Pakolainen,siirtolainen,maahanmuuttaja

waler-

Mitä näillä om eroa muuta kun nimike vaihtuu?Elättejä kaikki

15

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wbetbm

      Tästä käsitteet tutuiksi. Katsokaa erityisesti tuo "pakolainen" kohta jamiettikää sen jälkeen, onko Suomessa yhtäkään pakolaista?

    • Siirtolainen ja maahanmuuttaja voi ole myös henkilö, jokaon jo ennalta työllistänyt itsensä, järjestänyt asunnon ja tulee toimeen ilman veronmaksajien elatusta.
      Pakolainen puolestaan on se, joka lähtee esim sotaa, luonnonmullistuksia jne pakoon, mutta olosuhteiden palattua elinkelpoisiksi, palaa takaisin omaan maahansa ja kulttuuriinsa.
      Näistä tänne tulleista on suurin osa paossa elintasoa, joka on täällä meillä taattu paremmaksi kuin lähtömaassa ja paremmaksi kuin maan omilla kanta-asukkailla.
      Siitä pitää hyvä tiedotus huolen, että "hyvä kello kauas kuuluu".

      Mutta kun tätä toimintaa, jota eliitin rikastuttanen lähinnä hyödyttää ja jota näin ollen voi sanoa ihmiskaupaksi, on jatkunut jo kohta kolme vuosikymmentä, pitäisi sen näkyä selkeästi jo bruttokansantuotteen nousuna.
      Rikastuttamiseksihan tätä propagandakin väittää ja sitähän se kieltämättä on niille joilla ei ole puutetta ennestäänkään.

    • PitäkääRotummePuhtaana
    • wbetbm

      "Pakolainen puolestaan on se, joka lähtee esim sotaa, luonnonmullistuksia jne pakoon,"

      No olisi nyt perkele lukenut sen "Pakolainen" kohda jonka kehoitin lukemaan. Siitä selviää mikä on pakolainen ja mikä se taas ei ole. LUE SAATANA niin ei tarvitse puhua paskaa.

      • pelkurikenties

        Mikä on Irakilainen joka jättää perheensä"sotimaan" ja itse pakenee?


      • Parasitoidimatut
        pelkurikenties kirjoitti:

        Mikä on Irakilainen joka jättää perheensä"sotimaan" ja itse pakenee?

        Sieluton suklaanappisilmäinen karvaperskultamunamaahantunkeutuja.

        Jos tunkeutuu Euroopan läpi Suomeen asti niin silloin se on viellä tuon kaiken lisäksi laiton sellainen.

        Vai mitä myrkky sukkivakit, hä..?


      • efgrth
        pelkurikenties kirjoitti:

        Mikä on Irakilainen joka jättää perheensä"sotimaan" ja itse pakenee?

        Sitä sanotaan panomieheksi.


      • ergegrthrh

    • olisiko-

      Maahantunkeutunut sosiaalielätti lie oikea nimike

      • Sosiaalisurffarikäpykaartilaispakoloiselätti, se on. Että silleen.


    • mä.äärisuvakki.oon

      Tämäkin on mielenkiintoinen:
      "Suvaitsevaisuus = ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta yhdistyneenä terveeseen itsetuntoon ja oman kulttuurin tuntemukseen sekä kykyä samanaikaisesti omaksua uutta ja vierasta sekä suhtautua siihen myös kriittisesti. Se on myös muiden mielipiteiden ja tapojen kunnioittamista."

      Ovatko ns. suvakit tällaisia? Eivät ole. Suvakki onkin suomalaisvastainen vajakki = suvakki.
      -Hillutaan mielenosoituksessa naamioituneena. Tämäkö ennakkoluulottomutta ja avoimuutta?
      -Kiljutaan lauman mukana sloganeita ilman omaa mielipidettä. Tämäkö tervettä itsetuntoa?
      -Mollataan omaa kansaa ja ihannoidaan vieraita ja halutaan omien tapojen väistyvän vieraiden tapojen tieltä. Tämäkö oman kulttuurin tuntemusta?
      -Väkivaltaista ja alkukantaista, muita vihaavaa kulttuuria ja uskontoa suositaan oman alkuperäisen kustannuksella. Tämäkö kykyä omaksua uutta ja vierasta?
      -Sinisilmäisesti sivuutetaan väkivalta, raiskaukset "tahrrush gamae" tapa, kustannukset, oman kansan syrjintä ja väärin perustein maahan tunkeutuminen ynnä muut haitat. Tämäkö kriittistä suhtautumista?
      -Toisin ajattelevia leimataan rasisteiksi, häiriköidään heidän laillisia mielenilmauksiaan, käydään jopa väkivaltaisesti kimpuun, valehdellaan, yritetään provosoida ja keksitään syytteitä. Tämäkö muiden mielipiteiden ja tapojen kunnioittamista?

    • Eipäseipäs

      Eiköhän tänne sontaa kirjoittelevat ja kiroilevat juuri ole niitä sossun rahoilla eläviä aina ja ikuisesti. Maahanmuuttajat väliaikaisesti tai mieluummin ovat heti vaikka ensin siivoustyössä ja muissa raskaissa töissä, siellä heitä pääasiassa näkee. Mutta ei he ikuisesti siihen jää, hyvin monet lähtevät opiskelemaan tai opiskelevat työnsä ohessa. Sillä heillä hyvin monilla riittää kunnianhimoa ehkäpä parempaan elämään.

      • mä.äärisuvakki.oon

        Suomalaisvastainen vajakki elää omassa Liisan ihmemaassaan.


      • dahsaaf

        Koita nyt vajakki ymmärtää mitä maahanmuuttuja tarkoittaa. Suomessa on monta maahanmuuttajaa, jotka maksavat veroja miljoonia ja työllistävät satoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      64
      1216
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe