Somalialaisen mukaan "Kenelle tahansa voi käydä näin, että voi tulla sota".
http://yle.fi/uutiset/3-8814307
Mies pääsi lapsena Suomeen, missä hänen isosiskonsa oli. Muu perhe ei päässyt pois Somaliasta. Somalia oli ja on vaarallinen maa, josta koko perheen täytyisi päästä pois.
Sitten tuleekin käänne tarinassa: samainen mies menikin sinne vaaralliseen Somaliaan takaisin. Kävi siellä lomalla ja hankki itselleen vaimon ja yhden lapsen. Siis siellä sodan keskellä! Sitten täytyi anoa lupaa tuoda vaimo ja lapsi Suomeen, mikä onnistuikin.
Eikö olisi voinut seurustella ja mennä naimisiin täällä Suomessa? Ja jos mies kerran pystyi käydä Somaliassa, menemään siellä naimisiin ja saamaan lapsen, miten vaarallista siellä oikeastaan on?
Ja kyllä, sota voi syttyä periaatteessa minne tahansa. Mutta se, etteivät somalialaiset ole kyenneet vieläkään lopettamaan sisällissotaansa, kertoo myös jotain heistä.
Vaimo ja lapsi sodan jaloissa, Somaliassa
5
164
Vastaukset
- Kela.of.Finland
Vaara on että somppu joutuisi itse elättämään haareminsa pentuineen.
Eihän siellä rahakaan tule seinästä, no kenties Mogadishussa, mutta mites muualla?
Vaarallista on, eihä sille mitään voi.- Epäuskottavaa
Somaliasta ei enäö pitäisi ottaa ketään Eurooppaan pakolaisena. He käyvät siellä lomilla ja tosiaan menevät siellä naimisiinkin ja perustavat perheitä.
Sodan jälkeen maa on varmasti hajallaan ja köyhä, mutta juuri siksi siellä tarvitaan jälleenrakentamista ja kansan poliittista tukea sekä tervettä kritiikkiä hallitukselle.
Ja ihan oikeasti: miksi pitäisi mennä sota-alueelle lapsia tekemään? Miten kukaan nainen haluaa olla edes raskaana sodan keskellä? Tai sitten seudulla onkin rauhallisia alueita? - muistelen.kyllä
Somalit lähetti jo 90-luvulla lapsiaan takaisin Somaliaan, jotkut siksi, että niillä oli ongelmia Suomessa, tai sitten oli näitä uskonnollisia syitä. Jo silloin th:ssa ihmettelivät ympärileikattuja nuoria tyttöjä. Ihmetteletkö miksi osa puhuu huonoa suomea vaikka on asunut "koko ikänsä Suomessa".
- hurrikaani49
Somalialaisia tyttöjä lähetetään Somaliaan oppimaan islamilaista kulttuuria.
Ovat kenties alkaneet jo kotoutua ja elämään suomalaisnuorten tavoin.
Näinkö somalit suhtautuvat kotoutumiseen. Estävät lastensa kotoutumisen. Lähettävät lapsensa mieluummin "vainottavaksi" Somaliaan mistä ollaan muka paettu vainoa Suomeen.
Jokainen somali ,joka vierailee Somaliassa lomailemassa on karkotettava Suomesta. Silloin ei enää oikeutta turvapaikkaan, jos tarvetta on koskaan ollutkaan ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741390Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13937Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90798Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51694- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45605Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134588Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547