Mistähän se johtuu

Sano EI loisille!

että juuri suurimmat "suvaitsijat" elävät ja ovat eläneet periaattessa koko elämänsä verorahoillamme, siis meidän tienaamilla varoillamme?

Tietenkin taitaa olla helppo "suvaita" kaikenlaista kun ei tarvi miettiä muuta.
Toisten vaivoin hankituilla varoilla loisitaan tekemättä yhtikäs mitään... muuta kuin hallaa palkkansa maksajille...

Eiköhän tehdä loppu tuosta loisimisesta?

15

59

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 582

      Elähän unohda kolikon toista puolta. Etelä Suomen lähiöistä löytyy laumoittan valkoisia sossurahoilla eläviä ja Persuja kannattavia troglodyyttejä. Hyödytöntä ja joutavaa valkoista roskaväkeä.

      • näin se on

        Oletkos miettinyt miksi tällä valkoisella "roskaväellä" ei ole niitä töitä? Johtuisiko siitä, että valtio maksaa työnantajalle siitä kun työnantaja palkkaa maahanmuuttajan. Ajattele asiat ensin loppuun asti.


    • Hyi helvata

      Mutta tämä "valkoinen roskaväki" ikäänkuin kuuluu tänne maahamme.

      Toista on taas esim. tänne roudatut Somaliloiset, ja ählämit ja yhä vain lisääntyvät "virkamiesten" apuriloiset.

      muutenkin politiikassamme elää loisia niin että hirvittää, meinaan näin kuviteltuna veronmaksajana...

    • 582

      Pitää ensi huolehtia oman "rotunsa" terveydestä ennen kuin alkaa sitten vasta huolehtimaan muista. Jos pitää alkaa "puhdistamaan" niin itse laittaisin nuo troglodyytit etusijalle.

      Ihmisen tarpeellisuuden ja tärkeyden määrittelemien EI SAA RIIPPUA tämän poliittisesta kannasta. Odotan mielenkiinnolla, koskahan Persu piirit alkavat suhtautua kotimaisiin SOSIAALILOISIIN samalla mielenkiinnolla ja vimmalla kuin ulkomaisiinkin.

      Mikäli puoluea ajaa toisen ROSKAVÄEN etuja toista vastaan niin on todettava että Pesut ovat siis ROSKAVÄEN puolue.

      Töissä käyvä maahanmuuttaja on hyödyllinen kuin työssä käyvä alkuperäis asukas ja sosiaalipummi Persu on yhtä hyödytön kuin sosiaalipummi somali.

    • Työläismuurahainen

      Somalitko tekisivät töitä elääkseen?

      Hahhah, yhtäkään somppua ei näy katukuvassa kun ollaan menossa/tulossa työstä.
      Missähän ne sitten töitä tekevät ja mitkä mahtaa heillä ne työajat olla :D
      somput kun eivät töitä tee täällä, eivätkä ole koskaan entisessä kotimaassaan tehneet.
      Älkää edes kuvitelko, että somppu tekisi töitä, kun kaikki tulee muutenkin ilmaiseksi, panematta tikkua ristiin.

      • Kadulla kulkiessa näkee somaleita esim. bussikuskeina. Lehdenjakajat partioivat enempi aamuyöstä, hoitoalalla työskentelevät lovat aitosten sisätiloissa jne.

        Olin ollut siinä luulossa, että monista on ihan mukavaakin, jos somaleita näkyisi vähemmän?


      • rghlk

        Herra 8-16 omalla autolla toimistotöihin ( = papereita pyörittelevä turhake)ajelevalla on sitten silmissä vikaa tai et kenties ole kuullutkaan yö tai vuorotöistä. Paljon afrikkalaisia, myös somaleitakin on mm. erilaisina siivoojina erilaisissa hoiva-alan yksiköissä ja töihin kaiketi kulkevat julkisilla tai kävellen. Aika hankala se on muutenkin päätellä mihin kukin on menossa ulkonäön perusteella. Paikallis junalla töihin kulkeva savannin mies aiheuttaa otsasuonten pullistelua, mutta vieressä istuva Persu pummi on "hyvä jätkä"


      • hyh, hyh hävetkää...
        rghlk kirjoitti:

        Herra 8-16 omalla autolla toimistotöihin ( = papereita pyörittelevä turhake)ajelevalla on sitten silmissä vikaa tai et kenties ole kuullutkaan yö tai vuorotöistä. Paljon afrikkalaisia, myös somaleitakin on mm. erilaisina siivoojina erilaisissa hoiva-alan yksiköissä ja töihin kaiketi kulkevat julkisilla tai kävellen. Aika hankala se on muutenkin päätellä mihin kukin on menossa ulkonäön perusteella. Paikallis junalla töihin kulkeva savannin mies aiheuttaa otsasuonten pullistelua, mutta vieressä istuva Persu pummi on "hyvä jätkä"

        Nimimerkillä "rghlk" kirjoittavalle: Onko tuokin jotakin kieroa persuretoriikkaa, kenties? Anonyymin ketrjun aloittaneen tekstituotanto kylläkin viittaa kaikkeen muuhun, kuin ainakaan siihen, että aloittaja olisi mikään virkahenkilö ja missään tässä keskustelussa ei kukaan ole sanonut mitään, että onko kenelläkään auto tai millainen työ..Hyh,hyh mitä kieroilua toi teidän persufanien nettipalstakirjoittelu!

        Vahvistat henkilökohtaista mielikuvaani, että persut ta sellaisia kannattavat ovat kateellisia möykkäjaakkoja, jotka kadehtivat tyhmyyttään suvaitsevaistoa.


    • jaahas, ei jaksais.

      Mistähän se johtuu, että ainoa mitä niinsanottujen "maahanmuuttokriittisten" mielestä ei tule verbaalisesti suvaita, on rasistien kutsuminen rasisteiksi? Ilman järkipohjaa on missään vaikeaa käydä asiallista nettikeskustelua niinkin viattomista asioista, kuin mielipide-eroista...

      Itse testasin eilen sananvapauteni rajoja kutsumalla - tosin poliitikon koko nimeä mainitsematta, kun kunnianloukkauksiin ei sivistykseni ja kirjoitusetiikkani koskaan anna minun sortua, eli halla-aholaisten kirjoitustaktiikkaa seurailtuani kyseismallisten kieron törkeää ja epäeettistä metodiikkaa kokeilemalla, erästä perussuomalaisten kantasuomalaista ruotsinkielen fanaatikkovastustaja- poliitikkoa mielestäni etäisesti ehkäpä jopa apinan näköiseksi: pidän apinoista eläiminä ja olen hyvin eläinrakas ja itseänikin haukuin samassa yhteydessä, eli omasta mielestäni minä muistutan ulkoisesti läskiä kissaa ( joskaan lukijat eivät tiedä minusta mitään) , eli varmastikaan siinä ei ollut mitään väärää "maahanmuuttokriittisten" mielestä anonyymin nimettömän kirjoittajan sanoa mielipiteensä naisen mielestä epäkomealta ulkomuodoltaan näyttävästä (mielestäni) perussuomalaisen fanaatikkopoliitikon ulkoisesta habituksesta, jos kerran tohtori Halla- ahokin kerran saa puolueensa hymistellessä ja ilman minkään lainsäätäjien ja sivistysyhteiskunnan puuttumista haukkua nettilevityskanavassaan maahanmuuttajia ja vaikka mitä lie vähemmistöryhmiä rasistisin termein. Ihan ok. siis, jos sanon vaikkapa.. että Sampo Terho ei mielestäni ole komea mies, eiks niin?

      Sitten kun te anonyymit omat nimenne salaavat nettiagitaattorit sallitte myös sellaisen "kriittisyyden" sen, että jokaiseen aivopieruunne saa sanoa teitä "rasisteiksi", niin sitten ehkä Suomen nettimedia ja tavalliset hyväntahtoiset sivistyneet netissä keskustelevat ihmiset pääsemme eroon pelkkää pierutuontatoa suoltavista vihapuhenettikäyttäytyjistä. Toivon.

    • Äimän Käki

      Tyypillinen "sivistynyt" ruotsalaiskommentti: "Etelä Suomen lähiöistä löytyy laumoittan valkoisia sossurahoilla eläviä ja Persuja kannattavia troglodyyttejä. Hyödytöntä ja joutavaa valkoista roskaväkeä." (Huomaa hieno ruotsalaisten suosima sivistyssana, mutta toisaalta huono suomen kielen taito: kirjoitti puolueen nimen isolla ja Etelä-Suomen ilman väliviivaa!)

      Onko näin? Joka tapauksessa fattan luukulla tulevat nämä ruotsalaisten kannalta harmilliset persuja kannattavat ihmiset paljon halvemmalla ruokituksi kuin "ruotsalaissuomen" valtavissa ja miljardeja maksavissa korkeasti palkatuissa mutta täysin turhissa suojatyöjärjestelmissä. Fattan luukku olisi paras paikka ruokkia myös ruotsalainen "eliitti".

      • hohhoijaa....

        Onkos pikkupersuilevan oloinen nimimerkkiä "Äimän Käki" käyttävä kenties kateellinen siitä, että joillakin on vakivirat ja ihan ok. elämä? Tai että osa ihmisistä osaa sivistysanoja, omaa paremman sosiaalistatuksen kansalaisena, osaa peruskunnioituksen ihmisten kanssa toimisessa ja ettei osa ei edes mieti ulkomaalaisten saamia sosiaalietuuksia? Se tulee juurikin suvaitsevaistosta ne verorahat nuijille.

        Salli mun nauraa.. Vai "eliittiä" muka ihmiset, jotka oikein tekee vihaamisesta kulttuurin? Luulis, että natsien hirmuteoista olisi jotakin opittu, mutta aina maailmassa ilmeisesti löytyy määrätty määrä sekopäitä, joille ei sitten niin mikään ja mitenkään mene kaaliin, että rauhanomainen yhteiskunta on kaikkien kannalta paras..Mutta luulen, että ihan turhaan rassut vikisee sotaintoilussaan - sen verran on kuitenkin nyt Eurooppa vakaa, että kahelit Hitlerin matkijat ei pitkälle pötki. Ja tavisduunarilla menee paremmin sosiaalidemokratiassa, kuin totaalihallinnossa. Sen tietäisi opeteltuaan edes yläasteen historian kirjansa jokainen.


    • Stop taxpaying

      "Se tulee juurikin suvaitsevaistosta ne verorahat nuijille. "

      Sanopas mistä se "suvaitsevaisto" sitten saa ne rahansa?

      Eikös juuri suurin osa näistä suvaitsijoista elä tavis veronmaksajien maksamilla veroilla?

      Samoin heidän roudaamansa suvaitsettavat? Tietenkin nämä suvaitsijat vetävät siinä ihmislogistiikassa välistä, mutta lasku, ja varsinkin loppulasku tulee kuitenkin tavisveronmaksajan maksettavaksi?

      Että paljonpa tässä kiinnostaa rakentaa tällaista "demokratiaa"

    • Maksakoon itse

      Se on helppoa levitellä muiden rahoja. Tavallinen duunari maksaa kaiken veroilla. Me maksamme "suvaitsijoiden" palkan. Ihmettelen miksi?

    • SUOMEN PERUSTUSLAKI

      ÄÄRIOIKEISTOLAISET VEROPAKOLAIS ELIITTILOISET ULOS SUOMEN VALTION JA KANSAN KIMPUSTA !!!

      SUURSIJOITTAJA VAPAAMATKUSTAJAT, JOTKA EIVÄT EDES MAKSA VEROJA TÄHÄN MAAHAN, KÄYTTÄVÄT VALTIOTA JA KANSAA KÄTEISKASSANAAN, NIITÄ TÄSSÄ VEROVAROILLA ELÄTETÄÄN.

      SILLE PELILLE TEHDÄÄN LOPPU VALTAKUNNANOIKEUDESSA.

      SEN TEKEVÄT VASEMMISTOLAISET, EIVÄT oppositiossa Kokoomuksen pankkilainoja takaavat uikuttavat äärioikeiston perseen nuolijat.

      • Vasemmiston Nousu

        Aivan, se äärioikeistohihhuleitten suvaitseminen ja elättäminen on loputtava heti.

        Duunareita ovat ihmiset, eivät suunsoittaja Petosjytkyt. Persut ovat vain Varakokoomus, yhtään syytettä kansan- ja maanpettureita vastaan ne eivät ole nostaneet, eivätkä nosta.

        Suomi pois EU:sta Valtakunnanoikeuden kautta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7073
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      111
      6188
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe