Me on hävitty tää peli

Pekkawalden

Persut hallituksessa ja mamuja tulee ovista ja ikkunoista.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuseksivakirjailija

      Halla-aho ja kumppanit. Lienee aika poistua munattomasta puolueesta ja perustaa oma. Huutakaa Olavi Mäenpääkin apuun...

      • Viides_kolonna_organisoi

        .

        "On suuria epäilyksiä että hallituksen ulkopuolelle jätetty ns. "Viides kolonna" on kostoksi aktiivisesti mukana kansanvahdossa ja välittää tietoja suoraan Ruotsiin rajan taakse?????"

        Jussi Halla-aho

        "Suomeen odotetaan tänä vuonna 15 000 iphone-miestä. Hallituksen linja näyttää olevan se, että tärkeimpiin lähtömaihin, Somaliaan ja Irakiin, ei palauteta ketään. Seuraavaksi alkaa sitten perheenyhdistämisrumba, joten odotamme mielenkiinnolla alkaako hallitus ohjelmansa ja perussuomalaiset vaalilupaustensa mukaisesti ajaa perheenyhdistämissääntöjen järkeistämistä.

        Suuri osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen Ruotsin kautta, epäilemättä Ruotsin viranomaisten kehottamana ja ehkä jopa kustannuksella. Dublin-sääntöjen perusteella Suomen ei pitäisi edes käsitellä näiden ihmisten hakemuksia, mutta hallitus näyttää olevan eri mieltä.

        Se, että Ruotsi on - ministeri Orpon sanoin - kyllästetty, johtuu ruotsalaisten pitkään jatkuneesta hölmöstä politiikasta. Meillä ei ole mitään solidaarisuusvelvoitetta Ruotsia kohtaan. Sen sijaan meillä on solidaarisuusvelvoite omia kansalaisiamme ja tämän maan tulevaisuutta kohtaan."

        https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/828897627230433?pnref=story


        .


    • odotellaan.nyt

      Tämä on vain taktiikkaa. Pian teemme lukuisia pelinavauksia mediaan, jonka jälkeen kannatuksemme lisääntyy rutkasti. Itse asiassa se että ulkomaalaisia tulee enemmän loppupeleissä lisää kannatustamme, joten tämä on laskettu uhraus hyvän asian eteen.

      • Gjgftdrtf

        Auttakaa! Täällä on vielä ihmisiä...


      • vitosrosentittuottavuus

        Niin, ensi kuntavaaleissa esitämme, että kannattaa äänestää meitä perussuomalaisia. Lupaamme, että omaan kuntaan ei oteta pakolaisia vaan sanotaan niille jyrkkä ei. Eikä meidän kunta syydä rahaa Reikkaan.


    • peruSShuijarit

      Soinisti haluavat, että pakolaisia ei autata heidän kotimaissaan, vaan heidät imuroidaan tänne Suomeen. Järjetöntä persupolitiikkaa jälleen kerran!

      • ArvaaKannattiko

        Persujen älynväläys oli leikata kehitysapua, mikä varmistaa maahanmuuton kasvamisen entisestään. Mutta demokratiassa pitää myös tyhmillä kansalaisilla olla vaihtoehtonsa. He oppivat vain kantapään kautta - jos sittenkään. Pahimmat Soini-uskovaiset eivät nimittäin osaa millään päätellä asioiden syy-seuraussuhteita.


      • ArvaaKannattiko kirjoitti:

        Persujen älynväläys oli leikata kehitysapua, mikä varmistaa maahanmuuton kasvamisen entisestään. Mutta demokratiassa pitää myös tyhmillä kansalaisilla olla vaihtoehtonsa. He oppivat vain kantapään kautta - jos sittenkään. Pahimmat Soini-uskovaiset eivät nimittäin osaa millään päätellä asioiden syy-seuraussuhteita.

        Kunhan saavat jytkyttää - muulla ei ole väliä.


      • vääräsuuntatarmolla
        ArvaaKannattiko kirjoitti:

        Persujen älynväläys oli leikata kehitysapua, mikä varmistaa maahanmuuton kasvamisen entisestään. Mutta demokratiassa pitää myös tyhmillä kansalaisilla olla vaihtoehtonsa. He oppivat vain kantapään kautta - jos sittenkään. Pahimmat Soini-uskovaiset eivät nimittäin osaa millään päätellä asioiden syy-seuraussuhteita.

        Kehitysavulla autetaan vain niitä sotivia osapuolia. Nämä mamut ovat vain niin onnettomia luusereita, etteivät välitä omasta kotimaastaan tuon taivaallista. Kotiseuturakkautta ei tunneta lainkaan, vaan jos on ilmainen ateria tiedossa, niin sen perässä juostaan vaikka suohon. Jos mamujen muuttotarmo valjastettaisiin työhän Afrikassa, niin nehän olisi rikkaita kaikki.


      • 1551

        Nehän haluavat että joka persulla on ikioma kotimamu!


    • Politiikka

      Soini nauttii audin kyydissä hiljakseen,tietää et kova liksa juoksee tilille! VALTAKUNNASSA ASIAT HYVIN!!? Jk.rahalla saa ja hevosella pääsee

    • katastrofikäsillä

      Persut on kusenut kaikki arvonsa, Soinin vallanhimon takia. Mamuja tulee ovista ja ikkunoista, Kreikka saa jättilahjoituksia ja äänetäjäkunnan ytimeltä viedään tuhkatkin pesästä. Hyi saatana mitä valetta te ootte uskoneet.
      Kaiken huipuksi puolustusministeri julistaa sotaa naapurille, mitä helvettiä!

    • Lemmax

      Kyllä tämä surullista on! Ensin tuhti avustuspaketti Kreikkaan! Ja sitten valinta Kotimainen vai Mutiainen! Niin valinta on Mutiainen!

    • Oppes3

      Tosiaankin munatonta politiikkaa/EU:n!
      Merkkel ja Lagarge, akkoja ovatkin!
      Ei oo johtajavaltioita tällä maapallolla enää!
      EU munas Ukraina politiikallaan, sai Venäjänkin polvilleen! Amerikka ei uskalla kuin pakotteilla heikentää Venäjän mahtia! Myöskin niiden talous menee kuralle jotka Venäjän kauppaa teki!
      Nato? Miksi ei sodi niitä maita vastaan jotka tuottavat pakolaisia?
      Munaton on YK:kin pakolaisasiassa! EU:ko on täs maailmanparantaja taas? 73% pakolaisista on miehiä, pelkureita. Maan hallinnot kuntoon on se lääke.
      700 ekee kuukaudessa/nuppi. Ei ihme jos pankeille tehdään tressitesti!
      Kyl mäkin sen teen ja haukun samaan hintaan!
      Munattomia on ammattiyhdistysliikkeet, jätetään ratkaisut viimeiselle päivälle.
      Lylyt,Kokkilat,Häkämiehet ihan peestä!
      Kun katsoo menestyviä firmoja, työ ei ole kallista vrt. KONE. Pitää jalostaa tuote mahdollisemman pitkälle ja pitää suut ja silimät auki!

    • tehdään_politiikkaa

      Mitä väliä? Pääasia että puolueella menee hyvin ja kannatus nousee!

      • TeiskonParoni

        Jos ei tällä politiikalla persujen kannatus putoa, niin sitten se ei putoa millään.
        Suomeen kaivataan maahanmuuttokriittistä puoluetta, koska nyt täällä ei sellaista ole.


      • kai.kannatusvähenee
        TeiskonParoni kirjoitti:

        Jos ei tällä politiikalla persujen kannatus putoa, niin sitten se ei putoa millään.
        Suomeen kaivataan maahanmuuttokriittistä puoluetta, koska nyt täällä ei sellaista ole.

        Mutta putosiko Teuvon kannatus ryypiskelyllä ja rietastelulla? Ei pudonnut. Perussuomalaisten äänestäjien käyttäytyminen on arvaamatonta. Perussuomalaisuus vaikuttaa enemmän uskonnolta kuin järjen asialta. Esimerkkinä tämä yksi vähämielinen, joka postaa palstalle pois pois -viestiä.


    • Nukkuvienpuolueeseen

      Eipä ole Suomessa vakavasti otettavaa vaihtoehtoa nykypuolueille. Ja jos joku puolue julistautuisi vaihtoehdoksi niin eihän siihen ole luottamista. Kyllä persujen totaalisen takinkäännön myötä on usko mennyt lopullisesti politiikkaan. Valta turmelee.

      • Vaihtoehdot tässä tilanteessa, ovat vain mukautua ja pyrkii pienin askelein vaikuttamaan - muuten on oppositiossa huutamassa, eikä voi vaikuttaa oikein mihinkään.


    • jörgens

      "Ah, Audintakapenkki on niin pehmeän mukava."( röhisevää naurua) Ter- iskätimo

      • 17171

        Eikä peräpukamat yhtään haittaa!


    • satojatuhansiatuleenyt

      Rajat kiini ja luuserit takasi jo rajalla. Ei mustia elättejä tänne. Eiks ne Vorosakin vie ne taksilla rantaan ja Suomenlaivaan!

      • Unkari_Näytti_mallia

        .

        "Jos Unkari voi laittaa rajat kiinni mikä estää Suomea tekemästä samoin??????"

        .


    • Hallaahon-äänestäjä46

      miten niin? MAMUJA TUO PASKAHOUSU ORPO, se pitää ulostaa hallituksesta,
      saamaton kokoomuslainen pelkuripelle tyyppiä Jyrki Katainen

      MAMUT JOTKA EIVÄT OLE KIRJAUTUNEET SAKSAAN TAI ITALIAAN MUTTA TULEVAT SUOMEEN PITÄÄ PALAUTTAA HETI ILMAN TUTKIMUKSIA SAMALLA LAIVALLA KONEELLA TAKAISIN

      SUOMEEN EI OLE YHTEYTTÄ SYYRIAAN JA LIBYAAN JA SOMALIAAN LENTOTEITSE
      JOTEN ASIA ON AIVAN SELVÄ

      PASKAHOUSU ORPO ULOS HALLITUKSESTA niin homma hoituu

      Ketku-Sipilän ja hölö-Stubbin hallitus on ongelmallinen

      lue lisää

      https://www.suomenuutiset.fi/slunga-poutsalo-elintasosurffarit-kaannytettava-pikaisesti-eriarvoistavat-tuet-poistettava/
      – Samaan aikaan kun hallitus joutuu leikkaamaan kaikilta suomalaisilta, ei voi olla niin, että varoja kohdennetaan perusteettomasti maahan pyrkivien toimentuloon, saati tukemaan salakuljetusbisnestä, joka on tuottoisampaa kuin huumekauppa.

      https://www.suomenuutiset.fi/slunga-poutsalo-elintasosurffarit-kaannytettava-pikaisesti-eriarvoistavat-tuet-poistettava/

      • jatimpparöhkiivaan

        Soinin mamuimuri toimii tosi tehokkaasti. Sitä saa mitä tilaa.


      • jäävipersu999

        Hallaahon-äänestäjä46, älä kirjoita kulli suussa. Tulee näköjään taas pelkkää sekavaa paskaa.


    • hämmmentynyt

      Onko tietoa, miten perussuomalaiset aikovat tässä tilanteessa toimia? Äänestäjät eivät ehkä ihan tällaista toivoneet. Asiallisia vastauksia perussuomalaisilta, kiitos!

      • visstoistyks

        Asiallisia vastauksia tällä palstalla? Päivän vitsi!


    • työreservi

      Ajankohtais ohjelmassa haastateltiin tällä viikolla kolmea somalaityttöä, jotka olivat 18v ja heiltä kysyttiin " miksi halusitte Suomeen?" Vastaus halusimme tulla viettämään mukavaa elämää. Onnittelut soinistit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1220
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      37
      1065
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      60
      950
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      173
      904
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      40
      736
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      121
      723
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      708
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      683
    9. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      637
    10. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      631
    Aihe