Jutta Urpilaisen kuuluisa vaalipuhe..

Äänestämeitä

Kunhan saamme Hallituksen kasan, ja tietenkin demarien pääministeriydellä, niin sitten tulette huoomaamaan, mitä vaalilupauksia voimme vielä voimme jättää täyttämättä.
Ensin me tietenkin panemme asuntovellallisille lapsiperheille hieman lisää korkokuluja, jotta pankitkin pystyisivät nostamaan meidän kokoupalkkioitamme, ja tietenkin korotamme myöskin omia palkkioitamme muutenkin. Älkää olko köyhät huolissanne, sillä emme tule teitä unohtamaan, vaan päinvastoin lisäämme teidän määräänne, ettette joutuisi kärsimään yksinäisyydestäkin, kuten vielä asia joittenkin kohdalla on ollut.
Toki me pidämme myöskin huolen, ettei heille enää tarjota kotiin vanhuudenhoivapalveluita, vaan otamme heidän asuntonsa vakuudeksi, että he pääsisivät meidän demareiden omistamiin yksityisiin hoivakoteihin.
siellä me sitten hinnoittelemme vesilasinkin erikseen, koska se on demokraattisin tapa hoitaa hinnoittelu.
Eli kun syöttämämme psyykelääkkeet kuivattavat suuta toisilla enemmän kuin toisilla, niin hän myös maksakoon siitä, ettei toisten tarvi maksaa samaa, jos juo lasillen vähemmän kuin toinen.

8

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SyöRäkäs

      Jutta on lähempänä kepua ja kokoomusta kuin demareita. Siis porvaridemari pohjanmaalta, joka kannattaa kepun ja kokoomuksen aatteita.

      • Kusettajakepuli

        Paskat, Jutta on 100%:sti demari siinä missä AY änkyrä Rinnekin. Jutta on vain päivittynyt tälle vuosituhannelle ja yritti tehdä puheenjohtajana myös puolueelle, mikä olisi hyvinkin tarpeellista pitemmällä tähtäimellä vaikka kannatus nouseekin nyt kohisten. Totuushan on kuitenkin se että teollisettyöpaikat hupenevat ja se syö SDP:n perinteistä kannatuspohjaa, joten on oleellista että kannatusta etsitään myös keski- ja jopa hyvätuloisten palkansaajien joukosta ja sitähän Jutta teki, valitettavasti hän ei saanut tehdä työtään loppuun. SDP on palkansaajapuolue eikä sillä ole suurtakaan väliä onko palkansaaja pieni- vai suurituloinen yhteinen tekijä on palkansaajanan puolustaminen tässä yhteiskunnassa.


      • voiäiti
        Kusettajakepuli kirjoitti:

        Paskat, Jutta on 100%:sti demari siinä missä AY änkyrä Rinnekin. Jutta on vain päivittynyt tälle vuosituhannelle ja yritti tehdä puheenjohtajana myös puolueelle, mikä olisi hyvinkin tarpeellista pitemmällä tähtäimellä vaikka kannatus nouseekin nyt kohisten. Totuushan on kuitenkin se että teollisettyöpaikat hupenevat ja se syö SDP:n perinteistä kannatuspohjaa, joten on oleellista että kannatusta etsitään myös keski- ja jopa hyvätuloisten palkansaajien joukosta ja sitähän Jutta teki, valitettavasti hän ei saanut tehdä työtään loppuun. SDP on palkansaajapuolue eikä sillä ole suurtakaan väliä onko palkansaaja pieni- vai suurituloinen yhteinen tekijä on palkansaajanan puolustaminen tässä yhteiskunnassa.

        on sulla pieni maailma pääsi sisällä......


    • Puhut asiaa. Tony Blair reivasi Labour-Puolueen 1990-luvulla nykyaikaan. Hyvin tuloksin. SDP tarvitsee myöskin jatkossa ns. Oikeistodemareita. Vaikka vähän huonossa asemassa nykyään olemmekin. Sitäpaitsi kyllähän oikeistodemarilla ja ns. markkinaliberaalilla Kokoomuslaisella on ihan selvä ero siinä että Oikeistodemari tietää vapaan markkinatalouden jota yhteiskunta jossain määrin säätelee ja tasaa olevan paras järjestelmä. Kokoomuksen vasemman laidan kanssa näkemyksemme ovat monesta asiasta melko yhteneväiset.

      • Koskaan en ole Kokoomusta äänestänyt enkä äänestä. Vaikka Porvaridemari olenkin.


    • Unelmahötöä

      Haluan kiittää niitä hölmöjä jotka uskoivat demuvelheisiini.
      Olin kyllä tietoinen, että vaalien jälkeen tulee oitis tuhansia työttömiä lisää, ja sairausvakuutusjärjestelmä tullaan romuttamaan, jotta köyhät eivät saa hoitoa kuin yleisissä terveyskeskuksissa.

      • Lisäksi

        Mitäpä ne köyhät hyvillä yksityislääkäripalveluilla tekevät, sillä noinhan he nopeammin pääsevät köyhyydestään, ja lakkaavat rasittamasta meidän punaporvareiden rikastumista.
        seuraavaksi sitten haluammekin tarjota terveille köyhille sairausvakuutusta otettavaksi vakuutusyhtiöistä, jotta siellä voitaisiin entistä paremmin, ja pystyttäisiin maksamaan meille demareille kunnon palkkiot työntekijöiden edunvalvonnasta noissa yhtiöissä.


      • Jatkuujatkuu

        Tuolla toimella me siis alennamme perintöveroa, kuten hieman lupailimmekin.
        Silloinhan kyllä puhuimme, että perintöveron alarajaa nostetaan, mutta kun otamme pois koko vanhuksen omaisuuden, nin eihän noita huolia silloin jää perillisillekkään. Toki me parempiosaiset saamme hieman tasokkaamman hoidon, kun maksammekin siitä täyshoidosta neljäsosan saamastamme eläkkeen summasta. sillä pitäähän meidän huolehtia, että luokkaeot kasvavat entisestäänkin. heti vapunjälkeen, kerromme loput, kunhan ensin saamme vappuvaleemme ulostettua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1699
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1075
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1027
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      759
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      49
      681
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe