Olen 1993 syntynyt eli kutsunnat tänä vuonna. Varasin ajan kutsuntatarkastukseen terveyskeskuksesta ja sain sieltä lapun jossa lukee että minulle on varattu aika UUSINTAkutsuntatarkastukseen kesäkuulle ja mukaan pitäisi…
Kirjoitukset on kirjoitettu ja lakki näillä näkymmin tulossa. Ajattelin hakeutua yliopistoon nyt keväällä, mutta tietenkin sivari tai intti edessä. Minut on kutsunnoissa määrätty aloittamaan intti 2012 tammikuussa. Jos …
Kaikki syntyperäiset suomalaiset tulisi vapauttaa asevelvollisuudesta. Antiikin Roomassa orjat tekivät työt ja kansalaiset kävivät teatterissa ja lukivat filosofiaa. Armeija värvättiin ulkomaalaisista. Kun nyt näyttää p…
Moi! Miten oi saada ne ihmeen a,b,c,d paperit? Ja noilla kaikillako voi päästä armeijasta sillee että ei tartte käydä ollenkaan, edes sivaria? Mulla sattuu aika usein selkään ja polviin. Joskus on jopa vaikea kävellä ku…
Pitää muistaa että VIRKAMIESRUOTSI tulee ensin ( töitä ruotsinkieliselle VÄHEMMISTÖLLE ) PAKKORUOTSIN avulla pidetään yllä tulonsiirtojärjestelmää RUOTSINKIELISILLE väestölle. Ruotsinkielinen vähemmistö on keksinyt SAMM…
Kun kasiluokalla on ollut mielenterveysoglelmia ja papereihin lätkätty diagnoosi määrittelemätön tunnelämänhäiriö/masennus niin voiko sitten 18-vuotiaana vedota tähän että saisi vapautuksen? Kuitenkinhan se diagnoosi si…
Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy tiistaina 1. maaliskuuta. Hakemus liitteineen on toimitettava 1.3.2011 kuluessa siihen aluetoimistoon, jonka alueella kotikunta sijaitsee. Hakeutua voi vuoden 2011 hei…
Kotiuduin 2006 ja nyt tuli postissa palvelukseen astumismääräys!!!! Siis mitä hittoa!!! Soitin sotilasläänin esikuntaan eikä siellä näkynyt koneella, että olisin suorittanut varusmiespalveluksen. Paskinta koko hommassa …
Kun rektaalitarkastus pakollisena osana varusmiespalvelusta toteutetaan tai kun se toteutetaan jo kutsunnoissa kannattaa varusmiehen kieltäytyä ja vedota uskonnollisiin syihin, mikäli ei halua rektaalitarkastusta itsell…
Heippa.. eli lysymykseni kuuluu, että milloin ja miten päätetään se, kuinka kauan joutuu armeijassa olemaan?? Vaikuttavatko siihen jotkut asiat kuten se että pelaa sm-tasolla jotakin tms?
Kannattako mennä inttiin, jos ei pysty tappamaan toista ihmistä? Katselin bussissa venäläisiä poikia ja mietin että tappaisin mieluummin itseni kuin riistäisin heiltä hengen. Mitä käytännön hyötyä armeijan käymisestä mi…
Elikkäs ensimmäiset kutsunnat pukkaavat päälle kovaa vauhtia. Tällä hetkellä opiskelen lukion viimeistä vuotta ja ajattelin tästä suoraan jatkaa opiskeluja (jättäen inttihommat joskus myöhempään) eli siis hakea lykkäyst…
Olen menossa kutdsuntoihin syksyllä niin onko se anaalitarkistus jo siellä vai vasta intissä kun oon kuullut vähän kahdenlaisia juttuja. ja mikä on se kisvaus varpaankynnen alle ja otetaanx siellä muka joku spemanäyte??…
Miten moni on saanut vapatuksen intistä inkontinenssin eli virtsankarkailun takia? Vai onko intin suorittaminen ollut mahdollista silti?
moikka! olen nyt 9 luokalla ja asun Turun vieressä olevassa kaupungissa Kaarinassa, aion hakea lukioon, mutta en ole vieäkään päättänyt lukiota, mihin mennä. Nyt olen jo jonkin aikaa miettinyt ja selvittänyt tietoa Kall…
patriotismi !!! Kyllä miesten kuuluu mennä tänäpäivänäkin suorittamaan asevelvollisuutensa, ellei ole liikuntarajoitteinen tai vast. ... minkä vuoksi ei voi mennä. Patriotismi niinpä niin harva teistäkään edes tietää sa…
Kävin tänään kutsuntatarkastuksessa, mutta mulla on muutenkin vapautus intistä, koska en oo suomen kansalainen. Kouluni ei kuitenkaan tätä tiedä ja en olekaan kertonut siitä niille koska ne ei kuitenkaan tajuis miksi jo…
Kannattaa todeta kutsunnoissa, että ei kiitos aseille!
Sukupuolenvaihdosleikkaus on aina pätevä syy päästä pakollisesta asepalveluksesta. Asevelvollisuuslakimme kun perustuu sukupuoleen kohdistuvaan syrjintään. Jos haluat välttää kokonaan ase/siviilipalveluksen, sinun tulee…
Siitä kun yläaste meni aika vittuilleen tosin oma osuus siitä oli 30%. Ja en ole menny opiskelee vaan tehny duunia ku suhteilla pääsin, ehkä opiskelen vielä nopeasti jonkun alan että saisi vähän lisänäyttöä kutsunnassa.…