”Kaikki, mitä teette sanalla tai työllä, k a i k k i tehkää Herran Jeesuksen Nimessä kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttansa.” Kol.3:17. Voisiko tuon tulkita toisin? 2 Kor. 1:13. Raamatussa ei ole esimerkkitapausta, että …
Raukeaako kummius, kun lapsesta tullut täysi-ikäinen? Entä, jos lapsi jossain vaiheessa eroaa kirkosta?
Helluntalaisuuden suurtapahtumassa "Keuruun telttahelluntaiherätyksessä" ei kasteta ollenkaan uskoontulleita?!? Raamatullinen kaste n. 3000 uskontulleelle Helluntaina Raamatussa. Apostolien teot 2 Helluntaista 41. Jotka…
Raamatussa ei ole vaatimuksia kasteveden suhteen. Kun oli vettä, niin siinä saattoi kastaa henkilön, joka oli kuullut ja uskonut evankeliumin. Sittemmin mukaan tuli kaikenlaista ylimääräistä. Päätettiin, että kastevedes…
Eikä myöskään jääkylmällä.
Itse helluntai-luterilaisena ajattelen (ja anna minun ajatella) , että lapsikastekin on ihan ok, mutta se tulisi suorittaa upottamalla. Eli upotuskaste on kirjaimellisesti oikea tapa kastaa, ei valelu. Perustelut raamat…
Mattilan uudessa videossaan kertoo, että hän on löytänyt jonkun harhaoppisen kasteopettaja. Arvostellessaan harhaoppia hän myös itse ujuttaa oman harhaoppinsa mukaan. Mattila eksyttää seuraavilla sanoilla: "Hänellä oli …
Sammakko tykkäsi kastamisesta.
Aaro nimen sai presidentin poika kasteessa tänään ja otettiin Jumalan seurakuntaan. Kaste ei pelasta yksin. Ja jättäkää kaikki adiattomuudet pois.
Täällä eräät väittävät aivan tosissaan, että vauvoilla on usko. Mistä vauva tietää, mihin hän uskoo, kun hän ei ymmärrä mitään, vaikka häntä kuinka opetettaisiin. Jeesus kumoaa selvästi opin vauvojen uskosta: Luuk 18 "8…
Lapsi pelkää pahaa kastetta.
On suuri Jumalan siunaus ja Pyhän Hengen vaikutus, jos ja kun meillä on "arka tunto Hänen sanansa edessä". Jes. 66:2. Herran pelko on Hänen vaikutustaan. Silloin emme uskalla lisätä Pyhiin Kirjoituksiin mitään, esimerki…
Niin kuin vanhempasi kärsivät köyhyydestä, sinä tulet jatkamaan vanhempiesi tiellä.
" Ilman rukousta ei voi mennä kasteelle. En usko, että kukaan tahtoo niin kylmää ja vain opillista suoritusta. Turussa meillä onm tapoana rukoilla etsivän ihmisen- ja jo uskoon tulleenkin kanssa johdatusta kaikkeen tule…
Te lapsikastetta kannattavat sanotte usein, että yksi kaste riittää. Kysymys kuuluu, että mihin se riittää? Pelastamaan vauvan? Täyttämään kastetuksi vaatimuksen? Onko sellainen vaatimus olemassa vauvallekin? Pelastaako…
Jos mua ei olisi vauvana kastettu ja jos mä sitten olisin sattunut kuolemaan, niin mä olisin joutunut helvettiin. Se oli tosi hieno juttu, että mun äiti vei mut papin luokse, niin että mä sain anteeksi perisynnin syylli…
JOS EI OLE PYHÄÄVETTÄ TARJOLLA.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14206960/tapani-suonto-quotmies-pimeydestaquot Tsekkasin House-seurakunnan kasteopin ja yllätyin todellakin Tapani Suonnon kirjoituksista. House-seurakunnan sivuilla on aivan uskomatonta …
Tunsin jonkin kosketuksen, mutta joku oli unohtanut vetää vessan.
1. Valhe on asia, joka ei ole totta. :) Mutta monesti valhetta uskotaan totuudeksi, varsinkin uskonnollisissa kysymyksissä. 2. Mielipide on sellainen, joka ei välttämättä ole totta eikä valhetta. 3. Totuus on yhtä kuin …