Suomen Bruttokansantuote EU:n keskitasoa.

Suomelle Liittovaltio muoto ei tarkoittaisi muutoksia talous mittareissa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_asukaskohtaisen_bruttokansantuotteen_mukaan_(PPP)

Huomasin, että suomessa on 700 000 ihmistä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella.
Luottotiedottomia on jo liki 500 000 ihmistä ja kodittomia todellisuudessa yli
10 000 henkeä ja rekisteröity kodittomia 7 000.
http://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta/201710110183925_iv.shtml

Todellisuudessa köyhyysrajan alapuolella asuu paljon enemmän, kuin 700 000 ihmistä.
Näihin ihmisiin lukeutuu moni pienipalkkainen, joka maksaa korkeaa vuokraa ja
maksaa lääkehoitonsa vaikka itse.

Euroopan unionin Liittovaltio muotoa ei siis heikennä enään suomalaisen ihmisen
nykyistä toimeentuloa. Mutta mitä hyötyjä Liittovaltio muoto sitten toisi ?
Armeijan ylläpidon kustannuksista tulisi ainakin karsintaa ja monet virastot myös
poistuisivat ja niistä tulee suoraa hyötyä. Toki tämä hyöty on myös Euroopan laajuinen.

Liittovaltion hyödyt tavalliselle ihmiselle olisivat todella merkittävät Euroopan unionissa.
Niitä on runsaasti ja ensimmäisenä tietenkin kauppapoliittiset linjaukset keskus johtoisesti.
Monien ammattialojen muutokset ja sitä kautta siirtyminen enemmän markkina ehtoisiin
työpaikkoihin.

Siis ne hyödyt ovat moninkertaiset koko euroopan kannalta katsottaessa ja se nostaa
koko euroopan talouden nykyisestä järjestelmästä monin tavoin tuottavaksi yhteisöksi.
Siihen poliittiseen jakoon, meneekö raha vasemmistolle tai oikeistolle en ottanut
mitään kantaa.

6

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >Ymmärsikö kaikki mitä tässä luki ?
      Minä puhuin siitä, että millaisessa kuplassa ja millaista talousromahdusta on
      enään odotettavissa. Ajatelkaa, että muualla kuin PK-seudulla myydään asuntoja
      ja taloja ja jopa kaksioita 10 000 euron hintaan. Kun vielä lähdetään katsomaan
      inflaation ja niin kuin rahan arvon kehitystä, niin mikä onkaan ollut se pudotus ?

      Kysymys kuuluu, voiko liki 20 000 asunnon sijoitus ja vuositason rakentaminen
      enään jatkua ?

      Nyt sitten jos joku puhuu EU erosta, niin täytyy myös perustella muuten, kuin
      Natsi-saksalla ja huudella EU eroa ja täytyyhän hallituksenkin olla tietoinen
      näistä asioista, sillä eihän he voi hallita ilman, että kertovat näistä asioista.
      ( Vaikka tyhmät ja yksinkertaiset eivät sitä ymmärtäisi, mutta viisaammat saavat
      vision siitä mihin suuntaan taloutta ollaan viemässä ja miksi )

      On myös mahdollista, että hallituksella ja eduskunnalla ei ole mitään visiota ?
      Siellä on persuja ja vihreitä ja lantalaisia ja yhteistä näkemystä ei ole ?

      Onko tämän EU palstan kirjoittajat kaikki noita maahanmuuttajia ja ovat ihan
      pihalla siitä mistä puhun ? Ei sillä ole väliä onko se paperikoneenhoitaja sini vai
      punasilmäinen, sillä se tekee sen saman tarkoituksen. Millaisia teollisuuden
      investointeja hallitus aikoo tukea ja miten EU:ta pyydetty osallistumaan ?

      Onko investointien ja rahastuksen kohdennus pakonomaisiin tarpeisiin vailla
      tulevaisuuden visiota ja totaalista romahdusta ? Onko niin, että ainut kauppa
      mikä tekee tulosta on peruselintarvikkeet ja halpamerkit ?
      Näyttää myös Stockmann nikottelevan ja syy ei ole verkkokaupat ja niiden
      kehitys kokonaiskuvassa.

      • Puhuin PK-seudun asuntotuotannosta ja asunnot tarkoittavat noin 2,5 asukasta
        per asunto.


    • Miten tällaisia uutisia yleensä pääsee julkisuuteen lainaus kauppalehdestä:
      " Suomesta tulevanrahtiliikenteen kannalta olisi Rokensin mukaan tärkeää saada palautetta siitä, millaisia teknisiä tulevaisuuden ratkaisuja teollisuus ja logistiikkayritykset odottavat. Näin rahti liikkuisi mahdollisimman tehokkaasti ja taloudellisesti jo ennen kuin mahdollinen Helsingin ja Tallinnan välinen tunneli rakennetaan. "

      Eikö Suomen talous perustukkaan teollisuuteen ja teollisuuden investointeihin ?
      Eikö Metsiä ja kaivos ja raskasta teollisuutta aioita perustaa ja tukea millään
      tavalla ja kaikki vain niin kuin kyttää toisiaan on visio ?

      Eikö Ratayhteys Eurooppaan ole teollisuudelle henkireikä ja pelastus ?
      Tyhmäkin tajuaa, että ilman rataa kilpailukyky revitään halpatyövoimasta muuten.

    • Huomatkaa, että EU rahoittaa Rail Balticaa 85 %:sti.

    • fixit_ja_äkkiä

      Koko Europaska on jättimäinen pettymys ja kusetus. Kun EU-kleptokratialla kustiin näin pahasti meitä silmään, niin miten liittovaltio olisi yhtään sen parempi? Sama kansaa riistävä toiminta jatkuu, ihan sama millä nimikkeellä tähän riistojärjestelmään kuulutaan. Millä tavalla se on hyvä juttu, että "ei kyykytys enempää pahene"?

      Talousmittareilla on ihan turha mitata mitään muuta kuin kleptokratian oman bisneksen hyvinvointia. Oli miten mukavalta näyttävä lukema tahansa, niin kansan syväkyykky ei siitä parane. Ainoa oikea ratkaisu on purkaa jäsenyys, ja koko kleptokraattinen riistojärjestelmä ja perustaa rehellisesti ja avoimesti toimiva vapaakauppajärjestelmä tai vastaava, ja antaa maiden hoitaa itse oma menestyksensä ja määrätä oman sisäisen toimintansa, ilman valkokaulusrikollisten junailemaa miljardeja maksavaa rahankeruu- ja valtajärjestelmää. Ei meidän tarvitse enää valehdella itsellemme, eikä Europaskanpuhujien meille. Tämän järjestelmän luonne on jo paljastunut, eikä se ole kaunis. Kaikki sanktiot, joilla pakotetaan maa pysymään riistojärjestelmässä, on myös peruttava. Täysin läpinäkyvää tuollaiset sanktiot sekä kaikki ne uhkailut ja pelotteet. Eikö ihmiset todellakaan osaa katsoa sen harhaanjohtavan pinnan läpi, mitä tämä EU-hevonpaska oikeasti on?

      • KATSO TÄTÄ KIRJOITUSTA ITSEKKIN VÄHÄN EDES ?

        fixit_ja_äkkiä
        "Koko Europaska on jättimäinen pettymys ja kusetus. Kun EU-kleptokratialla kustiin näin pahasti meitä silmään, niin miten liittovaltio olisi yhtään sen parempi? Sama kansaa riistävä toiminta jatkuu, ihan sama millä nimikkeellä tähän riistojärjestelmään kuulutaan. Millä tavalla se on hyvä juttu, että "ei kyykytys enempää pahene"?

        Talousmittareilla on ihan turha mitata mitään muuta kuin kleptokratian oman bisneksen hyvinvointia. Oli miten mukavalta näyttävä lukema tahansa, niin kansan syväkyykky ei siitä parane. Ainoa oikea ratkaisu on purkaa jäsenyys, ja koko kleptokraattinen riistojärjestelmä ja perustaa rehellisesti ja avoimesti toimiva vapaakauppajärjestelmä tai vastaava, ja antaa maiden hoitaa itse oma menestyksensä ja määrätä oman sisäisen toimintansa, ilman valkokaulusrikollisten junailemaa miljardeja maksavaa rahankeruu- ja valtajärjestelmää. Ei meidän tarvitse enää valehdella itsellemme, eikä Europaskanpuhujien meille. Tämän järjestelmän luonne on jo paljastunut, eikä se ole kaunis. Kaikki sanktiot, joilla pakotetaan maa pysymään riistojärjestelmässä, on myös peruttava. Täysin läpinäkyvää tuollaiset sanktiot sekä kaikki ne uhkailut ja pelotteet. Eikö ihmiset todellakaan osaa katsoa sen harhaanjohtavan pinnan läpi, mitä tämä EU-hevonpaska oikeasti on?"

        Poimin ne sanat:
        vapaakauppajärjestelmä, Talousmittareilla, vapaakauppajärjestelmä, sanktiot,
        sanktiot.
        Sitten oli lopuksi: Eikö ihmiset todellakaan osaa katsoa sen harhaanjohtavan pinnan läpi, mitä tämä EU-hevonpaska oikeasti on?"

        Ymmärsitkö itsekkään edes mitä kirjoitit ?

        Kertoisitko jotakin vapaakauppajärjestelmästä ja kertoisitko jotakin Talousmittareista.
        Sanoit, että Talousmittareilla ei ole niin väliä ?
        Etkö sinä ole vähän sekaisin ja aika pahasti tai oletko ihan vammainen ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      64
      1216
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe