Amnesty: Kymmenen maata majoittaa pakolaiset

rwerwerwer

http://www.talouselama.fi/uutiset/amnesty-kymmenen-maata-majoittaa-puolta-maailman-pakolaisista-6587774

Kymmenen maata, jotka kattavat 2,5 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta, majoittavat yli puolta maailman pakolaisista, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty.

Amnesty kertoi asiasta uudessa raportissaan ja moitti samalla rikkaita valtioita itsekkäiksi, kertoo Kathimerini.

Amnestyn raportin mukaan hätä koskee 21 miljoonaa pakolaista maailmassa, ja suurin osa heistä on kotimaidensa naapurimaissa, jotka joutuvat muutenkin kantamaan rankimman osan globaalista pakolaiskriisistä.

Järjestö ehdottaa raportissaan, että maailman maat löytäisivät kodin kymmenelle prosentilla pakolaisista joka vuosi.

”Pieni määrä maita on joutunut tekemään aivan liian paljon vain siksi, että niiden naapurit ovat kriisissä”, Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty sanoi raportissa.

”On aika, että johtajat ryhtyvät vakavaan ja rakentavaan keskusteluun siitä, kuinka yhteiskuntamme aikovat auttaa ihmisiä, jotka sota ja vaino on pakkotanut jättämään kotinsa.”

Amnestyn mukaan eniten pakolaisia on Jordaniassa, joka on ottanut maahan jo yli 2,7 miljoonaa pakolaista. Toiseksi eniten on Turkissa (yli 2,5 miljoonaa), sitten Pakistanissa (1,6 miljoonaa) ja Libanonissa (yli 1,5 miljoonaa).

Amnesty muistutti, että maailman rikkaimmissa valtioissa pakolaisia on vähiten ja nämä maat myös tekevät vähäisimmän määrän asian eteen.

12

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksei se amnesty sen sijaan ala ajaa suuntausta, jossa nämä köyhät maat saisivat lyhentämättömänä avustuksena osan siitä, mitä nämä pakolaiset tulevat kuluttamaan näissä ns. rikkaissa kohdemaissa pelkästään ja vain oleskeluun.

      Meillä on jatkuvasti syötetty propagandaa hyvin koulutetuista ammattimiehistä.
      Nämä olisivat varmasti enemmän tarpeen juurikin siellä köyhissä maissa nostamaan sillä ammattitaidollaan , osaamisellaan ja suunnattomilla työhaluillaan sen köyhän maan bruttokansantuotetta ja samalla sitä köyhää maata rikkaiden joukkoon.

      Nyt nämä makoilevat ja parveilevat maissa, joissa ei ole pelkoa sen ilmiömäisen ammattitaidon käytön tarpeesta, rahaa kun tulee muutenkin kohtuullisen vähällä istuskelulla kelassa tai sossussa ja tämä ei kovin suurta ammattitaitoa vaadi, menee ikäänkuin pääoma hukkaan.

      Tässä näyttää olevan vain eu:lla pelko siitä, että välimeren rannikon venetelakkateollisuus ja import kuihtuu, joudutaan rahoittamaan mafiaakin pelkästä rahoittamisen ilosta.

    • paluulento
    • dgsdhgf

      Siellähän ne naapurimaissa ennenkin oikeat pakolaiset ovat olleet odottamassa, että pääsisi takaisin kotiin.
      Minkälaisia vtyn ääliöitä ne ovat, kun luulevat, että mihinkään rikkaaseen maahan mahtuu miljardi vähäosaista noin vain, ja että olisi asunnot ja elatuskin valmiina.

      Olen joskus ollut amnestyn lahjoittaja, aika tyhmää.

      • en.usko.kaikkea.uutisist

        Multa ei tipu enää lantin lanttia näihin kansainvälisiin keräyksiin. Kyllä se on nähty, mihin ne menee.

        Olemme antaneet miljarjeja kehitysapua, humanitääristä apua ja majoittaneet ja elättäneet puoli maailmaa ja jatkuvasti sisään lappaa uusia. Kaikki tämä VELAKSEMME.

        Olemme kansana yksi hyttysen paska, promille tai vähemmänkin koko maailmassa. Vain suoraan henkilöapuun voin antaa rahaa. Punavihreät voisivat näyttää esimerkkiä.


      • kehitysapua

    • Puuma-

      Mikseivät asu kotonansa ja joku pistä niitä syitä kuntoon siellä, miksi pakolaisuuteen lähdetään. Miksi ajatellaan, ettei joku Afrikka esim voisi olla yhtä kehittynyt kuin Eurooppa? Miksi kaikkien maailman ihmisten pitää tunkea länteen. Kehitettäisiin heidän omia yhteiskuntiansa yhtä hyvällä tasolle kuin meidän. Sitten kenenkään ei tarvitsisi lähteä mihinkään.

      • Ei_muutosta

        No kun ei voi paikallisia oloja muuttaa. Naisille ei voi antaa parempaa koulutusta ja enempää valtaa, diktaattorina hallitsevaa "presidenttiä" ei voi syöstä vallasta, uskonnon nimissä täytyy saada tappaa väkeä ja lapsia täytyy synnyttää, vaikkei ole rahaa heistä huolehtimiseen.

        Asioiden kuntoon saaminen vaatisi 2-3 sukupolven ankaraa työntekoa. Siihen ei ryhdytä, koska muut maat antavat rahaa. Voidaan itse passivoitua ja koittaa elää koko elämä uhreina ja säälipistiden kerääjinä.


    • Muutosmahdollisuus

      Miksi muiden maiden pitäisi alkaa huolehtia muslimeista, jotka eivät osaa olla sotimatta ja jotka lisääntyvät ilman, että on varaa huolehtia perheestä.

      Ei niitä pakolisiakaan olisi kuin 1/10 nykyisestä määrästä, jos muslimit alkaisivat käyttää kondomeja ja ottaisivat vain yhden vaimon.

      Vähintä mitä he voivat tehdä, on luopua islamista, joka tuhosi heidän kotimaansa. Ehkä sen jälkeen heitä otetaan mielummin vastaan myös kehittyneissä maissa. Tällä hetkellä he eivät ole niinkään uhreja kuin syypäitä ongelmiin, sillä he jakavat saman ideologian tappajien kanssa.

    • Eurokansalainen

      Amnestyn tiedotteisiin pitää suhtautua niin että nr asetetaan oikeisiin mittasuhteisiin. Tämäkään juttu ei ole mikään uusi ulostulo heiltä tästä samasta aiheesta. Viimeksi taisivat puhua yli 60 miljoonasta pakolaisesta , nythän mainitaan reilut 20 miljoonaa.

      Amnestyn olemassaololle on varmasti aihetta maailmassa mutta ellei Utopia toteudu maailman laajuisesti niin suurin piirtein mikään mitä he ajavat ei tule toteutumaan ikinä.

      Tämäkin tavoite on mahdoton toteuttaa jo ihmisten ahneuden , vallanhimon ja itsekkyyden takia , ihan niiden samojen syiden miksi näitä pakolaisia ylipäätään maailmassa on.

      Amnesty ei pysty muuttamaan ihmisten perusluonnetta mutta he voivat vain pitää näitä teemoja yllä. Sehän on kuitenkin jo kunnioitettava urakka sekin.

    • Stuppi

      Noilla on tällä hetkellä tv:ssä mainoskamppanja joka hiukan outo. Rahaa tietenkin haluavat, mutta mainoksista saa myös sen käsityksen että tarkoituksena on painostaa meitä ottamaan loputtomasti pakolaisia.

      Rahoittamalla amnestya takaatte että heillä riittää varoja ahdistella länsimaiden hallituksia.

    • Amnesty_miesten_asialla

      Ei mitään auta se, että pakolaisia otetaan vastaan eri maihin. Vai onko Amnestyn tarkoituksena tyhjentää Afrikka ja Lähi-Itä asukkaista? Silloinhan heidän kulttuurinsa ongelmat muuttavat Euroopankin valtiot kehitysmaiksi.

      Kyllä tärkeintä olisi nyt se, että Afrikassa ja Lähi-Idässä kielletään ääriliikkeiden toiminta, luodaan kansalliset armeijat, joissa korruptiota ja esim. raiskauksia ei sallita ja aletaan sivistää ihimisiä ja puhua ehkäisystä.

      Mikseivät irakilaiset voi taistella oman maansa puolesta, vaan sinne täytyy lähetää länsimaalaisia taistelemaan heidän puolestaan? Miksi Nigeria on sallinut väkilukunsa kasvaa yli 170 miljoonaan? Miksei islamia kielletä maissa, joissa se aiheuttaa sotia ja terrorismia?

      Amnesty ajaa terroristien asiaa: heidän mukaansa länsimaiden täytyy ottaa vastaan pakolaisia ja ihmissalakuljettajien asiakkaita. Tärkeintä heille on saada kaikki maltilliset muslimit pois esim. Irakista, jotta kukaan ei estäisi terroristeja saamasta koko valtiota haltuunsa.

      Voisiko Amnesty sen sijaan järjestää kampanjan, jossa lähetämme Eurooppaan tulleet miehet takaisin kotimaihinsa ja otamme jokaista miestä kohden vastaan yhden naisen tai lapsen? Hitto, otetaan vaikka kaksi lasta per mies. Kun miehet ovat sitten laittaneet kotimaansa järjestykseen, voivat lapsetkin palata sinne turvallisesti.

    • qwewqrwerewew

      Amnestyn kaavalla kyllä hoidettaisiin pakolaisongelma mutta luotaisiin 100 uutta muuta ongelmaa lisää..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1169
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe