Pienessä eteläsuomalaisessa kunnassa tuomittiin muutama vuosi sitten mies ja nainen ehdottomiin vankeustuomioihin pedofiliasta ja insestistä. Ko. henkilöillä on paikkakunnalla suuri suku, joka yritti piilotella pariskuntaa virkavallalta. Lehdessä luki, että pariskuntaa ei "aktiivisesti etsitä", ilmeisesti koska eivät ole muuten "vaarallisia ympäristölleen." Jokainen tiesi paikkakunnalla keistä on kysymys mutta vielä tänä päivänäkään nimiä ei saa sanoa ääneen siksi, että sukulaisten ja suojelevien tuttavien kosto elää.
Nainen kärsi ehdottomasta tuomiostaan pari vuotta ja pääsi vapauteen. Mies sai pidemmän tuomion, mutta istuu siistä kolmanneksen ja pääsee vapauteen muutaman kuukauden kuluttua.
Ai miksi kerroin tämän. Siksi, että kysynkin teiltä palstan lukijoilta miksi ihmeessä rikollisten nimiä ja naamoja ei saa julkistaa. Jos minä kertoisin tässä asianomaisten rikollisten nimet niin joutuisin varmaan itse tuomiolle. Mikä olisi tuomion nimike? Ei kai sentään herjaaminen tai kunnianloukkaus?
Suojellaanko rikollisia siksi, että heidän olisi helpompi aloittaa uusi, nuhteeton elämä rangaistuksen jälkeen vai mihin perustuvat salassapitovaatimukset?
Ja kuitenkin, jos rikoksen olisi tehnyt julkisuuden henkilö niin juttua rummutettaisiin kaikissa lööpeissä niin ettei kenellekään jäisi epäselväksi mitä on tapahtunut ja kuka on tehnyt.
Pikkukylän pedofiilit
4
143
Vastaukset
Ajatus lienee se että kun on tuomionsa istunut on samalla sovittanut rikoksen. Kuva ja nimi julkaisu katsottaisiin lisärangaistukseksi.
Jk. En siis kommentoi tekoa vaan oikeuskäytäntöä...- kjhgfgdsaatrw
Tuokin on tietysti totta jos kysymys olisi esim. omenavarkaasta, mutta pedofilia on niin vakava rikos, että olisi suotavaa, että ympäristö osaisi kiertää sellaiseen syyllistyneet kaukaa ja siksi nimi ja kuva palvelisi tarkoitustaan.
kjhgfgdsaatrw kirjoitti:
Tuokin on tietysti totta jos kysymys olisi esim. omenavarkaasta, mutta pedofilia on niin vakava rikos, että olisi suotavaa, että ympäristö osaisi kiertää sellaiseen syyllistyneet kaukaa ja siksi nimi ja kuva palvelisi tarkoitustaan.
Kyllä se vakava on. Mutta ei siitä elinkautista saa.
Tekninen ongelma. Kuka haluaisin seksuaalirikollisen naapuriksi, pedofiiliä varsinkaan. Uskoisin naapuruston häätävän moiset sairaat ihmiset pois. Minne ne menisi? Väärä henkilöllisyys, poliisia piilossa?
Jk. Sairaus se on ja vakava. Uusioita on ymmärtääkseni paljon...
- tietoa nuorille
Suvaitsevaisessa Hollannissa lampaat suvaitsevaiset määkivät, kun pedopuolue perustettiin eli siellä asiat menivät nuin pitkälle. Huumeista tulee vapaamielisyyden ja moraalittomuuden laajeneminen, jossa unohtuu se, mikä on oikein ja mikä väärin.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012062715765633_ul.shtml
http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hstxt&view=latestchild&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1135254419222
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?691299Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11910Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol76832Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89733- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt48633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46584Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot122548Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523