EU aivo pesu jaosto on ostanut kaikki Suomen paikalliset
radioasemat ja miehittänyt ne omilla politrukeillaan.
Se näkyy selvästi RadioPooki mainoksista Suomi24 blogissa
joissa kerrotaan miten EU tekee Miljardista satasen avustaessaan
näitä omia probakanta radio asemiaan.
Erikoisesti pohjanma on ollut aina isämaallinen ja näin
ollen EU on suunnannut probakanta asemiensa avustuksen pohjanmaalle.
Hienosti suunniteltu EU osalta käyttää hyväkseen jäsenvaltion
varoja oman virkakoneiston politrukkien avuksi.
EU on kiero kuin korkkiruuvien korkkiruuvi
4
137
Vastaukset
Ehkä niiden lähetyksissä on perustelut, joita 90 % kuulijoista ymmärtää.
Eihän se nyt älymätä olisi edes muuten mahdollista.- HerääEurooppa
Euvostoliiton propagandakoneisto on laajempi ja salakavalampi kuin esikuvansa entisen Neuvostoliiton vastaava. Tyhmä kansa on mennyt laajasti halpaan. Siksi tarvitaan tiedon levitystä Brysse4lin eliitin eurooppalaisvastaisesta politiikasta ja ajatusmaailmasta. Brysselissä kulttuurimarxistit ja paneurooppalaiset ovat johdossa.
Levitä edes yksi perusteltu asia ja kysy sitten, onko hyödyt suuremmat, kuin haitat.
Taitaa se levittäminen Teillä olla, kuin Huhtasaarella ja Väyrysellä ja rajat kiinni
porukoilla.
Hei yli 90 % ihmisitä kannattaa EU:ta ja sä et ole levittänyt edes silloin muuta kuin
sanonko minkä.- VäännetäänRautalangasta
"Syö paskaa, sillä eihän biljoona kärpästä voi olla väärässä." ;-)
Voin kertoa sinulle varmasti yllättävän viisauden: Enemmistö ei ole KOSKAAN oikeassa.
Juuri siksi tyhmää kansaa manipuloidaan ja jymäytetään valtaeliitin toimesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671262- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että342729- 116680
- 52670
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76592
- 56584