Sain Menierin-taudin hoitoon korvaani Gentamycin-pistoksen, jonka jälkeen elämäni on ollut "mullinmallin"! Löytyisikö kohtalotoveria, jolle on suoritettu samanlainen toimenpide, että voisin jakaa/kysellä kokemuksia hoid…
Onko kukaan kokeillut kuiviin silmiin Viscotears (kirjoitusasu?) silmägeeliä? Itse olen kärsinyt jo pitkään kuivasilmäisyydestä, ja nyt olen vasta tajunnut, että siihen on ratkaisu. Eli kuinka monta kertaa päivässä käyt…
Hankin tänään ensimmäiset silmälasini. Onko normaalia, että nämä lasit vääristää? esim. tietokoneen näyttö näyttää alalaidasta kapeammalta, eli näin \ / Vai onko kyse vain siitä ettei silmät ole tottuneet vielä näihin? …
Hei! Osaisikohan kukaan auttaa minua ahdistunutta? Minua on nyt noin kuukauden ajan vaivannut toispuoleinen tinnitus (vasen korva) ja se ahdistaa aika tavalla. En mielestäni tinnituksen alkaessa ollut altistunut millekä…
Nyt on suunnileen kuukauden tinnittänyt vasempi korva. Kahden viikon päästä olisi uusi aika lääkärille. Voiko tuosta betaserc olla vielä hyötyä?
Kävin puolisen vuotta sitten julkisella puolella macula pucker-leikkauksessa. Samalla leikattiin alkava kaihi. Itse leikkaus ja siitä toipuminen sujui hyvin, ja kaukonäkö parani jonkin verran. Sen sijaan lähinäkö sumeni…
On se perkele, kun tätä ongelmaa ei oteta vakavasti ja ohjata potilaita lasiaisleikkaukseen. Ne joilla on oikeasti näköongelmia jäävät turhien valittajien vuoksi varjoon. Miksi diabeetikoille suodaan mahdollisuus vitrek…
Oon 13-vuotias tyttö ja mulla on suurena ongelmana näko. En nää koulussa taululle taululle. Optikolle pitäis siis mennä (vasen silmä 0.4 ja oikee 0.7). Äiti sanoo että piilolinssejä ei kannata ottaa ku silmät vaurioituu…
Onneksi ei haittaa nukkumista se on kuin olisi meren rannalla ja kuuntelisi kotelo ,simpukkaa kohisee,joskus se lakkaa tai lievenee ,sormen pistää korvaan ei kuule,sitten taas kun ottaa sormen pois korvasta,haittaa auto…
Eli olen 21v ja teen duunia koneella 2-3t päivässä ja lisäksi vapaa ajan puhelimen,läppärin ja tvn katselua varmaankin saman verran. On ollut pieniä ongelmia näkemisen kanssa,rivit hyppivät koneella ja puhelimella varsi…
Onko kokemuksia kuukausipiilolinsseistä. Linssit jotka saa olla silmissä yön yli ja useana päivänä peräjälkeen. Puhdistetaan jollain nesteellä ???kertaa kuukaudessa. Läpäisevät kuulemma happea enemmän mitä normaalit kk …
Jos sinulla on todettu tuba aperta, tai kärsit kroonisesti ajoittaisesta korvatorvien aukeamisesta, eli aiheuttaa mm. oman äänen ja hengityksen kuulumisen "pään sisällä", kuulon huonontumisen täksi ajaksi, ja jos vaiva …
Ostin maaliskuussa Instrusta silmälasit. Jouduin palauttamaan lasit, koska linsseissä oli väärät voimakkuudet. Meni tyytyväisyystakuun piikkiin. Kattaako tyytyväisyystakuu tämän jälkeen myös kehysten vaihdon? Kuinka mon…
Elikkä toissayönä alkoi kuulo huonontua jonka jälkeen alkoi järkyttävä korvakipu> Ensiapuun ja lääkäri totesi korvatulehduksen. Eilisestä illasta saakka olen kuunnellut raivostuttavaa tinnitusta taukoamatta vasemmassa t…
onko ketään ihmistä paikalla joka osaisi kertoa että onko mun silmälle vaarallista ku siinä on pieni tippa maalia?? ja tosiaan niin pieni että aluksi luulin sitä sellaiseksi kimalle hileeksi, kunnes se ei lähtenyt päivi…
Kysäisenpä huvikseni täältä "kyvystä", joka minulla on tai oikeastaan oli nuorempana. Nykyään ei onnistu niin hyvin. Pystyn sumentamaan näköni niin halutessani. Silmiä ei tarvitse mitenkään siristää, vaan saan näköni su…
Moro, Kävin tuossa pari päivää sitten verkkokalvon laseroinnissa. Laserointi tehtiin siksi, että verkkokalvon reuna-alueilta löydettiin reikä. Olen melko likinäköinen (-8), joten reikä oli ilmeisesti muodostunut tästä s…
Minulta leikattiin joulukuussa verkkokalvon irtauman vuoksi silmä, korjaava leikkaus siitä kuukauden päästä. Nyt odotellaan viikon päästä kontrollia, onko verkkokalvolle nesteet lähteneet pois.Nyt sitä hoidetaan asentoh…
Olen menossa 2 vkon päästä Kuopiossa PRK-leikkaukseen. Olisiko muita, jotka käyneet samassa toimenpiteessä Kuopiossa ? Millaisia kokemuksia ? Itselläni näkö -1/-1.75.
Onko kenelläkään vastaavaa tuntemusta? : Minulla ollut jo pienestä pitäen oikealla puolella kehoa tuntemus, kun joku halaa tai itse halaan, niin sellainen lievä sähkö kulkee oikean puolen pakaraa ja jalkaa pitkin. Sitte…