EU:n alkoholisoitunut johto yrittää pitää kiinni kaksin käsin viimeisistä vallanrippeistään, mutta se on jo myöhäistä. Ei tarvitse kuin kuunnella puolalaisia, tsekkejä, unkarilaisia, brittejä, itävaltalaisia tai katalonialaisia, niin hölmömpikin tajuaa, että EU:n viimeiset hengenvedot ovat käsillä.
Silti suomalaiset EU-fanaatikot yrittävät kehitellä jopa EU:n yhteistä puolustusta. Voiko kukaan enää hullumpaa ideaa keksiä? Kyllä voi. EU:ssa on päätetty jatkaa EU:n ja Turkin jäsenyysneuvotteluja samaan aikaan kun Turkin Erdogan tukahduttaa sekä sananvapauden että ihmisoikeudet maassaan.
EU on jo historiaa, kansallisvaltiot palaavat!
58
329
Vastaukset
Ei sillä ole mitään merkitystä, mitä maksettu poliittinen johtaja sanoo.
Meinaatko, ettei Venäjä tai Britit ole maksanut näille poliittisille toimijoille ?
Kekkonen oli maksettu jo ajat sitten tuli juuri julki ja suomesta muodostettiin
kommunistinen valtio.
Ihmiset ympäri eurooppaa ovat EU myönteisiä yli 70 %:sti keskimäärin.
Oli juuri tilasto.
Sinun Pask*** läjäs ei tule ikinä tuhoamaan meidän tulevaisuutta ja sinun
valtakunta ei tule voimaan ilman tappelua.- faktalla_isku_neppariin
Sionistikultti on kyllä niin vahvassa asemassa, että Suomen kaltainen pupujussien maa mitä todennäköisimmin on liian arka erotakseen EU-orjuudesta. Mieluummin annetaan pirulle koko käsi ja opetellaan valehtelemaan itselleen.
- ei-merkkejä-paremmasta
EU tekee Britanniasta esimerkkiä ,miten vaikeaa on erota ylivoimaisesta unionista,mutta tällä politiikalla on kääntöpuolensa.Eu: kannatus tulee laskemaan entisetään ,kun sillä ei ole muuta tarjolla kansalaisille kuin yhteisvastuuta talous ja maahanmuuttoasioissa ja lume demokratiaa.
Miksei se Britti lähde ja sano, että me vetää nyt . . . ?
Anti mennä anti mennä äläkööt maksako mitään menköö menkööt.
Mitä ne sitten jurnuttaa oikein Youtube täynnä täynnä . . . Menkööt anti
mennä.
Taitaa vain Poijilla tulla kylmä rinki PersEEEEE********- faktoilla_pyyhkii_hyvin
Sionistikultin toiminta on jo paljastunut kleptokratiaksi. Mikä voima pitää enää maita jäseninä moisessa ryöstökulttuurissa? Jättimäiset sanktiot, uhkailut ja kiristys.
- mikä-maksaa
Miksi eivät lähde? Britit yrittävät kohtuullistaa erorahaa,minkä EU vaatii maksettavaksi. Ilmeisesti EU tuli hieman järkiinsä ,kun ero neuvottelut nytkähtivät eteenpäin.
Ei tarvitse maksaa ja menkööt eikö se näin ollut Teidän puheenne ?
EU:lla ei ole mitään virkaa Briteille ja Britit ei tarvitse EU:ta olette huutaneet
koko ajan. Nyt sitten Britit ei lähde jänistääkö poikia vai ?- faktaa_pukkaa
Liittovaltio kirjoitti:
Ei tarvitse maksaa ja menkööt eikö se näin ollut Teidän puheenne ?
EU:lla ei ole mitään virkaa Briteille ja Britit ei tarvitse EU:ta olette huutaneet
koko ajan. Nyt sitten Britit ei lähde jänistääkö poikia vai ?Takahuoneessa yritetään tyrkyttää ruskeita paksuja kirjekuoria. Ehkä jopa aseen perää vilauttaen. Tällainenhan on EU:lle ihan ominaista.
- fakta_ei_pala
Kyllähän sen näkee sokea kuollut kalakin, että EU on pelkkä peiteoperaatio, joka on naamioitu nättiin viittaan. Kun maailmansodat ei ydinaseiden ja kemiallisten sekä biologisten aseiden aikakaudella tulee enää kysymykseen, oli aika luoda uudenlaiset "aseet". Poliittiset sellaiset. Ja tehokkaasti toimii. Suomi on vallattu ja ennen kansaa hyödyttänyt liiketoiminta siirtyy pala palalta kv-bisneksen hallintaan. Siitä ei ole kahta sanaa, miksi hallintarekisteri runnottiin uhkailuin läpi. Ja nämä Suoli24 torvelot jaksaa vääntää valheitaan iki-ihqusta Euroopan Jyniönistä, mikä on muka meidän kaikkien ystävä XD Vittu luvattiin työpaikkoja, vaurautta, turvaa, rauhaa, suklaata ja pullaa, mutta mitä saimme? :D Pahenevaa työttömyyttä, köyhtymistä, epätasa-arvoa, pelkoa ja huolta, kiristystä ja uhkailua, velkaantumista, nousevia sosiaalimenoja, ulkomaalaisia elättejä... Ja kaikki tämä ihan perkeleen törkeellä hintalapulla. Pitääkö tällaisesta paskasta oikeasti vielä maksaa??? Rahaa lähtee enemmän kuin tulee ja ennen kansaa hyöydyttänyt yleishyödyllinen rahankierrätys on siirretty kohti kv-bisnestä, ohi kansan. Siellä lasketaan harhaanjohtavasti bruttokansantuotteita yms. hevonpaskaa ja yritetään uskotella, että me ollaan hyvinvoiva maa. Kyllä totuus on karvainen :)
- Lykkäät-pötyä
1. EU on vapaaehtoinen yhteistyöorganisaatio, johon Suomi liittyi kansanäänestyksellä.
2. Suomi on ulkomaankaupasta riippuvainen pikkumaa, jolle suuri vapaakauppa-alue on taivaan lahja.
3. Suomi on kansainvälistynyt, elintaso noussut, yrityksiä myydään ja ostetaan. Saamme suuria kansainvälisiä sijoituksia.
4. Suomi on lukuisilla mittareilla mitattuna kansainvälisessä kärjessä tai lähellä sitä.
5. EU ei millään tavalla määrää Suomen sisäisistä asioista. Miksen minä voi epäillä, että sinä istut vielä potalla ja sinulle on todettu
skitsofrenia ja olet aina välillä huilaamassa ?
Eihän tähän tarvitse vastata jos ne asiat ovat vain sinun päässä ja siellä ei ole
muuta kuin skitsofrenian tuottamia mielikuvia. En ymmärrä miksi Lykkäät- pötyä
edes vastaa sinun skitsofrenisiin ajatuksiin.
Skitsofrenian oireet lainaus:
" Perinteisesti skitsofrenian oireet on jaettu positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. Positiivisia oireita ovat aistiharhat, harhaluulot, hajanainen puhe ja käytös. Negatiivisiin oireisiin kuuluvat puheen köyhtyminen, tahdottomuus ja tunne-elämän latistuminen. "
Eli jos sä kuvittelet, niin sen voi olla ihan hyvin myös näin tiesithän ?- fakta_ei_koskaan_pala
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
1. EU on vapaaehtoinen yhteistyöorganisaatio, johon Suomi liittyi kansanäänestyksellä.
2. Suomi on ulkomaankaupasta riippuvainen pikkumaa, jolle suuri vapaakauppa-alue on taivaan lahja.
3. Suomi on kansainvälistynyt, elintaso noussut, yrityksiä myydään ja ostetaan. Saamme suuria kansainvälisiä sijoituksia.
4. Suomi on lukuisilla mittareilla mitattuna kansainvälisessä kärjessä tai lähellä sitä.
5. EU ei millään tavalla määrää Suomen sisäisistä asioista.1. Suomi harhaanjohdettiin liittymään globalistisionistien orkesteroimaan "maailmansotaan". mittavilla valheilla ja katteettomia lupauksilla. EU ei ole ollut kansalle sitä mitä luvattiin. Kansanedustajat lupaa vaikka mitä vaalien alla, mutta EU-Suomessa ko. lupaukset on vain mainontaa ja huomionherättämistä. EU määrää, miten kansanedustajat ja puolueet toimii. Vrt. Kokoomus vs PS. Toinen pelaa EU:n pussiin, eli tekee Suomen kansalle negatiivisesti vaikuttavia päätöksiä. PS yrittää pelata kotiin päin, joutui vainotuksi ja mustamaalatuksi. Tämäkö on se EU, mihin meidät houkuteltiin???
2. Ulkomaankauppaa voi harjoittaa ilman globalistien ahneita kultteja. EU ei ole millään tavalla pakollinen tai tarpeellinen ulkomaankauppaa varten. Ja kun hintalappu on vedetty överiksi muut lieveilmiöt, niin tottakai syntyy jatkuvasti paheneva riippuvuusasema. Meillä omavaraisuus, oma tuotanto, kotimaisuus, läheisyys jne. on tukahdutettu tarkoituksella. EU-jäsenmaan riippuvuusasema on tärkeä osa globalistien operaatiota.
3. Suomi ei ole kansainvälistynyt. EU:n johtamana maa on korruptoitu, realisoitu, hyväksikäytetty; kansan elintaso on laskenut, koska yleishyödyllinen rahankierto ohittaa koko ajan isommin kansaa. Yrityksiä myydään kv-pankkiirien hallintaan, bisnes siirtyy kv-bisnekseksi. Se ei hyödytä KANSAA. Kun kansa ei hyödy bisneksestä, se tarkoittaa työttömyyttä, vähävaraisuutta jne. Kansa ei saa kansainvälisiä sijoituksia. Kansa maksaa enemmän kuin saa... verot, leikkaukset, työttömyys jne.
4. Mittareiden käyttö on harhaanjohtava, sillä se ei kerro kansan hyvinvoinnista todellisuudessa. Tulos on vain näennäinen, koska Suomen kv-bisnekseen viety taloudellinen hyöty ei saavuta KANSAA enää niin kuin ennen, vaan bisnestä itseään. Siksi bruttokansantuote yms. mittarit joutaa hävittää. Nyt hyvinvointia mittaa parhaiten todellinen työttömyystilanne (ei siis arkadianmän mafian kaunistelema lukema), avoimien työpaikkojen määrä, tilin saldo, vuositulot, leipäjonojen määrä ja pituus ja toistuvuus, sosiaalimenojen kasvu jne.
5. EU asetti Suomelle haitallisia direktiivejä, lakeja, asetuksia, sekä jäsenyyden hinnoittelun yms. jotka näkyy Suomen kokonaistilanteessa: paheneva työttömyys, yrittäjyyden kannattamattomuus, paheneva köyhtyminen, kasvava velkaantuminen (106 mrde and counting), ulkomaalaisten elättien kustannukset ja siihen liittyvä bisnes (miljardeja euroja per vuosi).
Muuta paskapuhetta tarjolla sulla??? - faktalla_trollia_turpaan
Liittovaltio kirjoitti:
Miksen minä voi epäillä, että sinä istut vielä potalla ja sinulle on todettu
skitsofrenia ja olet aina välillä huilaamassa ?
Eihän tähän tarvitse vastata jos ne asiat ovat vain sinun päässä ja siellä ei ole
muuta kuin skitsofrenian tuottamia mielikuvia. En ymmärrä miksi Lykkäät- pötyä
edes vastaa sinun skitsofrenisiin ajatuksiin.
Skitsofrenian oireet lainaus:
" Perinteisesti skitsofrenian oireet on jaettu positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. Positiivisia oireita ovat aistiharhat, harhaluulot, hajanainen puhe ja käytös. Negatiivisiin oireisiin kuuluvat puheen köyhtyminen, tahdottomuus ja tunne-elämän latistuminen. "
Eli jos sä kuvittelet, niin sen voi olla ihan hyvin myös näin tiesithän ?Jos todella uskot, että ne asiat, mitä elävässä elämässä tapahtuu, ei ole todellisia, niin sinä olet se skitsofreeninen tapaus. Ja yleensäkin sun ulosannista päätellen olet paitsi mielenvikainen myös trollitehtaan palkollinen. Onko tulospalkkaus, kun joka ikinen päivä istut Suomi24ssä suoltamassa niitä samoja suppeita valheita EU:sta, jotka lapsikin pystyy näkemään? Itse ehdottaisin sulle toistaiseksi voimassa olevaa lääkitystä (haloperidol tms. tai pesäpallomaila), kunnes tokenet järkiisi.
fakta_ei_koskaan_pala kirjoitti:
1. Suomi harhaanjohdettiin liittymään globalistisionistien orkesteroimaan "maailmansotaan". mittavilla valheilla ja katteettomia lupauksilla. EU ei ole ollut kansalle sitä mitä luvattiin. Kansanedustajat lupaa vaikka mitä vaalien alla, mutta EU-Suomessa ko. lupaukset on vain mainontaa ja huomionherättämistä. EU määrää, miten kansanedustajat ja puolueet toimii. Vrt. Kokoomus vs PS. Toinen pelaa EU:n pussiin, eli tekee Suomen kansalle negatiivisesti vaikuttavia päätöksiä. PS yrittää pelata kotiin päin, joutui vainotuksi ja mustamaalatuksi. Tämäkö on se EU, mihin meidät houkuteltiin???
2. Ulkomaankauppaa voi harjoittaa ilman globalistien ahneita kultteja. EU ei ole millään tavalla pakollinen tai tarpeellinen ulkomaankauppaa varten. Ja kun hintalappu on vedetty överiksi muut lieveilmiöt, niin tottakai syntyy jatkuvasti paheneva riippuvuusasema. Meillä omavaraisuus, oma tuotanto, kotimaisuus, läheisyys jne. on tukahdutettu tarkoituksella. EU-jäsenmaan riippuvuusasema on tärkeä osa globalistien operaatiota.
3. Suomi ei ole kansainvälistynyt. EU:n johtamana maa on korruptoitu, realisoitu, hyväksikäytetty; kansan elintaso on laskenut, koska yleishyödyllinen rahankierto ohittaa koko ajan isommin kansaa. Yrityksiä myydään kv-pankkiirien hallintaan, bisnes siirtyy kv-bisnekseksi. Se ei hyödytä KANSAA. Kun kansa ei hyödy bisneksestä, se tarkoittaa työttömyyttä, vähävaraisuutta jne. Kansa ei saa kansainvälisiä sijoituksia. Kansa maksaa enemmän kuin saa... verot, leikkaukset, työttömyys jne.
4. Mittareiden käyttö on harhaanjohtava, sillä se ei kerro kansan hyvinvoinnista todellisuudessa. Tulos on vain näennäinen, koska Suomen kv-bisnekseen viety taloudellinen hyöty ei saavuta KANSAA enää niin kuin ennen, vaan bisnestä itseään. Siksi bruttokansantuote yms. mittarit joutaa hävittää. Nyt hyvinvointia mittaa parhaiten todellinen työttömyystilanne (ei siis arkadianmän mafian kaunistelema lukema), avoimien työpaikkojen määrä, tilin saldo, vuositulot, leipäjonojen määrä ja pituus ja toistuvuus, sosiaalimenojen kasvu jne.
5. EU asetti Suomelle haitallisia direktiivejä, lakeja, asetuksia, sekä jäsenyyden hinnoittelun yms. jotka näkyy Suomen kokonaistilanteessa: paheneva työttömyys, yrittäjyyden kannattamattomuus, paheneva köyhtyminen, kasvava velkaantuminen (106 mrde and counting), ulkomaalaisten elättien kustannukset ja siihen liittyvä bisnes (miljardeja euroja per vuosi).
Muuta paskapuhetta tarjolla sulla???Sä ole sellainen Skitsofrenin juntti ! Menisit oikeasti lääkäriin tai sitten
opiskelisit edes vähän kauppakoulua.
Euroopan unionia ei voi haukkua taloudellisin perustein, se on taas eri
asia antaako sinun suuri intiaanipäällikkösi sinulle siitä rahaa vai ei se ei
kuulu EU:lle, mutta Liittovaltiossa se joutuu siitä sinullekin antamaan.
Älä sotke perkel* tänne niitä asioita mitkä kuuluu sinun ja sinun sosiaali-
johtajasi hoitaa.
Euroopan unionia ei pysty millään tavoin haukkumaan taloudellisin perustein
ja se on niin tehokas ja niin upea järjestelmä maailman kaupassa. Sitä en vittu*
tiedä antaako Lipp tai Sippo ja Jahtisaari sinulle rahaa mitä itse jakavat.
Tiedän kuitenkin kaupallisin perustein, että EU tekee rahaa ja vitusti ja kenelle
sitä jaetaan en tiedä. Meillä on kuitenkin oikeus muuttaa paremmille vesille jos
sitä rahaa sinne menee.
Euroopan unioni on juuri tätä rahan tekoa varten perustettu ja Britit jäystää
kohta luita piereskelevät tyhjää.
Britit voi maksaa hyvinkin Katalonialle ja monelle ääriliikkeelle, sillä se nyt vain
näyttää hyvin todennäköiseltä, kun muuta niillä ei enään ole ja eikä tule.
Jahtisaari ja Le paani voi nautti myös Venäjän eli putinin rahoituksesta, aivan
kuten Kekkonen.
Euroopan unioni on maailman mahtavin koneisto ja se hallitsee maailman
markkinoita ja silloin sillä paikalla myös tuulee eri tavalla. Jenkit, Venäjä,
Britit on kaatumassa ne tarvii Euroopan markkinat 600 miljoonaa ihmistä ja
maailman suurin talous WAU !
Kauppasopimukset ovat ihan toista luokkaa mitä, jollain suomen kurjilla olisi.- fakta_potkii_sun_hampaat
Liittovaltio kirjoitti:
Sä ole sellainen Skitsofrenin juntti ! Menisit oikeasti lääkäriin tai sitten
opiskelisit edes vähän kauppakoulua.
Euroopan unionia ei voi haukkua taloudellisin perustein, se on taas eri
asia antaako sinun suuri intiaanipäällikkösi sinulle siitä rahaa vai ei se ei
kuulu EU:lle, mutta Liittovaltiossa se joutuu siitä sinullekin antamaan.
Älä sotke perkel* tänne niitä asioita mitkä kuuluu sinun ja sinun sosiaali-
johtajasi hoitaa.
Euroopan unionia ei pysty millään tavoin haukkumaan taloudellisin perustein
ja se on niin tehokas ja niin upea järjestelmä maailman kaupassa. Sitä en vittu*
tiedä antaako Lipp tai Sippo ja Jahtisaari sinulle rahaa mitä itse jakavat.
Tiedän kuitenkin kaupallisin perustein, että EU tekee rahaa ja vitusti ja kenelle
sitä jaetaan en tiedä. Meillä on kuitenkin oikeus muuttaa paremmille vesille jos
sitä rahaa sinne menee.
Euroopan unioni on juuri tätä rahan tekoa varten perustettu ja Britit jäystää
kohta luita piereskelevät tyhjää.
Britit voi maksaa hyvinkin Katalonialle ja monelle ääriliikkeelle, sillä se nyt vain
näyttää hyvin todennäköiseltä, kun muuta niillä ei enään ole ja eikä tule.
Jahtisaari ja Le paani voi nautti myös Venäjän eli putinin rahoituksesta, aivan
kuten Kekkonen.
Euroopan unioni on maailman mahtavin koneisto ja se hallitsee maailman
markkinoita ja silloin sillä paikalla myös tuulee eri tavalla. Jenkit, Venäjä,
Britit on kaatumassa ne tarvii Euroopan markkinat 600 miljoonaa ihmistä ja
maailman suurin talous WAU !
Kauppasopimukset ovat ihan toista luokkaa mitä, jollain suomen kurjilla olisi.Kierrät hyvin todellisen tilanteen. Bisnestä ja kansaa on eriytetty toisistaan koko ajan voimakkaammin EU-Suomessa. Tämä on kapitalismin kylmää väärinkäyttöä. Kerro miksi Suomessa työttömyys pahenee, työpaikkojen määrä vähenee, konkursseja tulee jatkuvasti, ostovoima heikkenee, maan sisäinen liiketoiminta-kansa-valtio -luuppi köyhtyy ja tukahtuu, leipäjonoja tulee koko ajan lisää ja niiden pituus kasvaa, köyhyys lisääntyy, luottotietoja menee koko ajan isoja määriä, Suomi velkaantuu, kansa velkaantuu... mutta te kehuskelette hienoilla mittaustuloksilla. Miten ihmeessä kansan hyvinvoinnin erittäin huolestuttava lasku ja sun hehkuttelemat upeat mittaustulokset sopii keskenään yhteen??? Kerro nyt vittu se äläkä lässytä paskaa.
fakta_potkii_sun_hampaat kirjoitti:
Kierrät hyvin todellisen tilanteen. Bisnestä ja kansaa on eriytetty toisistaan koko ajan voimakkaammin EU-Suomessa. Tämä on kapitalismin kylmää väärinkäyttöä. Kerro miksi Suomessa työttömyys pahenee, työpaikkojen määrä vähenee, konkursseja tulee jatkuvasti, ostovoima heikkenee, maan sisäinen liiketoiminta-kansa-valtio -luuppi köyhtyy ja tukahtuu, leipäjonoja tulee koko ajan lisää ja niiden pituus kasvaa, köyhyys lisääntyy, luottotietoja menee koko ajan isoja määriä, Suomi velkaantuu, kansa velkaantuu... mutta te kehuskelette hienoilla mittaustuloksilla. Miten ihmeessä kansan hyvinvoinnin erittäin huolestuttava lasku ja sun hehkuttelemat upeat mittaustulokset sopii keskenään yhteen??? Kerro nyt vittu se äläkä lässytä paskaa.
Ensimmäinen asia on tietenkin suomen verotus eli hallintorakenne ( kommunistinen)
Toinen on kilpailuedun saavuttaminen syrjäisessä alueessa vaatii veronsa.
Kolmas Teknologinen kehitys vaatii markkinoita ja rahaa ja keskeistä sijaintia.
Neljäs voisi olla muuttumattomat ja mukautumattomat työvoima ja yrittäjyys
markkinat.
Viides voisi olla ostovoiman puuttuminen kotimarkkinoilta syö innovaatiot ja
liiketoiminta pääomat ja näin etäännyttää kehittyvistä liiketoimintamalleista.
Kuudes voisi olla tyhjän kyttääminen määräysten nuuskiminen ja tekeminen
syö liiketoiminnan tuloksesta.
Kyllä näitä voi löytyä paljon paljon paljon muitakin.
- independencedaycoming
eu natisee liitoksistaan, ensin erosi britit, nyt espanjassa katalonialaiset haluavat itsenäisyyden.
- Lykkäät-pötyä
Katalonia haluaa erota Espanjasta. Jos onnistuu, pyrkii ensi töikseen EU:iin, minkä Espanja estää.
Britit katuvat hairahtumistaan EU-vastaiseen valekampanjaan. Kalliiksi tulee. - fakta_on_aina_fakta
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
Katalonia haluaa erota Espanjasta. Jos onnistuu, pyrkii ensi töikseen EU:iin, minkä Espanja estää.
Britit katuvat hairahtumistaan EU-vastaiseen valekampanjaan. Kalliiksi tulee.Vai että valekampanjaan XD Britit arvostavat kuningaskuntaansa "hieman" enemmän, kuin jotain valkokaulusrikollisten "talous(rofl)järjestelmää". Kyllä britit näkivät jo kaukaa, mikä on EU-operaation luonne ja sen merkitys briteille, jos eivät nyt lähde ja äkkiä. Siksi Brexit. Luuletko, että joku vastustajalauma saisi valheilla aikaan eron EU:sta? Herää pahvi. Nimenomaan se todellisuus, jonka ihmiset silmänsä avattuaan näkivät, oli se vaikuttava asia. Kalliiksihan se tulee, koska EU-operaation yksi kulmakivistä on estää jäsenmaiden eroaminen. Miksi muuten niin järjettömät sanktiot sekä uhkailut ja kiristykset??? Yrität puhua paskaa päivänselvistä asioista.
- faktaa_faktampaa_ei_ole
EU on globalistien operaatio. Kuin maailmansota, mutta aseet erilaiset. Sama ideologia, samat tavoitteet, sama sydämettömyys. Että talousjärjestelmä ja mitä vielä :) HAHAHAHA
- fakta_ei_pala
Kansallisvaltioden väheneminen on täysin globalismia hyväksikäyttävän eliitinq2 aikaansaannosta. Jos maan johto luopuu itsemääräämisoikeudesta ja hyväksyy toisen instanssin päättämään suurimmista ja tärkeimmistä asioista, sen takana täytyy olla suuret voimat ja pelotteet. Lisäksi jos maan johto harhaanjohtaa kansaansa äänestämään puolesta, taustalla olevien voimien täytyy olla todella vaikuttavia ja rahakkaita. Kun nyt verrataan EU:n pussiin pelaavaa poliittista eliittiä EU:ta vastustavaan poliittiseen ainekseen, sekä kansaan, niin ero on järkyttävä. Me olemme äänestäneet kansamme parista eduskuntaan väkeä luottaen heidän lupauksiin. Mutta, suuri kysymys on, miksi suomalaiset eivät rohkene myöntää virheitään ja miksi mieluummin vetäytyvät ja yrittävät sopeutua, oli tilanne kuinka paha tahansa? Tietyissa asioissa sopeutuminen ja optimistisuus on vahva arvo, mutta kun kyseessä on oma maamme, meidän EI pidä ryhtyä valehtelemaan itsellemme ja uskottelemaan, että asiat on hyvin tai kääntyy hyväksi. Miksi? Koska globalistit kirjaimellisesti ostavat maamme altamme. Heille myydään jatkuvasti osuuksia maamme liiketoiminnasta, mikä tarkoittaa heidän valtansa kasvamisesta maassamme. Kun samaan aikaan itsemääräämisoikeus on luovutettu hövelisti pois, samoille globalisteille, heidän on helppo hallita maatamme. Pinnalla esitetään teatteria vapaakaupasta, passittomuudesta, tullittomuudesta, kaikenlaisesta humanitäärisestä hevonkukusta yms., joihin ihmiset lankeaa kuin pupujussi porkkanaan, mutta backstagella pelataan ihan erilaista peliä. Riisu EU alasti hienosta viitastaan ja sokerikuorrutuksestaan ja tarkastele kokonaisuutta, myös rivien välistä. Jos uskallat, tai haluat. Takaan ja alleviivaan, että todellisuus on pelottava.
- tarvitaankovaapua
Kuuuuleeeeko Suomi! Espanja kutsuu! Nyt täällä tarvitaan Suomen Utissa koulutettuja EU:n nopean toiminnan joukkoja pakottamaan Valencia rauhaan. Nopeasti tänne!
5 miljoonaa kansalaista on äänestänyt itsenäisyyden puolesta.
Olette ilmoittaneet uusisissa auttavanne:
"Euroopan Unionin taisteluosastot
Suomi osallistuu Euroopan Unionin valmiusjoukkoihin osana kansainvälistä kriisinhallintaansa.
Euroopan Unionin valmiusjoukkotoiminta alkoi vuonna 2005 ja se saavutti täyden kapasiteettinsa vuonna 2007. Toiminta perustuu mukana olevien maiden vapaaehtoisuuteen. Suomi on ollut mukana vuodesta 2006. Valmiudessa olevat taisteluosastot voivat toimia 6000 kilometrin säteellä Brysselistä ja niiden tehtävät voivat liittyä humanitaarisiin operaatioihin, katastrofityöhön, rauhanturvaamiseen tai rauhaan pakottamiseen."
"Maavoimien perustama NLBG11-osasto - Erikoisoperaatio-osasto
EU:n nopean toiminnan etujoukko
Erikoisoperaatio-osasto on Utin Jääkärirykmenttiin tehtävän ja tilanteen vaatimusten mukaisesti perustettava joukko.
Vuonna 2011 Suomi on sitoutunut kahteen Euroopan Unionin taisteluosastoon (EUBG). Tätä tarkoitusta varten Uttiin rakennettu Erikoisoperaatio-osasto (EOS) kuuluu Alankomaiden johtamaan taisteluosastoon (Netherlands Battle Group, NLBG11). Osaston nimi englanniksi on Task Group 111, joka tarkoittaa vuonna 2011 mahdolliseen operaatioon ensimmäisenä aktivoitavaa osastoa.
Taisteluosaston kehyksessä Erikoisoperaatio-osaston tehtäviä ovat muun muassa tiedustelu- ja valvontatehtävät, yhteysupseeritehtävät sekä valmistautuminen voimankäyttöön joukon tai kolmannen osapuolen suojaamiseksi.
Osaston runko aloitti toimintansa huhtikuussa 2010 ja pääjoukko astui palvelukseen heinäkuussa. Osaston koulutusvaihe päättyy 31.12.2010, ja se asetetaan päivystysvalmiuteen 1.1.2011. Syksyn koulutuskausi muodostuu kansallisesta koulutuksesta sekä monikansallisesta yhteistoimintakyvyn harjoittelusta Hollannissa. Tammikuun alusta 2011 alkaen suomalaisosasto on viiden vuorokauden lähtövalmiudessa osana monikansallista taisteluosastoa. Valmiusaika kestää 6 kuukautta. Mikäli operaatiota ei käynnisty, osasto jatkaa kouluttautumistaan Utissa.
Erikoisoperaatio-osaston vahvuus on 110 sotilasta. Osasto muodostuu
# taisteluosaston esikunnassa työskentelevistä upseereista (Force HQ)
# osaston johdosta ja esikunnasta
# operaatiotukikohdasta
# erikoisjääkärikomppaniasta
# kansallisesta tukiosasta.
Esikunta vastaa osaston komentajan tukena ja ohjauksen mukaisesti osaston tehtävien suunnittelusta, suunnitelmista ja tehtävien suorituksen seurannasta. Operaatiotukikohta vastaa komentajan ja esikunnan johtamisedellytysten luomisesta ja ylläpidosta. Yksikkö tukee myös tehtävässä olevia operatiivisia osia täydennyksillä ja lääkintähuollolla.
Erikoisjääkärikomppania toteuttaa komentajan määrittämät taktiset tehtävät ja se muodostaa joustavasti tehtävän vaatimia kokoonpanoja. Kansallinen tukiosa vastaa kansallisen huollon ja logistiikan järjestelyistä ja toteuttamisesta."
Laittakaa tulemaan muutakin armeijaa, kun ei meistä ole mukava mennä sinne, kun on samaa kansaa tavallaan. Kiitän etukäteen!
Armeijalle uusi tehtävä: tarvittaessa kovaa sotilasapua ulkomaille
18.5.2017
https://www.talouselama.fi/uutiset/armeijalle-uusi-tehtava-tarvittaessa-kovaa-sotilasapua-ulkomaille/fe68e7de-8690-396a-b787-c0341559686e- espajakiittää
Espanja tässä vielä HALOOO! Laittakaa tulemaan pari kunnon EU-myönteistä sieltä palstaltakin - kun tarvitaan ihan siviilejäkin tekemään se likainen työ - pesemään ne seinät ja siivoamaan ne veret kaduilta rauhaanpakottamisjoukkojen jälkeen. KIIITOS!
- Wallenperi
Koko eu porukka on tasamaalla ( liki merenpinnan tasolla koko porukka) eli sama porukka joka kärsi eniten sodista , sama porukka joka rakensi kaiken uudelleen , sama porukka joka saa säännöllisin väliajoin käyttöön rahan , joka menettää ostovoimaa tasaiseen tahtiin , keksityt maanosien rajat, valuutan arvot , uskonnot , ja verokäytännöt pitävät huolen että eristetyt yksiköt riistetään pystyyn. Suomiasukkaan oma osansa on ahneus ottaa velkaa aina kun sitä annetaan , siitä seuraavaa ongelmaa on aivan turha muille osoittaa. Yleensä velaton on köyhä mutta vapaa ja velallinen ahne sekä orja.
- älyäläjätä
Ennen kuin kehutte EU loistavuutta niin esittäkää paljonko
maksaa EU takaisin Suomelle suomesta EU maksetulle verolle.
Hyvänä esimerkkinä voin mainita että Suomen valtion palveluksessa
olevat tilastokeskuksen mukaan käyttävät 57% Budget..
Joten kalliiksi tulee se 43% Budget takaisinmaksu kansan käyttöön.
Turha on jauhaa sontaa EU hyödystä kun maksetaan enemmän kuin saadaan.
Joten EU kannattajat esittäkää ensin todellisia numeroita ennen
kuin jatkat EU iha ha iha ihanaa.älyäläjätä. . . . Tidätkö sä Juntt* yhtään mitään ?
EU maksaa takaisin työpaikkoina ja rahaa ja tarvikkeita Yksinkertainen ! !
Osallisuus vapaakauppa alueeseen tarkoittaa vapaata pääsyä 600 miljoonan
ihmisen markkina-alueeseen JUNTTI !
ELI SULLA EI OLE TYÖTÄ ILMAN EU:ta JUNTTI ! !- älyäläjätä
Liittovaltio kirjoitti:
älyäläjätä. . . . Tidätkö sä Juntt* yhtään mitään ?
EU maksaa takaisin työpaikkoina ja rahaa ja tarvikkeita Yksinkertainen ! !
Osallisuus vapaakauppa alueeseen tarkoittaa vapaata pääsyä 600 miljoonan
ihmisen markkina-alueeseen JUNTTI !
ELI SULLA EI OLE TYÖTÄ ILMAN EU:ta JUNTTI ! !EU kerää rahat osa valtioista ja antaa takaisin 30% osavaltioille
ja julistavat saat olla onnellinen että emme pidä koko rahaa.
Tyypillistä politiikkojen suorittamaa rosvousta.
- älyäläjätä
To: Liittovaltio
EU työstää ainoastaan korkeapalkkaisia virkailijoita.
Kun EU virkailijoiden ja Suomen Valtion palvelijoiden
57% laitetaan ostajan maksettavaksi niin ei enää tuotteeen
hinta ole maailman markkinoilla kilpailukykyinen.
Ilmankos Suomesta ovat melkein kaikki työpaikat häipyneet.
Ja hyvin vaikeaa on myös Suomen valtion ja EU virkailijoiden
tuottamat ruoka sulatus tuotteet myydä.
Et ole vielä esittänyt niitä EU kannattavuus numeroita
vaan hourintasi on oman mielikuvituksesi tuotetta.
Taitaa olla oma lehmä on ojassa?
.Sulla ei taida ihan olla kaikki palikat läjässä ?
Meinaatko, että keräämäsi marjat saavat noin vain pomppia Euroopan tai
aasian tavarataloihin ?
Euroopan ulkopuolella noudatetaan Euroopan unionin tekemiä kauppasopimuksia,
viimeinen taisi olla juuri Japanin kanssa. Luuletko sä idiootti, että sä saat läjätä sun
rojujas ja viedä niitä vapaasti EU:n kauppoihin ilman EU:n jäsenyyttä ? ?
Meinaatko, että voit onkimasi ahvenen noin vain viedä Hampurin kalatiskille ?
Toki tuotantolaitokset ja tehtaat ja investoinnit lasketaan EU jäsenyyden mukaan.
Eli tehdas ja puutuotteet myös ovat nyt vapaassa kaupassa EU:n alueella. Eikö
edes puu-ukko veistämö työllistä sinua ? Laittaako se puu-ukot sitten minne
myyntiin vai näytille ?
- älyäläjätä
EU on maailman suurin huijaus.
Ensinnäkin EU keskuspankin johtaja sanoi että ei ole puute rahasta
sen kun vain painetaan lisää.
Ajattele tavallisia kansalaisia jotka eivät ole kädestä
suuhun eläviä ja joilla on ehkä säästöjä.
Jos EUKP kaksinkertaistaa vaihtorahan määrän niin
säästäjän reaaliarvo pankissa laskee 50% koska markkinat
kapitalistisessa systeemissä suoristavat itsensä.
Ainoastaa niin kutsutussa komunistisessa systeemissä
voidaan rahan arvoa painostaa maan sisällä ja odotella
Simcan tai Moskovan vitsin vuoroa.
Niinhän se Tiktaattori Prasiliassakin Painoi rahaa että kaikilla
kansalaisila oli tarpeeksi rahaa josta seurasi että rahan arvo
laski painetun paperin arvoon.Huijaus tai ei mutta ilman sitä sinä söisit Pask**** !
Sulla ei edes olisi työtä tai työttömyyskorvausta.- älyäläjätä
En ole ollut koskaan työtön.
Töitä on joka maassa jos on työ halua.
On ollut useita tarjouksia hyvätuloisista johtamisessa
olevissa työpaikoista mutta kun vastuu kasvaa
niin työ teko aikakin kasvaa.
Kun on niitä vapaa ajan menojakin.
Eivät suuret sanat suuta halkaise eikä p haiseva kuuma ilma.
Sääli käy kun Liittovaltio tuntee alemmuus tunnetta.
Sööstäisit pään aukomiset niin voisit käyttää senkin
energian työntekoon niin et olisi aina työtön.
- heiveröinentoivo
EU on aivan konkreettinen huijas, todella ison luokan puhallus ja kaikilta tasolta. Ja tuo tyyppi, joka paassaa jotakin EU-myönteistä on täydellistäkintäydellisemmän aivopesun uhri. Eihän tässä voi mitään muuta enää toivoa, kuin Jeesuksen paluuta, ja sitä, että Jeesus lyö luun kurkkuun kaikille uskovaisille.
- älyäläjätä
55 vuotta sitten oli Helsinki Sanomien pilapiirros yhteiskunnasta.
Siinä oli suuri platta jonka kannattivat hartioillaan tuottavan työn tekijät.
Platalla oli useita kerroksia presitentistä alas platan päällä istuviin
valtion virkailijoihin.
ihmettelen että miten muuten voitaisiin kuvailla tätä nykyistä
yhteiskuntaa joka ratsastaa tuottavan työn tekijän hartioilla.
Tai ehkä sen voisi kuvailla ajatuksella että yhteiskunta on puu
jonka latvalla presitentti istuu jaa siitä alaspäin kaikki maan
koneistot ja alimmaisilla oksilla kansalaiset.
Kun kansalaiset katsovat puuta ylöspäin niin mitä luulette
heidän näkevän?
Oikea vastaus on: Pe... reikiä. - Varsinaista-pötyä
EU-vihaajilta. Ei mitään järkeä!
- Olen-samaa
mieltä
- Onpa-höpinää
"Kuuuuleeeeko Suomi! Espanja kutsuu! Nyt täällä tarvitaan Suomen Utissa koulutettuja EU:n nopean toiminnan joukkoja pakottamaan Valencia rauhaan. Nopeasti tänne! "
Kyse on Espanjan sisäisestä asiasta - älytäläjätä
Ei me kansalaiset vihata tullien poistamista mutta me vihaamme Eu
politrukkien vallanhimoa ja heidän yritystään ottaa kansalaisilta
viimeisenkin mahdollisuuden määrätä omasta kohtalostaan.
Ei vaan ole tullut niitä tietoja EU keräämistä varoista kuinka suuri
on budget ja paljonko % EU käyttää siitä ja montako % kansalaiset
saavat takaisin.
Jopa jokaisella kansalla on omat EU virkailijat ne täytyy ottaa hupmioon
EU systeemin ylläpitämisessä eli kuluissa.
Joten tosi töihin EU politrukit että nähdään kuinka kannattava EU on.
Ehkä tulette tekemään sen politiikkojen tapaan lähitulevaisuudessa?- Lykkäät-pötyä-taas
1. EU:ssa jokainen jäsenmaa määrää itse asioistaan.
2. EU:n budjetti on julkinen asiakirja. Katso EU:n sivuilta tai googleta.
3. EU:lla on omat virkamiehensä eli saman verran kuin Helsingillä. Sen palkat maksaa EU.
4. Jokaisella jäsenmaalla on oma virkakoneistonsa. Palkat maksaa kukin jäsenmaa.
Olet yhtä heikko tiedoissa kuin muutkin EU-vihaajat. Lykkäät-pötyä-taas kirjoitti:
1. EU:ssa jokainen jäsenmaa määrää itse asioistaan.
2. EU:n budjetti on julkinen asiakirja. Katso EU:n sivuilta tai googleta.
3. EU:lla on omat virkamiehensä eli saman verran kuin Helsingillä. Sen palkat maksaa EU.
4. Jokaisella jäsenmaalla on oma virkakoneistonsa. Palkat maksaa kukin jäsenmaa.
Olet yhtä heikko tiedoissa kuin muutkin EU-vihaajat.Tiedättekö miltä nämä keskustelut oikeasti näyttää ?
Miksi yleensä yrittää puhua vähäjärkisten kanssa ?
Ketä ovat ne jotka huutelevat, että olen suomalainen ja missä olette nähneet ?
Kun tämä kaikki lasketaan yhteen, niin mitä luulette Pers**** johtajien ja Rajat
kiinni porukan johtajien tavoittelevan ?
Esim. Väyrynen asetti itsensä Pressan ympäristöön ja piti puheen. Mitä se
viestitti ? Ei ainakaan sitä, että kuulijat olisivat olleet kovinkaan viisaita tai fiksuja.
Kyllä se tausta oli asetettu junteille ja yksinkertaisille.- älyäläjätä
Lykkäät-pötyä-taas kirjoitti:
1. EU:ssa jokainen jäsenmaa määrää itse asioistaan.
2. EU:n budjetti on julkinen asiakirja. Katso EU:n sivuilta tai googleta.
3. EU:lla on omat virkamiehensä eli saman verran kuin Helsingillä. Sen palkat maksaa EU.
4. Jokaisella jäsenmaalla on oma virkakoneistonsa. Palkat maksaa kukin jäsenmaa.
Olet yhtä heikko tiedoissa kuin muutkin EU-vihaajat.Ei vieläkään ole tullut selvää EU kannattavaisuudesta.
Taitaa olla liian vaarallista julkaista kysymäni asia???????????????????????????????
- älyäläjätä
Tässä se nyt nähtiin: Ne EU lois virkailijat ovat auttamassa omaa
lehmäänsä ylös ojasta musta maalaamalla aitoja Suomen kansalaisia
heidän omassa kotimaassaan.
Kaikki EU kannattajat ovat maailman mestareita polkitrukkeja
poliittisissa puheissaan ja röyhkeydessä.
EU Kannattaja politiikka Hyena on Afrikkalaisen
sukulaisensa tapainen raadonsyöjä cannibalisti
joka tulee saalin jaolle kun siellä on enää luut tähteenä. - älyäläjätä
Joo katsoin niitä tilastoja esimerkiksi UK:
Maksaa 19 Biljonaaa vuodessa ja saa takaisin EU lta yli 9 biljoonaa.
Ei ihme että UK haluaa päästä irti EU jonka perus politiikka on
ojentaa hukkuvalle lasin vettä.Sitä ei varmasti pysty laskemaan kukaan ! !
Sen todellisuuden näkee silloin, kun tulee se Brexit.
Minä olen siitä sata ja sata viisikymmentä varma, että rajat kiinni ja Pers***
ei ole yhtää ei yhtään joka osaa laskea edes likipitäen koko vaikutusta.
Se tarkoittaa ulos lähtöä koko vapaakauppa alueesta ja jotenkin tuntuu,
että Briteillä repeää PERS* !Voit pitää ihan satavarmasti naaman kiinni noista laskuista, kún sinä
et edes tajua mitä siinä pitää laskea ja hyvä jos tajuat siitä 5 %, mitä
pitää laskea.
Minäkään en sitä pysty laskemaan ja ei taida edes yliopistot saatika
joku Rajat kiinni porukka ja joku sinun matematiikko puoluejohtajasi.
Älä häpäise itseäsi sellaisella mitä et tiedä.
- älyäläjätä
Se älähtää johon kalikka kalahtaa.
Jokaisella maalla on oma tilastokeskus josta voidaan
saada päteviä tietoja taloudesta ilman poliittista
vaikutus valtaa, Mate.
Numeroissa on totuus ilman politiikkaa, Mate.
Siinä ei auta poliittiset huu haasiSitä vaan, ei kukaan voi laskea. Se on vähän liian iso juttu sun
aivoille. Ne voi olla Ennusteita ja niitä ei edes tilastokeskus
tai yliopisto pysty tarkkaan edes laskemaan tai arvioimaan.
Sinun puheesi on suorasta takaisinmaksusta. Liike-elämän
vaikutukset ja rahalaitosten ja öljyn ja kaiken hintojen arviointeja
ei pystytä edes kuvittelemaan ja siinä tarvitaan myös jo pörssi ja
sijoitusmaailman asiantuntijoita ja EU on varmasti kiinnostunut
jos sinun Kommunistinen Tilastokeskus pystyy EU:n eron kokonaisuuden
laskemaan eri vaihteluväleillä.
Minä luulen, että Brittien tehtaiden ja tuotantolaitosten on jo syytä varautua
leikkauksiin ja tuotannon supistuksiin ja se tekee työttömyyttä ja kuluja ja
vaikuttaa valuuttaan ja korkotasoon ja koko liike-elämän sektoreihin.
Niin, kuin minä olen ajatellutkin, että kerjätään jatkoa ja mahdollisesti koko
UK hajoaa.- älyäläjätä
Varas varast varroo,
Huora toista huoraks sannoo.
Politiikka teissä taisi laskea ne vetelät housuun
kun huutaa jo kommunisteja avukseen.
Ihmeellinen tuo EU politiikka byrån jäsen joka kannattaa
väkivaltaa UK kohtaan esimerkkinä Stalin ja Hitler.
Uhkuu ja nimittelee vaan kun on ainoastaan poliittinen
matemaattinen näkemys ja EU virkailijan ja SDP
puolueen jäsenkirjat.
Kuka luottaa tähän Liittovaltio houru pään poliittisiin
kirjoituksiin joihin ei ole mitään todistusaineistoa ja
ovat vain hänen omalaatuisia väitteitä ilman todellista pohjaa?
Jokaisella maalla on tilastokeskus jota budget laatijat käyttävät
tieto lähteenään.
En ole ennen kuullut jokaisen maan valtioiden perustamista
Kommunistisesta Tilastokeskuksesta?
Heh heh heh heh heh ........................heh..................................................heh.........................................
EU polit byrån politrukki puhuu väkivallasta talouspolitiikassa.
Ilmeisest EU ampuu lonkalta erimielisiä joten UK edustajat ottakaa
luodinkestävät liivit neuvotteluun väkivaltaisen EU kanssa?
- tarkkanäköinen
Sen tajuan , että Suomalaisten sairastamisista rahaa keräävä TERVEYSTALO pitää pääkallopaikkaansa luxenburgissa , veroparatiisissa, kerro liittovaltiolainen , kenen etu se on , miksi junckerin mafiooso voi eu:ssa tälläistä veronkiertoa hyväksyä. Luulisi tuon suuren valkoisen johtajan, joka oikeudenmukaisuutta lakia ja rehellisyyttä suuresti konnioittaa. Sanoisi hän micael liliukselle , viekää nämä verorahanne Suomeen , Suomalaisille ne kuuluvat , niille jotka ne maksavatkin. EU on länsimaisen demokratian malliesimerkki, joten on odotettavissa , jopa ennen vuoden 2017 loppua, että lilius muuttokuormineen palautetaan Suomeen , ELÄKÖÖN LÄNSIMAINEN DEMOKRATIA.
- älyäläjätä
EU pankki ottaa vakavasti Portugalin Valtion asettamat
1000 vuoden kuluttua lunastettavat bondit ensimmäisen
luokan takuu varoina.
Myös Portugal sai lainaa EU keskuspankilta ja pankin ehtoihin
kuuluu että lainan saajalla on 10 % takuita.
Portugal sai 90% laina anomuksen summasta ja 10% lainasta
siirto EU keskuspankin Portugalin säästötilille.
Hyväs männöö kuitenkin? älyäläjätä kirjoitti:
EU pankki ottaa vakavasti Portugalin Valtion asettamat
1000 vuoden kuluttua lunastettavat bondit ensimmäisen
luokan takuu varoina.
Myös Portugal sai lainaa EU keskuspankilta ja pankin ehtoihin
kuuluu että lainan saajalla on 10 % takuita.
Portugal sai 90% laina anomuksen summasta ja 10% lainasta
siirto EU keskuspankin Portugalin säästötilille.
Hyväs männöö kuitenkin?Parempi, kun ette edes kirjoita asioista mistä ette tiedä yhtään mitään.
Pers*re**** ja Rajat kiinni porukalla ei ole yhtään Finanssialan tai talousalan
asiantuntijaa. Joten voitte olla varmoja, että Tilasto kommentaattori " älyäläjätä "
ei myöskään ole sellainen.
Voitte olla varmoja, että Euroopan unionilla ja koko EKP:llä on maailman parhaat
talousasiantunitja ja voitte olla varmoja, että Pers***reik*** kommentaattori ei
ole edes lähelläkään näitä tasoja.
Parempi, kun " älyäläjätä " pysyy siellä maahanmuutto palstalla somalien ja mustalaisten
kanssa.- tarkkanäköinen
Liittovaltio kirjoitti:
Parempi, kun ette edes kirjoita asioista mistä ette tiedä yhtään mitään.
Pers*re**** ja Rajat kiinni porukalla ei ole yhtään Finanssialan tai talousalan
asiantuntijaa. Joten voitte olla varmoja, että Tilasto kommentaattori " älyäläjätä "
ei myöskään ole sellainen.
Voitte olla varmoja, että Euroopan unionilla ja koko EKP:llä on maailman parhaat
talousasiantunitja ja voitte olla varmoja, että Pers***reik*** kommentaattori ei
ole edes lähelläkään näitä tasoja.
Parempi, kun " älyäläjätä " pysyy siellä maahanmuutto palstalla somalien ja mustalaisten
kanssa.Erittäin paljon , etten sanoisi helvetisti epäilen , ettei nimimerkillä liittovalti ole järkeä kissan rikkeimen vertaa. "Voitte olla varmoja, että pers reik kommentaaori ei ole edes lähelläkään näitä tasoja . Että mitä??? pitäisikö tavallisen duunarin sitten olla huippu ekonomin tieto taito tasolla talous asioissa , Sinä se vasta pösilö oletkin.
- älyäläjätä
EUCB Johtaja: Ei meiltä raha lopu me painetaan lisää!!!!!!!
Ainakin yksi asia on varmaa että kun EUCB painaa lisää seteleitä
konkurssi valtioiden avuksi niin inflaatio kasvaa ja
pankki säästötilien reaali arvo laskee.
Tämä on sitä EU ja sen EUKP kansalaisten ryöstö politiikkaa.
EU Central Bank tuplaa käteis rahamäärän ja säästäjän
talletusten reaaliarvo tulee olemaan entisestään vain 50%
koska kapitalisti (((systeemi jota minä kannatan)))
toimii automaattisesti kysynnän ja tarjonnan luonnollisten lakien mukaan.
Ei kukaan rehellinen kansalainen halua kannattaa systeemiä
joka toimii kansalaisten etuja vastaan?
Ilmeisesti The EU on jatkoa siihen Mauno Koiviston Gongklaaviin
jossa 14 000 henkilöä teki itsemurhan.
Ilmeisesti EU puolesta kirjoittajat suosittelevat yllä olevaa
EU ja EU CB käyttäytymistä ja niiden mahdollisia seurauksia?Se on hieno juttu mitä kirjoitit noin talous mielessä.
Inflaatio ei ole kuitenkaan lähtenyt nousuun ja sitä ei saada ylös nyt
ei oikein millään. Ei rahaa ole tarkoitettu pankkiin talletettavaksi ja
on hyvä, että sitä ajetaan sieltä ulos muuhun liiketoimintaan, vaikka
rahastojen kautta.
Nyt on " älyäläjätä " jäänyt taloustiedon tunnit käymättä. Rahalla itsellään
ei ole arvo, vaan sen takana olevalla kaupalla ja teollisuudella. Kulta kanta oli
ja meni ja nyt on teollisuus ja kauppa rahan takeena.
Voi olla että "älyäläjätä" :n kaltaisia yksinkertaisia on paljon muitakin ja sen
vuoksi niin kuin olen sanonut, että tyhmyyttään ne ovat EU:ta vastaan, koska
eivät tajua liike- ja talouselämästä yhtään mitään. Sen vuoksi juuri on perustettu
Euroopan unioni, jotta se pystyy tukemaan teollisuutta, kauppaaa ja rahaa.
Ja näin antaa ihmisille hyvinvointia ja työtä.
- älyäläjätä
Työtä EU politrukeille joiden kultainen astiasto maksoi miljoonia.
Ei vieläkään ole tullut selville kuinka monta % EU eliitti käyttää EU
budget jakaessaan takaisin EU osanottaja maiden EU maksuja.
Suomen Tilastokeskuksen mukaan Suomen Valtion rengit ja piiat
käyttävät 57 % Suomen Budget jakaessaan takaisin kansalle 43%
Suomen Budget.
UK maksoi EU ylläpitoa 19 Biljonaa vuodessa ja sai takaisin 9 biljoonaa.
Joten samaa luokkaa tuntuu se olevan EU kuin Suomikin.
Hyvä sijoitus se on Liittovaltion mielestä kun sijoittaa varallisuutta
100 % ja saa takaisin noin 50% sen sijaan että saisi takaisin 110%
eli 10% voittoa.
Ilmeisesti Liittovaltion konkurssi matematiikka toimii EU ssa.
To Liittovaltio: Ilmeisesti olet yksi niistä SDP nylkyriä jotka
omistavat mielikuvituksellista aineistoa päässään että he
ovat henkilöitä jotka tulevat hallitsemaan maailmaa.
Ei Suomen kansa halua laistasi elätettävää eliittiä."älyäläjätä" Johan minä olen sinulle sanonut "älyäläjätä" vai onko se jättänyt ?
EU:n suorien takaisin tulevien osuuksien määrän pystyy laskemaan ja se voi
olla mitä sanoit.
EU:n tarkoitus ja se mikä EU:sta tulee takaisin jokaiselle maalle on Liike- ja
talouselämän kautta tulevat edut. Eihän Yksikään hallitus kuten "älyäläjätä"
laske tulosta suorista tuista. Silloin totta tosiaan EU ei olisi kannattava.
Nyt mennään vähän pitemmälle mihin "älyäläjätä" näemmä pystyy ajattelemaan.
EU:n tuet tulevat takaisin monessa eri muodossa ja monella eri tavalla.
Yksi näistä muodoista on liike-elämän hallittu vapaakauppa alue ja sen mukana
tulevat työpaikat ja sijoitukset. Toinen on Finanssiala ja rahoitus.
Kolmas on raaka-aineet ja erimuotoiset fuusiot. Neljäs voisi olla puolustusyhteistyö.
Huomaa myös, että EU:n tekemät kauppasopimukset muiden suurten talouksien
kanssa ovat aivan omaa luokkaansa, mikäli suomi niitä kerjäisi.
Tästä muodostuu se rahallinen ja taloudellinen hyöty mistä ei kannata poistua.
"älyäläjätä" esittää varmaan oman kuvauksensa meille kaikille.
- älyäläjätä
EU ei ole vielä saanut sopimuksia 1.35 miljardin maailman suurimpaan
maailman talousalueeseen Kiinan Tasavaltaan.
Islannilla on se sopimus yhteisymmärryksestä kaupankäyntiin.
UK on avoin kyseessä olevaan sopimukseen ja Kiina on enemmän
kiinnostunut avoimesta kaupankäynnistä kuin EU pakotteista.
Eat your heard out Liittovaltio!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37740129Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158532Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315980Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224578Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623845Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523582Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743141- 322838
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192428Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192252