Kirkas nappisilmä Marjo Rein kertoi uutismantrassaan että laajalti marssittiin pakoloisten puolesta ympäri eurooppaa, Berliinissä ja Ranskassa mm. Marseissa, Calaisissa. Vaadittiin lisää pakoloisia ja vastustettiin karkoituksia, laajoja olivat marssit YLEn mukaan, ei vain pistänyt Päivikään silmään marssilla, liekö liikavarvasta kiristänyt vai mikä lie?
Naurettavaa YLEn paasata pakoloisten puolesta, varmaankin enemmistö kansasta esim. Calaisissa ja Marseissa haluaa lisää pakoloisia kun entisiäkin on jokapaikka täynnä moottoriteitä myöten, ryöstelemässä ja heittämässä roinaa teille.
Afrikan apinalaumat ovat nyt suurin joukoin Euroopan porteilla ja ylen paskiaiset vaatii portteja auki paviaanilaumoille!
YLEen päivän pakkomokutus uutisissa tänään!
34
<50
Vastaukset
- uhkaporteilla
Tohtori Jussi Halla-aho tiesi tämänkin jo ennen kuin orpopoika oli edes kansanedustaja.
ylenanto valehtelua ja muunnettua totuutta aamusta iltaan ja kansa maksaa, saa räät silmilleen.- pumppu
Euroedustaja Halla-aho syytti Facebookissa, että "Orpo ja Suomi ovat antamassa hyväksyntänsä järjestelmälle, joka tulee pumppaamaan afrikkalaisia Eurooppaan niin kauan kuin halukkaita riittää."
Orpo vastaa, että Afrikasta tulee jo nyt satojatuhansia ihmisiä Eurooppaan täysin hallitsemattomasti.
- Haluaisin kuulla, mikä hänen ratkaisunsa siihen on.
Suomeen ennustetaan 7 000 turvapaikanhakijaa tälle vuodelle, suurin osa Afrikasta.
- Pohjois-Afrikassa on kansainvaellusten kaltainen tilanne. Miljoonat ihmiset hakevat parempaa turvaa, parempaa elämää. Se kohdistuu Eurooppaan ja siksi tässä on ryhdytty poikkeuksellisiin toimiin ja komissio esittää pakkopykälän käyttöönottoa.
Orpon mukaa EU:n sisäministerien kokous teki tiistaina monia päätöksiä, joilla muuttoaaltoa yritetään hillitä. Ihmissalakuljetusta pannaan kuriin ja rajavalvontaa parannetaan. Tulijat halutaan myös tunnistaa nopeammin, jotta voidaan palauttaa ne, jotka eivät turvapaikkaa tarvitse. - Niinuhychbnomjvf
Orpo tuntuu olevan sellainen Lällykkä ja heti myötäilevä kun hiukankin tiukempi paikka jolloin pitäisi Suomalaisia puolustaa. Tuo Afrikan elintasopumppu onkin sellainen holtittomuus joka ruokkii itse itseään, olisi jo aikoja sitten pitänyt alkaa palauttamaan laivat heti takaisin ilman mitään kyselyitä, muutama kerta olisi täysin tyrehdyttänyt elintasoraiskareiden invaasion.
- oolalaaa
punavihreä petos alkaa pikkuhiljaa paljastumaan, kaksinaamaisuus on tyypillistä juuri homovirheille ja punikeille. eduskunnassa kyllä paasataan mamuista mutta tavalisista ihmisistä punikkivirheet ei välitä tuon taivaallista, paitsi jos osoittaa jotain poikkeavuutta tai on rikollinen siinävaiheessa jo virhepunikkikin herää.
- saatanan_tunarit
Ylen uutisointi on sontaa ja mamujen ihanuutta ylistavaa. Pakolainen tosellinen kunnia vieras.
on ne saatanan tyhmiä pakkoveroylen toimitsloiset. juuri muualla on uutisoitu "Thousands march against ‘Islamization’ in Bratislava" ainakin 8000 ja 140 pidätetty. pakkoveroylen ruotsalaismainen asioiden vääristely ja pimitys alkaa oleen a way too much !
- uutimet
Linkki uutiseen:
http://www.praguepost.com/eu-news/48443-thousands-protest-islamization-in-bratislav - uutimet
Suomalaisissakin pitäisi olla enemmän jytyä. Onko syynä välimatkat vai välinpitämättömyys, ettei mielenosoituksia järjestetä?
Slovakiassa on 5.4 miljoona asukasta, ja Eu:n alustavien laskelmien mukaan, maan pitäisi ottaa 471 laitonta välimeren siirtolaista Italiasta ja 314 Kreikasta.
- fkjhgfds
Yle jatkaa mokutusta joka helvertin päivä. Huomenna taas uudet jutut mokutuksen ihanuudesta.
- RaatikaisenTuutti
Huomenna uutisissa kerrotaan kuinka Italia, Espanja, KREIKKA ja Saksa toivottavat sankoin joukoin Afrikan laivat lasteineen tervetulleiksi palmunlehvin ja hurraahuudoin! Vain Suomessa ollaan rasistisen nuivia! Mutta Ylen tekemän Gallupin mukaan 99% Suomalaisista toivottaa pakoloiset ja kultamunat tervetulleiksi,
RaatikaisenTuutti kirjoitti:
Huomenna uutisissa kerrotaan kuinka Italia, Espanja, KREIKKA ja Saksa toivottavat sankoin joukoin Afrikan laivat lasteineen tervetulleiksi palmunlehvin ja hurraahuudoin! Vain Suomessa ollaan rasistisen nuivia! Mutta Ylen tekemän Gallupin mukaan 99% Suomalaisista toivottaa pakoloiset ja kultamunat tervetulleiksi,
XDD
- ghsdfghsrrth
Onko Ylellä homotus loppunut? Itse en Ylen kanavia ole katsellut vuosiin, mutta homottaminen on muualla ainakin loppunut.
- AnttiHindersson
Ylen HOMOTUS ei vielä loppunut, vain painopiste on loismamujen onnessa ja autuudesta Suomen kansalle!
Ongelmat eivät vähene sillä, että liika väestö ongelma maista siirretään ongelmattomiin maihin. Ne ongelmat on ratkaistavat noissa pakoloisten lähtömaissa, niin pakoloisuus loppuu heti. Että silleen.
- kakkuhattu
Välimeren yli Eurooppaan tulee massoittain 20-30-vuotiata nuoria miehiä parempaa toimeentuloa etsimään. Ne eivät ole pakolaisia vaan pakenevat slummeista Afrikan jättimäistä väestönkasvua ja ehtyviä luonnonvaroja. Tottahan tulee myös aidosti sotaa ja vainoa pakenevia, mutta he ovat vähemmistö.
juurikin mutta jessus vieköön. eiks niillä ole enää alkeellisintakaan älliä pärjätä ympäristön ehdoilla ? joka ukkeli tahtoo 4 alistettua naista ja 4X10 lasta ??? sit kun homma kaatuu niin paetaan vastuuta ja yksinhuoltajaäidit jää kitumaan aliravittujen lasten kanssa. ei saatana. miten siellä arfikassa pärjättiin vielä 1800 luvulla? ja hei onks tää nykymeno taas meidän entisen siirtomaan asukkien syytä?
- 84265
Kertaus on opintojen äiti.eli propaganda perustuu siihen että kun toistaa saman asian 5 kertaa päivässä niin silloin sen täytyy olla totta,eli kyllä kansa uskoo kun toistaa samat asiat,mutta nykyään sen täytyy olla globaalia.
- YLEHUORATHuoraa
täytyy sanoa jos tuollainen laitos kuin YLE olisi ollut NAZISAKSASSA itse Göebbelskin olisi ollut todella ylpeä noin yhteen hiileen puhaltavista Palturin puhujista ja mielipide muokkaajista!
Suomessa vieläkin Suurimäärä ihmisiä pitää kaikkea mitä YLE uutiset kertoo Jumalan sanana jonka täytyy olla totta! mutta sanon että kyllä se on Jumalan häpäisyä mitä suurimmassa määrin! oikea vertaus olisi itse Saatanan maanpäällinen inkarnaatio! - Ei-tänne
Rautaa rajalle ei muu auta. Koko Eurooppa tuhotaan näillä Afrikan loisilla...pitäköön Afrikka huolen omistaan ja pakko sterilois puolet väestöstä, vois olla silläkin toivoa selvitä....
- muftimokhtar
Toivotaan kaikki että afrikkaan iskisi iso meteori ja tuhoaisi suuren osan koko afrikan alkuasukkaista ja villi-ihmisistä, aamen!
- yksisilmäisyydellerajaa
Ylen uutiset kertoo mitä maailmalla tapahtuu. Jos ihmiset haluavat puolustaa pakolaisten oikeuksia, niin siitä kertominen on uutinen eikä mitään propagandaa.
Kyllä enemmistön ääntäkin on kuultava, sillä rasistit edustavat ainoastaan vähemmistön mielipidettä - ei totuutta.- hyisaatanasentään
Yle uutiset kertoo mitä se haluaa kertoa kansalle eli pienen vähemmistön mätää ideologiaa ja mädätysarvoja.
Kyllä sitä vähemmistön ääntä YLEnanto ainoastaan kuunteleekin, ei enemmistön.
YLE on sairas mediamoguli, vihervasurien äänitorvi!
- YleläistenPalkatJakoon
Ylen toimittajien palkkoja olisi leikattava vähintään 1000 euroa kuussa ja kovempipalkkaisten yleläisten palkkoja olisi leikattava vielä kovemmalla kädellä. Näin säästyvät verorahat voitaisiin ohjata Suomessa olevien erilaisten pakolaisten kouluttamiseen, sopeuttamiseen tms.
- GoebbellslandYLE
YLEn aivopesulaitos esittää vain omaa mielipidettään myötäileviä asiantuntijoita ja haastattelee ja päästää ääneen kovan sensuurin jälkeen vain "oikeat" mielipuolimielipiteet. Ei esim. Uutisissa oikeastaan koskaan kuule mitään vastakkaista virallisen ylen liturgian vastaista. Luulisi että kun kadulla niinsanotusti spontaanisti haastatellaan ihmisiä eksyisi siihen jokin muu mielipide kuin juuri se haluttu mutta kun ei millään!
- stop_tykkänään
PS laittaa elintasopakolaiset ruotuun:
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P105_01.html
Yle ei voi mitään, buhahahahahahha - NICHT_RICHT
Yle on perseestä.
- ylen_vika
YLE on saanut minut inhoamaan pakoloisia.
- mitä_sä_sekoilet
mitä ihmeen "pakkomokutusta"?
Kyllähän YLE uutisoi paljon muusta kuin vain pakolaisista, ja toiseksi
nehän kertoo vain uutisia mitä maailmalla tapahtuu.
Kyllä sulla on vikaa korvienvälissä
Kerro mikä vaikka %-osuus on YLE uutisissa "pakkomokutusta" verrattuna
muihin uutisiin, kuinka paljon sitä on? - lähde_YLE
mitäs nyt sanot
--------------------------------------------------------------
tänään: Yle: Suomi pienentää pakolaiskiintiötä
Ylen lähteiden mukaan hallitus aikoo pudottaa kiintiön takaisin 750:een. Viime vuonna Suomi vastaanotti reilut tuhat kiintiöpakolaista, ja määrä on sama myös kuluvalle vuodelle.
EU valmistelee pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden siirtoja jäsenmaihin. Ylen mukaan hallitus suunnittelee, että Suomi selviäisi sekä pakolaisten että Suomeen siirrettävien turvapaikanhakijoiden huolehtimisesta samalla rahamäärällä kuin tähän asti kiintiöpakolaisista. Päätös pakolaiskiintiön pienentämisestä on tarkoitus tehdä syksyllä - rajatkiinni
Häpeä suistaa eläkeläiset kurjuuteen: "Tässä ei ole mitään järkeä"
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hapea-suistaa-elakelaiset-kurjuuteen-tassa-ei-ole-mitaan-jarkea/5189268
"Nykyinen ase on RASISMI. Vuosia sitten jotkut ihmiset ovat yrittäneet saada aikaan keskustelua maahanmuuttopolitiikasta ja maahanmuuton ongelmista ja joka kerta rasismiase on otettu käyttöön vaientaakseen vastarannan kiiskejä. Jopa eräs valtion virkamies, Mikko Puumalainen, ilmoitti, että pitää kitkeä pois kaikenlainen maahanmuuttovastaisuus Suomesta. Kuulostaako tutulta? Samalla linjalla on ollut moni demaritaustainen virkanainen kuten entinen sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen."
http://descartes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129257-rasismikirjoitusten-salatuista-tarkoituksista - VITUNYLEHYYSÄRIT
Tänään keskityttiin ylen klo 18. 00 uutisissa kertomaan suru uutisia Pakoloiskiintiötä aiotaan pienentää ja kehitysapua aiotaan vähentää sadoilla miljoonilla!
Illalla tuodaan Kirkon ulkomaan avun päähyysäri kauhistelemaan asiaa!
Täältä lähetänkin ulkomaan avulle terveisiä: Hoitakaa ensin kotimaan vanhusten asiat ennenkuin menette mertaedemmäs kalastelemaan, saatanan hyysäripaskat, alkaa mitta täyttymään muslimineekerien hyysäämiseen.
Ylellä oltiin kuin KUSISUKASSA kun Porissa käsitellään porinlikan raiskauspolttomurhaa! Saatananylenraiskaajamamujen puolustajat haistakaa vittu! - Laurinpaskalafka
tätähän se on tuo vihervasurien sairas media YLE kärkenä ja hesari ja iltapaska ja aamulahti perässä.
Kaikki käännetään väärinpäin, Kuka enää vakavasti voi sanoa että Suomen media on
puolueeton ja uskottava, ainoastaan vihervasuritollot!
YLE ja media raiskaa uutiset jo kättelyssä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684351Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D983916- 503436
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul222683Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!242518Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562373- 432217
- 471858
- 391857
- 301626