Eilinen A-Talk ohjelma jossa kolme meppiä ja yksi kansanedustaja keskustelivat aiheesta pitääkö suomalaisten äänestää EU-jäsenyydestä, kiihdytti SD-puolueen jo ennestään alenevaa suosiota.
Susanna Huovinen SD oli täysin aseeton, kun "vastapäätä istuivat" Sampo Terho ja Sari Essayah. Susanna ei saanut edes apuja Sirpa Pietikäiseltä, jolla olivat aika ajoin senat sakaisin. Sirpa tosin yritti paikkailla sekoilujaan viittomakielellä, mutta ei siitäkään mitään tolkkua saanut.
SD-puolueen Susanna Huovista Jutta voi "ihan aluksi haluan kiittää" ....... tai sitten vaihtoehtoisesti oppositiossa seuraavien vaalien jälkeen vähän muistuttaa...
Urpilaisesta päästään eroon
5
67
Vastaukset
- Huovinen hukassa
Aivan samaa mieltä. Itse olen harkinnut äänestäväni seuraavaksi demareita, mutta jos puolueen kansanedustaja on noin hukassa kuin Susanna Huovinen, voi asian unohtaa. Hän yritti vähättelevällä naureskelullaan peittää tietämättömyyttään. Huvittavinta oli, että aluksi hän kehui EU:ta siitä, että se parantaa työntekijöiden etuja. Kun sitten hetken päästä kerrottaessa, että EU ajaa eläkeiän nostamista, niin hän sanoi, että Suomen hallitus ei ole tätä ajamassa. Aikas ristiriitaista. Muutenkin koko olemus "muka tietäjänä" ärsytti.
- J.O.Kutoinen
Työntekijöiden etua ollaan vihdoin parantamassa?
http://yle.fi/uutiset/halu_laskea_yritysveroa_kasvanut_arkadianmaella/6521598
Hm. Susanna Huovisen kolutus on yhteiskuntatieteiden maisteri, Sari Essayahin koulutus on kauppatieteiden maisteri, Sampo Terho on filosofian maisteri ja Sirpa Pietikäinen on kauppatieteiden maisteri. Kaikki siis ovat korkeasti koulutettuja.
Huovinen on suorittanut tutkintonsa Jyväskylässä, joten olisiko hänellä opettajakoulutus?
Opettajakoulutus ei ehkä ole paras mahdollinen koulutus väittelijäksi ja oman kantansa perustelemiseksi.
Mitähän tuohon voisi sanoa. Itse olisin varmaan sitä mieltä, että kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ei tarvita. Luultavaa on myös, että jos sellainen järjestettäisiin kyllä äänet EU-jäsenyyden jatkamisen puolesta voittaisivat. Tämän suuntaisia ovat olleet erilaiset kyselytutkimustenkin tulokset.
Minua kiinnostaisi tietää mitä mieltä Sari Essayah oli?- J.O.Kutoinen
Ylen katseluaika päättyi viime Lauantaina http://areena.yle.fi/tv/1780987 ja boxin kiintolevyltä poistin ohjelman bittien avaruuteen.
Jatkossa siirrän mielenkiintoisimmat "tikulle" myöhemmin katseltavaksi, kun dementoituneen omaishoitajan oma muistikapasiteetti ei aina ihan kaikkeen riitä.
Sen tulen muistamaan aina, että SDP ei meiltä tule kannatusta saamaan ja pidän osaltani myös huolta siitä, että lähipiirimmekin saa uutta ajateltavaa.
Jotkut ovat jo oivaltaneet, kun itse kullakin on se "oma lehmä ojassa".
- Kusiaisen aivoilla
Ihmettelen tosiaan että voiko filosofiaa opiskella ilman elämää. Maisteriksi, toisten tekstejä myötäillen filosofiaa ja sehän varmasti tekee ihmisestä suuren ajattelijan. Saaks noita titteleitä ostettua rahalla, vau, nyt mä rupesin fanittaa titteleitä, kuinka se kirjanoppineisuus tekekään avoimen mielen uusille ajatuksille vaikka pohja onkin lainattua. Toisten kirjoituksia hokemalla saakin vastuun aina siirettyä kuuntelijalle, se on turvallista, se on valmiiksi painettua ajatusta niin sillon sellaista kansa voi turvallisesti kuunnella. Omien aivojen käyttö, hui, pois se minusta, titteli se tekee siitä kuunneltavan virallisesti. Siis kumarran "mekkaan."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943622
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli452982Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.782477- 612358
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512321Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1172297Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202187Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212173- 1172168
- 642030