Presidentti Niinistö ajoi vielä presidenttiehdokkaana ollessaan kirjaston käyttömaksua kuin käärmettä pyssyyn. Pääministeri Sipilä päätti nuolaista Niinistöä oikein kunnolla ja sai kuin saikin käyttömaksun aikaan.
Kunnilla ei ole enää velvoitetta pitää kirjastoja yllä. Näin Sipilän hallitus on suuressa viisaudessaan päättänyt. Se tarkoittaa pienissä kunnissa kirjaston lakkauttamista ja isommissa kirjaston käyttömaksua. Se tarkoittaa myös Suomen tärkeimmän ja suurimman kansansivistyslaitoksen alasajoa.
Kirjastomaksu: Sipilä toteututti Niinistön toiveen
22
<50
Vastaukset
- Iukumoukka
Minä olen aina kannattanut maksullista kirjastoa.
- miksi kaiken pitäisi olla ilmaista? Sehän osoittaa vain sitä ,että jokin kelpaa ihmiselle vain sillä edellytyksellä, että sen saa ilmaiseksi...hm.
Jos kirjastoilla olisi oma varainhankinta, niin ne tulisivat riippumattomiksi päättäjien arvostuksista.
Tämäkö on sitten hyvä ,että leikataan mutta mitään ei tule tilalle?
Kirjastoista tulisi kehittää materiaalivuokraamoita. Saahan sinne lehtiä ja muuta mennä lukemaan.
Sekin on ollut surkea puoli kirjastolaitoksessa, että kun pyhisin olisi aikaa siellä olla, niin jopa onkin ovet lukossa!- Äläsnytsekoile
Verorahoin maksettu EI ole ilmainen.
- oma.kirjasto
Sivistyksen alasajoa Amerikan malliin.
Raha alkaa puhua yhä enemmän myös tieteessä.
Kirjastoista voisi purkaa kaiken hötön pois, ja jättää vain kirjat.
Muun viihteen ihmiset voivat hankkia mistä haluavat. Sillä ei ole mitään merkitystä sivistyksen kannalta. Tämä ei ole hyvä juttu.
- MaksettuOn
Kirjaston käyttäjät ovat jo osallistuneet kirjaston kirjojen hankintaan verovaroilla.
- m0t0m
Kerropa sitten, miksi sairaaloissa ja terveyskeskukissa peritään isoja asiakasmaksuja kun ne pitäisi olla verovaroista kustannettuja????
Paljon enemmän tämä jurppii kuin jokin kirjasto.
Sairaala on välttämätön - kirjasto ei. - proKirjastot
m0t0m kirjoitti:
Kerropa sitten, miksi sairaaloissa ja terveyskeskukissa peritään isoja asiakasmaksuja kun ne pitäisi olla verovaroista kustannettuja????
Paljon enemmän tämä jurppii kuin jokin kirjasto.
Sairaala on välttämätön - kirjasto ei.Kannattaa säilyttää kirjastot Suomessa allekirjoittamalla adressi:
http://www.adressit.com/kirjasto
Parempi tieto, parempi työllisyys, parempi mieli,... - ddkIKool
m0t0m kirjoitti:
Kerropa sitten, miksi sairaaloissa ja terveyskeskukissa peritään isoja asiakasmaksuja kun ne pitäisi olla verovaroista kustannettuja????
Paljon enemmän tämä jurppii kuin jokin kirjasto.
Sairaala on välttämätön - kirjasto ei.m0t0mille kymmenen pistettä ja papukaijan merkki.
- vanhatPORHOT
SEKOOMUS & KEPU - heillä on paljon yhteistä, mutta vain vähän erimielisyyksiä
Kummallakin puolueella on tarkoitus ajaa köyhät kyykkyy,
Maalaisliitto haluaa maatiloille rengit ja piiat joita istäntä ja emäntä voivat seksuaalisesti hyväksikäyttää - kuten ennen vanhaan. Ruoka asunto palkalla tulee rengin ja piian tulla toimeen
Sekoomus haluaa tehtaan omistajille tehdasorjia, kuten kehitysmaissa - tehdaspomo lukitsee ovet ja ne aukaistaaan, vasta, kun tietty määrä tuotetta on tehty.
Tehtaan omistaja tekee orjilleen mitä haluaa ja palkka on nimellinen- orwell.tiesi
OBEY, CONSUME, WATCH TV jne.
- se.riittää
No hätä, tärkeimmät kirjat on jo luettu.
- vatulointia
Sipilän todellisen luonteen pahuus näkyy etenevässä määrin. Moottorisahamurhaaja on pyhäkoulupoika tuohon jätkänketaleeseen.
- ahahhaaaa
Länsimainen sivitys on tuhottava!
Tämä oli hyvä päätös sillä kirjat ovat aina olleet vaarallisia niille jotka haluavat alistaa koko maailman valtaansa !
Allah akhbar!!!! - eiLainatakoraania
Nyt en sitten lainaa koraania Kirjastosta - en viitsi siitä sontaläjästä mitään maksaa
- pluto013
Mutta kun mamut ei osaa lukea niin ei ole tasa-arvoista jos suomalaiset käyttävät kirjastoa.
- Johan_pomppasi
Siis veronmaksajat maksavat jo kirjaston hankinnat, kiinteistöt ja henkilökunnan palkan, eli kaiken. Mistä vitusta pitäisi vielä erikseen maksaa?
- iIZRe4e1
Sitten kun niitä rahoja ei enää ryöstetä veronmaksajilta niin pitää kerätä rahat käyttäjiltä. Vai onko kirjaston toiminta niin arvotonta ettei siitä kukaan halua maksaa siitä mitään?
- maanpetturit
Minä, suuren työläisperheen lapsi 60-luvulta, olen lukenut elämässäni tuhansia kirjoja. Kuinkahan monta olisin lukenut, jos olisin joutunut rajoittumaan kirjoihin, joita meillä oli varaa ostaa? Tuskin kovin monta.
Kirjastolaitoksen tuhoaminen on tehokas tapa edelleen tyhmentää ja köyhdyttää suurta köyhälistöä ja jättää sivistymisen rikkaille. Tällaista feodaaliyhteiskuntaa Suomi Oy:nkin johtajat ovat edesauttamassa, kun he syyskuun lopussa New Yorkissa allekirjoittavat 2030 Agendan. Ja kukaan ei tunnu edes kuulleen koko asiasta! Kuinka moni meistä tiesi edellisestäkään versiosta, v. 1992 allekirjoitetusta YK:n Agenda 21:stä? Minä kuulin siitä vasta tänä vuonna. Tämä uusi agenda on lopullinen siirtyminen maailmanhallitukseen. Ottakaa selvää. https://www.youtube.com/watch?v=TSCKW2rS8_I - saatanan.tunarit
Mitäpä tuosta. Ei kirjastoon viitsi enää mennä, kun siitä on tehty nuorison (etenkin mamunuorison) oleskelutila, jossa lähinnä pelataan pleikkarilla. Huuto ja ympäriinsä juoksentelevat apinat eivät innosta.
Muutenkin homma meni pieleen jo silloin, kun alettiin lainata porakoneita ja parhaimmillaan fillareita kirjastosta. Kirjat taisivat unohtua?
http://yle.fi/uutiset/kirjastokortilla_voi_nyt_lainata_myos_polkupyoran__vaski-kirjastot_kestavan_kehityksen_asialla/7973909 - ovkk
Uskomatonta typeryyttä, lestadiolainen miljonääri paljasti pohjattoman sivistymättömyytensä.
- juhapimilä
Sitä se on kun ei muuta ole ikänänsä lukenut kuin tavuviivoilla varustettua raamattua....
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443032Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362651Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532604Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1052304Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle502136Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421903- 1501556
- 731418
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231248Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185