Mihail Hodorkovski ripustaa Putinin hirsipuuhun.

DemokratiaValtaaMaan

Venäjän kansa on saanut jo tarpeekseen maatansa köyhyyteen ajavasta ja ylimielisestä digtaattori-johtaja Putinista.

22

145

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SimoSimosta

      On hienoa että Venäjä on saanut itselleen maailman ainosta rehellisestä oligarkista eli Mihail Hodorkovskista maansa köyhien puolestapuhujan. Meillä muuten saisi Oulun insesti-isästä oivan lasten ihmisoikeuksien puolestapuhujan.

    • horokoski

      Milloin Suomessakin digitaattorit ripustetaan johonkin saisi köyhät kusta
      päälle.

    • Ihmeellinen-maa

      Niin, eduskunta onkin jo vuosia kussut heidän palkkansa maksavien päälle!
      Aika outoa, puree kättä joka ruokkii!

    • ggb5564

      Hodo saa raudat käsiinsä oikeassa paikassa,oikeaan aikaan.Segezan vankilan sviitti odottaa seuraavaa lomareissua,noin20-25 vuotta.

    • Joutuuitehirteen

      Hodorkovskin kannatus Venäjällä on muutaman prosentin luokkaa. Juutalaisuuden vuoksi länsimainen media antaa tästäkin vääränlaista mielikuvaa. Yllättäen.

      • DemokratiaValtaaMaan

        Virallinen Venäjä antaa aina- ja poikkeuksetta vääristeltyjä kannatuslukuja, nykyisen hirmuhallitsijan vaatimuksesta.
        Lisäksi varovainen kansa ei uskalla ilmaista todellista mielipidettään julkisesti. (hengenlähdön vaaran johdosta)
        Kun aika koittaa, niin ketsuppi-ilmiö purskahtaa todella rajusti ja vihaisesti pullosta ulos.
        Vieläpä koko kansan voimalla.
        Sen jälkeen on nykyjohdolla kyyti tosi kylmää.


    • Oli miten oli, kuinka täällä jaksetaan jatkuvasti jauhaa venäjän asioista, kun omien rajojen sisällä on sama köyhdytysruletti pyörinyt jo hyvän tovin.
      Tuntuu täällä olevan joillekin tuo venäjä vain sellainen usvaverho, jonka taakse on hyvä piiloutua, ettei tarvitse nähdä alati kasvavaa malkaa omassa silmässä.

      • ryssä.viha

        Nato foorumi ja Natohan on perustettu Venäjän uhan takia. Eli, Venäjän uho kuuluu keskustelun aiheeseen.


      • DemokratiaValtaaMaan

        Niin nämä Suomen sisäpolitiikan aiheet voi sitten keskustella niille kuuluvilla palstoilla. Esim. (Hallitus-palstallakin.)


      • DemokratiaValtaaMaan kirjoitti:

        Niin nämä Suomen sisäpolitiikan aiheet voi sitten keskustella niille kuuluvilla palstoilla. Esim. (Hallitus-palstallakin.)

        Venäjä tuntuu olevan hyvin sisäistettynä nykyiseen sisäpolitiikkaan, joten eipä näytä hallinnollakaan pysyvän asiat oikeissa kategorioissa.


    • ggfbbv443

      Miksei Nato estänyt 30000 maahantunkeutujan Suomeen tuloa vaikka meillä on se salainen isäntämaasopimus?Ruotsin rajat vuoti kuin seula.Venäjän rajat ei vuotaneet kun Putin laitatti ne kiinni.Siinä on itsenäinen valtio.Juhlitko sinä 6.12 suomen itsenäisyyttä?hahahahahahahahah

      • Igor.rov

        Totuus
        Pakolaiset eivät halua venäjälle, vaikka oma henki olisi kyseessä. Venäjällä täysin asuinkelvottomat olosuhteet.


      • voeyhrenkerran

        Heh. "Pakolaiset" eivät halua Portugaliinkaan.

        Ukrainan pakolaisista sen sijaan yli miljoona, suurin osa, on paennut Venäjälle turvaan Kiovan juntan vainoja.


    • Hukkaper

      Jos ja kun Venäjällä yritettäisiin niin sanottua Soroksen rahoittamaa värivallankumousta, se tyrehtyisi alkuunsa. Sen valtiokoneiston lisäksi mellakoitsijat saisivat vastaansa noin 40 000 Yön sutta, Venäjän virallisen prätkäkerhon jäsentä, jotka ovat kaikki nationalisteja. Heidän lisäkseen kaduille ilmestyisi hyvin äkkiä kymmeniä tuhansia kasakoita, jotka ovat kaikki nationalisteja. Kuvitelma siitä, että valtaosan omaisuudestaan menettänyt entinen oligarkki voisi jollakin ihmeen konstilla kipata kaikki nuo yli laidan on osoitus Stubbin henkilökohtaisesta tyhmyydestä ja kypsymättömyydestä, mutta kertoo myös siitä, että joku valtion hallinnossa on täysin hukassa.

      • Maksaverot

        Hodorkovskia epäillään Neftejuhanskin kaupunginjohtaja Vladimir Petuhovin murhan tilaamisesta, joka tapahtui vuonna 1998 samaan aikaan, kun Hodorkovski istui venäläisen öljy-yhtiö Jukosin johdossa.

        Siperialaiskaupungin kaupunginjohtajana toiminut Petuhov oli kampanjoinut tuolloin näyttävästi öljy-yhtiö Jukosia maksamaan veronsa.


      • Igor.ruv
        Maksaverot kirjoitti:

        Hodorkovskia epäillään Neftejuhanskin kaupunginjohtaja Vladimir Petuhovin murhan tilaamisesta, joka tapahtui vuonna 1998 samaan aikaan, kun Hodorkovski istui venäläisen öljy-yhtiö Jukosin johdossa.

        Siperialaiskaupungin kaupunginjohtajana toiminut Petuhov oli kampanjoinut tuolloin näyttävästi öljy-yhtiö Jukosia maksamaan veronsa.

        Todisteet puuttuu. Putin on murhauttanut kaikki venäjällä tapetut toimittajat.


      • Pahempaa
        Maksaverot kirjoitti:

        Hodorkovskia epäillään Neftejuhanskin kaupunginjohtaja Vladimir Petuhovin murhan tilaamisesta, joka tapahtui vuonna 1998 samaan aikaan, kun Hodorkovski istui venäläisen öljy-yhtiö Jukosin johdossa.

        Siperialaiskaupungin kaupunginjohtajana toiminut Petuhov oli kampanjoinut tuolloin näyttävästi öljy-yhtiö Jukosia maksamaan veronsa.

        Hodorowski on syyllistynyt johonkin paljon pahempaan. Putinin vastustamiseen. Siitä ei saa vankeutta, vaan jäähakun päähänsä.


    • Eu-kusettaa

      Ruotsi kusi taas Suomen päälle.
      Hirveä mekkala muutamasta Venäjältä tulleesta, mutta usamedia hiljaa svedupellejen tänne lähettämistä kymmenistä tuhansistsa pakolaisista.

      • TiltujenTyhmyysPaljastuu

        Tiltujen tietoon ei ole tullut se, että EU:n sisällä on rajat auki ja vapaa matkustusoikeus! Venäjän raja ja Ruotsin raja ovat TÄYSIN eri asioita!

        Lisäksi: eihän Venäjälle EDES pääse ilman viisumia! Miten siellä silloin oli paperittomia pakolaisia!


    • ..katsotaan. Nimittäin mahdollista, että Putin käyttää taas ydinjätettä hankalien kilpailijoiden tuhoamiseksi..

    • DemokratiaValtaaMaan

      Toivotan kuitenkin joka tapauksessa onnea menestystä Venäjän kansalle sekä etenkin Mihail Hodorkovskille rohkeassa ja vaativassa tehtävässään.

    • 35566654

      Demokratian paluu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      112
      3677
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      311
      2582
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2160
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      43
      1951
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1709
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      109
      1174
    7. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      100
      1172
    8. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      1000
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      79
      946
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      922
    Aihe