pakkoa ei tietenkään ole..
      Eihän Jumalaa pakolla tarvitse lähteä seuraamaan .

      Mutta kun tahtona on käyttää ns. omansa oman ymmärryksensä mukaan.

      Jeesus sanoi mm. "Oppinut ottaa vanhasta ja uudesta" .

      Jeesus täytti kaiken, vaan se ei tarkoita
      mitenkään sitä, ettei ihmisen tarvitse pelastuakseen tehdä muuta kuin kuulla
      syntienanteeksiantamus.

      Siispä Jeesus Teroitti kuulemaan oikein !

      Joka tahtoo seurata...hedelmistä te tunnette puun..
      lähimmäisen Rakkaus (jonka voima lähtee Jumalasta).

      Älkää riidelkö matkalla... ym.. ja puhutaan
      seuraamisesta.

      Hyvä antaa vähästäkin ja paha ei paljostakaan..

      Jeesus sanoi köyhästä naisesta, joka pani vain
      pari senttiä ja muut määrällisesti enemmän, jotta
      hän pani eniten, sillä pani kaikkensa .

      ..Jumalalle on antamista antaessaan Hänen tarpeisiinsa.

      • hirvas

        näin:

        Saarn. 8:9
        Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.

        Ja näin tapahtuu tämän päivän uskonnollisissa liikkeissä, eli vaaditaan noudatettavaksi ihmissääntöjä.


    • todé

      Jumala otti aika ison riskin, kun ei vaatimalla vaadi uuden liiton seurakuntaa maksamaan kymmentä prosenttia sadosta. Tiesihän Hän tietysti jo uutta liittoa tehdessäänkin, kuin takkuista tulee joidenkin seurakuntien taloudenhoito olemaan, eipä silti.

      • Katos kun Jumalalla ei ollut enää päätäntävaltaa vaan se oli Paavalilla.

        Kukahan kirjoitti vanhaan testamenttiin kymmenyksistä ja kelle kymmenykset meni?
        No niillehän kymmenykset meni joita kirjoittajat edusti.

        Jeesus ei laista halunnut poistaa piiruakaan mutta sitten tuli Paavali joka ryttäs vanhan Jumalan ja teki kuolleesta Jeesuksesta uuden Jumalan ja ryttäs senkin.


    • Asiahan ei minulle mitenkää...

      kun eräässä pohjanmaan helluntaikirkossa saarnaaja puheensa lopussa pyysi kuulijoita muistamaan häntä rukouksin, koska hänellä on pieni palkka. Saarnan loputtua mummot asettuivat melkein parijonoon ja menivät kättelemään ko saarnamiestä. Jokainen näkyi ojentavan setelin/seteleitä saarnamiehelle, joka sulloi rahat taskuunsa?
      Tilaisuudessa kerättiin myös erillinen kolehti.

      • kymenyksistä?

        tutkiskelkaa itseänne ja sitä mitä Jumala lupaa kymmenyksien maksajalle?


      • hirvas
        kymenyksistä? kirjoitti:

        tutkiskelkaa itseänne ja sitä mitä Jumala lupaa kymmenyksien maksajalle?

        VT:n aikaa, jolloin vanha liitto ja siinä israelilaisille annetut lait olivat voimassa.


    • mathetes

      Seurakunnan rahallinen hyvinvointi ei ole Jumalalle päätarkoitus, vaan hengellinen hyvinvointi Kristuksessa.

      Kuinkahan paljon on sellaisia ihmisiä ja perheitä ollut joiden tulot ovat olleet niin vähäiset, että kymmenyksiä maksettaessa ei jää käteen juuri muuta kuin "syvä huokaus ja kyynel poskelle", sillä nuo yhteisskunnan pakolliset menotkin ovat maksettava ajallaan tai ulosottomies koputtaa muuten ovelle.

      Olet oikeassa. Kymmenykset todella kuuluvat vanhaanliittoon, ei enään uuteenliittoon.

    • Markku Tampio

      on mielestäni jokaisen henkilökohtainen asia, kuinka menettelee tilanteessa, eikä siihen voi seurakunnan vanhimmisto eikä pastorit ketään seurakuntalaista pakottaa..

      Kun taustalla vaikuttaa itsekussakin uudestisyntyneessä uskovassa Jumalan rakkaus, joka on täysin pyyteetöntä, niin jokainen tekee Jumalan mielen mukaisesti Pyhän Hengen myötävaikuttamat viisaat päätöksensä maksaako kymmenen prosenttia tuloistaan vai eikö maksa..

      • Jsela

        Tässäpä oikein mallisaarna tunnetulta puhujalta, kuinka kirjain kuolettaa:

        http://www.elamansanaturku.fi/mp3/061119_1100_leo_meller.mp3

        Minä olen aika monta saarnaa Melleriltä kuunnellut, mutta tämä puhe oli kyllä melkoista läksytystä. Vai että oikein vakuutus ja jos et nyt ihan helvettiin joudu
        niin ainakin erämaahan, suuriin vaikeuksiin ja jopa kiroukseen. Huh huh...
        Kannattaa muistaa, että Jumala ei niitä rahoja tarvitse, mutta kaikenmaailman saarnaajat ja seurakunnat tarvitsevat rahoittaakseen toimintaansa. Ei siinä mitään, jos
        haluaa kymmenyksensä maksaa, mutta tällainen suu vaahdossa pelottelu on täysin turhaa ja saa vain kiukkuiseksi. Tässä oli jotain samaa fanaattisuutta kuin eräässä
        Baptistien kastepuheessa jonka aikoinaan kuulin. Kun puhujalta lähti lopulta oikein mopo käsistä, niin kuulijalle jäi se vaikutelma että hiilihanko-osasto kutsuu jos et
        aikuiskasteelle mene. Taas peloteltiin. Jumala ei pelottele, ei edes ihmispuhujan kautta - silloin kun puhe on Jumalan Hengen vaikuttamaa.

        Tuossa Mellerin puheessa vielä korostuu hänen voimakas persoonansa, joka tuo lisäväriä saarnaan - en tiedä, minua masentaa tällaiset lainmakuiset puheet. Aina ollaan
        vaatimassa sitä ja tätä ja sitten vielä päälle pyydetään rahaa.

        Jumala pitää huolta omistaan, niistä jotka ovat uudestisyntyneet ylhäältä. Hän siunaa ja varjelee, ei siihen mitään "vakuutuksia" kymmenysten muodossa tarvita. Autuas se
        ihminen, joka on oppinut tuntemaan Jumalaa elämän koulussa henkilökohtaisesti Häneltä itseltään. Sellainen kestää kaikenmaailman opintuulissa ja osaa erottaa mikä on
        ihmisestä ja mikä Jumalasta.

        Oikeastaan Jumala "vaatii" vielä enemmän. Eihän kymmenysten maksaminen vaadi kuin vähän matematiikkaa ja kuria, niin homma on selvä. Tietty summa lähtee jonkun
        seurakunnan kassaan. Mutta entäpä jos Jumala haluaakin sinut ? Sinun elämäsi ? Sydämesi ? Että luovutat Hänelle suunnitelmasi, ystäväsi, perheesi jne. Eikö silloin Jumala
        saa samalla kaikki rahasikin (jos näin halutaan ajatella). Kaiken aikaa Jumala haluaa saada meidät omikseen, vetää meitä lähelle Häntä, jotta meillä olisi todellinen Isä, Ystävä,
        todellinen turva pahoina aikoina. Mutta me puhumme kasteista, kymmenyksistä ja kaikesta siitä me me teemme Jumalalle. Minä sanon: Me emme voi oikeastaan tehdä yhtään
        mitään, muuta kuin antaa syntinen sydämemme Hänelle joka on Golgatalla sovittanut syntimme. Sieltä lähtee elämä - ristin juurelta - ja sitä näköalaa me tarvitsemme yhä
        uudestaan ja uudestaan.

        "Niin pian kuin Jumala tulee todelliseksi, käyvät ihmiset varjoiksi. Ei mikään siitä, mitä toiset pyhät tekevät tai sanovat, voi lainkaan häiritä sitä, joka on rakentunut Jumalaan"
        (Oswald Chambers "Parhaani Hänelle")

        Älä kuuntele niin paljon ihmisiä (kyllä, luen itseni tähän mukaan) - kuuntele mitä Jumala haluaa sanoa sinulle. Varaa aikaa Hänelle, joka niin kauan joutuu odottamaan meitä,
        kun meillä on aina kiire sinne ja tänne.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      989
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      163
      964
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      750
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      709
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      694
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      49
      678
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      600
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      582
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      577
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      498
      564
    12. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      515
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      503
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      481
    19. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    20. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      455
    Aihe