Tässä palstalla saattaa olla keskusteltu tästä asiasta ennenkin, joten pahoittelen jos avaan uudelleen jo selvitetyn asian.
Ärsyttääköhän ketään muuta kuin minua sanan 'narsisti' nykyinen laaja käyttö narsistisen persoonallisuushäiriön synonyyminä? Silloin kun minä olin nuori, narsistinen persoonallisuushäiriö ei ollut vielä muotia (itse asiassa ainakaan meillä päin siitä ei ollut kukaan kuullutkaan) ja sana narsisti oli ihan tavallinen, kreikkalaisesta mytologiasta juontuva itseään ihailevaa henkilöä tarkoittava sivistyssana. Sen vuoksi minun korvissani 'narsisti' on nykyisin omittu ihan kummalliseen käyttöön ja jopa haukkumasanaksi. Ei se sellainen alun perin ollut.
Onkohan ihan myöhäistä palauttaa sana narsisti alkuperäiseen käyttöönsä ja alkaa laajemmin puhua vaikka NPH:sta?
NPH vs narsisti
4
169
Vastaukset
"Silloin kun minä olin nuori, narsistinen persoonallisuushäiriö ei ollut vielä muotia (itse asiassa ainakaan meillä päin siitä ei ollut kukaan kuullutkaan) ja sana narsisti oli ihan tavallinen, kreikkalaisesta mytologiasta juontuva itseään ihailevaa henkilöä tarkoittava sivistyssana"
Niin unohdit tuosta tuosta tarusta sen lopun, jonka vuoksi se voidaan liittää myös käsitteeseen NPh
"Narsisti-sana juontuu Narkissoksesta, joka on kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä komea nuorukainen. Ennustuksen mukaan Narkissos ei eläisi vanhaksi, jos näkisi oman kuvansa.
Näkymättömäksi kirottu Ekho-nymfi lähenteli Narkissosta, mutta Narkissos torjui lähentelyt. Sattumalta metsästysretkellä Narkissos näki kuvansa lähteestä ja rakastui kuvaansa, mutta kuva ei antanut hänelle vastarakkautta. Lopulta nuorukainen nääntyi lähteelle."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsismi
Mitä muuten tulee narsisti sanan käyttöön niin se ny suht yksinkertainen sana josta ymmärretään minkä tyyppisestä ihmisestä on puhe, kun naristejakin on tavallaan monen asteisia...
Toki sanan käyttö voi aiheuttaa sekaannustakin, siinäkin kun joku pelkästään puhuu tuntemastaan ihmisestä joka luulee itsestään liikoja, kun taas toinen puhuu ihmisestä jolta puuttuu kyky rakastaa itseään sellaisena kuin on ja sitä kautta ei kykene rakastamaan muitakaan ihmisiä...(huom. tarunkin narsisti rakastui kuvaan, ei todelliseen itseensä, lammenpinta heijasti vain ulkoisen olemuksen, ei sitä todellista itseä)
Itseäni aikoinaan tänne tullessa ärsytti enemmänkin tuo narsku/narsu sanan käyttö, jotenkin tuntui ikäänkuin puhuttaisiin eläimestä, eikä ihmisestä...
Mutta joo, NPH:n on niin vahva sana, että ihan helposti sitäkään ei viitsi käyttää, että itsekin käytän tuota narsisti sanaa, jolla tarkoitan useimmiten sitä ns. paksunahkaista...
Mutten kavahda narsisti sanan käyttöä itseenikään liittyen, sillä miellän olevani ns. ohutnahkainen narsisti, jota myös läheisriippuvaiseksi/piilo/käänteisnarsistiksi kutsutaan...- Pikkujuttumutta
Joo. Silloin ennen vanhaan kun sana narsismi tosiaan oli vaan yksi sivistyssana muiden joukossa, ei sitä varmaan olisi hoksattu kategorisoida kohtaan 'Terveys/Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys' internetissä, jos internetti olisi ollut olemassa :-) Tuolloin kyse tuon *sanan* suhteen siis oli suhteellisen viattomasta luonteenpiirteestä, vaikka ihmisluonne ei varmaan ole kahdekasankymmenluvulta muuttunut miksikään.
Ehkä tuo 'narsku'-sana onkin joidenkin yritys erottaa tällainen henkisen terveyden ongelma suhteellisen neutraalista, pitkään käytössä olleesta sanasta."Tuolloin kyse tuon *sanan* suhteen siis oli suhteellisen viattomasta luonteenpiirteestä,"
Niin itsekin luullut ennen tätä omaa kokemustani narsistin tarvoittavan jonkinlaista julkisuushakuista "itseään täynnä" ihmistä...
En tiennyt sen tarkoittavan myös ihmistä jonka sisin on ns. tyhjä, jonka elämä suurimmaksi osaksi rakentuu kuvitelmista , joka tarvitsee joko todellisia tai kuvitteellisia ihmisiä kokeakseen olevansa olemassa, ei kykene rakastamaan, tuntemaan empatiaa, yms.
Mitä tuohon tulee...
"Ehkä tuo 'narsku'-sana onkin joidenkin yritys erottaa tällainen henkisen terveyden ongelma suhteellisen neutraalista, pitkään käytössä olleesta sanasta."
Niin tarkoitatko, että narsku sanan käyttäjät tarkoittavat sitten niinku sitä nphoota...
En tiedä, tosiaan itse en pidä sanasta, jotenkin se tuntuu ihmistä ja hänen "vammaansa" vähättelevältä jollainen/ihminen se narsistikin on...
Toisaalta taas ajattelen, että narsku/narsu sanan käyttäjät ovat ehkä paljonkin pyörineet aiheen parissa joko keskustelupalstoilla tai reality elämässä, että voivat käyttää sanaa ilman että heillä on tunnesuhdetta ko. aiheeseen/henkilöön...
Noh, käytänhän minäkin tähän omaan kokemukseeni liittyen henkilöstä nimitystä ännä, joka juontuu ihan vaan N kirjaimesta, kun taas puhuessani yleisellä tasolla käytän sanaa narsisti, jolla tarkoitan nph:oota
Mutta kuten totesin, joskus tuntuu, että tuolla narsisti sanalla on joku valtava voima, että se on sananakin joku hirveän pelottava, että kaikki siihen liittyväkin pitää visusti itsestään kieltää tyyliin, en minä, ei minussa ole, on loukkaus vihjatakkin että minussa itsessäni olisi jotain siihen sanaan (narsisti) liittyvää...
- Pikkujuttumutta
"Mutta kuten totesin, joskus tuntuu, että tuolla narsisti sanalla on joku valtava voima, että se on sananakin joku hirveän pelottava, että kaikki siihen liittyväkin pitää visusti itsestään kieltää tyyliin, en minä, ei minussa ole, on loukkaus vihjatakkin että minussa itsessäni olisi jotain siihen sanaan (narsisti) liittyvää... "
Joo, just toi on se minun pointtini! En vaan osannut sitä noin hyvin ilmaista. Ajattele, tuo sana oli siis ennen ihan tavallinen, neutraali (sivistys)sana!
Mutta joo, ei varmaan tästä aiheesta enempää, kun ei tähän keskusteluun muut taida osallistua. Hyvät keväät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59778
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla212565- 40516
- 76513
- 51508
- 22496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470