http://mvlehti.net/2015/12/17/deek-isse-hassanin-ja-mowliid-isse-hassanin-kovat-tuomiot/
Deek Isse Hassanin ja Mowliid Isse Hassanin kovat tuomiot
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 19-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen miehen neljän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
17.12.2015 16:52, 1416 lukukertaa
19-vuotiasta miestä auttoi teossa tämän 17-vuotias veli. Hän sai 1,5 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen avunannosta törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Teot on tehty nuorena henkilönä.
Ulkomaalaistaustainen kaksikko joutuu maksamaan uhrille erinäisiä korvauksia yhteensä 22 000 euroa.
Miehet kiistivät syyllistyneensä rikoksiin. Oikeuden mukaan miesten syyllisyyttä tuki uhrin kertomus tapahtumista sekä oikeudessa esitetty muu näyttö.
Vanhempi miehistä syyllistyi myös lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön viime vuonna sekä oikeudenkäynnissä kuultavan uhkaamiseen tänä vuonna. Uhri oli sama lapsi.
Vanhempi veljeksistä passitettiin Turun vankilaan. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden keskiviikkona antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
-Ilja J/MV
Deek Isse Hassanin ja Mowliid Isse Hassan Raiskasi
Lapsen
3
761
Vastaukset
- Toivottavasti_nuo
puoliapinat tapetaan vankilassa ja tapetaankin jos vangeilla on edes jonkun verran munaa.
Varmaan lusivat sisilisko osastolla.Ei mitään asiaa muiden vankien joukkoon.
Pesuhuoneessa liukastumisvaara on liian ilmeinen- Meillä_on_unelma
Ihmettelen kovasti tuomiota. Demlan mukaan vain suomalainen lihaa syövä heteromies voi olla rikollinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo206497457-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2923085- 1341797
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2281647Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671451J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851223By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei761173Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641164Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781129- 591128