Ajatelkaa sanaa "kehitysmaa"

Folio Mulder

Sana viittaa tosiasiaan eli kehittymättömyysmaa, jolle annetaan "kehitysapua". Kehittymättömyysmaa olisi oikea sana ja näille kehittymättömyysmaille annetaan kehitysapua, joka nyt ei vain näytä tehoavan siten, että kohdemaa seisoisi omin jaloin.

Sana kehitysmaa sisältää jotain sellaista, jolla kerrotaan ettei maa tai kansa kykene itse kehittymään. Jos täällä pohjoisempana olisi sellainen alue, yleisesti katsottaisiin, että kyseessä on kansa, joka on hiukan "sisäsiittoinen" periferia, mutta jos se on tuolla kaukana, asiaa ei katsota niin.

Täten tuohon pitkään jatkuneeseen kehitysapuun katsoen voinee todeta, että kehitysapu on ollut rahan haaskausta ja se on auttanut väestöräjähdyksiä.

Suomikin lappaa ulos joka vuosi miljardin tuota rahaa, jolle olisi käyttöä ja kipeästi täällä. Täällä me kehitäisimme omia asioita silläkin rahalla.

Ensinnäkin tulee mieleen nuorten ja vanhusten asiat.

17

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi on

      Yli miljardi vuodessa kehitysapuun ja mitä sitten kirkko ynnä muut avustusjärjestöt pistävät rahaa palamaan taivaan tuuliin. Järjetöntä touhua tuollainen homma, kun mitään parannusta tai omillaan päärjäämisen merkkiä ei vaan ala näkymään.
      Noin ajatuksena tuo sana " Kehitysmaa " on selvästi rastinen ja vähättelevä noita
      moniosaajajien lähtömaita kohtaan. Hienosti keksitty tuo kiertoilmaisu sana
      " Kehitysmaa ".

      • MIKSEI KEHITY?

        Vtuttaa hyysäreiden tapa yrittää syyllistää jatkuvasti suomalaisia veronmaksajia. Esim. sana "yhteisvastuukeräys". Pienellä kansalla, suomalaiset, on AINOA VASTUU pitää huolta omasta kansastaan kalliissa, kylmässä, epäedullisen ilmaston maassa. Miksi muka olisi "vastuu" jatkuvasti lahjoitella joka vuosi miljarditolkulla verorahoja, jotka kipeästi omassa maassa tarvutaa, jollekin räjähdysmäisesti sikiävälle lämpöisen maan sakille, missä 60 vuoden aikan rahan ym. lahjoittelun avulla edelleen ollaan aina vain samassa "kehitysmaatilanteessa?


      • Tosi on
        MIKSEI KEHITY? kirjoitti:

        Vtuttaa hyysäreiden tapa yrittää syyllistää jatkuvasti suomalaisia veronmaksajia. Esim. sana "yhteisvastuukeräys". Pienellä kansalla, suomalaiset, on AINOA VASTUU pitää huolta omasta kansastaan kalliissa, kylmässä, epäedullisen ilmaston maassa. Miksi muka olisi "vastuu" jatkuvasti lahjoitella joka vuosi miljarditolkulla verorahoja, jotka kipeästi omassa maassa tarvutaa, jollekin räjähdysmäisesti sikiävälle lämpöisen maan sakille, missä 60 vuoden aikan rahan ym. lahjoittelun avulla edelleen ollaan aina vain samassa "kehitysmaatilanteessa?

        No siks ei kehity, kun ei mikään järellinen oppi ei tartu päähän vaikka nuijalla löisi.


    • 2+19

      Ylös.

    • Tosi on

      Nyt voidaan ihan omantunnon tuskitta nimittää uudella hyväksytyllä nimellä näitä
      " Maahanmuuttajia eli Mamuja " = Kehitysmaalaisiksi, Kehitysmaalainen .

      • 20+15

        Lyhennös Kehitysmaalaisesta = Kema tai Kemat


    • VanityOfHUmanity

      Kehitysmaa tarkoittaa maata joka on teknologisesti jäänyt muista maista jälkeen ja sieltä on helppo käydä koijjaamassa luonnonvarat länsimaille. Sielä siis "kehitetään" kaikkea kivaa meille. Saadaan kultaa, kuparia, kobalttia, uraania, timantteja yms. halvalla.

      Paras diili mitä esim. Usa teki eräässä afrikan valtiossa:
      Ensin Usa tarjoutui kartoittamaan maan luonnonvaroja sekä mineraalivarantoja. Sitten Usa tarjoutui "lainaamaan" maalle rahaa jotta luonnonvarat saadaan käyttöön. Sitten tuolla lainarahalla maa palkkasi urakoitsijat, ette arvaa mistä, no Amerikasta tietty. Kun sitten kaivokset oli saatu alkuun pääsi sinne paljon afrikan kansalaisia töihin, palkka tosin ihan jotain muuta mitä valkoinen takatukka jenkki olisi saanut, ja koska maan piti sitten tuo laina maksaa takaisin Usalle piti saada maasta kaivetut mineraalit myytyä ja Usalla olikin sitten etuosto oikeus tuon lainan vuoksi.
      Siinä samalla sitten Usan lipeväkieliset myyntimiehet suostuttelivat maan ottamaan lisää lainaa vomalan rakentamiseen, voimalan piti tuottaa energiaa sekä kaivosille että maan kansalaisille, kaivos tosin oli sopimuksessa etusijalla. No eipä sitä energiaa sitten siitä riittänytkään kuin kaivokselle. Monen mutkan kautta koko voimala siirtyi Amerikkalaiseen omistukseen.
      Sama kävi lopulta kaivoksille kun maa ei kyennyt lainaa maksamaan takasin.

      Maalle jäi velkaa ja saasteen, luonnonvarat siirtyivät rapakon taakse tuomaan hyvinvointia.

      Ja tällä samalla koijjaamisella on länsimainen hyvinvointi saatu aikaan.
      Se raha jonka hyväntekeväisyysjärjestöt ja valtiot antaa takaisin näille kehitysmaille on vain murusia siitä mitä niiltä on viety.

      Ja nyt afrikkaa on alettu käyttämään länsimaiden kaatopaikkana jonne kuskataan aivan käsittämättömät määrät elektroniikka romua. Kansainväliset lait kieltävät tämän, romun kuskaamisen ja dumppaamisen mutta tätä kierretään häpeilemättä lastaamalla rojut konttiin ja merkkaamalla ne muka toimiviksi. Ghanan Agbogbloshie on yksi esimerkki näistä afrikan kaatopaikosita jonne teidänkin vanhat elektroniikka rojut päätyvät.

      Eräskin firma jonka nimeä en tässä sano noutaa muista firmoista elektroniikka romua ja ottaa siitä vielä maksun painon mukaan. Sitten tämä sama pulju onnistuu myymään tuon rojun intiaan ja afrikkaan kierrätykseen joka tarkoittaa siis isoja kaatopaikkoja joista paikalliset sitten käyvät kaivamassa käsin repimässä irti sen minkä saavat. Muovit ja muut myrkyt jäävät lojumaan.



      http://www.youtube.com/watch?v=5A5zVNpkuzk
      http://www.youtube.com/watch?v=Fb5Hz7t6Dm0
      http://www.youtube.com/watch?v=YeDw6yHQVbI

      Onhan se kiva kun ei ole oma perse vaarassa ja oma piha pysyy puhtaana ja kivana. Ehkä Suomesta tulee joskus seuraava kaatopaikka muun maailman jätteille, opettaisi sitten kantapäänkautta jotain.

      • Folio Mulder

        Voihan se olla, että suomesta tuleekin kaatopaikka, kun oikein tahdotaan, kuten nykyään eräät tahtoo, mutta ettei kykenisi kansana koskaan minkäälaiseen kehitykseen onkin toinen juttu.


      • Tosi on
        Folio Mulder kirjoitti:

        Voihan se olla, että suomesta tuleekin kaatopaikka, kun oikein tahdotaan, kuten nykyään eräät tahtoo, mutta ettei kykenisi kansana koskaan minkäälaiseen kehitykseen onkin toinen juttu.

        Kyllä se jo on kaatopaikka, kun tänne haudataan jo kaikki väestöräjähdyksen jätteet ja vielä veronmaksajien rahoilla.


      • Saatta tulla
        Folio Mulder kirjoitti:

        Voihan se olla, että suomesta tuleekin kaatopaikka, kun oikein tahdotaan, kuten nykyään eräät tahtoo, mutta ettei kykenisi kansana koskaan minkäälaiseen kehitykseen onkin toinen juttu.

        "Voihan se olla, että suomesta tuleekin kaatopaikka, kun oikein tahdotaan, kuten nykyään eräät tahtoo, mutta ettei kykenisi kansana koskaan minkäälaiseen kehitykseen onkin toinen juttu."

        1) Suomesta saattaa tulla EU:n ydinjätteiden kaatopaikka.

        2) Ei nousisisi ja kehittyisi Suomikaan, jos sen rahat vietäisiin ulkomaille pois maasta, kuten kehitysmaissa nyt tapahtuu, lansimaat kuppaa niistä kymmenen kertaa enemmän rahaa ulos pelkästään laittomasti verokikkailuilla, kun mitä kehitysapu on, sen päälle sitten vielä se laillinen toiminta ja halvat mineraalit sekä kaivannaiset.


      • Totta on
        Saatta tulla kirjoitti:

        "Voihan se olla, että suomesta tuleekin kaatopaikka, kun oikein tahdotaan, kuten nykyään eräät tahtoo, mutta ettei kykenisi kansana koskaan minkäälaiseen kehitykseen onkin toinen juttu."

        1) Suomesta saattaa tulla EU:n ydinjätteiden kaatopaikka.

        2) Ei nousisisi ja kehittyisi Suomikaan, jos sen rahat vietäisiin ulkomaille pois maasta, kuten kehitysmaissa nyt tapahtuu, lansimaat kuppaa niistä kymmenen kertaa enemmän rahaa ulos pelkästään laittomasti verokikkailuilla, kun mitä kehitysapu on, sen päälle sitten vielä se laillinen toiminta ja halvat mineraalit sekä kaivannaiset.

        Sama meno on ollut jo 70-luvun lopulta lähtien.

        "Myytti kehitysavusta – rahavirta köyhistä rikkaisiin maihin

        Yleisesti ajatellaan, että rikkaat maat lahjoittavat suuria määriä rahaa ja muita resursseja köyhille maille. Tosiasiassa rahaa virtaa etelästä pohjoiseen reilusti enemmän kuin toisinpäin. Yksistään velanhoitokulut ovat kehitysapua suuremmat. Olisikin tärkeää arvioida kehitysrahoitusta kokonaisvaltaisesti. Tällöin pitäisi huomioida myös maailmankaupan, pääomapaon, ulkomaisten sijoitusten, veronkierron ja velkojen merkitys.

        Länsimaiden monikansalliset yritykset, rahoituslaitokset, tilintarkastusfirmat, lakitoimistot ja finanssikeskukset ovat kaikki olleet aktiivisesti mukana järjestämässä kehitysmaiden pääomien pakoa länsimaihin...

        Joka vuosi satoja miljardeja Yhdysvaltain dollareita virtaa köyhistä maista rikkaisiin. Summa on huomattavasti suurempi kuin mitä köyhät valtiot saavat kehitysapuna. Tämä rahamäärä koostuu velanhoitokuluista, yksityissektorin varojen siirroista ja ennen kaikkea maailmankauppaan liittyvistä rahavirroista ja pääomapaosta. Nämä rahavirrat lisäävät köyhien maiden riippuvuutta arvaamattomasta kehitysavusta ja lyhytaikaisista sijoituksista. Täten ne myös aiheuttavat talouden epävakautta ja vaikeuttavat köyhien maiden oman teollisuuden, maatalouden ja investointien kasvua ja kehitystä.

        Lisäksi rikkaiden maiden antamaan kehitysapuun, lainoihin ja sijoituksiin liittyy vastaanottajamaiden politiikkaa ja taloutta rajaavia ja määritteleviä ehtoja. Tämä supistaa poliittista ja taloudellista liikkumavaraa, mikä puolestaan heikentää demokratiaa ja vaikeuttaa kansalaisten tukeman ja paikallisiin oloihin soveltuvan talouspolitiikan luomista."

        http://www.maailmantalous.net/?q=fi/node/190


    • Tosi on

      Niin että pelkästään vain teknologisesti jälessä? Uskotko ihan itsekkin tuota juttuasi?

    • onko se

      sama kuin kehitysmaa = kehitys"vammainen"? Onhan se niin, että se joka osaa, tekee mitä tahtoo, vaikka lypsää toiset kuiviin. Eri asia onkin viisaus. Sitä ei tunnu olevan missään toiminnassa!

    • Kummallista menoa
    • Miten niin "jos täällä pohjoisempana OLISI sellainen alue"! Suomellahan on sellaisen kanssa yhteistä rajaa toistatuhatta kilometriä.

    • Tosi on

      Täytyypä täräyttää aloitajalle plusssia 1000000000000000000000000plussaa.

    • -.-.-.-....------

      Suomi on liian rikas maa. Ei siinä muuhun johtopäätökseen voi tulla kun on kerran varaa lahjoitella miljardeja vähän sinne sun tänne. Missään nimessä niitäkään rahoja ei voi laittaa tavallisen suomalaiseen hyvinvointiin. Ei ei hitossa. Päinvastoin nyt säästetään kohta jopa pieremisestäkin että saadaan rahaa pois vaivalla rakennetusta hyvinvointi yhteiskunnasta.

      Kaiken maailman soteja kehitellään että saadaan lisää työttömiä ja autioita kyliä, vain jotta vetelän porukoilla menisi paremmin. Käsittämätöntä pas*'aa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1779
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1111
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1086
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      972
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      829
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      150
      799
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      53
      745
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      684
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe