Jos kerran väestö kasvaa liikaa, tulisi mielestäni kasvukeskusten reunamille järjestää joukkohauta, jonne jokainen itsensä melko turhaksi tunteva voisi nätisti ampua itsensä.
Voisi miettiä, onko työ jota tekee todella ihmiskuntaa kehittävää, jossain mainostoimistossa painajana esimerkiksi?
Miksihän minunkin täytyy ruokaa ja energiaa vaatimalla sekä paskantamalla saastuttaa tätä luontoa?
Voisihan noiden vapaaehtoisten joukkohautojen pääsyvaatimuksena olla jonkun psykiatrin testi, että onko lähtijä todella vapaaehtoinen elämänsä luovuttaja ihmiskunnan pelastamiseksi.
Väestönkasvun pysäyttäminen
5
115
Vastaukset
- romahdus väistämätön
Kyllä se väestönkasvu pysähtyy aikanaan aivan itsestään.
Kysymys onkin vain siitä että paljonko vielä vahinkoa ihmiskunta ehtii aiheuttaa maapallolle ennenkuin väkiluvun romahdus tapahtuu. Ei tarvitse. Se vähennys on jo aloitettu eikä tältä tieltä ole paluuta. Ja se johtaa sukupuuttoon ellei positiivista geneettistä mutaatiota synny, mikä tuntuisi äärimmäisen epätodennäköiseltä.
Etkö ole kuullut Fukushimasta ja sen kuudesta tuhoutuneesta reaktorista? Ja mitä siitä on seurannut ja tulee seuraamaan? Jos et, niin pidä vahinkonasi. Tulee se sinunkin vuorosi siitä huolimatta ajallaan.
Eikä se Fukushima ole ainoa. Ja on niitä tuhoutuneita voimaloita muuallakin kuin Japanissa. Niistä vain vähemmän kirjoitellaan...
18 tuhannesta Fukushiman siivoojasta jo 7 tuhatta on kuollut. Muualla maassa lisää. Ja kauempanakin; tuulen alapuolella eli koko Pohjois-Amerikassa. Ja tämä on vasta alkua. 2 - 5 vuoden kuluttua säteilyn vaikutukset alkavat näkyä eri tehokkaasti kaikkialla tällä pallolla.
Eikä sitä vältä parempiosaisetkaan. Japanin kruununperillinen on ollut jo viikkoja sairaalahoidossa oireista päätellen säteilysairauden takia.
Voithan sinä silti sitä joukkohautaa jo kaivaakin jos siltä tuntuu. Saattaa sille tulla jotain käyttöäkin joskus. Tai sitten ei.- ei pidä paikkaansa
Kirjoitat täyttä roskaa. 1960 ja -70 luvuilla ilmakehässä tehdyt ydinkokeet tuottivat monikymmenkertaisen määrän radioaktiivisuutta Fukusimaan verrattuna ja elossa ollaan.
- ?=?=)?=)))=
Kuten tuossa jo vastattiin, täyttä roskaa. Tällaisia juttuja saa lukea netistä vaikka kuinka paljon ja aina joku asiaa tuntematon ottaa jutut tosissaan.
Maapallolla on tehty yli 2000 ydinkoetta, joista suuri osa ilmakehässä. Fukushima on kärpäsen kusi valtameressä.
- niinson
Ilman tuommosia pikku katastrofeja, kuten 1. ja 2. maailmansota, plus kaikki muut taudit yms. jotka ovat hillinneet kasvua, me oltaisiin jo suossa ja syvällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011001
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54918Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142751- 65685
- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto88519- 39508
- 40506
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel100504