1970-luvulla Suomen peruskouluissa pakkoesitettiin useana vuonna itsenäisyyspäivän alla Edvin Laineen ohjaama elokuva Luottamus. Neuvostoliitto oli painostanut Laineen ohjaamaan sellaisen elokuvan, kostoksi Tuntemattomasta. Suomen arvostetuin elokuvaohjaaja pakotettiin punaisen petovallan palvelijaksi.
YLE:
"Edvin Laineen suomalais-neuvostoliittolainen filmi oli elokuvallinen vastine hyvästä naapuruudesta saarnanneelle kekkoslaiselle ulkopolitiikalle.
Tarinan keskiönä oli joulukuun 31. päivä vuonna 1917, jolloin suomalaiset hakivat tuoreelle itsenäisyydelleen tunnustusta Neuvosto-Venäjän johtajalta V. I. Leniniltä, lämpimältä ja oikeudenmukaiselta Suomen ystävältä."
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/yhteistyoelokuva_luottamus_12686.html#media=12687
Koska Vasemmistoliitto ja SDP hoitavat asian niin, että Tuntematon poistetaan itsenäisyyspäivän ohjelmistosta ja sen sijalla aletaan näyttää Luottamusta? Demarit ja kommarithan sen aikoinaan peruskouluihinkin ajoivat.
LUOTTAMUS-elokuva korvaa Tuntemattoman?
7
87
Vastaukset
- ...
Lenin oli lämmin ja oikudenmukainen Suomen ystävä. Siinä Suomen Yleisradion ydinsanoma.
- huvja hyvja!
Näin on hyvä kun otit esiin. Onneksi on vastapuoli, jota kohtaan luottamus on globaalisti koeteltu ja hyväksi todettu.
- Jaa..
En sen ajan ihmisenä muista moista tapahtuneen.
- Luotto mennyt
Itse jouduin sen kerran katsomaan. Kun sotaveteraani-isäni kuuli siitä, seuraavalla kerralla olinkin sitten samaan aikaan kotona "sairaana". Moni tuttu muilla paikkakunnillakin joutui sen katsomaan.
Onko sitä tallella enää muualla kuin vanhojen stalinistien ja nykyvihreiden VHS- ja Beeta-kaseteilla?
- Toivottavasti ei
ikinä korvaa!
- ....................
Kyllä luottamus on vain kasvanut. Minä luotan (ja toivon), että venäläiset mätkäisevät Sini Saarelalle oikein pitkän kakun Siperiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 50959
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että368791- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän121684- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594