http://www.hs.fi/ulkomaat/Skotlannista löytyi koskematon viikinkihauta/a1305547521888
Scotlannista on löytynyt koskematon Viikingihauta, sen kaikkine tarpeineen mitä mies tarvitsee matkalla Halvallaan. Niin tiedättekö että Viikingit ovat olleet hyvin kiinnostuneita Englannista, ja jopa muodostaneet asuinyhteisöjä Brittein saarelle, ja kaikkein menestynein Viikinkikylä syntyi aikoinaan Walesin rannoille. Ja tästä johtuen Englantilaiset itsekkin mieltävät Walesin ihmiset erilaisiksi kuin muualla Englannissa. He ovat siis Viikingien ja alkuperäisten Englantilaisten sekoitusta. Joop.
Koskematon Viikinkihauta löytynyt Englannista.
13
141
Vastaukset
- Kirous Valhallasta
Haudan ryöstäjät ja häpäisijät saavat päällensä pahan varjon. Se saapuu Valhallasta ja seuraa rikoksen tekijöitä kunnes saa täyttymyksen.
- raakkuna1
Joop. Terve vaan. Haluan kertoa sinulle että Valhalla oli todella aidosti odottamassa kunnollista Viikinkiä, ja he olivat poikkeuksetta yleensä kunniallisia miehiä, jotka osoittivat rohkeutta aina vaadittaessa, sillä rohkeuden ja oikeamielisyyden kautta kävi tie kuoleman jälkeen korkeaan olotilaan jota kutsuttiin Valhallaksi. Vaan nykyään mennään varmaan Halvallaan, eli alemmille olemassa olon tasoille. Joop.
- Nykyajan urhot
raakkuna1 kirjoitti:

Olisko nykyaikana rohkeat ja periksiantamattomat yrittäjät sitä ainesta jotka menevät kuoltuaan Valhallaan kuten Viikingit muinoin? Uutterat työntekijät pääsisivät Valhallan portin vartijoiksi ja palvelijoiksi. Matkalleen he tarvitsevat heijastavat työhaalarit sekä joitain työkaluja joita ovat elämässään käyttäneet. Perillä Valhallassa odottaisi uuteen ikuisen palvelijan tehtävään sopivat vermeet.
- raakkuna1
Nykyajan urhot kirjoitti:

Olet aivan oikeassa, ja jokaisen tulee tarkistaa elämän asenteensa, niissä elämänsä tilanteissa joita kohtaamme tämän päivän todellisuudessa. Ja rohkeutta on osoitettava kun pitää oman päänsä, ja pää saa viestinsä sydämmestä. Niin silloin vie tie eteenpäin elämässä ja Well mallaa, kun meikä tallaa, eikä ole hallaa, vaan entinen Valhalla on olemisen taso niin eilen kuin tänäänkin, kun kuoleman jälkeen ei ole aikaa, vaan ikuisuus on olemassa oleva todellisuus. Salut.
- viikingit perseestä
No sulle ruotsalainen viikinki tuo voi mielenkiintoinen uutinen, mutta meitä muita viikinkien tekemiset kiinnosta * vertaa.
- raakkuna1
Kas, Joensuun tyttö Saimaan rannalta haastaa Raakkunaa keskustelemaan. Ja kyllähän minä ymmärrän että sieltä sydänsavosta saattaa kuvitella että täällä tampereella on ruotsalaisia paljonkin, ja onhan niitä suomenruotsalaisia. Mutta Raakkuna on aito suomalainen. Ja annoin sinulle hyvän ohjeen aikaisemmassa viestissäni, täällä on vaan niin suomalaisruotsalainen sensuuri, ja poisti jostain ihmeen syystä kirjoitukseni sinulle. Salut.
- Joensuu, katsotaan

kuuluvan Pohjois-Karjalaan.
- raakkuna1
Joensuu, katsotaan kirjoitti:
kuuluvan Pohjois-Karjalaan.
Onhan se niin, mutta vastasin vaan ruotsalais herjaan kohdallani, sillä tiedän että aito karjalaisuus ei ole enää Joensuussa, vaan aitoja savolaisia siellä on lähes ainoastaan. Salut.
- HÖPÖ HÖPÖ !

Pohjois-Karjala on Karjalaa, mutta savoa he todellakin vääntävät, vaikka eivät sitä tunnusta. Savolaisilla ei ole tarvetta muutaa, riitaisten juoppojen asuinalueille.
- KEKKONEN ym. ym.
HÖPÖ HÖPÖ ! kirjoitti:
Pohjois-Karjala on Karjalaa, mutta savoa he todellakin vääntävät, vaikka eivät sitä tunnusta. Savolaisilla ei ole tarvetta muutaa, riitaisten juoppojen asuinalueille.
Savolaiset on HERRAKANSAA. Piällysmiehiä, kuten he itse sen ilmaisevat.
- Huvan Jurri
Piruko noista pohjoiskarjalaisista selvän ottaa ?
Tuhat vuotta se säilyi, ja nyt se, saatana, piti mennä hävittämään.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741380Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13937Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89789Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134588Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547