Suomen sosiaaliturva

niinmaamakaa

Kyselin vuosia sitten henkilöltä, joka oli eläkelaitoksella töissä, että tietääkö hän, että mitä tarkoittaa asumisperusteinen sosiaaliturva? Hän ei ollut kuullaatkaan asiasta, joten kerroin hänelle, että se tarkoittaa sitä, että Euroopan Unionin kansalainen - mistä päin Eurooppaa tahansa - jos hän ottaa asunto-osoitteen Suomeen, niin saa saman sosiaaliturvan lapsilisineen kuin suomalaiset.

Käytännössä tällä on käänteinen puolensa suomalaisille. Vaikka olisit Suomen kansalainen ja maksaisit sosiaaliturvamaksun Suomeen ja verosi, et saa mitään sosiaaliturvaa, ellei ole asumisosoite Suomessa.

Vuonna 2000 tehtiin uusi perustuslaki, joka liittyy tähän, jonka seurauksena pidettiin hätäkokous Islannissa (miksi juuri siellä - en tiedä) tästä sosiaaliturva-asiasta, koska tiedettiin EU:n laajentuminen Baltianmaihin ja ne järkyttävät vaikutukset, jotka tällä päätöksellä olisi Suomen omien kansalaisten sosiaali- ja oikeusturvaan.

Nyt se on sitten 17 vuodessa nähty miten kaikki meni. Kuitenkin vielä muutama vuosi sitten täällä keskustelussa eräs henkilö kuvitteli Euroopan Unionin olevan vain joku vapaakaupa-aalue, ja väitti, ettei suomalaisilla poliitikoilla ole mitään tekemistä liike-elämän kanssa. Mitähän hän nyt ajattelee? Hän ei tiennyt, että EU on nimenomaan poliittinen unioni, jossa on hyväksytty jäsenmaille vain yksi politiikka ja se johtaa sosiaalista markkinataloutta. Ja kaikki johdetaan Brysselistä käsin.

Ne jotka eivät tiedä vieläkään mikä Euroopan Unioni on, niin kannattaa lukea seuraavasta linkistä pohdinnat lähes 20 vuoden takaa, kun tehtiin vuoden 2000 uutta perustuslakia, jota tuskin Suomen kansa edes noteerasi mitenkään. Linkistä saa perspektiiviä siihen, että kuka meitä oikeasti johtaa ja miksi tilanne on se kuin on. Ja ennen kaikkea sen, että ketä kuuluu sosiaaliturvan piiriin, ja ketä tuolla pohdinnalla ajatellaan.

Ja integraatio on sen kuin syventynyt entisestään 20 vuodessa.

Joulukuusta 2009 on ollut koko Unionin alueella voimassa vain Euroopan Unionin perustuslaki, joka hyväksyy vain sen yhden politiikan - eli Kolmannen tien politiikan. Kaikki puoluepoliittiset jutut Suomessakin ovat peitenäytöstä suomalaisille - hallitusta ja eduskuntaa ei enää edes tarvittaisi - esittävät teille sirkustemppuja saadakseen palkan ja eläke-edut, mutta jos he saisivat kenkää, huomaisitte, että mikään ei muutu, kaikki pyörii kuin ennenkin. He ovat vain sitä varten, että kuvittelisitte jotakin demokratiasta ja maan itsenäisyydestä ja tilanne pysyisi Brysselin hallussa rauhallisena.

Tästä johtuen Soinin oli perussuomalaisista tehtävä uusi puolue, joka jatkaa entisten perussuomalaisten sijaan hallituksessa, koska ei ole kuin tuo yksi politiikka - mikään muu ei ole mahdollista - ja tätä eivät suostuneet noudattamaan ne henkilöt, jotka jätettiin rannalle.

Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 1999:2
EUROOPAN UNIONIN
SYVENTYMINEN JA SOSIAALITURVA

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/72000/Julk199902.pdf?sequence=1

Tekstissä toistuu koko ajan, aihe huippukokous teki ja päätti sitä ja tätä. Tämä huippukokoukseksi kutsuttu kokous ei todellisuudessa ollut Euroopan Unionin demokraattinen kokous, vaan EPP-puolueen kokous, joka vietiin eteenpäin EU-huippukokous nimisenä, kun tätä diktatuurijärjestelmää luotiin.

Minulle ei tähän päivään mennessä ole selvinnyt, että olivatko poliitikot niin naiivia ja tyhmiä, että luulivat tätä järjestelmää/kokousta ja päätöksiä jotenkin demokraattiseksi EU:n järjestelmäksi vai eivätkö he yksinkertaisesti edes välittäneet missä päättivät ja mitä päättivät Suomen asioista? Tekivät vain kuin käskettiin ja sopivasti eduskuntakin koostui vain misseistä, maitotytöistä, mallipojista ja Suomen Olympiamaajoukkueesta. Niitähän suomalaiset äänesti, kun ei mitään muuta ymmärtänyt.

8

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikein hyvä kirjoitus ja linkki.
      Siinä käytiin läpi paljon sosiaalipolitiikan kohtia ja mahdollisuuksia.
      Mutta minulle jäi epäselväksi mitä sinä tästä linkistä ajat takaa ?

      Päällisin puolin hyvinvointi on yhtä kuin rahaa ?
      Siinä tuotiin esille euroopan talousalueen hyödyt ja kehitys ja sen hinta ja seuraus.
      Mikä se on se idea mitä ajat takaa tällä? On hyvä, että sitä on pohdittu ja tutkittu.

      Suomi on valinnut ja moni muukin maa on valinnut eurooppalaisen elämäntyylin.
      Toinen vaihtoehto on kommunismi ja puute ja kurjuus, kuten kävi ilmi.

      • Juncker ja Macron on esittäneet yleis-eurooppalaisia vaaleja yli valtioiden
        europarlamenttiin. Tämä tarkoittaa, että voit äänestää niin vasemmistoa tai
        äärioikeisto kuin haluat.

        Jos ole tuomassa tähän keskusteluun rotuja tai muuten erinomaista geeniäsi
        tai etnistä syntyperääsi. . . Niin me sinne Maahanmuutto palstalle mustalaist****
        ja matujesi kanssa.


      • meidänisä

        "Jos ole tuomassa tähän keskusteluun rotuja tai muuten erinomaista geeniäsi
        tai etnistä syntyperääsi. . . Niin me sinne Maahanmuutto palstalle mustalaist****
        ja matujesi kanssa."

        Totta kai olen! Olenhan EU-kansalainen. Olen egyptisnegrolainen ulkonäöltäni, vaikka olenkin uskonnoltani juutalainen. Meidän ns. Isä Coudenhove-Kalergi on luonut koko Euroopan Unionin Pan eurooppaliikkeellä. Etkö sinä vielä ole?


        ” Kaukaisen tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Nykyiset rodut ja yhteiskuntaluokat häviävät vähitellen, kun tila, aika ja ennakkoluulot eivät enää vaikuta. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, korvaa kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella. ”
        – Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[1]
        ” Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”
        – Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi


      • meolemmehengellisiä

        Innostuin niin tästä meidän ideasta, että jäi tausta pois.

        ”Coudenhove-Kalergi kirjoitti vuonna 1923 julkaistun kirjan Pan-Europa (suom. Paneurooppa, 1930), jossa hän ehdottaa tulliliittoa Euroopan maiden kesken. Hän ei pitänyt Pan-Eurooppaan sopivina valtioina Neuvostoliittoa sen ateismin ja kommunismin tähden, Turkkia sen islamilaisen ja aasialaisen luonteen vuoksi eikä Britanniaa Brittiläisen imperiumin koko maailman käsittävän luonteen vuoksi.”

        Me ollaan katoliskeskutaoikeisto ja meillä on pitkät perinteet - jo ennen toista maailmansotaa.

        Tässä meistä enemmän:

        ”Paneurooppa-Unioni lyhyesti

        Paneurooppa-unioni on vanhin Euroopan yhdentymistä ajava kansanliike. Sen isä oli itävaltalaissyntyinen kreivi Richard Coudenhove-Kalergi, joka osoitti vuonna 1923 ilmestyneessä teoksessaan Paneuropa Euroopan olevan matkalla kohti uutta suursotaa, jolleivät maanosan valtiot päätä yhdistyä vapaaehtoisesti.

        Coudenhove-Kalergin ajatusten ympärille syntyi pian kansanliike, Paneurooppa-unioni, jonka keskeisimpänä tavoitteena oli pysyvä rauhan tila vapaassa, yhtenäisessä Euroopassa. Maailmansotien välisenä aikana aate ei saanut valtiollisissa piireissä riittävän laajaa kannatusta toteutuakseen. Tarvittiin vielä toinen, edellistä monin verroin tuhoisampi ja brutaalimpi maailmansota, ennen kuin Euroopan integraation välttämättömyys ymmärrettiin läntisessä Euroopassa laajemmalti.

        Euroopan yhteisöjen ja Euroopan unionin kehityksessä paneurooppalaisilla on ollut merkittävä osuus. Näkemyksemme mukaan maanosamme ei kuitenkaan viime vuosikymmeninä tapahtuneesta kehityksestä huolimatta ole edelleenkään saavuttanut ideaalitilaansa. EU:n jäseniksi on nopeasti hyväksyttävä paitsi nykyiset hakijamaat, myös ne eurooppalaiset valtiot, jotka ovat toistaiseksi jääneet laajentumisprosessin ulkopuolelle edellyttäen, että ne täyttävät tietyt perusedellytykset.

        Unionin toimintaa on samalla tehostettava luomalla EU:lle perustuslaki sekä uudistamalla toimielimiä demokraattisempaan ja federalistisempaan suuntaan.”

        http://www.paneuropa.org/~fi/

        Näetkö siinä meidän tunnuksena on Rooman keisari Konstantinus Suuren punainen risti ja sen ympärillä on Ilmestyskirjan 12 tähteä Raamatusta.


      • solinvictus

        Meidän keisari Konstantinus Suuri, jota suuresti arvostamme, oli Rooman keisari n. 300 vuonna, ja näki tuon ristin taivaalla Mulviuksen sillan taistelun aikaan ja kuuli, kun ääni sanoi, että tässä merkissä olet voittava. Hän oli niin ihana, kun kiitti siitä auringonjumala Sol Invictusta, että antoi meille kaikille kristityille Jeesuksen aurinkojumala Sol Invictuksen paikalle. Voi että olen iloinen ja niin on piispa Huovinenkin!

        Yhteiskunnat ovat turmeltuneet, kun hallitsija on halunnut auringoksi. Antiikin keisarit pitivät itseään aurinkoina, joita kaikkien tuli palvoa ja kumartaa. Meidänkin naapurissamme piti valtaa Isä Aurinkoinen, tosin kaikkea muuta kuin aurinkoisella tavalla.

        "Juhannuksen aurinkoa ihaillessa sopii muistaa, että Kristuskin on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys. Kristus on Voittamaton Aurinko, Sol Invictus.

        Pääsiäisvirressä lauletaan: "Aurinkomme ylösnousi…" (virsi 105). Kristus voitti yön ja pimeyden vallat. Hän on Oikea Valo ja Todellinen Aurinko."

        http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/helsingin_hiippakunnan_piispat/eero_huovinen/puheenvuoroja/?x20117=1379280

        Kyllä me ollaan iloisia EU:sta, ja kiva, että sinäkin.


      • Eiköhän koko suomessa oleva porukka ole tullut jo Euroopasta ja Itä-euroopasta.
        Oikeasti, kuka jaksaa edes tuollaista sairasta edes lukea ?
        Kaikki tai ainakin viisaammat ja varakkaammat ovat jo käyneet useaan kertaan
        Euroopan eri maissa ja monet käyttävät päivittäin eurooppalaisia tuotteita ym.

        Juntti en tiedä missä olet ja mitä käytät ja mitä kuvittelet olevasi ?
        Oletko sinä Persu ? Punanen , Sininen , Keltanen , musta, tumma vai muun värinen ?


    • voimitenkivaa

      Minä olen Euroopan kansalainen, ja tarkoitus, että ... siis se on meidän ihanne, että me kaikki olemme jonakin päivä ihan saman näköisiäkin, saman värisiä ja puhumme samaa kieltä, ja kun saamme EU-direktiiveillä kunnostettua koko Euroopan (olemme tehneet jo päätöksen, että myös Afrikka tarvittaessa voidaan lukea Euroopaksi), niin meillä on vain yksi pesukonevalmistaja, yksi vaatevaalmistaja jne. Ei niin montaa erilaista yritystä, vaan pystymme keskittämään koko voimamme yksityistämisen. Siitä on etua kaikille. Myös sinulle. Mutta rauha ja rakkaus on tietysti pääasia.

      Me olemme paljon päättäneet jo asioista, joista on vain yksi yhteinen EU-tilaus, kuten rokotteet.

      Ehkä pääsemme joku päivä myös niin pitkälle haaveissamme, että meillä kaikilla on myös samanlaiset vaatteet - iän voisi erottaa väreillä - jos mikä, se on tasa-arvoa parhaimmillaan! Sanonta, että vain rumat vaatteilla koreilee - on mennyttä, meillä kaikilla on silloin ihan yhtä koreat vaatteet.

      Se on meidän yhteinen perhe!

      • moimävaan

        Tärkein unohtu, se meidän manivesti kun me tehtiin se Varsovassa, niin siellä oli Jyrki. Se on tärkeetä, että ihminen saa tehdä työtä koko elinikänsä, siitä me päätimme. Saa opiskellakin. Me päätettiin myös, että kaikille tullaan takaamaan tasa-arvo terveyteen, ja siitä varmasti on moni syöpäsairaskin mielissään. Varmaan uskot. Ei ollut tarkoitus korostaa vain noita meidän päättämiä ulkoisia asioita, kuten vaatteita. Se Suomen Jyrki on tosi hyvä tyyppi ja meidän mieleen. Tää oli siis niin hyvä:

        Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen uskoo, että kun ihmiset saavat toteuttaa unelmiaan hyvällä omallatunnolla, siitä syntyy hyvää.

        16.2.2009 5:00 A A

        Jouni Mölsä

        HELSINGIN SANOMAT

        MARKUS JOKELA / HS


        Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen on hankala nähdä, että vuonna 2019 Suomessa olisi jokin ihmisryhmä, jolla menee huonommin kuin nyt.

        "Meillä on silloin hyvin pitkälti täystyöllisyys ikäluokkien pienenemisestä johtuen", hän perustelee.

        Suomessa siis on hirveän paljon vähemmän työikäisiä ihmisiä ja hirveän paljon enemmän työeläkkeellä olevia ihmisiä kuin nyt. Tämä johtaa suureen muutokseen.

        Katainen visioi vuoden 2019 Suomea Helsingin Sanomien haastattelusarjassa.

        Katainen uskoo, että Suomi on kymmenen vuoden päästä entistä vahvemmin korkeaan osaamiseen perustuva korkean tuottavuuden maa, jossa tehdään kovasti töitä. Jyrki Kataiselle valtio on "mahdollistaja".

        "Mahdollistaja tarkoittaa sitä, että kaikille tarjotaan tasapuoliset mahdollisuudet terveeseen elämään ja vahvaan sivistykseen, ja tästä seuraa yhteiskunnan menestys. Olen sivistysuskoinen", hän kuvailee.

        "Me uskomme, että ihmiset luovat oman ja yhteisen onnen omilla toimillaan, kun se vain on mahdollista", Katainen muotoilee.

        Kataisen mukaan Suomessa on menty monta kymmentä vuotta kohti yhteiskuntaa, jossa välittämisen vastuun on katsottu kuuluvan valtiolle tai kunnalle.

        "Nyt on tapahtumassa herääminen. Enää ei kuvitella, että lasten ylipaino tai yksin elävien vanhusten yksinäisyysongelma voidaan ratkaista pelkästään vahvistamalla valtion palveluita tai tulonsiirtoja."

        Tämä kuulostaa vain toiselta tavalta sanoa, että tulevaisuudessa valtiolla ja kunnilla ei ole varaa huolehtia hyvinvointipalveluista, joten yksilöiden on otettava vastuuta itse.

        "Sitä minä en tarkoita. Meidän pitää ymmärtää, että yksin julkisen vallan toimilla emme pysty luomaan hyvinvointia. Se vaatii perheiltä, naapureilta ja läheisiltä enemmän. Välittämisvastuuta ei voi ulkoistaa."

        Kataisen mielestä keskustelu äärikapitalismista ja sosialismista istuu Suomeen huonosti.

        "Jos vastauksena on kolmas tie, niin suomalainen yhteiskuntamalli on jo kolmas tie. Ei tarvitse pyrkiä olemaan kolmannen tien kolmas tie."

        Rahoitusmarkkinoiden holtittomuus on ajanut maailman talouslamaan. Kataisen mukaan kokoomus ei edusta uusliberalismia.

        "Tästä ei saa riitaa aikaan. Ei ole mitään järkeä siinä, että rahoitusmarkkinoilla voi myydä tuotteita, jotka eivät kestä päivänvaloa, jonka valmistajaa ei oikein tiedetä ja jonka riskejä ei hallitse kukaan."

        http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Katainen Nyt oivalletaan ettei valtio ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin/1135243556819


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      391
      41042
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      119
      9584
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6240
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4998
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3945
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3839
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3478
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3037
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2488
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      21
      2338
    Aihe