Merkillisiä lentoreittejä?!

remarkables

20

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo ensimmäinen tapaus esimerkiksi:

      Lentoreitti oli Taiwanista Los Angelesiin ja hätälasku alaskaan.

      Normaalisti tuo reitti lentää tyynen mere yli, mutta tuohon flat earth karttaan se on piirretty menemään mannerta pitkin. Jos se menisi mannerta pitkin kuka tahansa sen huomaisi, mutta kun se ei mene, vaan se menee meren yli.

      Ja tuo miksi tuo näyttää oudolta kun hätälasku oli Alaskaan niin se johtuu siitä, että "normaali" kartta mihin me ollaan totuttu vääristää paljon johtuen siitä, että pallon muotoa on vaan pirun hankala saada tasaiselle kartalle.


      • Lähtökenttänä puhuttiinkin Balista. Voitte vaihtaa tuolla reittipalvelussa Balin tuonne, mutta se ei hirveästi muuta reittiä.


    • Kumilista

      No unohdetaan tuo yksi ainoa lento.
      Entä kaikki muut?

      • No muissakin oli käytetty suoria viivoja kartalla mikä ei ole todellisuus pallopinnalla.

        En katsonut videota ihan loppuun asti kun sen sisältö tuntui jo puolessavälissä huuhaalta.


      • numerohemmo

        Minä kaikki katsoin ja oli haudanvakavaa todellisuutta.
        Mitä helvettiä maailmassamme oikein tapahtuu??

        Tietoisuus lisääntyy ja suurimmat kusetukset ikinä koskaan alkavat paljastua.


      • Tuo video oli yksi iso kusetus.


      • hipjahei

        hmmm.... tuollaisella kommentilla ei tästä selviä.
        Nämä omituiset lentoreitit ovat todellisuutta ja selvitystyö jatkuu.
        Lättäpäiden eduksi!.... :-)


      • ÄläAnnaPallonPelottaa
        hipjahei kirjoitti:

        hmmm.... tuollaisella kommentilla ei tästä selviä.
        Nämä omituiset lentoreitit ovat todellisuutta ja selvitystyö jatkuu.
        Lättäpäiden eduksi!.... :-)

        Lättä / pallo keskustelu voitaisiin lopettaa jos joku lättäpäistä uskaltaisi rakentaa raketin ja ampua sillä kameran yli 100 kilsan korkeuteen ja dokumentoida tapauksen.

        Todellisuus osoittautuisi joko sileäksi tai palloksi, eikä tarvitsisi syyttää NASAa videon käsittelystä.

        Kuka on ensimmäinen rohkea lättäpää?


    • älähuudakuurolle

      Yli 30 kilsaan on ammuttu ja sieltä Maa näytti lätyltä.
      En tiedä pääseekö edes kukaan 100 kolsan korkeuteen vai tuleeko taivaankansi vastaan?

      Nyt aloittaja pyysi kiinnittämään huomion kummallisiin lentoreitteihin.
      Sellaisia nuo totisesti ovat ja tukevat kyllä vahvasti lattamaata.

      • TotuusPelottaaTrolleja

        Eli siis myönnät että pelottaa mennä yli sataseen ja todistaa asia aukottomaksi.

        Sen sijaan haluat vain inttää.

        Hyvä että tuli selväksi niin voidaan keskittyä muihin asioihin ja saat keskustella itsesi kanssa jatkossa.


      • pillupäät

        Pallopäät eivät pysty kumoamaan omituisia lentoreittejä ja kuinka voisivatkaan.
        Lattakartalla ne toimivat oikein mainiosti ja oikeellisesti.

        Ei niitä voida kumota niitä esilletuovien haukkumisilla.


    • lnoioh
    • LentokapteeniHujanen
      • asddadadd

        Lättäpäiden taktiikka: kun tulee jotain omaa uskoa vastustavaa (kuten tämä lentoreitti) niin ohitetaan se hiljaa. Jos oikein koville joutuu niin voi sanoa, että en usko, väärennetty, en ole itse käynyt (enkä mene). Tätä keskustelua ei voi järkiperäisin syin voittaa.


    • wwwqq

      Hauskaa, kun lättäpäät todistelevat uskoaan väärin piirretyillä kartoilla. Oikella pallolla Bali-Anchorage 11000 km ja Bali LA 13800 km. Eikös aina lyhimpään hätätilassa lennetä. (ja vielä tiedoksi: 2-ulotteiselle kartalle ei voi vetää suoraa viivaa, se on kaareva. Mittaa etäisyys Google Mapsista ja hämmästy: ei ole kummallisuuksia (tässäkään))

      • rftgtfdeesee

        2-ulotteiselle kartalle ei voi vetää suoraa viivaa, se on kaareva

        Hei näille täytyy selittää suoran ja kaarevan viivan ero.
        On tietysti haastaava ymmärtää ja erottaa 2-uloteisuus 3- uloteisuudesta.

        Lättyteoretikko varmasti tästäkin löytää todistuksen mielipiteilleen.
        Jestas ne on melkein saman kokoisia. hyvänen aika mikä huijaus, lätty mikä lätty. buhahahahaha

        Afrikan pinta-ala on 30 370 000 km²

        Gröönlannin pinta-ala on 2 166 000 km²

        http://imgc.allpostersimages.com/images/P-488-488-90/58/5899/1HXPG00Z/posters/maailman-kartta.jpg


      • zdgzg

        Pinta-alakysymyksessä lättäpää tavoilleen uskollisena vaikenee tai sanoo yksinkertaisesti: en usko.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe