Olen hyvin peloissani ja ahdistunut kaikenlaisista terveyteen liittyvistä asioista. Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni pelkään saavani aina kaikki harvinaiset haittavaikutukset lääkkeistä, allergiset reaktiot, vakavia sairauskohtauksia, kuten veritulppia, sepsiksiä jne, pelkään oksentamista ja kipua, olin tulla hulluksi ahdistuksesta kun piti käydä mahan tähystyksessä jne. Välttelen sairaita ihmisiä ja yhteispäivystykset ovat minulle kauhistus. En voi koskaan syödä mitään likaisilla käsillä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta pointti tuli varmasti jo selväksi. Ja selvää lienee sekin, että tällainen jokapäiväinen ahdistus ja pelko heikentävät elämänlaatua merkittävästi. Jotenkin en usko, että terapiasta olisi apua. Lääkkeitä en (tietenkään) halua, kun pelkään niitäkin. Työt ja muut asiat saan hoidettua pääosin kunnialla, mutta jos on jokin huoli mielen päällä, niin pitää tosissaan tsempata ja ikään kuin näytellä pirteää, kun ei jaksa kaikille selittää, mistä tyhmästä asiasta milloinkin hermoilee. En kait halua saada "hullun" leimaa enkä jaksa mitään typeriltä tuntuvia "lakkaa nyt vain stressaamasta" -tyyppisiä kommentteja ihmisiltä, jotka eivät selvästikään ymmärrä yhtään, mistä tässä on kyse. En tiedä, mistä tällaiset pelot ovat minulle tulleet. Muista pelänneeni hullun lailla jo 7-vuotiaana, kun jouduin nukutukseen kitarisaleikkauksen takia. Mitään vakavaa ei ole koskaan sattunut ja pelkäänkin, että syöpä tms. musertaisi minut täysin, kun jo nyt stressaan kaikesta tyhjänpäiväisestä. Jollekin asiantuntijalle voisi tietysti käydä juttelemassa, mutta siinäkin mietityttää se, että jos tällaisesta tulee merkintä tietoihin, niin laitetaanko kaikki oireet ja huolet jatkossa sen piikkiin. Äääh, olen varmaan aivan poikkeuksellisen vaikea ihminen. Onko kenelläkään muulla tällaisia ajatuksia?
Onko tämä enää normaalia, että kaikki terveysasiat ahdistavat?
4
170
Vastaukset
- rohkeastivaan
Hei,
kuuluuhan elämään pelkoja aivan kuten kaikkea muutakin. Jos liikaa miettii itseään, niin erilaiset asiat alkavat korostua. Tästä syystä voi olla hyvä lähteä opiskelemaan, urheilemaan tai jotakin harrastamaan.
On sekin selvää, että tulee päivä, jolloin kaikki päättyy. Ihmisen kuuluu elää, kokea kipuja-sairauksia-iloja- naurua ja paljon muutakin.
Asiat eivät ole aina meidän hallittavissa ja sekin tuottaa ahdistusta varmaan monelle.
Itse ajattelen välillä, että Jumala tietää mikä on parhaakseni etenkin asioissa joissa en voi itse vaikuttaa.
Luotan Jumalaan.
Et ole yksin asian kanssa vaan lähes jokainen tuntee kaikenlaisia tuntemuksia peloista iloihin. Se on normaalin ihmisen elämää ja siksipä aika rikasta kokemista.
Jos joku ei tuntisi tällaisia tuntemisia, niin sanoisin että tämmöinen on hiukan vinksahtanut päästään. On näet niin normaalia olla ihminen.
Asiat kuitenkin korostuu kun on yksikseen ja sosiaalinen elämä rajattua, eli puuttuu harrastuksia ja tekemistä.
Hyvä ihmisen on kuitenkin olla varovainenkin, sillä on joitakin tautejakin, joihin ei ole parannusta, kuten hiv esimerkiksi. Siksipä on oltava tarkkana, että ei rupea suuremmin asioimaan tautisten kanssa.
Itsesuojelu on oikeutettua.
Rohkeasti vaan kuitenkin liikkeelle ja vaikka pelaamaan jotakin tai semmoista. - Mies 28v
Äh... Kirjoitin sinulle vastauksen, mutta se ei sitten näköjään lähtenytkään. Tiivistettynä kuitenkin, että vastaavat pelot ja huolet ovat varmasti hyvin yleisiä jossain vaiheessa elämää, ainakin lievempinä versioina. Kuitenkin, kun nämä ajatukset häiritsevät omaa elämääsi noinkin merkittävästi, niin suosittelisin, että menisit rohkeasti vaan juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa, ja miettisitte sitten yhdessä, mitä tehdä. Ei kannata turhaan kärsiä, kun apua on saatavilla.
Et taatusti ole ensimmäinen, etkä viimeinen vastaava tapaus. Etkä saa hulluleimaa tai mitään uskottavuuttasi heikentäviä merkintöjä minnekkään. :)
Itsellänikin oli nuorempana kaikenlaisia vastaavia juttuja, ja ahdistuin jopa esim jonkun sairaala-tv-sarjan katsomisesta... Sitten jos oli joku outo kipu tai tunne jossain, niin selasin lääkärikirjoja ja kehittelin ties mitä "kuolemantauteja" itselleni.
Tutustu myös tähän: http://fi.wikipedia.org/wiki/Yleistynyt_ahdistuneisuushäiriö Minkä ikäinen aloittaja olet, tekstistäsi päättelen, että nuori. Olet ehkä lievässä ahdistusten kierteessä.
- Ahdinko
Kiitos vastauksista. Sepä se on, kun en ole enää mikään nuori, kolmikymppinen. Tämä on ikään kuin pysyvä olotila. En onneksi sentään kuvittele sairauksia, mutta heti kun tulee pienenkin syy uskoa, että jotain voisi olla pahasti pielessä, alan pelätä sitä ja on pakko päästä tutkimuksiin. Se on ainoa, mikä auttaa. Että tutkitaan, onko jotain vialla. Pieniin todennäköisyyksiin tms. vetoaminen ei auta juuri lainkaan. Enkä mitenkään nauti tutkimuksissa käynnistä. Pelkään useimpia toimenpiteitäkin ja häpeän sitä, että sairaushistoriasta näkyy, että olen itkenyt milloin mitäkin huolta - siis ihan kirjaimellisesti itkenyt. Tätä puolta lukuunottamatta pärjään mielestäni elämässäni mukavasti. Voisi sanoa, että en stressaa muista elämän asioista juuri lainkaan. Ne kaikki tuntuvat niin helposti ratkaistavilta näihin terveyskysymyksiin verrattuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60834
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla222634- 44569
- 55546
- 76533
- 22526
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k83505Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490