Ruotsinkielisten etuoikeudet

pakkoruotsinet

1. Kielilainsäädäntö

Kielitaitolaki
6 §
"Valtion henkilöstön suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset
Valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa"

Edellinen tarkoittaa, että ruotsinkielisiä on palvelemassa melkein 20 kertainen määrä valtion virkamiehiä verrattuna siihen, mitä on palvelemassa suomenkielisiä.

2. Yliopiston ruotsinkielinen koulutus

Suurin osa ruotsinkielisistä on kaksikielisiä, joten heillä on mahdollisuus hakeutua suomenkielisille linjoille korkeakouluihin vieden paikkoja suomenkielisiltä. Oikeudenmukaista ja tasa-arvoista olisi, että ruotsinkielisiltä kielletään pääsy suomenkielisille linjoille korkeakouluihin, jos samasta linjasta on opetusta ruotsinkielisillä linjioilla ts. Hankenin, Åbo Akademin ja Sockomin linjat.

3. Kielilisä

Yksityinen sektori:

Kielilisää on maksettava työehtosopimusten mukaisesti sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, kun työntekijä joutuu käyttämään muuta, kuin omaa äidinkieltää säännöllisesti. Tämä koskee myös "toista kotimaista". Esimerkki:

http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/45837.htm

Julkinen sektori:

Kielilisä
Kielilisää voidaan maksaa niille virkamiehille, jotka työskentelevät kaksikielisissä kunnissa tai niille, joiden virkatehtävät edellyttävät molempien kotimaisten kielten hallintaa.
Kielilisän saaminen edellyttää, että virkamiehellä on suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta virallinen todistus. Kielilisää ei makseta virkamiehelle, jonka päätehtäviin kuuluvat käännöstehtävät kotimaisten kielten välillä.
Kielitaitolisä
Virkamiehelle voidaan maksaa kielitaitolisää vieraan kielen suullisesta ja kirjallisesta taidosta, jos työtehtävien hoitamiselle on siitä huomattavaa etua ja jos työntekijä joutuu kyseistä vierasta kieltä jatkuvasti käyttämään työssään.
Kielitaitolisää ei kuitenkaan makseta, jos viran tai toimen kelpoisuusehdot tai virka tai toimi luonteensa puolesta edellyttää vieraan kielen taito

http://www.valtiokonttori.fi/pate/epate/200001.9.pdf

Edellinen tarkoittaa, että käytännössä KAIKKI suomenruotsalaiset ovat oikeutettuja kielilisään, koska he joutuvat käyttämään suomen kieltä ja oikeutettuja siitä huolimatta, vaikka he olisivat täysin kaksikielisiä. Suomenkieliset taas eivät ole käytännössä oikeutettuja, koska suurin osa suomenkielisistä asuu alueella, jossa ei asu ruotsinkielisiä.

NÄIN RUOTSINKIELISET VOIVAT RAHASTAA HÄIKÄILEMÄTTÖMÄSTI KIELILISÄLLÄ.

Kielilisä on järjetön etuoikeus, kun puhutaan ruotsinkielisistä, sillä on luonnollista, että vähemmistö joutuu käyttämään maassa maan valtakieltä.

LOOGINEN JA OIKEUDENMUKAINEN PERIAATE OLISI SE, ETTÄ KIELILISÄÄ TULISI MAKSAA VAIN SILLOIN, JOS KUNNAN ENEMMISTÖÖN KUULUVA JOUTUU KÄYTTÄMÄÄN KUNNAN VÄHEMMISTÖN KIELTÄ.

4. Valtion budjetti

Suurin osa kaikista ruotsinkielisistä palveluista maksetaan suomenkielisten verorahoista. Esim. kaksikieilsillä kunnat saavat suuremmat valtionosuudet, jotka ovat pois kaikkien suomalaisten verorahoista.

5. Koulujen pakkoruotsi

1960-luvulla kun peruskoulun sisältöä suunniteltiin, piti peruskouluun tulla yksi pakollinen kieli, joka ruotsinkielisille olisi suomi ja suomenkielisille englanti. Nyt suomenkieliset joutuvat opiskelemaan kahta täysin vierasta kieltä, ruotsia ja englantia, kun ruotsinkieliset opiskelevat kieltä, jonka he oppivat jo ympäristöstään, suomea, sekä sukulaiskieltä, englantia. Tämä asettaa ruotsinkieliset parempaan asemaan. Yo-tutkintolautakunta on julkisesti todennut, että ruotsinkieliset saavat parempia arvosanoa yo-tutkinnosta sen takia, koska he kirjoittavat suomen kielen.


Koska Ankdam on täällä se, joka toistuvasti väittää, ettei ruotsinkielisillä ole etuoikeutettua asemaa Suomessa, niin Ankdam myös kumotkoon seuraavat väittämät. Suomessa on hyväksytty ns. positiivinen syrjintä, mikä ei vaadi sitä, että lakiin olisi kirjattu varsinaisia etuoikeuksia, vaan jo käytännön epätasa-arvoinen riittää siihen, että tilannetta kompensoidaan ns. positiivisella syrjinnällä.

Alla olevien kohtien perusteella Suomessa lakeja tulee muuttaa sekä lisäksi tulee kohdistaa positiivista syrjintää ruotsinkielisiin, jotta suomenkieliset pääsevät yhdenvertaiseena asemaan ruotsinkielisten kanssa.

17

304

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakkoruotsinet

      Siis:
      ...niin Ankdam myös kumotkoon yllä olevat väittämät.

      Yllä olevien kohtien perusteella...

    • pers.pöhköt..

      Ei missään sanota kielilisää maksettavan ainoastaan suruille. Kielilisää maksetaan riittävän KIELITAIDON omaaville, jos sellaista työtehtävä vaatii. Jokainen voi hankkia kielitaitoa tai olla hankkimatta sitä. Turha vinkua omasta tyhmyydestä.

      • pakkoruotsinet

        Tuohon ei oikein muuta voi sanoa, kuin että opettele lukemaan. Asia on niin kuin EDELLÄ totesin, eli KÄYTÄNNÖSSÄ ruotsinkieliset voivat rahastaa kielilisällä, koska he joutuvat käyttämään Suomessa suomea ja tämä on järjetön tilanne.


      • outoa..
        pakkoruotsinet kirjoitti:

        Tuohon ei oikein muuta voi sanoa, kuin että opettele lukemaan. Asia on niin kuin EDELLÄ totesin, eli KÄYTÄNNÖSSÄ ruotsinkieliset voivat rahastaa kielilisällä, koska he joutuvat käyttämään Suomessa suomea ja tämä on järjetön tilanne.

        Etkö sinä käytä suomessa suomea?


    • pakkoruotsinet

      Todettakoon että en itse hyväksy positiivista syrjintää - positiivinen syrjintä on syrjintää.

      Jos jonkin vähemmstön asemaa pitää parantaa tai huonompaa asemaa kompensoida, pitää asemaa parantaa joillakin muilla keinoilla kuin syrjimällä konkreettisesti paremmassa asemassa olevia (voitaisin tietenkin käydä loputon keskustelu siitä, mikä on syrjintää ja mikä ei). En siis tosiasiassa ole vaatimassa positiivista syrjintää ruotsinkielisiä kohtaan.

      Ruotsinkielisten vähemmistöasemaa voidaan kompensoida:

      1. Valtion budjetista eli verorahoista yli 5 % menee ruotsinkielisiin palveluihin
      2. Jossain mielessä ehkä jopa yliopiston ruotsinkielisellä koulutuksella

      Sen sijaan kompensaatio asetamalla konkreettisesti käytännössä ruotsinkieliset parempaan asemaan ei saa olla sallittua, eli Suomesta pitää poistaa/muuttaa seuraavat asiat siitäkin huolimatta, että ruotsinkieliset olisivat suomenkielisiä huonommassa asemassa.

      1. Kielilainsäädäntö
      2. Kielilisä
      3. Koulujen pakkoruotsi

      Toisaalta kompensaatio ei ole tarpeellista, koska tilastofakta on, että ruotsinkieliset ovat paremmassa asemassa kuin suomenkieliset.

      Jos Ankdam ja muut svekot väittävät, että ruotsinkieliset ovat huonommassa asemassa kuin suomenkieliset, niin siitä vain luettelemaan, missä kaikissa asioissa ruotsinkieliset ovat huonommassa asemassa ja miten sitä pitäisi kompensoida.

    • höpö höpö..

      Ihan sama mitä sinä et hyväksy, ei sillä ole muille merkitystä. Paranna itse omaa asemaasi opiskelemalla, työtä tekemällä. Kela auttaa ruikuttajia pysymään hengissä, jokainen kuitenkin vastaa itsestään tai joutaa holhoukseen,

      • pakkoruotsinet

        Edellinen sveko todisti alla olevan arvaukseni siitä, että svekoilla ei tule olemaan mitään asiallista sanottavaa.

        M.O.T.

        Sekoilla ei ole mitään halua käydä keskustelua kielipolitiikastta eikä miettiä sitä, millainen olisi demokraattinen ja oikeudenmukainen lainsäädäntö, vaan sveko on niin täynnä omaa ylimielisyyttään, omahyväisyyttään ja rasismiaan, että hänellä on aivan pakottava tarve tuoda se aina esille haukkumalla ne, jotka eivät hyväksy suomenruotsalaisten ja svekojen ylimielisyyden ja rasismin pohjalta kumpuavaa pakkoruotsin ajamista.


      • Haloo?

        Taas nettisveko vastaa asiattomasti, kun ei pysty kumoamaan esitystä.

        Pysy sinä poissa palstalta ruikuttamasta, jos et osaa keskustella.


      • db602

        Juuri näin.
        Kun ei ole mitään oikeaa ruotsin kieltä pakkona puoltavaa, pitää turvautua tallaiseen.
        Huutava vääryys on tapahtunut aikanaan.
        Ja se jos mikä vaatii oikasun.


    • pakkoruotsinet

      TOISTAN: Jos Ankdam ja muut svekot väittävät, että ruotsinkieliset ovat huonommassa asemassa kuin suomenkieliset, niin siitä vain luettelemaan, missä kaikissa asioissa ruotsinkieliset ovat huonommassa asemassa ja miten tilannetta pitäisi kompensoida.

      KATSOTAAN, NIIN SVEKOILLA EI OLE MITÄÄN ASIALLISIA EHDOTUKSIA, VAAN HEILLE KOMPENSAATIOKSI KELPAA AINOASTAAN KOULUJEN JA VIRKAMIESTEN PAKKORUOTSI, joka ei ole kompensaatiota eikä edes positiivista syrjintää, vaan itsetarkoituksellista haitan aiheuttamista suomenkielisille.

      Tämän haitan aiheuttamisen motiivina on:

      1. rasismi: ruotsin kielen ylikorostaminen eli Suomi ei ole muka yhtään mitään, jos ruotsilla ei ole vahva asema
      2. itsekkyys: mitä enemmän suomenkielisille aiheutetaan haittaa, sitä paremmassa asemassa ruotsinkieliset ovat yhteiskunnassa
      3. ylimielisyys:ruotsinkielisten pitää saada leikkiä ihan omaa tasa-arvoleikkiään, jossa tasa-arvo on sitä, että kieli- ja koululainsäädännössä 5 %:n kielellä on SAMA PAINOARVO ja LAAJUUS kuin 90 %:n kielellä.

    • Kiitos!

      Hyvä esitys surujen etuilusta. Tuo teksti kannattaa pistää talteen.

    • SigneÅ
    • mahtavaa..

      Persut äänestävät kaikki vankinsa vapaaksi!

    • rautaako?

      "Edellinen tarkoittaa, että ruotsinkielisiä on palvelemassa melkein 20 kertainen määrä valtion virkamiehiä verrattuna siihen, mitä on palvelemassa suomenkielisiä."

      Niinpä. Ja kuitenkaan sitä ruotsinkielistä palveluia ei saa. Ei ainakaan ellei ymmärrä suomea selvittääksseen mitä se virkemies oikein yrittää sanoa ruotsiksi.

      Virkamiesruotsi on suomenkielisten ohituskaista jolla ne saavat muodollisen pätevyyden olematta kuitenkaan päteviä. Lopputulos on se että ruotsinkieliset eivät saa kieltitonsa edellyttämiä virkoja eivätkä saa omakielistä plavelua.

      Ymmärrän varsin hyvin miksi suomnekieliset poliitikot ylläpitävät tällaista järjestelmää varsinkin kuin voivat vierittää syyn pikkupuolueen niskaan (kun tietyt tahot on niin velttoja ettei viitsi ymmästää tätäkään).

    • kaikkea sitä kuulee

      Siis mistä ihmeestä olet saanut sellaisen käsityksen että kaikki suomenruotsalaiset osaisivat suomea??? Tunnen montakin ruotsinkielistä jotka takkuavat suomenkielen kanssa ihan samalla alialla kuin jotkut suomenkileiset ruotiskielen kanssa. Jos suuri osa Helsingissä ja Vantaalla asuvista ruotisnkielisistä osaavat suomea, se EI tarkoita että muualla Suomessa olsisi sama tilanne. Suomi on iso maa ja se ylettyy jopa kehä 3 ulkopuolelle :-/ Valtaosa ruotisnkielisistä eivät pystyisi opiskelemaan suomekiellä ammattia tai yliopistossa. Ja hyvin suuri osa ruotsinkielisistä eivät saa kililisää. kannattaa ottaa asioista selvää ennen kuin kirjoittaa ihan poppoa vaan sen takia että on sattunut tulemaan vastaan muutama kaksikielinen suomenruotsalainen.

      • Kerro!

        Minä tunnen useita toisen polven suomensomaleita ja kaikki he puhuvat täydellistä suomea ilman aksenttia.

        Pitäisikä kymmeniä sukupolvia Suomessa asuneita suruja hyysätä, koska eivät pysty samaan?


    • Ja minä tunnen myös toisen sukupolven maahantulijoita jotka puhuvut moiteettomasti suomenruotsia.
      Mikset suomenkieliset oppineet ruotsia yli 700 vuoden yhteisolon aikana.

      Tuollaisia argumenttejä voi kääntää takaisin kuten nyt tein. Eikä ne mitenkään vie asiaa eteenpäin.

      Miksi on niin vaikea Suomessa ottaa hyödyn irti maan kaksikielisyydestä. Kaksikielisyys joka antaa ihmisille myös oikeuden osata toisen kielen autettavasti tai ei ollenkaan. Mutta maa missä nämä eri kielet kuitnekin käytetään ja missä viranomaiset ovat situoutuneet huolehtimaan ihmisten palveluista näillä kielillä.

      Tieteellisesti on tutkittu asia.
      Kun kyseessä on näin eri kieliryhmistä kuin suomi ja ruotsi ne aktivoivat myös aivoissa eri alueita. Ja tämä taas vaikuttaa ihmisten luovuuteen hyvin myönteisesti, koska joutuu käyttämään aivojen eri alueita paljon vilkkaammin kun liikkuu kielstä toiseen. Siis meillä on maassa luonnollinen resurssi josta todella kannattaa otta hyödyn irti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      945
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Miltä tuntuu mies

      Onko vedätetty olo
      Ikävä
      61
      435
    Aihe