Yle kertoo varsinaissuomalaisen Auran seurakunnan kirkkoherrasta Torsten Sandbergista, joka on ajanut seurakuntansa sekasortoon ja saanut seurakuntalaiset "äänestämään jaloillaan".
Muutamia otteita jutusta:
"Kirkkoherran vuoksi on ollut vaikea saada luottamusmiehiä mukaan toimintaan."
"Auran seurakunnan keskeinen ongelma on epäluottamus kirkkoherraa kohtaan."
"Piispantarkastuksissa on todettu ongelmia työilmapiirissä ja johtamisessa. Kirkkoherran tehtävä on pyörittää seurakunnan organisaatiota, mutta Aurassa tämä ei ole onnistunut ongelmitta. Osa työntekijöistä on uupunut, monet ovat vaihtaneet työpaikkaa."
"Tilanne on kyllä ollut aika vaikea, seurakunta on jakaantunut. Osa on kokenut tämän hyvinkin raskaaksi."
Koko juttu: https://yle.fi/uutiset/3-10515355
https://eroakirkosta.fi/
Yle: Kirkkoherra on ajanut seurakunnan sekasortoon
13
349
Vastaukset
Ei tuo tänä vuonna eroluvuissa absoluuttisin luvuin kovin paljon näy. 33 eroa 4000 asukkaan kunnassa, kun vieressä on Nousiainen jossa luvut ovat 27 ja noin 5000. Mynämäellä on noin 8000, mutta eroja 45. Aura siis erottuu joukosta kyllä, mutta luvut ovat sen verran pieniä että sattumallakin voi olla osuutta.
- Anonyymi
Eroa mistä tahansa uskonnosta
Lähettämällä lomake
https://maistraatti.fi/Documents/Lomakkeet/Kotikunta- ja väestötiedot/VRK 1.70 fien.pdf
tai
sähköisesti
https://maistraatti.fi/fi/Palvelut/kotikunta_ja_vaestotiedot/Uskonnolliseen-yhdyskuntaan-liittyminen-ja-eroaminen/
- hoplaaa
Tutkitusti seurakunnissa on maan surkeimmat työilmapiirit ja esiintyy kaikenlaista kiusaamista, vähättelyä, alistamista ja ikäviä ilmiöitä.
Näin oli, mutta onko tästä uudempia tietoja? Tuo tutkimus on muistaakseni melko vanha.
- hoplaaa
jori.mantysalo kirjoitti:
Näin oli, mutta onko tästä uudempia tietoja? Tuo tutkimus on muistaakseni melko vanha.
Todisteeksi kelpaa edellisen jutun fakta. Missä muussa työyhteisössä saa jatkaa mainitun rekordin omaava esimies (kirkkoherra)? Ei missään muualla kuin kirkossa ja seurakunnissa. Suora johtopäätös ei voi olla mikään muu kuin, että edelleen seurakunnissa on maan surkeimmat työilmapiirit.
hoplaaa kirjoitti:
Todisteeksi kelpaa edellisen jutun fakta. Missä muussa työyhteisössä saa jatkaa mainitun rekordin omaava esimies (kirkkoherra)? Ei missään muualla kuin kirkossa ja seurakunnissa. Suora johtopäätös ei voi olla mikään muu kuin, että edelleen seurakunnissa on maan surkeimmat työilmapiirit.
Tämä on kyllä totta. Seurakunnat ovat kopioineet rakenteensa kunnalliselta puolelta, ja myös irtisanominen on vaikeaa. Piispaahan ei kirkko voi sisäisesti erottaa lainkaan.
- kuunteleva_kirrkko
Hyvä Torsti! Jatka samaan malliin!
- purppuriurkuri
Uskokaa Torsti- setää :-(
Lapsikatseen autuus. Heh heh.
- ghkg
"Torsti oli leikannut hiuksensa siistimmän näköisiksi."
No niin, nyt on sitten kaikki hyvin!? - gfjkg
Ei mitään uutta. Tänäänkin DEI:llä piispainkokouksen pääsihteeri Komulainen ja Lähetyshiippakunnan edustaja 'tappelivat'.
Tiivistettynä: Jälkimmäinen syytti evl. kirkkoa Raamatun hylkäämisestä, sen väärästä tulkinnasta. - Anonyymi
Itselläni ei ole mitään huonoa sanottavaa Auran papista. Tuntuu että hän on joutunut työpaikka kiusauksen uhriksi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861699Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171075Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981027Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146759Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs49681- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661