Eurooppalaisuus on pelkkä myytti!

HerääEurooppa

EU-intoilijat toistavat usein Brysselin eliitin kehittämää suurinta valhetta eli eurooppalaisuutta. Mitään eurooppalaisuutta ei ole olemassakaan! On vain saksalaisuutta, ranskalaisuutta, suomalaisuutta jne.

Tuon kuvitellun "kansalaisuuden" esilletuominen kuuluu Euvostoliiton perusjuoneen. Koska EU-eliitti inhoaa eurooppalaisia kansoja ja kulttuureita. Eurooppalaisuus-myytillä pyritään vain kieltämään ja lopulta tuhoamaan Euroopan kansallisvaltiot eli maat, kansat ja kulttuurit.

Euroopan väestö pyritään sekoittamaan tumaihoiseksi sekakansaksi. Ensin poistettiin sisärajat sekoittamisen tieltä ja myöhemmin on pitkälti poistettu jo ulkorajat mamutulvien tieltä.

Tuo taktiikka kuuluu kulttuurimarxismin ja pan-eurooppalaisuuden oppikirjoihin. Niiden oppeja toteutetaan läpinäkyvästi ja häikäilemättömästi, mutta maanosan valtamediat ovat siitä täysin hiljaa.

Päinvastoin mediat ja tilaustutkijat pyrkivät salaamaan asian ja propagoimaan juonen puolesta!

5

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Euroopan_tuho

      Olet oikeassa. Jos eurooppalaiset maat, kansat ja kulttuurit tuhotaan, niin ei ole jäljellä enää mitään eurooppalaisuutta. Koska ne ovat koko eurooppalaisuuden ydin!

    • Avaus-on-pötyä

      1. Eurooppalaisuus on yhteisiä arvoja, kuten sivistys ja demokratia, suvaitsevaisuus, kansalaisvapaudet, rauha jne.
      Niitä EU-vihaajat halveksivat.

      2. EU-kansalainen arvostaa kaikkia kulttuureja ja kansoja. EI-vihaajat pyrkivät nostamaan raja-aitoja kansojen välille.

      3- EU:n jäsenmaat vaalivat huolella kansallisia erikoispiirteitään.

      4. Kulttuurimarxismilla on merkitystä vain EU-vihaajien valeissa.

      5. Eurooppalaisuuden eräs piirre on vapaa media ja vapaa tutkimusilmapiiri, joita EU-vihaajat eivät hyväksy..

    • Mikä Tätä aloittaja Jätkää vaivaa ?
      MIKSI SINUN PITÄÄ OLLA YHTÄÄN MITÄÄN ?
      MIKSI MEIDÄN PITÄÄ OLLA YHTÄÄN MITÄÄN ?

      Me asutaan Euroopassa ja Me omistetaan silloin suurin osa maailman innovaatioista.
      Meillä Euroopan ihmisillä on todella Hieno, kun voimme olla ja työskennellä missä
      haluamme.
      Sotaakaan ei tarvitse pelätä.
      Eilen oli Taas Hullu Suomalainen Natsi tai mikä lie menossa rajojaan puolustamaan.
      Ei Meidän Eurooppalaisten tarvitse pelätä sotaa, me olemme maailman suurin ja
      mahtavin.
      https://www.youtube.com/watch?v=40dr7llQkWI&t=15s

      Kato siellä se oli se suomen lippukin poijan kädessä:
      https://www.youtube.com/watch?v=FyHXJSyOCYE

      • HerääSuomi

        MINÄ olen varmasti suomalainen ja ylpeä siitä!

        SINÄ et ehkä ole mitään...


      • HerääSuomi kirjoitti:

        MINÄ olen varmasti suomalainen ja ylpeä siitä!

        SINÄ et ehkä ole mitään...

        En olekkaan Kenenkään lehmä tai elukka.
        Elukat merkataan omistajansa mukaan. Suomi Lehmä ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      152
      2601
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      197
      1870
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      70
      1657
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1628
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1331
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1008
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      998
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      989
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      190
      914
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      901
    Aihe