Maailman menoa rehellisesti.

Kakovi

Islam on 1400 vuotta vanha uskonto.... euroopassa alkoi vuonna 1400 kiihtyä nykyisen englannin kuningas kunnan maailman valloitus ja silloin heidän kriminalisointi alkoi toimia. Eli tämän nykyisen englannin kuningattaren suvun verta on vain ollut 1400 luvulta lähtien englannin kuninkaissa ja he ovat tehneet maapallosta radikaalin mikä selittää luvun 1400 esim. Minun mielestä yhteensopiva luku 1400 islamista ja kuninkaista on realistinen totuus historiasta. Feminismi kehittyi suomessa. Tämä liikehdintä ei sinänsä ole paha koska se tapahtui muidenkin ideoista mutta nämä kriminaalit käyttivät nämä tapahtumat omaksi hyväkseen... silloin oli sopimus heidän kanssa että jos työntekonne on asioiden hyväksi käyttämistä myös niin ei onnistu ja he vakuuttivat että he tarvitsevat vain vähän extraa jotta voisivat ladata akkuja ja he saivat toimia ja he sopivat myös että jos islam tulee eurooppaan scandinaviaan ja joka puolelle niin he varmistavat että ne ihmiset oppivat ja tekevät hyviä asioita samalla tavalla kuin muissakin massamuutoissa. No he saivat ladata akkujaan ja tehdä kaiken. He väittävät että kaiken voi saada. Mutta mitään he eivät ole tehneet. Tässä toinen valtaa janoavat on yhdysvalloissa eikä he missään nimessä tule antamaan englannin kuninkaille kuulumattomia asioita koska he ovat todistaneet jo tehneensä väärin historiallisissa yhteiskunta sopimuksissa. Tv:ssä sanottiin että 7 numero on tärkeä numero. Jos jaat 1400 kahdella se on 700 ja jos otat nollat pois niin se on radikalismiä matematiikkaa kohtaan koska et voi ottaa numeroita pois ilman laskutoimitusta. Nämä ovat radikaaleja asioita ja olen erittäin hyvä näissä ideologisesti ja voisin visualisoida ja puhua ja kehittää uutta yhteiskuntaan missä olisi functionaalisuutta ihmisen tietoisuuteen toimivassa yhteiskunnassa. Nykyään on niin paljon tietoa että jos et yhdistä numerologiaa ja monta eri näkemystä historiasta etkä yhdistele niitä niin et voi millään oppia historiaa functionaalisesti. Ja tärkeimmät tapahtumat historiassa ovat functioita kun opiskelee historiaa. Opiskelussakin yhdistyy nykyään kaikki vaikeat sanat historian kanssa koska tiedon pitää olla raskasta ja painavaa.

2

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etätyöskentelynä

      Islam olkoon taatelialueella. Luterilaisia ja ateisteja homma ei sytytä, siinä on liian monta liikkuvaa osaa, joista ollaan eri mieltä. Kauppaa voidaan käydä, mutta naamavärkkejä ei välttämättä tänne asti tarvitse raijata.

    • Svaktaktaktakta

      En ymmärtänyt vastaustasi kokonaan. Halusin kirjoittaa yleisesti jotta joku heikompi voisi lukea ja oppia ja voimistua koska kirjoitan faktaa enkä svenskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7412
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4769
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3225
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3117
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      76
      2016
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      220
      1841
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1478
    Aihe