Lännen tietä heimosotien kauteen

LyhytIhmiskuntaoppi

Syy miksi -95 äänestin EUta vastaan, oli epäily Euroopan hajaannuksesta ja sen aiheuttamasta turvallisuuden heikkkenemisestä.

Nyt näemme, että EUn jäsenet, itsenäiset valtiot alkavat hajaantumaan - paitsi EUsta, myös sisäisesti. Valtiot, jotka imperialististen sotien runnomina ovat muodostuneet, irtoavat sisäisistä liitoksistaan, kun keskusvalta vähänkin heikkenee, kuten se tekee, kun päätösvaltaa keskeisissä asioissa kuten taloudessa siirretään unionille.

Hajottavana tekijänä näen myös lahes mielivallan tasolle lasketun päätöksenteossam kun prosentin enemmistä kansanäänestyksessä voi johtaa mm. tärkeimmän jäsenmaan (GB) eroamiseen.

Edelleen on nähtävissä eräänlaista ideologista harhautumista, mikä ilmenee sosiaalidemokratian alasajautumisena. Kun edellisten sukupolvien yhteiskunnalliset kehitystavoitteet on saavutettu, samaistutaan potvaristoon ja aletaan äänestää taantumukselisuutta. Näin hyväksikäytettyjen luokka on hajaannuksessa eikä valvo etujaan keskushallinnon tasolla, vaan marssii oman maakunnan riveissä tai jää kokonaan katsomoon (Urheilumedia on endorfiiniä kansalle).

Pakolaisinvaasion vaikutuksia emme vielä näe ensihoidon takaa, mutta ne tulevat olemaan tuhoisia lähes täydellisen kulttuurisen vastakohtaisuuden (sanalla sanoen länsimaalaisvastaisuuden) vuoksi.

Kansallisen ja liittotason estämiseksi EUta on joko heikennettävä tai vahvistettava.

EUn heikentäminen tarkoittaisi keskittymistä puolustukseen, mikä olikin ainakin Suomessa useimman liittoutumisesta päättäjän eli EU-rastin ruksaajan päätöskriteeri ( "Edes hitusen länteen!").

EUn vahvistaminen tarkoittaisi liittovaltiota tai mieluummin maailmanhallitusta, joka olisi täysivaltainen, perustuslaillinen ja parlamentaarinen karkeasti sanottuna siten, että termin valtio sijalla oli ihmiskunta.

Nykyisenlaisena välimuotoisena järjestönä EU näyttää osoittautuvan pelkojeni mukaisesti kansaoja ja yhteiskuntia hajottavaksi tekijäksi - mutta tämähän on tettyjen tahojen kannalta optimaalista: Työvoima halpenee ja julkiset menot vähenevät: Baanalla pääsee ja asekauppa kukoistaa.

7

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikaistaan-valeita

      1. EU on yhdistänyt Eurooppaa ja lisännyt sen turvallisuutta.
      2. Jäsenmaat eivät ole hajoamassa. Tietyt itsenäistymishankkeet eivät johdu EU:sta.
      3. Brexit johtui valekampanjasta, mutta oli laillinen äänestystulos. Katumus ei auta.
      4. Demokratioissa puolueiden kannatus vaihtelee.
      5. Erialisia pakolaisia on noin yksi prosentti. Huomattava osa palautetaan, toiset sopeutuvat uuteen kotimaahan.
      6. EU tulee vähitellen vahvistumaan talouden ja puolustuksen aloilla.
      7. EU on nykyiselläänkin kohtalaisen onnistunut. Kehittämistä on aina, mutta 27 valtion yhttisössä on yksimielisyyden löytämien ongelmaista.

    • LyhytIhmiskuntaoppi

      Korjaukset ( - virheellinen/p.o.) :
      - päätöksenteossam / päätöksenteossa
      - potvaristoon / porvaristoon
      - Kansallisen ja liittotason estämiseksi / Kansallisen ja liittotason hajoamisen estämiseksi

      • LyhytIhmiskuntaoppi

        Udelleen korjaus, p.o.:
        ... näen lähes mielivallan tasolle lasketun päätöksenteon, kun lähes prosentin enmmistö ...


    • Vaakakupissa on rahan ja talous ja toisessa kupissa on virat ja valta. Voidaan yksilöidä
      näin helposti.

      Vaakakupissa on rahan ja talous ja toisessa kupissa on virat ja valta. Tämä on se tilanne.

      Sen vuoksi kirjoitin aiemmin tästä ryhmästä mitä olen odottanut. Eli valtion ja kiunnan
      virkamiehet ja muut valtion ja kuntain keinottelijat.

      Euroopan unionia ei voida haukkua taloudellisin perustein, vaan kaikki haukkuma puheet
      ovat taivaallisia ja uskonnollisia ja ei materialistisia dekkari kirjoituksia.

      Sen vuoksi oikeisto ja raha on Euroopan unionin ja Liittovaltion kannalla.

    • LyhytIhmiskuntaoppi

      Hyvä Oikaistaan-valeita, voin yhtyä toivelistaasi, mutta ne eivät kumoa kuvaamiani mekanismeja, jotka uhkaavat Euroopassa kehitystä.

      Huolestuttavaa on, että ajatellaan "laillisesta äänestystuloksesta" sinun tavallasi : On OK, jos yksi prosentti äänestyskopissa äänestää Britannian meren syliin. Varmaan on sinusta ok, jos yksi prosentti äänestää meille sharia-lain.

      Ei riitä , että on laki päätöksenteosta. On oltava hyvä laki päätöksenteosta.

      Demokratiassa puolueiden kannatus vaihteli niin, että Hitler nostettiin valtaan. On oltava ajantasalla erilaisista ilmiöiden keskinäisistä vuorovaikutuksista.

      Toivottavasti ajatusmallejasi ei seurata kovin korkealla ainakaan EUn organisaatiossa, koska pyrit tukahduttamaan syvällistä keskustelua numeroilla näpertelemällä ja eipäs-juupastelulla. Peruskoululainenkin tietää (p.o. löytää tiedon mediasta), että Katalonialla on ollut vallanvaihtopyrkimyksiä muslimivallan ajoista alkaen.

      • Höpiset-typeriä

        "Huolestuttavaa on, että ajatellaan "laillisesta äänestystuloksesta" sinun tavallasi : On OK, jos yksi prosentti äänestyskopissa äänestää Britannian meren syliin. Varmaan on sinusta ok, jos yksi prosentti äänestää meille sharia-lain."

        Älä pane höpinöitäsi minun tiliini. En ole esittänyt mitään tuollaista.

        Brittien enemmistö äänesti brexitin puolesta. Se on heidän asiansa.
        Sharia-laki on sinun unelmasi.


    • LyhytIhmiskuntaoppi

      " Euroopan unionia ei voida haukkua taloudellisin perustein, vaan kaikki haukkuma puheet
      ovat taivaallisia ja uskonnollisia ja ei materialistisia dekkari kirjoituksia. "

      Pelottavan paikkansapitävä toteamus, joka pitäisi ainakin Ylessä otta motoksi voimakkaaseen panostukseen yhteiskunnallisten ohjelmien lisäämiseksi ja painoarvon kehittämiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      334
      668
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe