http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051219677803_uu.shtml
Se on tuo ministeri Mersun takapenkkio makia paikka Soininkin leveille peruuksille, sen vuoksi jaksaa vaikka takkiaan käännellä useampaan kertaan!
Eikä ole Soinilta ensimmäiset takinkäännöt!
"Iltalehden tietojen mukaan esimerkiksi maahanmuuttoa pohtinut ryhmä sai työnsä alustavasti valmiiksi jo aamupäivän puolella tiistaina, vaikka takarajaksi oli annettu keskiviikko.
- Kaikki osapuolet lähentyivät toisiaan, eräs hallitusneuvottelulähde kuvaili maahanmuuttoryhmän lopputulosta Iltalehdelle.
- Työskentely oli yllättävän vaivatonta.
Timo Soini kuvaili maahanmuuttoryhmän lopputulosta sellaiseksi, että se kelpaa hyvin myös keskiverto perussuomalaiselle.
- Totta kai se kelpaa, koska keskiverto perussuomalaisten edustajat ovat sen tehneet, Soini totesi.
Soini antoi suuren tunnustuksen maahanmuuttoryhmän puheenjohtajalle, perussuomalaisten kansanedustalle Juho Eerolalle.
- Hän veti sen mallikkaasti läpi. Olen lukenut paperin läpi, eikä se tarvitse enää muuta kuin puheenjohtajien kuittauksen.
- Täytyy antaa kaverille jatkossakin hyviä hommia.
Ryhmätyöt jo hyväksytty
EU- ja ulko- ja turvallisuuspoliittisten ryhmien työ oli tiistai-iltana vielä hieman kesken, mutta puheenjohtajat Juha Sipilä, Timo Soini (ps) ja Alexander Stubb (kok) ovat tutustuneet niiden väliraportteihin ja Sipilän mukaan myös hyväksyneet ne.
- Hyviä papereita, Stubb kommentoi.
Kaikkien työryhmien tulokset julkistetaan keskiviikkona.
Soinin mukaan perussuomalaiset ja kokoomus ovat löytäneet lähes sovun alun perin hankalaksi arvaillusta EU-linjauksestakin.
- Hyvin pitkällä ollaan, paria lausetta ryhmä askartelee enemmän. Olen nähnyt niitä versioita muutaman, ja ne ovat aina parantuneet. Tehdään niin kauan, että tulee hyvää, Soini kuvaili.
Vaikka hallitusneuvottelut ovat sujuneet toistaiseksi etuajassa, Sipilä uskoo silti alkuperäisen aikataulun pitävän.
- Kokonaisuus on niin haasteellinen, että ei tässä voida alittaa alkuperäistä aikataulua. Kyllä tässä toukokuu menee. Pelkästään talousasioihin menee vähintään viikko aikaan.
- Nämä vaikeat asiat liittyvät 10 miljardin haasteeseen, ja se sisältää säästötoimia, rakenneuudistustoimia sekä toimia, joiden uskomme vauhdittavan kasvua.
Lisää työryhmiä
Hallitusneuvottelijoiden määrä kasvaa keskiviikkona, kun työnsä aloittavat talousryhmä, sisäisen turvallisuuden ryhmä ja reformiryhmä.
Reformiryhmälle kuuluvat esimerkiksi sote- ja kuntauudistusasiat.
Google-mainokset
Sydämen Geenihoito
Biologinen ohitusleikkaus voidaan tehdä geenihoidolla. Lue lisää!
kansanterveys.fi/Geenihoito
Decanter.fi
Kulinaristin tarviketaivas! Tunnetut brändit, nopea toimitus.
www.decanter.fi
Lisäksi perustetaan viisi strategisen painopisteen työryhmää, joiden pääotsikot ovat "hyvinvointi", "työllisyys", "koulutus", "puhtaat ratkaisut ja biotalous" sekä "toimintatavat", joka sisältää muun muassa digitalisaation ja normien purkamisen.
Jokaiselle ryhmälle on jo valittu puheenjohtajat, mutta heidän nimensä kerrotaan todennäköisesti vasta keskiviikkoaamuna.
Hallitusneuvotteluja käydään näillä näkymin myös helatorstaina.
- Mutta katsotaan, jos viikonloppuna pystyisi pienen huilin pitämään, Sipilä pohti.
TOMMI PARKKONEN
[email protected]
SMOLNA"
Hyväpuolihan tässä on se jotta Soini ei ole takin käännössä mikään keskonen !
Late Lapista. SSSS Ry!
MONESTIKO SOINI ON JO TAKKINSA KÄÄNTÄNYT?
0
<50
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437