Elämme globalististen voimien uuvuttamana

globalismi_tuhon_tie

Usein näkee puhuttavan ylistävään sävyyn, kuinka Euroopan Unionin myötä Suomi "kansainvälistyy". Tämän lisäksi myös NATOon liittymisen kannattavuutta hehkutellaan. Näitä asioita ei koskaan unohdeta korostaa kahdella kliseisellä mukaperustelulla: "Suomi ei ole enää eristätynyt junttimaa" sekä "EU:n ja NATOn vastustajat ovat putinisteja, tai Venäjän ystäviä jne." Eikä siinä kaikki. Olemme myös "rasistifasistinatseja", jos emme hyväksy avosylin maan rasittamista sellaisella "maahanmuutolla", josta on meille suurta taloudellista haittaa kasvava väkivallan, ihmisoikeusrikollisuuden jne. uhka.

Tunnen suurta myötähäpeää ja tarvetta raapia kehoani, koska tällainen matalasta älykkyydestä kertova öyhötys aiheuttaa minulle ihottumaa, puhumattakaan pahoinvoinnista, joka saa vatsansisällön nousemaan suuhun.

Suomi on ollut kansainvälinen maa, ja yllättäen, osa planeettaa aina. Olemme olleet monessa kansainvälisessä toiminnassa mukana. Arvostettuna maana. EU-operaatio ei meistä tee sen kansainvälisempää maata kuin jo olemme. NATOon liittyminen ei tee meistä sen länsimaisempaa maata kuin jo olemme. Muslimisaation ja islamisaation vahvistamisen tukeminen ei sekään tee meistä millään tavalla kansainvälistä maata, ja koska emme ole koskaan ollut "eristäytynyt junttimaa", niin siihenkään ei tällainen perseily vaikuta suuntaan eikä toiseen.

Mistä on kyse? Globalisaatiosta, tai tarkemmin sanottuna 'globalismista'. Globalismi on elämäntapa, jonka motivaattorina toimii vallan huuma, vauraus, omistaminen yms. sairaat asiat, joista on fantasioinut useampikin diktaattori omine perusteluineen. Globalismin tavoite ei ole sen kummempi kuin Hitlerin, Stalinin, P-Korean johtajien jne. Globalismin luonne on paljastunut olevan despotistinen ja kleptokraattinen, joka näkyy mm. maan "kansainvälistämisessä", joka käytännössä tarkoittaa vieraan vallan tunkeutumista maan hallintoon, tai vähentämällä sen vaikutusvaltaa; globalistien ajama 'EU-operaatio' on juuri sellainen keino. Siinä "tuote" myydään maan demokraattiselle vallalle katteettomin lupauksin ja valhein, joka sinisilmäisenä lankeaa siihen, unohtamatta korruptiota, jolla maan johto saadaan liittymään globalismin edustajiksi ja kääntämään heidät maan demokraattisia yms. arvoja vastaan. Lopputulos, kuten meillekin on jo tapahtunut, on maan markkinoiden asteittainen siirtyminen osaksi globalistien hallinnoimia markkinoita demokratian, itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden, vapauden, omavaraisuuden, paikallisuuden jne. asteittainen hävittäminen ja sen korvaaminen globalistisilla voimilla maan raju velkaannuttaminen. Näillä kaikilla laskelmoiduilla keinoilla maa sitoutetaan globalistien valtaan. Järkyttävää tässä on ollut myös huomata, miten tarkoitushakuisesti ja kierosti tämä on toteutettu, kun järjestelmään on "suostuteltu" liittymään uhkakuvien ja pelotteiden kanssa ja siitä eroamisesta pelotellaan samoin uhkakuvin; perusteettoman suuret rahalliset sanktiot jne. sekä jatkuva painostus, kuinka EU:n ja NATOn vastustajille annetaan vain yksi vaihtoehto: olette joko meidän "liittolaisia" tai sitten ryssän liittolaisia, joka on meidän vihollisemme ja saatatte kaatua kaikki yhdessä... tai sitten pelotellaan, että Venäjä valtaa Suomen, jos ei liitytä NATOon ja jos erotaan "EU":sta, ja myös, että ilman "EU":ta meillä ei ole mitään.

Palstoilla esiintyvä multinikkiEUnukki yrittää harhauttaa jatkuvasti suoltamalla pinnallisia perustietoja, joilla hän väittää kaikkien EU-vastaisten asioiden ja ajatusten olevan "eu-vihaa" tai valhetta. Hän itse on valheautomaatti, propagoija, disinformaatikko ja globalismin nöyrä palvelija, jonka tarkoitus on huutaa mahd. kovaa eriävien asioiden päälle.

3

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qåaäzm

      Erittäin hyvää ja syväluotaavaa analyysiä sinulta aiheesta. Kiitos.

      • Ymmärsitkö ? ? ? ?


      • Ymmärsitkö ? ? ?
        Tässä on siitä ote:
        " Mistä on kyse? Globalisaatiosta, tai tarkemmin sanottuna 'globalismista'. Globalismi on elämäntapa, jonka motivaattorina toimii vallan huuma, vauraus, omistaminen yms. sairaat asiat, joista on fantasioinut useampikin diktaattori omine perusteluineen. Globalismin tavoite ei ole sen kummempi kuin Hitlerin, Stalinin, P-Korean johtajien jne. Globalismin luonne on paljastunut olevan despotistinen ja kleptokraattinen, joka näkyy mm. maan "kansainvälistämisessä", joka käytännössä tarkoittaa vieraan vallan tunkeutumista maan hallintoon, tai vähentämällä sen vaikutusvaltaa; globalistien ajama 'EU-operaatio' on juuri sellainen keino. Siinä "tuote" myydään maan demokraattiselle vallalle katteettomin lupauksin ja valhein, joka sinisilmäisenä lankeaa siihen, unohtamatta korruptiota, jolla maan johto saadaan liittymään globalismin edustajiksi ja kääntämään heidät maan demokraattisia yms. arvoja vastaan. Lopputulos, kuten meillekin on jo tapahtunut, on maan markkinoiden asteittainen siirtyminen osaksi globalistien hallinnoimia markkinoita demokratian, itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden, vapauden, omavaraisuuden, paikallisuuden jne. asteittainen hävittäminen ja sen korvaaminen globalistisilla voimilla maan raju velkaannuttaminen. Näillä kaikilla laskelmoiduilla keinoilla maa sitoutetaan globalistien valtaan. Järkyttävää tässä on ollut myös huomata, miten tarkoitushakuisesti ja kierosti tämä on toteutettu, kun järjestelmään on "suostuteltu" liittymään uhkakuvien ja pelotteiden kanssa ja siitä eroamisesta pelotellaan samoin uhkakuvin; perusteettoman suuret rahalliset sanktiot jne. sekä jatkuva painostus, kuinka EU:n ja NATOn vastustajille annetaan vain yksi vaihtoehto: olette joko meidän "liittolaisia" tai sitten ryssän liittolaisia, joka on meidän vihollisemme ja saatatte kaatua kaikki yhdessä... tai sitten pelotellaan, että Venäjä valtaa Suomen, jos ei liitytä NATOon ja jos erotaan "EU":sta, ja myös, että ilman "EU":ta meillä ei ole mitään. "

        Olisko Palstalla yhtään Psykiatria tai Psykologian opiskelijaa edes ? ?
        Tää on nyt niin tieteellistä tekstiä, että minäkään en pysty saamaan tästä mitään
        selvää. Siis Rehellisesti sanottuna minä en ymmärrä tästä mitään ja onko tää
        hullujen huoneelta vai super viisaan analyysi ? ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1164
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      527
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe