se että lääketieteellä ei ole vastauksia kysymykseen tuntuuko se pahimmalta kuin se, että siltä on edes jotakin tarjota kuin tyhjyys lumelääke tai vaihtoehtoinen terapia
Miksi veriarvot vaihtelee. Lähinnä valkosolujen tehtävä ja funktio. Kun välillä ne leukosyytit on normaalit ja välillä alle viitearvojen. Tuottaako perna vaalkosoluja? Onko pernassa jotain vikaa jos tasot laskee? Mitä o…
Miksi korona-asiantuntijat menevät telkkariin neuvomaan kansalaisia etäisyyksien pidosta eivätkä neuvo etänä? Jotenkin en tunne uskottavaksi, kun arkijärjen mukaan kannattaisi elää eristäytyneenä erakkona, mutta päättäj…
Olin pienestä asti mahdollisesti psykologisessa kokeessa, johon en ollut suostunut, jossa minua kidutettiin, huumattiin ja annettiin sähköshokkeja. Sähköshokit aiheuttivat amnesian. Oireet olivat samanlaisia kuin ketami…
USA:n lääkeviranomaiset: Pfizerin COVID-rokotteen kliinisten tietojen julkaiseminen vie 75 vuotta Julkaistu 09.12.2021 17:08, 698 lukukertaa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on pidentänyt aikaa, joka kuluu …
Modernan mRNA-koronarokotteiden tuotantosopimus vuodelta 2015 – USA:n yhteisomistamat piikitykset varastoitiin ennakkoon? Julkaistu 04.12.2021 16:04, 6257 lukukertaa Toimittaja Glen Beck on tuonut julkisuuteen 153 sivua…
amfetaniinin rokote suojaa
- puolustusvoimilta löytyy hoitohenkilökuntaa aina reserviä myöten ja tytöille varusmiespalvelua lääkinnän puolelle ja .. emme tarvitsekaan piikkiä. Lepo!
moi olen nuori vain minulla on kamala, kamala piikkihimo löysin sen vasta kun sain ensimmäisen korona rokotteen minä voin aivan mainiosti ja elämän tarkoitus yhtäkkiä selvisi toista piikkiä minä odotin ja anelin jo itse…
edelleen mietin joka iltaa, että todellako lääkärit tietävät tai eivät tiedä
Oulusta tuli tieto lokakuussa tapahtuneesta koronakuolemasta jonka syy oli rokottamattomuus piikkikammon vuoksi. Eikö piikkikammoisille voisi kehitellä erikoisjärjestelyjä joilla rokotekynnystä voisi alentaa. Miten koul…
”Tämä on huolestuttava, ja en ole sanonut samaa sitten deltamuunnoksen” – Tutkijat varoittavat voimakkaasti mutatoituneesta uudesta virusmuunnoksesta" -Tekniikan Maailma-
Amishit näyttävät selättäneen koronan - ilman rokotteita ja julkista terv.huoltoa Mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen väestön osa - Amishit - näyttävät dokumentin perusteella saaneen hyvin nopeasti laumaimmuniteetin…
Koronavirus on hyvin vaarallinen. Ja siksi rokote vaikuttaakin erittäin lupaavalta, mahdollisesti ulos pääsyltä. Voisiko myös rajoitukset toimia ulospääsynä tähän tilanteeseen? Esimerkiksi Espanja taudista ja Rutostakin…
Koronakuolemat liittyvät veren hyytymiseen lähes poikkeuksetta. Kuolemat vain diagnosoidaan kunkin ihmisen heikon kohdan pettämisenä. Joidenkin koronarokotteiden mukana annetaan ohjeet juoda nestettä poikkeuksellisen ru…
ja kauanko se kestää, kunnes kotiutetaan?
useimmiten kuin ennen lukee, kuinka lääkärit asettivat potilaan koomaan onpa paranemisen muoto!! ihan noin helposti!
Eli kysymys otsikossa Löytyykö mistään Suomen ja muun maailman koronakuolemista vaikkapa 6 viimeisen kuukauden tilastoa rokottamattomien kohdalta.
Lääkäriliiton toiminnanjohtajaa vaaditaan vastuuseen asiattomuuksistaan Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä julkaisi tiedotteessaan 20.11.2021 kliinisen mikrobiologian erikoislääkärin, lääketieteen tohtorin ja immun…
USA:n lääkehallinto FDA haluaa salata Pfizerin mRNA-piikitystiedot aina vuoteen 2076 saakka Yhdysvaltojen viranomaiset haluavat varmistaa, että kansalaiset eivät saa tietää, että mitä heihin on piikitetty ainakaan oman …