Perussuomalaiset,venäjämyönteinen äärioikeistopuolue?

Taas-naurattaa

Eduskuntavaalit lähestyvät ja sitä myöten kovenee myös politiikan retoriikka.

Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho arvosteli maanantaina kovin sanoin perussuomalaisia, josta siniset erkaantuivat Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kesällä 2017, kun Jussi Halla-aho oli valittu PS:n puheenjohtajaksi.

– Näimme että, unohdetun kansan ja pienen ihmisen sijaan perussuomalaisista oli tulossa yhden asian oppositioliike. Sen politiikka on valittamista, ei vaikuttamista, Terho sanoi sinisten tammikokouksen avauspuheenvuorossaan Helsingissä maanantaina.

– Perussuomalaisista oli tulossa maahanmuuttokriittisyyden sijaan maahanmuuttovastainen puolue, suora kopio länsimaiden venäjämyönteisistä äärioikeistopuolueista, hän jatkoi.

Terhon mukaan oli selvää, että lähtijät eivät halunneet olla sellaisessa mukana.

– Olimme nähneet, että halliuksen ohjelma puree ja Suomen talous talous saadaan viimein kääntymään niillä toimenpiteillä, joita olimme yhdessä hallitusneuvotteluissa kumppaneiden kanssa sopineet. Tiesimme, että raskas laiva kääntyy hitaasti, mutta käännös oli alkanut.

Myöhemmin järjestetyssä mediainfossa Sampo Terho sanoi, ettei hän ole aikaisemmin arvostellut tällä tapaa entistä puoluettaan.

11

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korjataan itse asiassa perussuomalaiset ei ole yhtään mitään !
      Niihin on tiivistyneet kommunisitset ajattelijat ja valkohuppuiset tulitikku poijat,
      joilta on tukka kärähtänyt. Kommunisteja ne haalii teemoilla puolueeseen ja tietävät,
      että he eivät vaikuta millään tavalla tulevina vuosina. Kunhan johtajisto saa rahaa ...

      Ne Tietää jo, että vain muutamalle saadaan johtajan paikka ja rahaa ja muita käytetään
      hyväksi ja rahastetaan kommunisti aatteilla ja sekopäisillä linjauksilla ja välihuudoilla.
      Todennäköisesti näin tulee tapahtumaan ja onhan heidän tyylinsä omineet luopiot myös !
      Myös siniset luopiot ja se niiden arvomaailmasta.

      • annamunkaikkikestää

        Älä valehtele.


    • diibadaaba_

      EU-myönteiset = kleptokratian ja raivokapitalismin kannattajat?

      Perussuomalaisten "venäjämyönteisyys" on vain yksi keinotekoinen tapa mustamaalata heitä, sekä heidän kannattajiaan. Someuskonnot on vakava uhka.

      Venäjä on kuitenkin vain yksi maa muiden joukossa. Russofobia taas on sairaus, jossa maa nähdään tarpeettomasti suurena uhkana. Ilmiössä on vahvasti samoja piirteitä, kuin esim. hypokondriassa. USA:ta, joka on moninverroin vaarallisempi maa kuin Venäjä, sitävastoin ihannoidaan. Tässä ilmiössä taas on vahvasti piirteitä mm. tukholma-syndroomasta. Ironista tämä "valitaan puolemme" öyhkäämistä.

      • annamunkaikkikestää

        Älä jauha paskaa. Sulla ei pysy arkit kasassa, kun olet tuollainen äärivouhkaaja. Mene jo hoitoon.


    • uuvattihattiwatti

      Sanovat siniset joilla ei ole kansan mandaattia istua minkäänlaisessa hallituksessa , jotta jotakin uskottavuutta sinisillä olisi, olisivat he jättäytyneet suosiolla pois hirmuhallituksesta eivätkä olisi jääneet nuoleskelemaan henkilökohtaista hillotolppaa.

      • On-mandaatti

        Kyse on vapailla vaaleilla valituista kansanedustajista. Heidän ryhmänsä voi olla hallituksessa niin kauan kuin vaalitulos on voimassa.
        Toisaalta hallitus istuu niin kauan kuin eduskunnan enemmistö kannattaa.

        Vielä ei olla klikkausdemokratiassa.


      • phuck-eu
        On-mandaatti kirjoitti:

        Kyse on vapailla vaaleilla valituista kansanedustajista. Heidän ryhmänsä voi olla hallituksessa niin kauan kuin vaalitulos on voimassa.
        Toisaalta hallitus istuu niin kauan kuin eduskunnan enemmistö kannattaa.

        Vielä ei olla klikkausdemokratiassa.

        Sininen Kikkakakkonen oli pakollinen, kun juonivat PS:n ulos. Mistään muusta ei ole kyse, kuin EU-vastaisuuden karsimisesta.


      • Kysymys-oli-siitä
        phuck-eu kirjoitti:

        Sininen Kikkakakkonen oli pakollinen, kun juonivat PS:n ulos. Mistään muusta ei ole kyse, kuin EU-vastaisuuden karsimisesta.

        että Halla-ahoon ei luotettu, vaikka hän lupasi sitoutua hallitusohjelmaan.
        Parempi pitää Soini porukoineen. Tyypit tunnettiin.


    • EU on kato talous ja hyvinvointi, ettei persu-poijan munat palellu... !

      • phuck-eu

        Siinähän nilkki trollaat joutavia öyhötyksiäs :D EU on kato liikemiesten ja bisneksen hyvinvointikeino, mutta ei eurooppalaisten, koska EU kirjaimellisesti loisii heidän vaurauksilla. Näinhän se kleptokratia tuppaa toimimaan.

        Fakta on, että persu-poika ei EU:ta tarvitse, etkä edes sinä pottu-poika. Tietäähän sen nyt tyhmempikin, että EU on tarpeeton Euroopalle ja eurooppalaisille, mutta bisnesmiehille tärkeä. Mitä hyötyä EU:sta on Euroopan maille? Mekin ryvetään nyt EU:n vuoksi suurtyöttömyydessä ja köyhyyden pahentumisessa... EU:n aiheuttamien ongelmien rinnalla joku vapaa liikkuvuus ja tullivapaus ei hyödytä pätkääkään kansalaisten tilannetta. Meitä kusetettiin äänestämään KYLLÄ lupaamalla työpaikkoja ja hyvinvointia, mutta miten kävi? Suurtyöttömyys ja köyhyys ei ihan natsaa lupausten kanssa. Vai miten valehtelisit tähän? Hehkuttele sinä vaan EU-kleptokratiaa ja potki itseäs takaraivoon. Eurojuntti :)


    • älyäläjätä

      EU ssa kasvavat vain Suomen leipäjonot ja
      näin ollen EU meppien palkka ja sosiaali edut.

      Muistakaa Ilta sanomat ensimmäinen autetaanko Kreikkaa Gallup.
      Ei auteta 90% kansasta.
      Autetaan 10% kansasta.

      EU politrukit olette yhtä suosittuja Suomessa kuin
      Kreikan avustus.

      On the road Jack!
      Don't come back!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe