Miksi Ruotsi ei siirry euromaihin?

kummallista-toimintaa

Huolimatta EU:n ylivoimaisuudesta kaikilla elämän alueilla,ei Ruotsi ole vieläkään siirtymässä käyttämään euroa. Tämä mietityttää kovasti,että mistä ihmeestä tämä voi johtua?

24

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruotsi pelasi itsensä halpamaaksi ja sadan vuoden lainoja ja muuta mukavaa.
      Työläinen maksaa lopulta ruotsissa kaiken. Jotenkin on tuntunut, että ruotsi on
      köyhtynyt hirveästi ja siellä on kärsitty kanssa samasta laina ongelmasta.

      Jotenkin on kuitenkin nähtävissä, että myös ruotsin sijoitusvarallisuus on tullut
      huimasti alas. Ihmisten ostos käyttäytyminen ei ole sitä samaa mitä se on ollut
      aikaisemmin.

      • TotuuttakinVälillä

        Suomi oli Ruotsin kanssa suunnilleen tasoissa BKT/asukas-suhteessa ennen suurta taantumaa. Nyt Ruotsi on kaukana edessä.

        Ruotsi selvisi taantumasta ilman kolhuja ja jopa hyötyi siitä, kun pystyi kelluttamaan eli devalvoimaan kruununsa tarvittaessa. Suomi taas oli jäykän ja yliarvostetun euron panttivanki.

        Näin Suomi pelasi pahimman kilpailijamaansa pussiin. Toki svekoeliittimme on aina pelannut Ruotsin pussiin myös talouspolitiikassa.

        Ruotsia todellakin odottaa romahdus, kuten YK ennustaa. MUTTA se ei johdu talous- vaan mamupolitiikasta!


      • TotuuttakinVälillä kirjoitti:

        Suomi oli Ruotsin kanssa suunnilleen tasoissa BKT/asukas-suhteessa ennen suurta taantumaa. Nyt Ruotsi on kaukana edessä.

        Ruotsi selvisi taantumasta ilman kolhuja ja jopa hyötyi siitä, kun pystyi kelluttamaan eli devalvoimaan kruununsa tarvittaessa. Suomi taas oli jäykän ja yliarvostetun euron panttivanki.

        Näin Suomi pelasi pahimman kilpailijamaansa pussiin. Toki svekoeliittimme on aina pelannut Ruotsin pussiin myös talouspolitiikassa.

        Ruotsia todellakin odottaa romahdus, kuten YK ennustaa. MUTTA se ei johdu talous- vaan mamupolitiikasta!

        Ha ha ha Rajat kiinni suuri suuri taloustieteiljä vai ? = ? Ha ha haa . ...
        Minäkään en pysty tuohon vastaamaan. . . . . Se ei ole niin kuin se näyttää ja
        siitä voit olla ihan varma.


      • ulosEUstaHETI
        Liittovaltio kirjoitti:

        Ha ha ha Rajat kiinni suuri suuri taloustieteiljä vai ? = ? Ha ha haa . ...
        Minäkään en pysty tuohon vastaamaan. . . . . Se ei ole niin kuin se näyttää ja
        siitä voit olla ihan varma.

        Itseasiassa juurikin noin: Rajat kiinni!
        Ruotsi todellakin aikoo vaatia EUlta että sais TAAS jatkaa EU-lakien vastaista laitonta raja-valvontaansa, koska sehän on jo selviö, et EUssa mikään ei toimi, ja EU laitkin on lähinnä suuntaa-antavia! :)


      • Liittovaltio_on_trolli
        ulosEUstaHETI kirjoitti:

        Itseasiassa juurikin noin: Rajat kiinni!
        Ruotsi todellakin aikoo vaatia EUlta että sais TAAS jatkaa EU-lakien vastaista laitonta raja-valvontaansa, koska sehän on jo selviö, et EUssa mikään ei toimi, ja EU laitkin on lähinnä suuntaa-antavia! :)

        AMEN!


    • tosi-älykästä

      Euromaa Kreikka ei ole maksattanut työläisillään"kaikkea" ,eikä ole ole menettänyt sijoitusvarallisuuttaan. Tämä antaa suomellekin toivoa,jos nyt ei aivan uskoa tulevaan?

      • KreikkaOnPA

        Mitä varallisuutta Kreikalla muka enään on, kun on eläny jo ainakin toistakymmentä vuotta MUIDEN rahoilla!?


    • Ruotsin-kruunu

      on kelluttamisen jälkeen halpa valuutta. Se on noin 10 % eurosta. Sillä on etunsa markkinoilla, mutta Ruotsi miettii vakavasti liittymistä euroalueeseen.

    • suomi-lainottuu

      Ruotsissa ei mieti euroon siirtymistä ,kuin jotkut eu-uskovaiset sosialistit.Mitään käytännöllisiä syitä talouden kannalta euroon siirtymisessä ei olisi. Kelluva valuutta on ylivoimainen keino ylläpitää kustannuskilpailukykyä ja säilyttää kotimarkkinat. Yhteisvaluutassa homma hoidetaan sisäisellä devalvaatiolla,eli leikkaamalla.

      • Euroon-liittyminen

        tuo rahamarkkinoille luotettavuutta ja pysyvyyttä. Valuutta on vakaa ja korot alhaalla.
        Siksi Ruotsi harkitsee liittymistä. Toteutuuko se, on toinen asia.

        Euroalueeseen kuulumien on edullista pienille, ulkomaankaupasta riippuville maille, kuten Suomi ja Ruotsi.
        Siksi Nordea siirsi pääkonttorin Suomeen.


    • swdu

      Euro on vanhanaikaista, siirtyvät suoraan virtuaalivaluuttaan.

      • Se ei ole niin yksiselitteistä ja niin kuin sanoin, olen havainnut muutosta
        ruotsalaisten ostoskäyttäytymisessä. Semmoista taloustohtoria ei
        rajat kiinni porukasta löydy joka tätä analysoi.


    • islanti-paras

      Ruotsin teollisuudelle kelluva kruunu on ollut ja on vakaan talouden perusta. Niinpä siellä on sovittu yli 6%palkankorotuksista,Suomessa sen sijaan keskustellaan leikkauksista ja palkkamaltista ,koska muuta joustovälinettä ei ole kustannuskilpailukyvyn ylläpitämiseen.

      Suomen talouden nousu perustuu maailmantalouden piristymisellä ja EKP rahanpainantaan,mikä ei kuitenkaan vähennnä velkaantusmis astetta.

    • Maksaja

      Käytännössä Skr on ollut koko ajan sidottu euroon eli 1€/ 10 kruunua.

      • EiJatkoon

        Käytännössä? Entäs todellisuudessa?

        www.xe.com/currencycharts/?from=EUR&to=SEK&view=10Y

        Jos sun väittämäs pitäis paikkaansa, niin eikös ton käppyrän pitäis olla ihan viivasuora laidasta laitaan? :)


    • ljadhaAADH

      Ruotsi on monesti todennut olevansa onnekas, kun ei ottanut €gua käyttöön.

      • Onni-johtui

        kyllä Ruotsin vahvasta taloudesta.
        Euroalueen edut on nyt tajuttu.


    • Siksikö poistit, kun sanoin, että perussuomalsissa ei ei ole ketään talouden
      asiantuntijaa. Näkeehän sen kaikki mitä porukkaa ne on, samaa, kuin rajat kiinni.

    • älyäläjätä

      EU keskuspankki painaa rahaa niin että kymmenen painokonetta höyryää
      ja ostaa inflaatio Eurolla jäsenmaiden huonoja lainoja niin että
      kusi EU keskuspankin johtajan päässä höyryää.
      EU keskuspankin devalvaatio toimii koko ajan kun Euron arvo
      laskee uuden suuren lisääntyvän seteli määrän vaikutuksesta
      joka aiheuttaa inflaatiota EU jäsenvaltioiden alueilla.
      Kaksi kertaistaa EU keskuspankin seteli anto niin palkan reaali
      arvo laskee puoleen niin ei tarvitse palkkoja laskea kun
      niiden arvo on ryöstetty EU keskuspankin setelipainossa.
      Tämä on sitä EU ja EU keskuspankin johtajan suunniteltu
      jäsenmaiden tuottavan työntekijöiden reali palkka alennus.
      Johan EU keskuspankin johtaja aikoinaan rehenteli että
      meiltä ei raha lopu.
      Sama menettely oli saksassa jo vuonna 1920 kun mentiin
      ostamaan kaupasta leipää niin mukana piti olla kottikärryllinen seteleitä.
      Tämä on EU unionin Manifesto jota Liittovaltio on koko ajan julistanut.

      Muuten siellä oli aikoinaan Diktaattori Brasiliassa jolla oli sama
      monetari systeemi kuin EU lla ja nimimerkki LiittovaltioRotta
      EU politrukeilla.

    • älyäläjätä

      By the way:
      Trumpin toimesta saksan pankki on vaikeuksissa.

    • 57639857

      Ruotsi toimii järkevästi kun ei siirry euroon. He eivät juokse EU:n perässä niin kuin meidän "ei niin viisaat" poliitikot. Ruotsilla on satojen vuosien kokemus kaupankäynnistä.

    • Ruotsin-kruunun

      arvo on kiinteästi sidottu euroon. Ruotsi on EMU:n ulkopuolella, mutta muutoin kaikessa EU:n toiminnassa mukana. Se on Saksan ohella suurin nettomaksaja.

      Ruotsin työelämää on kyetty uudistamaan, koska ay-liike ja vasemmisto eivät ole jarruina niin kuin meillä.

      • Mikä arvo, Ruotsin kruununko? Ei ole. Pitäisi olla, mutta Ruotsilla on ongelma siinä, että kruunun kurssi on liian kova. Eivät ole saaneet laskettua sitä tarpeeksi viime vuosina...


      • kaapeli12

        the rat onko nämä niitä surullisen kuuluisia LUUSEREITA mitkä tumputtaa ja eivät tajua että mikä asia olis huonommin jos tommosia PELKKIÄ NOLLIA olis ollenkaan =EI MIKÄÄN EI TODELLA MIKÄÄN.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      64
      1216
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe