Vangittuna oleminen ja pakeneminen

Hämmennys

Moi!

En ole täysin varma olenko nähnyt kerran ennenkin tämän unen, mutta siltä se kuitenkin tuntui unen aikana, kun monet asiat vaikuttivat niin tutuilta.

Näin viime yönä erään unen, jossa olen vangittuna johonkin paikkaan. Sitten jotenkin saan huoneeni oven auki, ja lähden pakenemaan käytäviä pitkin. Kuulen, kun joku kävelee perässäni etsien minua, ovet paukkuvat ja jatkan vain peloissani matkaa. Yhdessä välissä minulla on sylissäni tyttövauva, jonka kuitenkin tiukassa paikassa joudun (kirjaimellisesti) heittämään lattialle ja jatkamaan matkaani.

Sitten saavun käytävässä ovelle, jota yritän saada auki. Minua jahdannut tyyppi saa minut kiinni, ja olen jo varma että joudun takaisin huoneeseeni kun tämä kysyy "Oletko postityöläinen, saatko kulkea tästä?" ja vastaan että kyllä, jotta pääsisin paikasta pois :'D

Sitten ovi aukeaa ja astun wc:hen, jossa on kopilliset vessat. Yhdestä vessasta tulee poikapuolinen kaverini (ei enää niin hyvä kaveri mutta jutellaan aina jos koulun käytävillä tulee vastaan) ja kysyy mitä teen siellä, ja käsken häntä olemaan hiljaa asiasta, koska olen pakomatkalla.

Ensimmäisessä tällaisessa unessa näen vessan ikkunasta auton sisään ja huomaan siellä puhelimen. Yhtäkkiä olenkin autossa näppäilemässä puhelimeen hätänumeroa ja painan puhelimen korvalleni, mutta kuulen vain "Luuletko tosissasi että antaisimme sinun soittaa apua?"

Viimeöisessä unessa muistin tuon, että auton puhelin ei toimi, joten jatkoin matkaani ja yhtäkkiä olinkin kotonani. Siellä kuitenkin huomasin, ettei kaikki ollut kunnossa, vaan vanhemmistani oli tehty kloonit, joten heitä oli yhteensä neljä. Hädissäni pakenin vessaan ja lukitsin oven. Löysin puhelimeni ja aioin soittaa poliisille, mutta sitten en soittanutkaan. Ensin meinasin laittaa viestin ystävälleni ja käskemään häntä kutsumaan poliisit kotiini.

Tämän jälkeen uni muuttui aivan eri uneksi, josta ei sen enempää kuin että siinä äitimme hääti meidät kotoamme pois ja olin pakkaamassa tavaroitani, enkä edes ollut surullinen tai mitään ... :'D

En osaa yhtään tulkita unia, osaisikohan kukaan auttaa?

2

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Intuitiolla

      Oletko nuori henkilö, jolla on vaikeuksia kotona?

    • Unesi yksityiskohdille ainoastaan sinä voit löytää selityksen.

      Unessasi oli kovin kiihkeä rytmi. Tällaiset unet saatetaan nähdä ikäänkuin silmänräpäyksessä. Toisaalta jokin elimellinen syy saattaa kohottaa sydämen sykettä ja saada aikaiseksi "kiihkeän" unen. Kiihkeällä tarkoitan ainoastaan tapahtumiltaan nopeatempoista.

      Tyttövauva jonka joudut heittämään, ajattelit uraasi kenties?

      Postityöläinen? oletko ajatellut työllistyä postiin? Tunnetko ketään Postista?

      Miksi ajattelet pakenevasi? Kuka ei hyväksy sinua tai suhdettasi? Mistä pakenet, kotoasi? Vanhempiasi?

      Siis haluat ottaaa vähän etäisyyttä vanhempiisi, mutta pelkäät poikakaveriesi vuoksi.

      Saatan olla aivan väärässä, en halua katsoa untasi enää pidemmälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe